Suomenvenäläinen kirjailija Zinaida Lindén on viettänyt paljon elämästään pimeissä kinosaleissa. ”Elokuvateatteri on maaginen paikka”, hän sanoo.

Turussa asuva Zinaida Lindén, 51, tapasi venäläisen elokuvan suurimman mestarin Andrei Tarkovskin muutaman kuukauden ikäisenä silloisessa Leningradissa.

Tarkovski valmisteli elokuvaansa ikonimestari Andrei Rubljovinista ja tuli tutkimaan Zinaidan isän ikonikokoelmaa.

– Isäni oli ensimmäisiä, jotka keräsivät ikoneja. Siihen aikaan se kävi niin, että isä otti muutaman pullon vodkaa mukaansa ja lähti maaseudulle, jossa oli saatavilla vain kotipolttoista alkoholia. Matkoilla vodkapullot vaihtuivat ikoneiksi, Zinaida kertoo.

Lähempää tuttavuutta Tarkovskin elokuviin ja elämään Zinaida teki 1980 työskennellessään Leningradin teatteri-instituutin elokuvalinjalla. Zinaida tutki tuolloin Tarkovskin ja Ingmar Bergmanin tuotantoa.

Kino ruokkii kirjoittamista

Zinaida Ushakovasta ei kuitenkaan tullut elokuvatutkijaa, vaan suomenruotsalaisen fyysikon Johan Lindénin vaimo ja Suomesta epätoivoisesti töitä etsivä maahanmuuttaja 1990-luvun alussa.

Pikkuhiljaa töitä alkoi löytyä kirjailijana, kääntäjänä elokuvakriitikkona. Lindénin kerrontaa luonnehditaan usein elokuvalliseksi.

- Kirjoittamisessa minulla on kaksi tärkeää elementtiä: dialogi ja visuaalisuus. Voin saada kesken elokuvanäytöksen ideoita kirjoittamiseeni – ja missata lopun filmistä. Sitä on sattunut.

Esimerkiksi idea viime vuonna ilmestyneen Monta maata sitten -kirjan epilogiin syntyi elokuvateatterissa.

- Kun tulin kotiin, kirjoitin kuusi sivua raakatekstiä, mikä on minun vauhdillani kaikkien aikojen ennätys.

Kaurismäkeläiset kieliopinnot

Zinaida Lindénille elokuvateatteri on maaginen paikka, jossa voi siirtyä toiseen todellisuuteen.

– Istun aina ensimmäisillä riveillä, jotta pääsen kunnolla elokuvan sisään.

Lindén kirjoittaa elokuva-arvostelunsa suomenruotsalaiseen mediaan, mutta katsoo paljon myös suomenkielisiä elokuvia.

– Suomalainen elokuva on mainettaan parempaa. Täällä on lahjakkuutta, mutta elokuvien rahoituksessa on ongelmia, Lindén sanoo.

Lindénille suomalainen elokuva on myös yksi silta suomalaiseen todellisuuteen, sillä hänen arkensa on sekoitus venäläisyyttä ja suomenruotsalaisuutta.

– Alkuvaiheessa luin Aki Kaurismäen käsikirjoituksia oppiakseni suomea, Lindén kertoo.

Miten voi venäläinen elokuva?

Kun Zinaida kasvoi Leningradissa, elokuvilla oli vahva asema neuvostoyhteiskunnassa.

– Elokuvissa kävivät kaikki ikäluokat ja ne olivat muutakin kuin viihdettä.

Nyky-Venäjällä elokuvissa käyvät lähinnä nuoret ja maan suurimman kinoketjun ohjelmiston toimittaa amerikkalainen Warner Brothers.

Venäjällä kotimaista elokuvaa näytetään hyvin vähän. Monet ulkomailla palkitut venäläiset elokuvaohjaajat ovat kotimaassaan täysin paitsiossa. Heidän filmejään ei esitetä juurikaan, Lindén kertoo.

