Moni tulee raveihin katsomaan hevosia pelkästä ilosta.
Moni tulee raveihin katsomaan hevosia pelkästä ilosta.
Brita Flander on tuttu näky talleilla.
Brita Flander on tuttu näky talleilla.
Hevoset jäähdytetään ja pestään huolella Vermossa.
Hevoset jäähdytetään ja pestään huolella Vermossa.
Jos hevonen tulee maaliin korvat pystyssä, sillä on voimat tallella.
Jos hevonen tulee maaliin korvat pystyssä, sillä on voimat tallella.
Jenni Lehtisen tytär Emmi Nurmi¬laukas on tottunut kotitallin hevosiin.  Vermossa kisannut Lyric Broline on yksi niistä.
Jenni Lehtisen tytär Emmi Nurmi¬laukas on tottunut kotitallin hevosiin.  Vermossa kisannut Lyric Broline on yksi niistä.

Ravikokemus yllättää: se on muutakin kuin vedonlyöntilaskelmia. Ravit on työtä, huoltoa ja hevosrakkautta. Ja melko juhlavaa, ainakin jos yrittäjä Brita Flanderilta kysytään. Katso kuvat Vermon kiihkeistä tunnelmista.

Nyt silmät kiinni ja pohtimaan. Mitä ihan ensimmäisenä tulee mieleesi sanaparista suomalaiset ravit? Tuulipukuja, olutta, vedonlyöntikoneiden raksutusta?

Niinpä, eikä ainakaan lasillinen kuohuviiniä. Sellainen on kuitenkin edessäni, kun Vermossa on ravit käynnistymässä.

– Nyt pitää olla jotain juhlavaa, sillä tänään juhlistetaan hienoja hevosia ja kasvattajia, Brita Flander sanoo ja kilauttaa lasia.

Kuohuviinin kirpakoihin poreisiin sekoittuu niin makkaraperunoiden kuin viereisen tallivarikon aromeja.

Ei oikeastaan hassumpi yhdistelmä glamouria ja maanläheisyyttä. Sitä samaa löytyy Britasta. Nainen kun pitää miehensä kanssa hevostilaa ja ohjastaa. Tosin raviradan ulkopuolella hän on kansainvälisestikin tunnustettu muotoilija.

Brita myöntää auliisti vastustavansa turhia stereotypioita, ainakaan niille ei pidä antaa liiaksi valtaa.

– Mutta yhtä vanhojen konkarien neuvoa kannattaa kuitenkin noudattaa. Ensikertalaista ei kannata koskaan tuoda iltaraveihin. Siellä hämärän keskellä yleensä kiikaroivat ravureita vain ne vihkiytyneimmät harrastajat, jotka erottavat hevoset jo korvien asennosta. Siinä ei ehkä ravien hohto heti kirkastu.

Pölyn keskeltä voittajaksi

Ravihohtoa suorastaan väreilee ilmassa Derby-suurtapahtumassa Vermossa. Sen kymmenennessä lähdössä starttaavat tämän hetken nelivuotiaiden lämminveristen huiput. Brita Flanderin ja hänen miehensä, ravivalmentaja Erik Skutnabbin kärköläläisen kotitallin hevosia ei ole tänään mukana kisaamassa. Britalla on siis aikaa esitellä ravikulttuuria.

Tosin tyylikkäässä housupuvussaan Brita näyttää enemmän maailmaa kiertäneeltä lasitaiteilijalta kuin rapaiselta ravinaiselta.

– Osaan minä sellainenkin olla. Viimeksi aamulla miehen kanssa käytiin kotona ajamassa kierrokset.

Monet ravielämän huippuhetkensä Brita on tosiaan nähnyt pölyn ja ravan läpi. Niin kuin ensimmäisen voittonsa. Se tapahtui Ranskassa, jossa Brita ja Erik pitivät ennen ravitallia.

