Lähestymme Kiotoa Kanazawan suunnasta ja juna kulkee pitkään Biwa-järven rantaa. Kaunista matalaa asutusta ja hiekkarantaa kilometreittäin. Yhtäkkiä olemmekin Kiotossa ja lähdemme suunnistamaan puhelimen kartan avulla ryokan Yuharaan, joka on lyhyehkön kävelymatkan päässä.

Ryokan löytyykin idylliseltä alueelta keskellä kaupunkia. Hotellin ohi virtaa pieni kanava, ja kanavan yli kaartuvat kirsikkapuut täydessä kukassa. Asuintaloja, pieniä myymälöitä ja jokunen kahvila reunustavat kanavaa. Yuhara on hyvin pieni ryokan ja sitä ylläpitää vanha äiti poikineen. Meille näytetään huoneemme ja selitetään juurta jaksain talon toiminnot ja lähistön nähtävyydet. Vähempikin olisi ehkä riittänyt. Kaadun lopulta väsyneenä vuoteellemme huoneessa, jonka nimi on kuvaavasti Sakura. Lopulta pääsemme tutustumaan lähistön nähtävyyksiin.

Kolmen seuraavan päivän aikana tutkimme Higashiyaman aluetta Kioton itäisellä rinteellä. Rinteen juurella levittäytyvät yliopiston rakennukset ja rinteessä on paljon upeita puistoja, temppeleitä ja kaikenlaista silmänruokaa. Astelemme eräänä päivänä Filosofin polulla, joka on saanut nimensä siitä, että sitä kulki joka päivä edestakaisin eräs kuuluisa filosofi Nishida Kitaro työmatkallaan yliopistolle. Polku on nykyisin myös eräs kuuluisimmista kirsikankukkien bongauspaikoista.

Illalla lähdemme Gioniin, joka on geishoistaan kuuluisa kaupunginosa.  Kiotossa geishoja kutsutaan geikoiksi. Geiko tarkoittaa suomeksi samaa kuin ”taiteellinen nainen”. Länsimaissa on geishoista kaikenlaisia mielipiteitä, mutta Japanissa geisha on ammattina hyvin arvostettu ja pitkä koulutus takaa heille hyvät taidot viihdyttää vieraita laulaen, soittaen ja tanssien perinteisiä tansseja. Geishan kutsuminen juhlaan esiintymään on hyvin kallista. Yleensä heitä onkin lähinnä japanilaisten omissa illanistujaisissa vanhoissa teehuoneissa. Länsimaalainen pääsee harvoin edes näkemään geishaa missään. Joskus turistia voi onnistaa ja hän sattuu näkemään vilauksen geishasta tämän siirtyessä esim. teehuoneesta taksin takaistuimelle.

Gionissa on ns. Gion Corner Yasaka Hallissa. Noin tunnin kestävässä esityksessä saa seurata lyhyinä pätkinä erilaisia japanilaiseen kulttuuriin kiinteästi kuuluvia asioita, mm. teeseremoniaa, kukkien asettelua, perinteistä tanssia (näimme maikon, eli geisha-oppilaan esittävän sitä). Lisäksi näimme kuuluisaa nukketeatteria ja aikuisille suunnattua teatteria.

Käymme kuuluisalla Inari-vuorella, jossa polku kulkee kilometrien matkan oranssien Torii-porttien läpi. Fushimi-Inarin pyhäkkö on kuuluisin vuoren pyhäköistä ja se sekä oranssit torii-portit kettuveistoksineen ovat turistien suosituin kohde. Vähän tunnelmaa haittaa turistien jatkuva jono vuorelle noustessa, mutta illalla palatessa auringon laskiessa voi  saavuttaa maagisen tunnelman, kun viileän varjoisan lehvistön varjosta kuuluu huilumainen lintujen kutsuääni ja värähdän kivisen, oranssikauluksisen ketun ovelaa katsetta.

Toinen must-paikka on Arashiyaman bambumetsikkö Kioton kaupunkialueen ulkopuolella. Olen nähnyt sieltä hienoja valokuvia, mutta ikävä kyllä totuus on toista. Ihmisten jatkuva virta, pölyinen, aidattu kävelypolku. Huomaan, että joku ammattikuvaaja pääsee vartijan luvalla kuvaamaan metsikköön aidan toiselle puolelle. Ehkä hän sieltä onnistuu ottamaan niitä hienoja kuvia, joita me netissä näemme.

Voi, me turistit pilaamme vähitellen aina kaiken. Luonto ei kestä meidän maastokenkiemme jatkuvaa kulutusta. Ymmärrän, että luontoa on suojeltava meiltä. Jotenkin tuntuu, että kun joku paikka tulee ns. must-kohteeksi, ja valtavat turistilaumat vyöryvät sen yli, silloin sinne ei pitäisi enää mennä. Se on kadottanut jo omaleimaisuutensa.

Huomenna lähdemme Kansain lentokentälle ja Finnairin lennolla takaisin Suomeen.