ET-lehden bloggaaja, joensuulainen Ilkka Pirhonen pitää aivoinfarktien halvaannuttaman vaimonsa ruuassa, juomassa ja rakkaudessa. Hätätilanteessa mies luo kevyen meikinkin.

Elämään mahtuu erilaisia sävyjä, ja edelleen Pirhosia jaksaa naurattaa se, miten tapasivat ensi kertaa 30 vuotta sitten.

Vuonna 1986 Ilkka oli Finnoililla Lappeenrannassa  huoltamopäällikköharjoittelijana. Velipoika tuli käymään, ja sovittiin, että illalla lähdetään ravintola Lappeeseen. Tuohon aikaan piti pöytäkin varata!

– Se oli viimeinen viikonloppu ennen joulua. Oli hirveän kylmä ja olin ollut koko päivän pilkkihaalareissa ihmisten autoja käynnistelemässä. Kun veli tuli hakemaan minua illalla ja mentiin kotiin, huomasin että minulla on 38 astetta kuumetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ilkka meni kuumaan kylpyyn ja kun pohjaviinat oli kerran ostettu, ne päätettiin nauttia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Nappailin viskiä kylvyssä ja illan mittaan kunto alkoi tuntua niin hyvältä, että mentiin lähiöpubiin.

Kohtalona Lumimies

Siellä oli kova meno päällä, mutta naisia paljon vähemmän kuin miehiä. Jaana oli siellä naiskavereidensa kanssa, ja koko ajan piti kuulemma mennä tanssimaan. Lopulta hän kuulemma istahti kuumissaan pöytään ja sanoi kavereilleen, että nyt saa tulla Lumimies ennen kuin lähden mihinkään.

Kahden minuutin kuluttua Pirhonen huojuu kauheassa kännissä siihen kysymään, että miten olisi neitonen hetki tuolla tanssin pyörteissä? Jaana kieltäytyy kuumuuteen vedoten.  

– Ei se mitään, olen sellainen lumimies, joka jäähdytän sinua, sanoi Ilkka. Jaanan kaverit katsoivat hitaasti, että mikä juttu tämä on...

Parketille lähdettiin, kun Jaana oli Ilkan sanojen mukaan "jäähtynyt." Molemmille tuli tunne, että on nähty ennenkin. Lopulta Jaana muisti, että ”sie olet se kiharatukkainen poika punaisessa lippalakissa Simpeleen Unionilla”.

– Ja sie oot se prätkätyttö! Ilkka muisti.

Ilkka oli 70-luvulla töissä Simpeleen Union-huoltoasemalla. Jaana työskenteli Helsingissä kesällä ja ajoi aina maanantaisin Joensuusta Helsinkiin moottoripyörällä, ja perjantaina sama reissu takaisin. Hän pysähtyi Simpeleelle tankkaamaan ja lepäämään, ja tarinoi ilkan kanssa.

Seuraava kohtalokas tapaaminen

Ravintolaepisodi ehti jo unohtua Ilkalta, mutta helmikuussa hän olin samaisessa pubissa käymässä.

– Siellä oli vaaleatukkainen tyttö sähkönisinisessä neuleessa. Hän hymyili minulle kauhean nätisti mutta vieressä istui puhelinkioskin kokoinen mies. Olisin halunnut hakea tanssimaan, mutta en uskaltanut. Kerran kävellessäni ohi hän iski kätensä minuun; hei, oot sie ukkomies. Hyvä juttu, istu tähän pelastamaan meitä.

Ilmeni, että "jääkaappi" oli Jaanaa vonkaava ukkomies, josta hän halusi päästä eroon.

- Mie istuin siihen, ja jämähdin tosissani. Lähdettiin yhtä matkaa hänen kämpilleen ja kaden viikon kuluttua muutettiin yhteen.

Elämä yllättää

Syyskuun kolmantena päivänä 2008 Pirhoset lähtivät yhtä matkaa töihin, Jaana opettamaan taideaineita ammattikoululle ja Ilkka Metsäntutkimuslaitokselle tutkijan hommiin. Pian Jaanan työpaikalta soitettiin, että hän oli saanut sairauskohtauksen.  

– Jaana vietiin Kuopioon leikattavaksi aivoverisuonen pullistuman takia. Lupasin heti hänelle, että yhdessä mennään maailman tappiin kävi miten kävi.

Leikkaus onnistui mutta parin viikon kuluttua Jaanan kunto romahti ja hänelle tuli useita aivoinfarkteja.

Jaanaa pidettiin neljä päivää koomassa ja hän herästi puhekykynsä menettäneenä, oikea puoli halvaantuneena.  

Kun sairaalasta kotiutuminen lähestyi puolen vuoden kuluttua alettiin Ilkalta kysellä, että millaista laitospaikkaa on ajateltu. Hän ihmetteli, että eikö Jaana voisi tulla kotiin.

– Lääkäri kertoi, että yleensä vaimon sairastuessa mies häipyy ja rouva viedään laitokseen. Miulle se ei ollut vaihtoehto. Oliko se vahvuutta, että halusin jäädä Jaanan rinnalle? Vai oliko se heikkoutta, että en uskaltanut lähteä? Ehkä molempia. Mie vain tunsin, että näin on oikea tapa toimia.

Seuraa Ilkan blogia Sinua en jätä

Kurkkaa Ilkan blogiin Sinua en jätä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla