Anni Rapinoja tekee taidetta ilmaisista materiaaleista, mutta lopputulos on ylellinen. Katso mitä syntyy esimerkiksi hirven kallosta.

Taiteen keräilystä ei tule ensimmäisenä mieleen tällaista. Tuuli ujeltaa Hailuodon Marjaniemessä, kun Anni Rapinoja, 66, kyykkii hiekkarannalla ja kerää jänisten papanoita paperikassiin.

Joskus hamassa tulevaisuudessa papanat muuttuvat kattokruunuiksi, joita galleriayleisö voi ihastella kuohuviinilasiensa lomasta niska kenossa.

Anni Rapinoja on vienyt Hailuotoa teoksissaan maailmalle 1990-luvun alusta lähtien. Silloin hän ymmärsi lopullisesti, että hänen ilmaisunsa välineitä eivät olekaan öljyvärit, pensselit ja paletit, vaan Hailuodon jäkälät, jääpalat, maalajit, kasvien lehdet ja jopa ulosteet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Anni leimattiin ympäristötaiteilijaksi. Sitä leimaa hän kantaa edelleen, vaikka se tekee vain puolittain oikeutta hänen tyylilleen ja taiteelleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lue myös: Taidetta kotiin – mutta millä rahalla?

Jokanaisen oikeudella

Anni kerää ympäristöstään jokanaisen oikeudella arvottomia materiaaleja, joista syntyy kokeilujen ja loputtoman nysväämisen jälkeen jotain ylevää ja arvokasta.

Teoksiin tallentuu luonnon hetkellisyys ja vuodenaikojen kierto. Korkokengät syntyvät juolukan lehdistä, käsilaukku pajunkissoista ja turkki eri vuodenaikoina korjatusta järviruokosta.

Kaikki on äärimmäisen herkkää ja särkyvää, lähes sakraalia. Juuri se on Rapinojan taiteen sanoma: kaikki kaunis on helposti tuhottavissa. Valinta on meidän: hiljentyä vai himoita; vähemmän vai enemmän.

Anni teki oman valintansa 35-vuotiaana. Hän jätti virkansa Limingan kunnan suunnittelusihteerinä, muutti takaisin lapsuutensa maisemiin Hailuotoon ja aloitti nousunsa yhdeksi Suomen nykytaiteen kärkinimistä.

Oheisella videolla Anni kertoo taiteensa lähtökodista ja materiaaleista, joita hän kutsuu työtovereikseen.

Yllä olevassa videossa Hailuodossa asuva Anni kertoo taiteestaan ja materiaaleistaan. Jos et näe videota tässä jutussa, katso se täällä: etlehti.fi/videot

Lue lisää Annin ajatuksista ET-lehdestä 13/2015.

Sisältö jatkuu mainoksen alla