Koiraihmisen hiljentymishetki – kirja vs. livetilanne

Tämän viikon koirauutinen kuulosti aluksi hieman omituiselta: Koiraihmisille on tehty nyt oma hiljentymiskirjansa.
Anova saa ja nuuhkiva löytää – Koiraihmisen rukouskirja (Kirjapaja).

Kirja on miesten, Ville Kormilaisen ja Kari Kanalan, tekemäksi erittäin hempeä. Sellainen on ensivaikutelma, eikä se ole siinä mielessä yllätys, sillä ihmisen paras ystävä vaan on sellainen – ihana, suloinen ja kaiken puolin hellyttävä.
Miehiltä olisi ehkä odottanut jotain toisenlaista lähestymistapaa.

Tämä hempeä mielikuva kuitenkin rikkoutuu pian: Hiljentymiskirjaksi tässä on tosin paljon huumoria. Se saa aikaan oudon tunteen. Välillä on vaikea muistaa, että kyseessä on todellakin rukouskirja.

Osa ajatuksista on koottu selvemmin rukouksen muotoon kuin toiset, mutta niitä on todella vähän:

”Siunaa, Jeesus, tennispallomme.
Aamen.”

Muutaman mietenlämän otan välittömästi käyttöön, mutta jotain särmää ja aitoa tunnelmaa jään kaipaamaan tästä aavistuksen sekavasta rukouskirjasta. 

Herää kysymys, että olisivatko kunnon valokuvat toimineet paremmin kirjassa?

Katja Kuittisen kuvitukset ovat hauskoja, mutta ne jättävät lukijan kylmäksi.

Harmi, että Koiraihmisen rukouskirja unohti, miltä todellinen hiljentymishetki näyttää. Lyhyiden tekstien ja piirroskuvien kokonaisuus jää mielestäni hieman ohueksi. Alan haukotella nopeasti. Onneksi se tarttuu tietyissä tilanteissa myös koiraani.

Mietelauseita kännykkään?

Rukouskirjasta olisi syytä tehdä nopeasti mobiilisovellus, joka lähettäisi näitä ajatuksia päivittäin kännykän näytölle.

Kuka enää tässä ajassa kaipaa paperista kirjaa – ainakaan koiraperheessä?

On suuri riski ostaa tällainen 23 euron teos lahjaksi pentutalouteen: ehtiikö joku lukea pentuvaiheessa oikeita kirjoja? Kirja päätyy helpommin koiran järsittäväksi kuin kiireisen omistajan käsiin.

Miltä todellinen hiljentymishetki näyttää?

”Pennun hymy on elämän vakuus,
pennun tuhina kuin keväinen sade.”

Tämä pienisievä ajatus jää parhaiten mieleeni Koiraihmisen rukouskirjasta. Allekirjoitan sen täysin.

Olen valokuvannut nukkuvaa Mikkiä kymmeniä kertoja sekä katsonut ihaillen toisen levollista oloa 1,5 vuoden ajan. Enkä koskaan kyllästy koirani uneliaaseen olemukseen.

Tätä livelähetystä katson mieluusti milloin tahansa.

Se on paras tapa omaankin hiljentymiseen ja täyttää hetken sataprosenttisesti mielihyvällä.

Alla olevat kuvat ovat tämän jutun kirjoittajan koirasta, shiba inu Mikistä, jonka seikkailuista voit lukea enemmän Mikin matkassa -blogissa.

Ihmisen sänky on kiva, mutta tyyny pään alla olisi parempi.

Kylmimpinä pakkasaamuina väsynyt shiba inuni kaivautuu mieluusti peiton alle.

Lattianukkumisen kruunaa lampaantalja.

Junamatkalla on tyydyttävä kylmään lattiaan.

”Kiitos, Isä, tästä hetkestä.
Pikkukoira tuhisee vieressä.
Minulla ei ole kiire töihin,  sillä ei ole kiire ulos.
En ajatellut, että tällaista hellyyttä voin tuntea ketään kohtaan.
Nukutaanko vielä hetki?
Kiitos, Isä, tästä elämästä.”

Sitaatit: Anova saa ja nuuhkiva löytää – Koiraihmisen rukouskirja, Kirjapaja 2016