Sinkkuus voi olla antoisaa, mutta joskus huoli tulevaisuudesta painaa. Koostimme lukijoidemme kokemuksia yksin elämisestä. Millainen on sinun tarinasi?

Neljäs elämäni sinkkuna

Alan hiljalleen tottua sinkkuelämääni, johon jouduin kymmenen vuotta sitten. Suruni avioliiton loppumisesta kesti pitkään, mutta pääsin siitä yli. Lohtunani olivat lapset, jotka kasvatin yksin teini-iästä aikuisuuteen. Ex-mieheni meni kihloihin jo eromme harkinta-aikana. Valitettavasti kuvioon kuuluivat myös monet muut ikävät asiat, kuten kotirauhan häiritseminen ja minua koskevien juorujen levittäminen.

Muutaman vuoden kuluttua lapseni kertoivat, että ex-mieheni uusi liitto oli onneton. Erohan heillekin sitten tuli. Nykyisin ex-mies haikailee päästä takaisin suhteeseen kanssani. Hänen muistikuvissaan avioliittomme oli onnellista aikaa. Minä muistelen toisin. Korkeintaan voimme asua naapureina ja auttaa toisiamme käytännön asioissa. Ystävyyttämme pidän kuitenkin arvokkaana asiana. Toistaiseksi olen saanut olla terve ja täysillä mukana työelämässä, olenhan vasta viisikymppinen.

Jonkin verran olen miettinyt tulevaisuuttakin. Olen ajatellut muuttaa pois omakotitalosta. Kerrostaloalueella palvelut olisivat lähempänä. Voisin käydä nykyistä vaivattomammin teatterissa ja elokuvissa. Seinän takana olisi naapureita.

Ensimmäisen elämäni muodostivat lapsuus ja nuoruus, toisen elämäni avioliittovuodet ja lasten syntyminen. Kolmas elämäni avioeroineen oli elämistäni raskain. Nyt olen siirtymässä neljännen elämän seesteiseen aikaan, vapaana.
Mari
 

Sinkkuruno

Ilman hullunmyllyä,
rakkauden pyörremyrskyä.
Tietysti oon onnellinen,
tietysti, tai niin luulen,

Välillä alkaa pohtia,
kuka pitää musta huolta,
kun kuljen täällä vanhana.

Elän yhä sinkkuna,
ilman lapsenlapsia,
tai toisen kosketusta,
tietysti oon onnellinen,
mutta joskus, mä epäilen.

Välillä alkaa pohtia,
onko täysin normaalia,
olla kuusikymmentä ja
elää yhä sinkkuna.

Tietysti oon onnellinen,
mutta joskus, mä epäilen,
että teinkö virheen silloin,
Kun löin hanskat tiskiin ja
tuhahdin, antaa olla.
Nyt oon yksin aamuin illoin.

Oliko virhe päästää sut,
käsistäni syystuuleen.
Nyt mä huokaan hiljaisuuteen,
muistos on jälleen palannut.

Silloin alan miettiä,
kuka pitää mua hyvänä,
kun muut ei enää välitä,
sitäkö on sinkun elämä.
Jani Piispa

Orvokki esikuvana

Synnyin sodan jälkeen. Äiti ja isä olivat juuri selvinneet sodan koettelemuksista. En kuitenkaan ehtinyt edes yhden vuoden ikään, kun äitini kuoli. Äitini serkku ja hänen miehensä olisivat halunneet minusta ottolapsen itselleen, mutta isä ei suostunut. Isä meni nopeasti uusiin naimisiin ja vaimosta tuli minulle kuin uusi äiti.

Perheemme tuttavapiiriin kuului erityinen nainen, Orvokki. Hän oli itsellinen nainen. Olin kuulemma jo pienenä sanonut, että minusta tulee isona samanlainen kuin Orvokki. Kai hän oli minulle eräänlainen esikuva.
Nuorena kuljin eräässä porukassa, jossa kulki myös Raimo. Kävin hänen kanssaan kahdestaan elokuvissakin. Ystävyytemme kuitenkin päättyi, kun hänen perheensä muutti pois kaupungista.

1960-luvulla meidänkin perheemme muutti Jyväskylään. Pääsin töihin Osuuskaupan konttoriin palkanlaskijaksi. Työkavereista valtaosa oli sinkkuja. Me itselliset naiset kävimme vapaa-ajalla tanssimassa ja muissa riennoissa.