– Jo lähtö oli yhtä hässäkkää, minua muksittiin aika pahasti. Rata oli hurjasti pölisevä nurmirata, jossa sai olla tarkkana. Vauhti oli kuitenkin kova ja vieressä ajoi vielä bussi, jonka ikkunoissa koululaiset hurrasivat meille kilpailijoille, Brita muistelee.

Hän oli rymistellyt maaliin sen verran vauhdikkaasti, että kovasuinen hevonen oli tehnyt vielä ennen pysähtymistä ylimääräisen kunniakierroksen. Vasta sen jälkeen Britalle selvisi, että hän oli voittanut.

– Olin yltä päältä pölyn peitossa, kun minut marssitettiin tuomariston eteen. Onnittelujen sijaan sain ripityksen. Pidättekö te meitä pilkkananne, tuomarit tivasivat. Olin ymmälläni, kunnes selvisi, että jostain tomun alta pilkottivat ruskeat kenkäni. Niiden olisi pitänyt olla mustat.

Maaliin korvat pystyssä

Pöytään kajahtaa kuulutus. Ensimmäiseen lähtöön on enää hetki aikaa.

– Tämä on se vaihe, jossa yleensä alan jännittää, jos olen ohjastamassa, Brita toteaa, kun lähtöauto paimentaa radalla hevosten edessä.

"Tuota kutsutaan kuolemanpaikaksi, Brita selostaa, kun johtavan hevosen rinnalle alkaa rynniä toinen."

Peräjoukko jylisee taaempana niin, ettei hevosista tunnu erottuvan kuin erillisiä jalkoja.

Mitä ohjastaja voi tuollaisessa mylläkässä oikein tehdä, muuta kuin yrittää kaasuttaa ja pysyä kyydissä?

– Pitää yrittää löytää mahdollisimman hyvä ajolinja ja tuntea hevosen kyvyt niin hyvin kuin mahdollista. Juuri se, että ratkaisut tehdään jahkailematta, tekee tästä niin hauskaa. Pitää elää hetkessä, Brita toteaa.

Rinnalle ravannut ohittaa johtohevosen helpon näköisesti ja ravaa voittajana maaliin. Britan mielestä voittajahevoselle jäi vielä voimiakin, mikä on hyvä juttu.

– Jos hevonen tulee maaliin korvat pystyssä, sillä on voimat tallella eikä se hapota. Maitohapot iskevät hevosen lihaksiin samalla tavalla kuin ihmisen, ja ne tuntuvat kipuna, jonka hevonen muistaa pitkään.

Varikon kasvatti

Ensimmäisen lähdön hevoset ovat kaartaneet näyttävästi jäähdytellen takaisin varikkoalueelle, ja seuraamme perässä.

Brita vietti nuoruuttaan samanlaisella varikolla. Oikeastaan hän lähes muutti 15-vuotiaana Käpylän raviradalle. Sitä ennen hän oli tosin jo saanut omankin hevosen, jonka hänen isänsä oli ostanut armeijan poistohuutokaupasta edullisesti.

– Se oli oikea kelmi. Siksi sovimme todella hyvin yhteen. Minäkin olin sellainen poispilattu iltatähti.

Käpylän raviradalla Britasta kasvoi Ravi-Rella, jollaisiksi kutsuttiin ravureihin hurahtaneita koulutyttöjä.

– Raviradan reunalta aukeni kokonaan uusi maailma. Vaihdoin jopa iltalukioon, jotta sain hoitaa päivät hevosia viereisellä tallilla.

Samoja ravityttöjä vilisee yhä Vermon varikolla. He valjastavat, pesevät, harjaavat ja loimittavat. Kylmäävät jalkoja tai hierovat niihin linimenttiä.

– Tämä on hyvin perusteellista hommaa. Itse asiassa kilpahevosia hoidetaan usein paremmin kuin monien lapsia. Ja huoltojen väleissä tarjoillaan vielä kellontarkasti à la carte -kattauksia, Brita puuskahtaa.