Politiikka ja valtataistelu maustavat myös venäläistä elokuvatuotantoa. Ohjaajaveljekset Nikita Mikhalkov ja Andrej Kontšalovski ovat Lindénin mukaan mielenkiintoinen esimerkki ”perheen sisällissodasta”.

– Nikita on valtiollisen filmikomitean johtaja, voimakas nationalisti, ortodoksi ja jopa monarkian kannattaja. Hän tukee Venäjän nykyistä valtapolitiikkaa. Hänen vanhempi veljensä on niin ikään elokuvaohjaaja, mutta muuten nuoremman veljen täydellinen vastakohta.

Suomessa venäläisiä elokuvia on vaikea nähdä.

– Yle Teema ja Rakkautta ja anarkiaa -festivaali taitavat olla melkein ainoat paikat, missä niitä voi katsoa, Lindén kertoo.

Lue lisää Zinaida Lindénin mielenkiintoisista vaiheista ja hänen ajatuksistaan nyky-Venäjästä ET-lehdestä 1/2015.

Liisa Tavi laulaa nykyään tulevien äitien kanssa ja tekee hidasta musiikkia lapsille. 

Liisa Tavi, 61, tuli tunnetuksi laulajana vuonna 1979 kappaleella Lasta ei saa tukuttaa, joka voitti Ylen Levyraadin. Vuonna 1980 hän osallistui euroviisukarsintoihin kappaleella Nopea talven valo. Hänen äänensä kuuluu myös Rauli Baddingin Tähdet Tähdet -kappaleen kertosäkeessä.

Nykyään Tavi työskentelee äänihoitajana ja asuu Joensuussa lähellä Pyhäselän rantoja. 

– Euroviisut ja yleisölle laulaminen olivat kiinnostava matka, mutta en kaipaa lavoille enää. Lopetin laulamisen kokonaan kymmenisen vuotta sitten. Olin tehnyt laulajana paljon töitä entisen mieheni muusikko Pekka Tegelmanin kanssa ja avioeromme ero muutti ammatillista minäkuvaani.

Tavi alkoi pohtia uutta suuntaa uralleen.

– Aloitin ohjaamalla äänirentoutusryhmiä Helsingin asukastaloissa asukkaille, jotka olivat pääosin eläkeikäisiä. Rentoutushoidossa avattiin kehoa liikkeen kautta ja tutkittiin äänen resonoimista oman kehon sisällä.

Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.
Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.

Ääni apuna synnytyksissä

Vähitellen Tavi erikoistui ohjaamaan äänirentoutusta raskaana oleville naisille.

– Äänenkäyttö muuttaa synnytyskokemusta. Osa asiakkaistani on kertonut, että he eivät ole tarvinneet synnytyksessä lainkaan kipulääkitystä. Heidän oman äänensä resonointi heidän kehossaan ja hengitysharjoitukset ovat kantaneet heidät läpi synnytyksen. Musiikilla on valtava vaikutus kehon rentoutumisessa ja rauhoittamisessa. Yleensä äänihoitoa käytetään synnytyksessä kuitenkin kipulääkityksen ohella.

Vielä 1980-luvulla äänihoito ei ollut osana synnytysvalmennusta. Tavin oma esikoinen syntyi Tuula Amberlan Lulun tahtiin, sillä joku oli kääntänyt synnytyssalissa radion päälle.

Tämän vuoden syyskuussa Tavi opiskeli doulaksi.

– Omien lasteni syntymästä on jo kolmisenkymmentä vuotta, joten halusin ammattini puolesta virkistää muistiani synnytyskokemuksesta. En ollut mukana oman lapsenlapseni synnytyksessä, mutta olin kyllä poikaani jatkuvasti puhelinyhteydessä ihmeen tapahtuessa.

Hidasta musiikkia lapsille

Liisa Tavi kertoo kasanneensa useamman vuoden lapsille ja vanhemmille suunnattua levyä.