Kolmekymppisenä muutin pois kotoa. En koskaan, edes yksin asuessani, tottunut viemään miehiä kotiini. Taisin hiukan pelätä miehiä, ainakin olin hyvin epävarma heidän suhteensa.

Viisi vuotta sitten jäin eläkkeelle ja muutin äitipuoleni lähelle asumaan. Pidän hänestä huolta ja teen vapaaehtoistyötä vanhustenpäiväkeskuksessa. En tiedä, kuka minusta huolehtii sitten aikanaan. Olen puhunut erään vanhan ystävän kanssa, että autamme toisiamme, jos tarve vaatii. Tärkeintä kai on, että tunnen olevani tyytyväinen. Olen kummi veljeni ja sisareni tyttärille, se tekee minut onnelliseksi. Ystäviäkin on juuri niin monta kuin tarvitsen.
Maisa

Syntynyt sinkuksi

Vaikka kuulun sodanjälkeisiin suuriin ikäluokkiin, jäin ikäväkseni perheen ainokaiseksi lapseksi. Edes kirjeet joulupukille eivät auttaneet – pikkusisarta en koskaan saanut.

Ajattelen, että totuin jo pienenä tekemään asioita itsekseni. Muistan kun naapurin psykologiaa opiskeleva tyttö kerran teki piirustustestin pihan lapsille. Minun kuvastani hän päätteli, että minulla on paljon tuttavia, mutta ei yhtään läheistä ystävää.

Etsin nuorena aktiivisesti elämänkumppania. En erakoitunut, vaan liikuin muiden nuorten mukana tansseissa ja harrastuspiireissä. Palavimmat ihastukseni olivat tuhoon tuomittuja. Ne harvat miehet, jotka olisivat halunneet vakavampaa seurustelua, tuntuivat pikemminkin kavereilta.
Lapsuudenkodin riitaisa ilmapiiri kenties jätti sisimpääni kielteisen kuvan avioliitosta. Tai ehkä olen vain syntymäsinkku. Vai tunteeko joku miehen, joka haluaisi jakaa kotinsa kumppanin kanssa, joka inhoaa huushollitöitä ja tekee aina oman päänsä mukaan?

Nyt kun vanhuus on nurkan takana, mietin, millaiseksi elämäni on muuttumassa. Vaikka olisin miehen löytänytkin, niin voihan olla, että hän ei olisi jaksanut minua rumana tai sairaana. Tiedän monta tapausta, joissa mies on lähtenyt lätkimään vaimon sairastuttua. Ulkonäköönkään en jaksa panostaa joka päivä.

Uskon, että elämässä on kolme kovaa paikkaa, jolloin ihminen on täysin yksin. Nämä ovat oma syntymä, lapsen synnyttäminen ja viimein kuolema.
Tulisika

Ei miestä, ei kriisiä

Kaksi pientä poikaa juoksee pihassa muovisten kottikärryjen ja lapioiden kanssa. Isoveli vilkuilee levottomana ikkunoihin ja hoputtaa pitämään kiirettä, ettei äiti näe. Mutta äiti näki jo. Äidin vatsassa kuplii nauru, mutta sitä pojat eivät tiedä.  

On toukokuu, ja tuuli kantaa mukanaan mummolan muistoja; navetan ja lehmien hajua, tuoreen nurmen makeaa tuoksua. Sellaisesta elämästä hän oli aina haaveillut. Oli kuin kohtalon oikku, että hän näki ilmoituksen asunnoiksi remontoidusta vanhasta koulusta.

Erosta oli kaksi vuotta, eikä katumusta ollut. Yksin häntä ei alistanut kukaan, yksin hänelle ei valehdeltu. Yksin elämä oli juuri sitä miltä se näytti. Lapset näkivät isäänsä viikoittain, se tuntui riittävän heille.
Aiemmin samalla viikolla eräs asiakas oli pyytänyt naista kahville. Mies tuntui niin mukavalta, että nainen suostui. He istuivat kahviossa ja juttelivat. Naista kyllästytti. Hän otti vastaan miehen puhelinnumeron, mutta teki sen kohteliaisuudesta. Ei hän siihen soittaisi.

Hän on kuullut monta kertaa Siitä Oikeasta, eikä oikein uskonut sellaiseen. Muiden mielestä naisella oli menossa vain kyyninen kausi, jopa kriisi. Naisen mielestä miehen kanssa oleminen juuri sai aikaan niitä kriisejä. Hän oli onnellinen näin.

Esikoinen oli tehnyt hiekasta ja voikukan varsista kukka-asetelman ulkorapulle. Ruskeat silmät tuikkivat elämäniloa. Katsellessaan leikkivää poikaa nainen mietti, että tuossa pojan hiekkaleikissäkin on enemmän onnea kuin mikään vala tai liitto voisi hänelle ikinä antaa.
Hilkka Lätti

Eläkeläisillä on monia pieniä iloja, joista he työelämässä ollessa vain unelmoivat. Voi valvoa myöhään, käydä päivällä elokuvissa tai pitää yöpaitapäivän, jolloin ei edes poistu kotoa. 

Ne pienimmät ilot ovat usein suurimmat.

Kysyimme eläkeläisiltä, mikä heidän elämässään on nyt parasta. Mikä näistä ilahduttaa tai ilahduttaisi sinua eniten?

  1. Saan nukkua niin myöhään kuin huvittaa ja lukea aamulla lehteä vaikka puoleenpäivään.
  2. Voin katsella yömyöhään Netflixistä elokuvia, jos siltä tuntuu. Aamulla ei tarvitse olla pirteänä työvalmiudessa! 
  3. Liikunnalle on enemmän aikaa kuin työelämässä. Päivällä on jumpissa ja uimahallissa väljää ja mukavaa.
  4. Voin nauttia kulttuuriannoksen jo päivällä. Monissa teattereissa ja elokuvateattereissa on päivänäytöksissä eläkeläishintoja.
  5. Kokeilen uusia lounaspaikkoja. Monista ravintoloista saa päivällä eläkeläisalennuksia.
  6. Elän ex tempore -elämää. Päätän vasta aamulla, mitä teen. Ostan vaikka halvan bussilipun lähikaupunkiin ja käyn siellä retkellä.
  7. Tunnen itseni tärkeäksi. Voin hoitaa sairastunutta lastenlasta tai vaikka naapurin lasta. Auttaminen tuo hyvää mieltä kaikille.

Plussaelämää lastenlasten kanssa

Helsinkiläinen Aira Väisänen, 66, kertoo alkukriisin jälkeen nauttineensa eläkkeelläolosta.

– Olen uutisnälkäinen, uppoudun aamuisin Helsingin Sanomiin ja seuraan monia nettisivuja. Käyn pari kertaa viikossa liikunnassa, saman verran muissa ryhmäharrastuksissa. Yllättäen olen muuttumassa kulttuurimummoksi, koska saan liput elokuviin ja teattereihin päivä- tai eläkeläishinnoin. Tuntuu ylelliseltä istua elokuvissa kello 12. Opiskeluaikaisen ystävättären kanssa kokeilemme kerran kuussa uutta ruokapaikkaa. Lounasaikaan monissa ravintoloissa saa eläkeläisalennuksen. 

Aira toteaa myös olevansa onnekas, kun voi ja saa olla mukana 7- ja 4-vuotiaiden tyttärenpoikien arjessa. Hän oli itse aikoinaan kahden tytön kiireinen yksinhuoltaja, ja muistaa, että säätämistä riitti.

– Tunnen, että minua tarvitaan. Voin olla pojille yhtenä lisävoimavarana toisten isovanhempien lisäksi. Pääsen taas leikkimään piilosta ja tutustumaan poikaenergiaan!

Vuorotyötä tekevien vanhempien päivät vaihtelevat ja venyvät. Airalle napsahtaa yleensä pari iltapäivää viikossa, joskus lauantai tai sunnuntai tai muutama sairaspäivä.

– Nämä eivät rasita minua yhtään. Läheisyys tuo iloa puolin ja toisin.

Aira on huomannut, että eläkkeelläkin pitää olla sovittuja aikatauluja, tapaamisia ja tapahtumia. Muuten viikoista tulee pelkkää löysää puuroa. Elämänlaatu on paljolti oman uteliaisuuden ja aktiivisuuden varassa.