Miehien täyttämät radat

Brita on tehnyt paljon yhteistyötä ravinaisten kanssa. Monia naisia on yrittäjinä ja hevosomistajina, vaikka miehet istuvat yhä ohjastajan paikalla suurimmat kisat – paria poikkeusta lukuun ottamatta. Syytä tähän ei Britakaan osaa selittää. Usein tyttöjen innostus hiipuu, kun elämään tulee muuta.

Niin kävi Britallekin.

– Jätin ylioppilaskirjoitusten jälkeen hevoset 20 vuodeksi. Lähdin opiskelemaan lasimuotoilijaksi, perustin perheen ja tein uraa. Hevoset eivät mahtuneet siihen pakettiin.

Keski-iässä elämä teki uudenlaisen kiepin takaisin nuoruuden radoille, kun silloin yksinhuoltajana elellyt Brita tapasi Ranskassa näyttelynsä avajaisissa Erik Skutnabbin. Saman miehen, jonka talleilla hän oli pyörinyt jo nuorena tyttönä Käpylässä. Se oli pian menoa, ja niin Brita muutti kolmen lapsensa kanssa Erikin luo Ranskaan. Vähän ajan päästä heille syntyi yhteinen tytär Tamara.

– Jo toisen polven poispilattu iltatähti siis kierroksessa, Brita hymähtää.

Nyt 16-vuotiaalla Tamaralla on ponikisojen lisäksi jo muutama lämminveristen ravilähtö takana, joten Skutnabbien perheessä uhmataan lajin miehistä ylivaltaa vastaan.

Hullumiehen matkassa

Seuraavan lähdön jälkeen kierrämme kaarteesta kohti pääkatsomoa. Ihmisiä on alkanut kertyä yhä lähemmäs rataa. Pian on edessä Derbyn päälähtö, jossa jaetaan päivän suurin voittosaalis.

Brita tunnustaa, ettei hän itse oikein osaa pelata: ei ole tullut tavaksi, sillä aika raveissa kuluu tuttuja tavaten tai omaan kisaan keskittyen.

Takanamme seisoo kolme miestä tiiraillen lähtöluetteloa sen verran tarkkaavaisen oloisina, että he ovat selvästi tulleet pelaamaan. On pakko tarkastaa asia.

– Me Markun kanssa ollaan ravimiehiä, mutta pakotettiin tämä Reima mukaan, kun koukkasimme tänne Tallinnan-lautalta, Seppo Saarinen kertoo.

Miehet ovat tulleet jännittämään erityisesti suomenhevoslähdössä kisaavaa Hullumiestä, joka on heidän kotikuntansa Huittisten hevosia.

Reima yrittää näyttää innostuneelta, mutta myöntää, ettei  ole tähän mennessä päässyt lajin lumosta lainkaan jyvälle. Lähtölistaakin on vaikea ymmärtää. Silti hän uskoo, että raveissa käyvät kaverit osaavat neuvoa hänelle oikeat rivit seuraaviin lähtöihin – jos vähän Tallinnaan kuluneita rahoja saataisiin takaisin.

– No, ei mekään nyt hurjilla panoksilla pelata. Harvoin 50 euroakaan laitetaan, Markku toteaa, muttei suostu kertomaan, kuinka vahvalla euromäärällä hän tänään uskoo kotikuntansa ravuriin.

Uhkapeliä ja tuloksia

Suomenhevoslähtöä jo kuulutellaan, ja ihmiset jonottavat vedonlyöntipisteisiin. Yhdellä jonottajalla on päällään Köppinen-paita. Menneen kesän ravikuningas Köppinen juoksee Hullumiehen kanssa samassa lähdössä, mutta Huittisen miehet ovat varmoja, että mestarin kunto ei ole enää kuohkeimmillaan.
Miten varma raveissa voi sitten olla kenenkään voitosta?

Miehet kertovat lukevansa kotiläksynä tulosluetteloita ja kaikkea mahdollista raveihin ja ravihevosiin liittyvää.