– Tuota levyä on tehty kuin Iisakin kirkkoa, sillä rahoitamme tuotannon omasta kukkarostamme, laulaja puuskahtaa.

Tavin, muusikko Safka Pekkosen ja säveltäjä Aija Leinosen tavoitteena on tarjota pirteiden renkutuksien sijaan rauhallista musiikkia vanhemmille ja lapsille.

– Matalan pulssin kappaleiden tarkoituksena on rauhoittaa lapsia ja heidän vanhempiaan, Tavi kertoo.

Liisa Tavi, 61.
Liisa Tavi, 61.

Liisa Tavin omat kappaleet käsittelivät aikanaan inhimillisyyttä. Julkisuuteen Tavi nousi vuoden 1979 kappaleellaan Lasta ei saa tukuttaa. Pelle Miljoonan kirjoittama sanoitus otti kantaa lasten kaltoin kohteluun ja kasvatukseen.

– Oma näkemykseni on aina ollut se, että elämän ensimmäiset askeleet ovat äärimmäisen tärkeitä. Varhaislapsuus saattaa olla jopa elämämme tärkeintä aikaa, sillä lapset saavat jo hyvin nuorina eväät itsensä hyväksymiseen.

Tavi seuraa tällä hetkellä oman kolmivuotiaan lapsenlapsensa elämää ja kehitystä.

– Kouluissa ja tarhoissa meininki voi olla aika levotonta rauhallisillekin lapsille. Tämä levy tuo toivottavasti rauhaa hektisten tilanteiden keskelle. Kaiken lastenmusiikin ei tarvitse olla reipasta ja hauskaa irrottelua, sen vuoksi olemme tehneet tietoisesti hitaita kappaleita.

Pirkko Pitkäpaasi sai idoliltaan yllättävän huomionosoituksen vuonna 1978.

Pirkko Pitkäpaasi, 62, Helsinki:

"Tauno Palo on suuri idolini. Olen katsonut Kulkurin valssin ja Rosvo-Roopen varmaan kymmeniä kertoja. Hän oli lahjakas näyttelijä, mutta kyllähän se charmin ydin oli jumalainen ulkomuoto. Pehmeä, naisiin sortuva heikko mies tietysti, mutta se palava katse! Suomen Clark Gable ilman muuta.

Helsingissä kaikki tiesivät, että Tauno Suuren kantapaikka oli Elite-ravintola Töölössä. Ei sinne hänen takiaan monikaan mennyt, se oli ja on yhä suosittu ravintola muutenkin. Mutta siellä hänet saattoi nähdä kantapöydässään. 1970-luvulla hän oli jo vanha mies, mutta se sytyttävä katse hänellä oli elämänsä loppuun asti. Sen voi nähdä hänestä kertovissa dokumenteissakin.

"Ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän oli polvillaan edessäni ja lauloi minulle serenadin."

Talvella 1978 olin Elitessä isomman seurueen kanssa, meitä oli monta pariskuntaa. Ravintola oli täynnä, puheensorina melkoinen. Yhtäkkiä kuulen, että takana joku mies kysyy jotain poikaystävältäni, tulevalta mieheltäni. Käännyn. Se on Tauno Palo. Ja ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän on polvillaan edessäni ja laulaa minulle  serenadin.

Olin niin häkeltynyt, ettei mieleeni jäänyt, mitä hän lauloi, eikä sekään, miten ympärilläni siihen reagoitiin.

Olin tietysti otettu, että suuri idolini on siinä polvillaan edessäni, mutta vähän kiusaantunutkin tästä odottamattomasta huomiosta. Miksi minä? No, olihan minulla silloin pitkä vaalea tukka...

Nyt muistelen tapahtumaa tietysti suurella lämmöllä. Hauskinta on, että 89-vuotias äitini pyytää vieläkin aina silloin tällöin, että kerro taas se, kun Tauno Palo lauloi sinulle."


Muisto on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2014.