– Varsinkin yksinasuvan on opeteltava sitkeästi itsensä johtajaksi, koska työpaikan pomo tai kukaan muukaan ei enää kerro, mitä tänään tai huomenna pitäisi tehdä. Ja silti parasta on arjen väljyys, mahdollisuus tarttua yllätyksiin, katsella rauhassa pihlajassa herkuttelevia tilhiä tai lukea kirjaa vielä silloinkin, kun työikäiset menevät nukkumaan.

Kuntoilua ja kirjoittamista

Järvenpääläinen Raili Ojala-Signell, 67, löysi kuntoilun vasta eläkkeellä, vaikka pyöräily ja kävely ovat aina olleet osa arkea.

– Menin kolmen kuukauden ohjattuun ryhmään, jossa opetettiin kädestä pitäen eri liikuntavaihtoehtoja. Liikkumisesta tuli osa arkeani. Nykyisin käyn ainakin kolmesti viikossa jumpissa tai kuntosalilla. Senioreiden ohjattu kuntosalitreeni on tuonut elämääni uusia ystäviä. Myös talviuinti on tärkeää. Loka-huhtikuussa käyn jumpan jälkeen avannossa, Raili kertoo.

Kirjoittajaryhmät ovat täynnä eläkeläisiä, joilla vihdoin on aikaa tutkia muistiinpanoja ja vanhoja valokuvia. Raili kirjoitti omakustanteena elämänkertansa vuonna 2014 ja ystävänsä Aunen elämänkerran vuonna 2016. Raili on kuurojen vanhempien kuuleva lapsi, ja työtäkin hän teki kuulovammaisten parissa.

– Olen skannannut sukulaisten ja tuttavien valokuva-albumeita lapsuuteni ja nuoruuteni Säynätsalon kuurojen yhteisöstä, retkistä, juhlista sekä vierailuista. Kuvia on noin 1500, ja aion tehdä niistä Ifolorin ohjelmalla valokuvakirjan. 

Raililla on etäavomies. Molemmat elävät omissa kodeissaan 40 kilometrin päässä toisistaan.

– Se on meille paras ratkaisu. Arkipäivät rauhoitamme omille jutuillemme. Viikonloput ovat yhteistä aikaa, jolloin harrastamme kulttuuria, ystävien tapaamista, mökkeilyä ja puutarhanhoitoa.

Uusi, hyvä elämänvaihe

Mikkeliläinen Heikki Kupiainen, 63, on ollut osatyökyvyttömyyseläkkeellä elokuusta 2015  lähtien.

– Sain osa-aikaeläkepäätöksen 60-vuotiaana. Se ei tullut yhtään liian aikaisin, Heikki toteaa, ja kertoo kokemusten kahdesta kevennetystä työvuodesta olleen pelkästään myönteisiä.

Työ, lepo ja palautuminen olivat oikeassa suhteessa. Työ ei vienyt kaikkea energiaa ja toimintatarmoa.

Heikki Kupiainen.
Heikki Kupiainen.

– Työskentelen lukion historian ja yhteiskunnallisten aineiden lehtorina ja jaksan nyt nauttia aiempaa paremmin työstäni. Työntekoon on palannut iloisuus, rentous ja letkeys - jopa tilannekomiikkakin saattaa toimia.

Ja mikä parasta: vapaa-ajalla Heikki jaksaa puuhastella ja harrastaa. Puuhaa riittää kotitarpeiksi omakotitalossa ja loma-asunnolla. 

– Kuntoilu raikkaassa ulkoilmassa on hyvä vastakohta siisteille sisätöille. Virtaa liikenee niin vanhoille kuin uusillekin harrastuksille. Päivänokoset ovat uusi ylellisyys – samoin kiireettömät aamut. Tästä mieluisasta elämänvaiheesta on hyvä siirtyä aikanaan täyseläkeläiseksi melko hyväkuntoisena, vireänä ja tyytyväisenä.

Joulutähti ja amaryllis pitävät pintansa, mutta viime vuosien aikana suosioon on noussut myös menneiltä vuosikymmeniltä tuttu joulukukka. 

Joulutähti on monille suomalaisille joulukukkien kruunaamaton kuningas, mutta tiesitkö, että muualla Euroopassa se ei kuulu jouluun lainkaan? 

– Keski-Euroopassa joulutähden nimi on tähtilatva ja se on suosittu äitienpäiväkukka, kertoo Kukkakauppa Bieder Ruoholahden floristi Tapio Komminaho.