Britan mielestä loppujen lopuksi kyse on niin monesta tekijästä, että veikkaaminen on aina aika vaikeaa. Raveissa edes hevosen lämmittelystä tai esittelystä ei paljon voi päätellä, sillä selvästi ontuvatkin yksilöt tarkkaileva eläinlääkäri poistaa kisasta.

– Tai no, yksi nyrkkisääntö tulee mieleen. Jos hevonen paskantaa esittelyn ja lämmittelyn välissä, se on hermostunut. Muuta en oikeastaan osaa sanoa, Brita tuumii.

Pääkatsomoon ei erotu, onko Hullumiehen maha löysällä ennen starttia. Luultavasti ei, sen verran vauhdikkaasti ori ravaa voittoon.

Pitkän matkan ravit

Vielä on pari starttia edessä ennen päälähtöä. Monet ohjastajat tekevät pitkää päivää ja kaartavat aina uudella hevosella radalle. Brita erottaa tottuneesti eri ohjastajat haalarien väreistä. On isää ja poikaa, nuorta ja konkaria. Hiljalleen silmä alkaa erottaa ajotavoissakin pieniä eroja.

– Tuo Leivon Timo on tänä syksynä herätellyt keskustelua, että ohjastajilta pitäisi ottaa piiskat pois, Brita sanoo ja myöntää arvostavansa kokeneen ohjastajan hevosmiestaitoja.

Nuorempana Brita oli satavarma, että ravihevoset juoksivat usein niin kovaa rangaistuksen pelossa. Enää hän ei siihen usko. Hevosta ei voi hänestä pakottaa, sen hän on kokenut itsekin. Sillä tavoin ei menesty.

– Jokainen hevonen on oma persoonansa, ja juuri se hevosissa on niin ihastuttavaa. On mahtavaa oppia tuntemaan eläimen tavat ja löytää siihen omanlainen yhteys. Usein saatan puhella hevosille, kun käyn syöttämässä niitä. Annan ajatusten liikkua ja puhun niille ihan omiani. Kyllä ne kuulevat, Brita hymyilee.

Hän kaivaa matkapuhelimensa taskustaan ja näyttää aamulla otettua kuvaa. Siinä eläkeläisravuri No Niin No popsii nurmea sumun keskellä kuin jokin satuolento.

– Tuo se on kohta kuullut asiani tarkemmin kuin melkein kukaan.
Loppujen lopuksi aktiivinen kisa-aika on aina vain lyhyt jana hevosen ja ihmisen yhteisessä matkassa.

– Siksi me juhlistamme täällä tänään suomalaisten kasvattajien tuloksia. Se on paljon pidempi matka kuin nuo raviradan kierrokset.
 

Vermon Derby

  • Suuri Suomalainen Derby on 4-vuotiaiden lämminveristen suurkilpailu.
  • Suurkisa järjestetään Vermon raviradalla syksyisin.
  • Derbyt aloitettiin vuonna 1970 Käpylän raviradalla, ja silloin kisan voitti Brita Flanderin nykyinen aviomies Erik Skutnabb hevosella Casa.
  • Tänä vuonna 100 000 euron palkinnon voitti Timo Korvenoja ja Jonesy.

Brita Flander

  • Syntynyt Vaasassa 1957. Asuu Kärkölässä.
  • Ammatiltaan muotoilija ja raviohjastaja.
  • Mies Erik Skutnabb, neljä lasta, neljä lastenlasta.

Eläkeläisillä on monia pieniä iloja, joista he työelämässä ollessa vain unelmoivat. Voi valvoa myöhään, käydä päivällä elokuvissa tai pitää yöpaitapäivän, jolloin ei edes poistu kotoa. 

Ne pienimmät ilot ovat usein suurimmat.

Kysyimme eläkeläisiltä, mikä heidän elämässään on nyt parasta. Mikä näistä ilahduttaa tai ilahduttaisi sinua eniten?

  1. Saan nukkua niin myöhään kuin huvittaa ja lukea aamulla lehteä vaikka puoleenpäivään.
  2. Voin katsella yömyöhään Netflixistä elokuvia, jos siltä tuntuu. Aamulla ei tarvitse olla pirteänä työvalmiudessa! 
  3. Liikunnalle on enemmän aikaa kuin työelämässä. Päivällä on jumpissa ja uimahallissa väljää ja mukavaa.
  4. Voin nauttia kulttuuriannoksen jo päivällä. Monissa teattereissa ja elokuvateattereissa on päivänäytöksissä eläkeläishintoja.
  5. Kokeilen uusia lounaspaikkoja. Monista ravintoloista saa päivällä eläkeläisalennuksia.
  6. Elän ex tempore -elämää. Päätän vasta aamulla, mitä teen. Ostan vaikka halvan bussilipun lähikaupunkiin ja käyn siellä retkellä.
  7. Tunnen itseni tärkeäksi. Voin hoitaa sairastunutta lastenlasta tai vaikka naapurin lasta. Auttaminen tuo hyvää mieltä kaikille.

Plussaelämää lastenlasten kanssa

Helsinkiläinen Aira Väisänen, 66, kertoo alkukriisin jälkeen nauttineensa eläkkeelläolosta.

– Olen uutisnälkäinen, uppoudun aamuisin Helsingin Sanomiin ja seuraan monia nettisivuja. Käyn pari kertaa viikossa liikunnassa, saman verran muissa ryhmäharrastuksissa. Yllättäen olen muuttumassa kulttuurimummoksi, koska saan liput elokuviin ja teattereihin päivä- tai eläkeläishinnoin. Tuntuu ylelliseltä istua elokuvissa kello 12. Opiskeluaikaisen ystävättären kanssa kokeilemme kerran kuussa uutta ruokapaikkaa. Lounasaikaan monissa ravintoloissa saa eläkeläisalennuksen. 

Aira toteaa myös olevansa onnekas, kun voi ja saa olla mukana 7- ja 4-vuotiaiden tyttärenpoikien arjessa. Hän oli itse aikoinaan kahden tytön kiireinen yksinhuoltaja, ja muistaa, että säätämistä riitti.

– Tunnen, että minua tarvitaan. Voin olla pojille yhtenä lisävoimavarana toisten isovanhempien lisäksi. Pääsen taas leikkimään piilosta ja tutustumaan poikaenergiaan!

Vuorotyötä tekevien vanhempien päivät vaihtelevat ja venyvät. Airalle napsahtaa yleensä pari iltapäivää viikossa, joskus lauantai tai sunnuntai tai muutama sairaspäivä.

– Nämä eivät rasita minua yhtään. Läheisyys tuo iloa puolin ja toisin.

Aira on huomannut, että eläkkeelläkin pitää olla sovittuja aikatauluja, tapaamisia ja tapahtumia. Muuten viikoista tulee pelkkää löysää puuroa. Elämänlaatu on paljolti oman uteliaisuuden ja aktiivisuuden varassa.

– Varsinkin yksinasuvan on opeteltava sitkeästi itsensä johtajaksi, koska työpaikan pomo tai kukaan muukaan ei enää kerro, mitä tänään tai huomenna pitäisi tehdä. Ja silti parasta on arjen väljyys, mahdollisuus tarttua yllätyksiin, katsella rauhassa pihlajassa herkuttelevia tilhiä tai lukea kirjaa vielä silloinkin, kun työikäiset menevät nukkumaan.

Kuntoilua ja kirjoittamista

Järvenpääläinen Raili Ojala-Signell, 67, löysi kuntoilun vasta eläkkeellä, vaikka pyöräily ja kävely ovat aina olleet osa arkea.

– Menin kolmen kuukauden ohjattuun ryhmään, jossa opetettiin kädestä pitäen eri liikuntavaihtoehtoja. Liikkumisesta tuli osa arkeani. Nykyisin käyn ainakin kolmesti viikossa jumpissa tai kuntosalilla. Senioreiden ohjattu kuntosalitreeni on tuonut elämääni uusia ystäviä. Myös talviuinti on tärkeää. Loka-huhtikuussa käyn jumpan jälkeen avannossa, Raili kertoo.

