Joogaa, käsitöitä vai kielikursseja? ET kysyi lukijoilta, minkä uuden harrastuksen he aloittavat syksyllä. Toisten vastaajien mielestä syksyllä ei kuulu harrastaa lainkaan: koti on paras paikka. 

Ilmojen viileneminen ja iltojen pimeneminen vaikuttaa ihmisiin eri tavalla. Osalle ruska-ajan alku toimii kuin piristysruiske: mikä ihana sää! Mikä loistava tilaisuus aloittaa uusia harrastuksia! Menisinkö tänä syksynä tanssikurssille vai opettelisinko maalaamaan?

Toiset viettävät kuitenkin syysillat mieluiten sohvalla rentoutuen. Miksi hötkyillä, kun ulkona vihmoo vettä?

ET kysyi lukijoilta, onko syksy uusiutumisen vai rentoutumisen aikaa. Sekä että, kertoivat yli 200 kyselyyn vastannutta.

Harrastukset auttavat jaksamaan

Kuntosali, pilates, uinti, zumbatunnit, akryylimaalaus ja kielikurssit. Joka kolmas ET:n kyselyyn vastannut aikoo aloittaa tänä syksynä uuden harrastuksen.

"Haluan aina talven varalle kiinnostavaa tekemistä, jolla jaksaa ikävähkön vuodenajan yli. On mielenkiintoista haastaa itsensä tekemään jotain tavallisesta arjesta poikkeavaa ja oppimaan uutta", sanoo yksi vastaaja.

Kyselyyn vastanneista 28 prosenttia pitää syksyä loistavana kunnon tehdä kunnon elämänmuutos ja aloittaa uusia harrastuksia. Yhtä moni kertoo tekevänsä syksyisin hieman pienemmän ryhtiliikkeen ja aloittavansa kenties yhden uuden harrastuksen.

Tänä syksynä ET:n lukijat aloittavat esimerkiksi tällaisia harrastuksia:

"Aion opetella soittamaan sähköurkuja. Jo jonkin aikaa kotona lojuneet vanhat sähköurkuni saatiin viimein toimintakuntoon."

"Ilmoittauduin kansalaisopiston arabian kielen kurssille." 

"Aloitan kuntosaliharjoittelun oman hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Sopimus on jo tehty. Kerrankin aikomus ei jäänyt sanahelinäksi."

"Aloitin netin kautta kotona tehtävän joogan. Siitä saan apua selkävaivoihini ja neuvoja hyviin venytyksiin ja side- ja lihaskalvojen kireyteen ja kipuun."

"Aloitan Parkinsonin tautia sairastaville järjestettyihin tilaisuuksiin osallistumisen."

"Ajattelin elvyttää neulomisharrastuksen henkiin pitkän tauon jälkeen."

Usein harrastus on helpompi aloittaa, kun mukaan saa kaverin tai vaikka perheenjäsenen.

"Aion karistaa pimeyden tuoman väsymyksen käymällä uimassa. Mukaan otan 9-vuotiaan tyttären, niin saamme samalla äiti-tytär aikaa."

"Menen äitini kanssa kuntotanssiin, joka on tanssin ja kuntoilun yhdistelmä." 

"Kansalaisopiston paperin pintakäsittelykurssi alkoi eilen. Ystävä kutsui ja ajattelin, että mikä ettei."

Myös nämä harrastukset mainittiin:

Pianonsoitto, lasityökurssi, talviparvekeviljely, brush lettering -tekstaus, espanjan opiskelu, kiipeily, valokuvauskurssi, aikuisten telinevoimistelu, englanninkurssi, jooga.

Aina ei jaksa eikä ehdi

Moni vastaaja kertoo, ettei aloita uutta harrastusta tänä syksynä, koska vanhojakin harrastuksia on tarpeeksi. Osa kertoo, ettei aika tunnu riittävän uusiin menoihin, toisille este on raha.

"Mieli tekisi opiskella espanjaa, mutta sitten mietin: Miksi? Mihin minä espanjaa tarvitsisin? Toisaalta: ehkä tämä pohdintani on tekosyy, ettei sitten syksyn pimeinä sadeiltoina tarvitse lähteä bussilla työväenopistoon."

"Aikaa ei ole riittävästi. Ehkä sitten eläkkeellä."

"Pitäisi viritellä entisiä harrastuksia. Palapelit odottavat tekijäänsä ja langat neulojaansa."

"Haluaisin aloittaa vaikka mitä; kiinan kielen kurssin, modernia tanssia ja ikoninmaalausta, mutta aika ei yksinkertaisesti riitä. Se harmittaa."

"On niin paljon muuta touhua, esim. mummin virka työllistää."

"Minulla on jo tarpeeksi harrastuksia: vapaaehtoistyö, vesijumppa, kuntosali, kansalaisopiston senioritanssiryhmä ja lenkkeily."

"Uusi harrastus jäisi kuitenkin kesken."

"Nautin seniorikoirani seurasta vielä, kun se on vielä mahdollista. Sitten joskus teen jotain muuta kuin kävelen koiran kanssa kolme kertaa vuorokaudessa."

Suurin osa vastaajista jättää silti harrastukset väliin mielellään. Moni on sitä mieltä, että syksy on rentoutumista varten. Tämä joukko ei jaksa viipottaa harrastuksissa, vaan viettää illat mieluummin kotosalla tai rauhassa ulkoillen.

"Koko kesä on ollut yhtä hulinaa, nyt haluan rauhoittua enkä jaksa mitään uutta."

"Syyskuun viikonloput vietän vielä mökillä. Tekemistä on ihan riittävästi jo palkkatyön ja mökkiviikonloppujen yhteensovittamisessa."

"Haluan vain olla ja nauttia ihanista syysilloista!"