Joulukukat voi hankkia jo hyvissä ajoin. Esimerkiksi joulutähti kestää hyvällä hoidolla ainakin kuukauden verran. Se viihtyy vedottomassa, valoisassa paikassa ja pitää tasaisesta kosteudesta. Mullan pinta saa kuivahtaa kasteluiden välissä, niin joulutähti ei varista alimpia lehtiään ja pysyy kauniina aattoon asti.

Joulutähti on edelleen erittäin suosittu joulukukka, mutta ei enää se ostetuin.

– Viime vuonna meillä myytiin eniten kotimaista amaryllista, Komminaho paljastaa.

Amaryllis on sipulikukka ja siten vaatimaton hoidon suhteen. Se ei tarvitse kuin tilkan vettä siinä vaiheessa, kun kukka alkaa avautua.

– Osa ei anna vettä silloinkaan, mutta itse annan hivenen, jotta kukka avautuu kauniisti eikä siihen jää ryppyjä avausvaiheessa, Komminaho vinkkaa.

Toinen suosittu joulun sipulikukka on hyasintti. Sekin on muualla Euroopassa kevään eikä joulun kukka: hyasintin keltaista versiota myydään esimerkiksi Tanskassa ja Hollannissa eniten pääsiäisen aikaan. 

– Hyasintti on klassikko, mutta tänä päivänä osa ihmisistä on aika tuoksuherkkiä, joten voimakkaan tuoksunsa vuoksi hyasinttia ei osteta enää niin paljon kuin ennen. 

Amaryllis ja hyasintti ovat Komminahon mukaan ehdottomasti helppohoitoisimmat joulukukat: niille riittää pari tilkkaa vettä koko niiden elinkaaren aikana.

– Joulutähti pitää yhä pintansa, sanoo Bieder Ruoholahti -kukkaliikkeen Tapio Komminaho.
– Joulutähti pitää yhä pintansa, sanoo Bieder Ruoholahti -kukkaliikkeen Tapio Komminaho.

Uudet tuulet

Vai kaipaisitko kotiin jotain raikkaampaa vaihtoehtoa joulukukalle? Jos joulutähti ja amaryllis tuntuvat tylsiltä valinnoilta, vaihtoehtoja on. Tällä hetkellä suurta suosiota nauttii vuosikymmenten takaa tuttu kaunotar.

– Jouluruusu teki paluun noin kymmenen vuotta sitten ja sitä esitellään nyt joka sisustuslehdessä tyylikkäänä, kauniina joulukukkavaihtoehtona.  Sitä oli paljon jo 1900-luvun alussa ja siitä aina 50-luvulle asti. Sen jälkeen meillä Suomessa alkoi olla lämpimämpää, ja joulutähdet ja kumppanit nousivat suosioon, koska ne tarkenivat jouluruusua paremmin, Komminaho kertoo. 

Toinen kaunis, ei-perinteinen joulukukka on valkoinen orkidea.

– Ne voidaan koristella kukkaliikkeessä vaikka kävyillä tai ruseteilla. 

Jouluruusua saapuu ostamaan myös huhtikuussa eläkkeelle jäänyt Aune-Marja Sinisalo, 63. 

– Pistäydyin hiljattain pikkusiskoni Seijan luona ja hänellä oli jouluruusu. Ihastelin sitä ja Seija sanoi, että muistaa jouluruususta aina Aura-Leenan, isosiskomme, joka kuoli tammikuussa. Aura-Leena osti usein meille siskoksille jouluruusut. Nyt saamme ostaa ne itse, Sinisalo kertoo. 

Komminaho neuvoo Sinisalolle, miten jouluruusun saa kukoistamaan.

– Laitoin näille liikkeen ruusuille aamulla lisää ja juuri katsoin, että kannattaa kohta lisätä. Nämä juovat paljon. 

Aune-Marja Sinisalo käy usein samassa kukkaliikkeessä. Joulukukat hän ostaa joka vuosi hyvissä ajoin ja saa niitä myös ystäviltään. 

– Suosikini on nyt tämä jouluruusu, mutta amaryllis on myös aivan ihana. Pidän punaisista ja valkoisista joulukukista. Ostan ne jo aikaisin ja toivon, että ne kuolevat pian joulun jälkeen – sitten jo riittää, hän nauraa. 

Lue kattava opas: Näin hoidat kaikkia joulukukkia oikein