Kirjoittajaryhmät ovat täynnä eläkeläisiä, joilla vihdoin on aikaa tutkia muistiinpanoja ja vanhoja valokuvia. Raili kirjoitti omakustanteena elämänkertansa vuonna 2014 ja ystävänsä Aunen elämänkerran vuonna 2016. Raili on kuurojen vanhempien kuuleva lapsi, ja työtäkin hän teki kuulovammaisten parissa.

– Olen skannannut sukulaisten ja tuttavien valokuva-albumeita lapsuuteni ja nuoruuteni Säynätsalon kuurojen yhteisöstä, retkistä, juhlista sekä vierailuista. Kuvia on noin 1500, ja aion tehdä niistä Ifolorin ohjelmalla valokuvakirjan. 

Raililla on etäavomies. Molemmat elävät omissa kodeissaan 40 kilometrin päässä toisistaan.

– Se on meille paras ratkaisu. Arkipäivät rauhoitamme omille jutuillemme. Viikonloput ovat yhteistä aikaa, jolloin harrastamme kulttuuria, ystävien tapaamista, mökkeilyä ja puutarhanhoitoa.

Uusi, hyvä elämänvaihe

Mikkeliläinen Heikki Kupiainen, 63, on ollut osatyökyvyttömyyseläkkeellä elokuusta 2015  lähtien.

– Sain osa-aikaeläkepäätöksen 60-vuotiaana. Se ei tullut yhtään liian aikaisin, Heikki toteaa, ja kertoo kokemusten kahdesta kevennetystä työvuodesta olleen pelkästään myönteisiä.

Työ, lepo ja palautuminen olivat oikeassa suhteessa. Työ ei vienyt kaikkea energiaa ja toimintatarmoa.

Heikki Kupiainen.
Heikki Kupiainen.

– Työskentelen lukion historian ja yhteiskunnallisten aineiden lehtorina ja jaksan nyt nauttia aiempaa paremmin työstäni. Työntekoon on palannut iloisuus, rentous ja letkeys - jopa tilannekomiikkakin saattaa toimia.

Ja mikä parasta: vapaa-ajalla Heikki jaksaa puuhastella ja harrastaa. Puuhaa riittää kotitarpeiksi omakotitalossa ja loma-asunnolla. 

– Kuntoilu raikkaassa ulkoilmassa on hyvä vastakohta siisteille sisätöille. Virtaa liikenee niin vanhoille kuin uusillekin harrastuksille. Päivänokoset ovat uusi ylellisyys – samoin kiireettömät aamut. Tästä mieluisasta elämänvaiheesta on hyvä siirtyä aikanaan täyseläkeläiseksi melko hyväkuntoisena, vireänä ja tyytyväisenä.

Joulutähti ja amaryllis pitävät pintansa, mutta viime vuosien aikana suosioon on noussut myös menneiltä vuosikymmeniltä tuttu joulukukka. 

Joulutähti on monille suomalaisille joulukukkien kruunaamaton kuningas, mutta tiesitkö, että muualla Euroopassa se ei kuulu jouluun lainkaan? 

– Keski-Euroopassa joulutähden nimi on tähtilatva ja se on suosittu äitienpäiväkukka, kertoo Kukkakauppa Bieder Ruoholahden floristi Tapio Komminaho.

Joulukukat voi hankkia jo hyvissä ajoin. Esimerkiksi joulutähti kestää hyvällä hoidolla ainakin kuukauden verran. Se viihtyy vedottomassa, valoisassa paikassa ja pitää tasaisesta kosteudesta. Mullan pinta saa kuivahtaa kasteluiden välissä, niin joulutähti ei varista alimpia lehtiään ja pysyy kauniina aattoon asti.

