Edellisestä blogistani on kulunut melkoinen tovi. Aikani ja ajatukseni ovat suuntaustuneet aivan muualle, enkä näin ollen ole pystynyt keskittymään kirjoittamiseen. Jospa nyt taas innostuisin kirjoittamaan, kun tianne on rauhoittunut ja aikaa on enemmän. Syksy meni taloremontin merkeissä, jota teimme mieheni kanssa syyskuusta, aina joulukuun puoliväliin asti. Ryhtyessämme urakkaan emme ihan tajunneet mihin olimme ryhtymässä. Vasta nyt jälkeen päin ymmärtää, että vanhaa taloa ei remontoida helposti, yllätyksiä tulee kerta toisensa jälkeen, aikataulut ja budjetit pettävät ja hermot joutuvat kovalle koetukselle. Tästä kuitenkin selvisimme jotenkin ja nyt asustelemme vanhaa v.-46 rakennettua puutaloa tyytyväisinä maaseudun rauhassa. Palaan nyt vielä kuitenkin hetkeksi ajassa  taaksepäin ennen remonttia ja tätä ullakkohuonetta, jossa nyt kirjoittelen.

Veljentyttäreni kysyi elo-syyskuun vaihteessa lähtisinkö seuraksi pidennetyksi viikonloppuksi hänen mökillensä Itä-Suomeen. Mökki sijaitsee synnyin paikkakunnallani, joten otin kutsun ilomielin vastaan, koska olihan edellisestä käynnistä jo vierähtänyt aikaa. Luoja hemmoitteli meitä sään suhteen ihmeellisesti. Vaikka säätiedotus oli luvannut sateita, niin aurinko paistoi koko viikonlopun. Minulla  kesä oli mennyt kotinurkissa, joten ajatusten tuulettaminen oli paikkallaan ja tunne oli ilmeisesti molemmin puolinen.  Kaipasimme molemmat rauhaa ja ajatustenvaihtoa.

Yhteinen menneisyytemme,( kahdentoista vuoden ikäerosta huolimatta) antoi molemmille mahdollisuuksia  kurkistaa omiin menneisyyksiimme ja näin peilata kokemuksiamme. Muistelemisen merkitys on tärkeää jo enemminkin kuin vaan vanhuudessa. On tärkeää saada läheisten ihmisten kanssa kerrata tapahtumia, jotka kokee itselleen tärkeiksi. Näistä muisteluista rakennumme, ne kantavat meitä ja ne kertovat meille keitä olemme. 

Ihminen eheytyy tiedostamatta sitä aina itse. Näin ajattelen, koska usein aiemmat käyntini synnyinseudulleni aiheuttivat minulle ahdistavia tuntemuksia. Nyt auringonpaiste ja kevyempi mieli sai kaiken näyttämään jotenkin paremmalta kuin aikaisemmin. Uskon, että nyt oli aika päästää irti kaikista epämiellyttävistä muistoista ja ottaa vastaan jotain hyvää, jota menneisyys halusi minulle antaa. Aina emme itse osaa sanoittaa omia tuntojamme , mutta toisen, tutun ja läheisen ihmisen kysymykset helpoittavat  sydämen avautumista ja silloin sanatkin alkavat löytyä.. Minusta tuntui kuin myös Taivas olisi halunnut sanoa, että  nyt sinun on aika antaa menneen olla ja on aika keskittyä tulevaan. 

Me olemme niin usein menneisyyden vankeja, emme osaa päästää menneestä. Roikumme siinä ja määritämme elämämme ja itseämme sen mukaan. Muistot toki kulkevat mukanamme loppuun asti, mutta niiden merkitys voi ja pitääkin muuttua. Kipeiden muistojen ei tarvitse sattua loputtomiin, vaan ne voivat muuttua voimavaraksi. Häpeän verhon saa siirtää sivuun ja voi päästää valon paistamaan  elämään. Aina voi aloittaa alusta. 

Juuri hiljattain on vaihtunut uusi vuosi ja se merkitsee aina jonkinlaista uutta alkua. Tapanani ei ole tehdä varsinaisesti uudenvuodenlupauksia, mutta jotain pieniä kehoituksia koetan kuitenkin itselleni antaa. Näillä kehoituksilla pyrin parantamaan hyvinvointiani, jotta jaksaisin taas mennä eteenpäin. Tänä vuonna kehoitan huolehtimaan tai jopa hemmottelemaan itseäni enemmän. Kehoitan itseäni välttämään myös kaikenlaista negatiivistä puhetta muista ihmisistä. Siitä tulee itselle vain paha olo. Nyt minun on aika hemmotella itseäni, jos tunnen että minua ei ole hemmoteltu lapsena tai myöhemmin riittävästi. Nyt on aika puhua kauniimmin niistäkin ihmisistä, jotka ovat aiheuttaneet minulle surua. Voin irroittaa otteeni heistä ja antaa heidän mennä, voin jatka omaa matkaani. Saan olla kiitollinen heille siitä, että hekin ovat opettaneet minua paljon. Kiitos veljentyttärelleni, että vei minut niihin maisemiin ja muistoihin, joissa sain katsoa mennyttä ja ottaa samalla suuntaa tulevaa.  

       

.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla