Stand up -koomikko Anitta Ahonen: "Toivoin elämänmuutosta, sain syövän"

Villapaitaan ja farkkuihin sonnustautunut keski-ikäinen nainen seisoo pienen kapakan lattialla ja tarttuu mikrofoniin. Hän näyttää siltä kuin olisi tullut piipahtamaan paikalliseen yhdelle. Mutta miksi hänellä on mikrofoni kädessään?

Koomikko Anitta Ahonen on aloittelemassa työpäiväänsä. Hän testaa tamperelaisen Ravintola Huurupiilon äänentoistoa illan stand up -esitystään varten.  

Lappuset täynnä huumoria

Mikrofoni toimii. Se on ainoa tekninen vempain, jota illan aikana tarvitaan, joten Anitta istuutuu hetkeksi ravintolan pöytään ja kaivaa meikkipussinsa esiin. Takahuonetta ei ole, joten ehostaminen saa sujua ravintolavieraiden katseiden alla. Meikkipussin viereen kasautuu pino muistilappuja, joita Ahonen plaraa järjestykseen toisella kädellään. Lappusista rakentuu illan esityksen runko, eräänlainen käsikirjoitus.

Anittan tämäniltainen, noin parinkymmenen minuutin kestoinen esitys, on kymmenien työtuntien ja lukuisten edellisten esitysten keitos. Silti sen pitäisi näyttää ja kuulostaa siltä kuin Anitta olisi spontaanisti tullut kapakkaan piipahtamaan. Juuri sen takia esitys pitää ensin käsikirjoittaa ja lopulta unohtaa, että se on todella käsikirjoitettu.

– Kun yli kymmenen vuotta sitten aloittelin tätä hommaa, kuvittelin kirjoittavani joka päivä komiikkaa kahdeksan tuntia. Ei se niin mene. Uusien juttujen saaminen sujuvaksi esitykseksi on helkkarin hidasta ja juttuja on treenattava ja ympättävä jatkuvasti jotain uutta vanhojen lomaan. Mieluiten tietysti naurattaisin täysin saleja ilman harjoittelua.

Mutta silti Anitta myöntää kirjoittavansa. Ideoita juttuihinsa hän poimii kaikkialta, missä kulkee ja erityisesti omasta elämästään. Hän kertoo juttuja äidistään, joka asuu kehitysvammaisen veljen kanssa, itsestään, omasta terveydestään, painostaan ja ulkonäöstään. Hän kertoo juttuja miehistä ja miehettömyydestä – sekä vuosi sitten selätetystä rintasyövästä.

– Teen vitsiä usein siitä, mikä ahdistaa, niin kuin vaikka elämäntilanteestani.  Viime aikoina kun olen usein havahtunut ahdistukseen vanhan äitini ja veljeni puolesta. Onhan se omituista, että kun on ensin pelkäsin 30 vuotta äidin kuolemaa, niin nyt kun se sama äiti on 92, olen alkanut pelätä, ettei se kuolekaan.

Elämämuutos nimeltään syöpä

Anitta hörppää välillä mukista kuumaa teetä. Flunssa on riivannut jo toista viikkoa, mutta keikkoja on melkein joka illalle. Terveydestään Anitta on tottunut kertomaan juttuja ja sorvaamaan vitsiä. Kuten hän itse toteaa: "Toivoin elämänmuutosta, sain syövän." Nyt syöpä on selätetty, vaikka terveyttä pitääkin tarkkailla uudella tavalla. Se hyvä puoli syövässä kuitenkin oli, että siitä kasvoi yksi Anittan keikkojen lempiaiheista. Se levisi näyttämölle jo silloin, kun nainen oli ihan oikeasti sairas.

Syövästä kasvoi yksi Anittan keikkojen lempiaiheista

– Kun pääsin ensimmäisiä kertoja hoitojaksojen jälkeen keikoille, tunne oli aivan mahtava. Lavalla, vaikka olin vielä huterassa kunnossa, oli pakko keskittyä vain siihen hetkeen ja nauraa kaikelle, se helpotti.

Myös yleisö on ottanut syöpäjutut hyvin vastaan. Tosin Anitta on alkanut epäillä, että "syöpäkortti" on hiljalleen käytetty.

– Olisi kiva päästä kohta syöpä-jutuista eteenpäin. Kuolemanpelko kiinnostaisi, sillä olen itsekin havahtunut sen vallasta. Tosin tapa, miten aihetta voisin käsitellä, on vielä hakusessa.

Kun Anitta pohtii esitystensä aiheita, hän ei koskaan mieti, kenelle hän juttujaan tulee kertomaan. Hän ei suuntaa niitä naisille eikä miehille.

 – Kirjoitan niitä keski-ikäisen naisen näkökulmastani, mutta tietysti toivon, että ne kolahtavat muunkin ikäisiin.

Eikö sitten koskaan ahdista kertoa ahdistavista asioista?

Olen tällainen ronskin kansanperinteen siirtäjä, maalaisvittuilija

Ei, oikeastaan päinvastoin.

– No ei ainakaan hetkeen, Anitta naurahtaa.

Oikeastaan huumori on kotoa opittu keino tasata paineita. Niin hänen äitinsäkin nuorena kenkätehtaan työntekijänä oppi napauttamaan itseään kiusanneille miehille takaisin.

– Ja sen taidon äiti sitten opetti puolestaan minulle. Olen tällainen ronskin kansanperinteen siirtäjä, maalaisvittuilija, Anittaa toteaa.