Joulutähti on edelleen erittäin suosittu joulukukka, mutta ei enää se ostetuin.

– Viime vuonna meillä myytiin eniten kotimaista amaryllista, Komminaho paljastaa.

Amaryllis on sipulikukka ja siten vaatimaton hoidon suhteen. Se ei tarvitse kuin tilkan vettä siinä vaiheessa, kun kukka alkaa avautua.

– Osa ei anna vettä silloinkaan, mutta itse annan hivenen, jotta kukka avautuu kauniisti eikä siihen jää ryppyjä avausvaiheessa, Komminaho vinkkaa.

Toinen suosittu joulun sipulikukka on hyasintti. Sekin on muualla Euroopassa kevään eikä joulun kukka: hyasintin keltaista versiota myydään esimerkiksi Tanskassa ja Hollannissa eniten pääsiäisen aikaan. 

– Hyasintti on klassikko, mutta tänä päivänä osa ihmisistä on aika tuoksuherkkiä, joten voimakkaan tuoksunsa vuoksi hyasinttia ei osteta enää niin paljon kuin ennen. 

Amaryllis ja hyasintti ovat Komminahon mukaan ehdottomasti helppohoitoisimmat joulukukat: niille riittää pari tilkkaa vettä koko niiden elinkaaren aikana.

– Joulutähti pitää yhä pintansa, sanoo Bieder Ruoholahti -kukkaliikkeen Tapio Komminaho.
– Joulutähti pitää yhä pintansa, sanoo Bieder Ruoholahti -kukkaliikkeen Tapio Komminaho.

Uudet tuulet

Vai kaipaisitko kotiin jotain raikkaampaa vaihtoehtoa joulukukalle? Jos joulutähti ja amaryllis tuntuvat tylsiltä valinnoilta, vaihtoehtoja on. Tällä hetkellä suurta suosiota nauttii vuosikymmenten takaa tuttu kaunotar.

– Jouluruusu teki paluun noin kymmenen vuotta sitten ja sitä esitellään nyt joka sisustuslehdessä tyylikkäänä, kauniina joulukukkavaihtoehtona.  Sitä oli paljon jo 1900-luvun alussa ja siitä aina 50-luvulle asti. Sen jälkeen meillä Suomessa alkoi olla lämpimämpää, ja joulutähdet ja kumppanit nousivat suosioon, koska ne tarkenivat jouluruusua paremmin, Komminaho kertoo. 

Toinen kaunis, ei-perinteinen joulukukka on valkoinen orkidea.

– Ne voidaan koristella kukkaliikkeessä vaikka kävyillä tai ruseteilla. 

Jouluruusua saapuu ostamaan myös huhtikuussa eläkkeelle jäänyt Aune-Marja Sinisalo, 63. 

– Pistäydyin hiljattain pikkusiskoni Seijan luona ja hänellä oli jouluruusu. Ihastelin sitä ja Seija sanoi, että muistaa jouluruususta aina Aura-Leenan, isosiskomme, joka kuoli tammikuussa. Aura-Leena osti usein meille siskoksille jouluruusut. Nyt saamme ostaa ne itse, Sinisalo kertoo. 

Komminaho neuvoo Sinisalolle, miten jouluruusun saa kukoistamaan.

– Laitoin näille liikkeen ruusuille aamulla lisää ja juuri katsoin, että kannattaa kohta lisätä. Nämä juovat paljon. 

Aune-Marja Sinisalo käy usein samassa kukkaliikkeessä. Joulukukat hän ostaa joka vuosi hyvissä ajoin ja saa niitä myös ystäviltään. 

– Suosikini on nyt tämä jouluruusu, mutta amaryllis on myös aivan ihana. Pidän punaisista ja valkoisista joulukukista. Ostan ne jo aikaisin ja toivon, että ne kuolevat pian joulun jälkeen – sitten jo riittää, hän nauraa. 

Lue kattava opas: Näin hoidat kaikkia joulukukkia oikein