Pohjoisten Pirkkojen kotikunnissa, Posiolla ja Sodankylässä, on aina valkea joulua. En ainakaan muista ettei olisi ollut. Mutta muistan, että joskus on pelätty mustan joulun tuloa, mutta aina on lunta tupruttanut viimeistään jouluaattona. Yleensä lumi tulee Posiolla maahan viimeistään lokakuun viidestoista ja Sodankylässä jo aiemmin. Meillä Lapissa on marras- ja joulukuu poikkeuksellisen lämmin. Välillä nautittiin lähes 30 asteen pakkasista, mutta ei sitä lystiä kauan kestänyt. Sodankylässä pakkanen paukkui hieman pidempää niin että pohjoisempi Pirkko ehti jo hieman tuskastua rapsakkaan keliin. Sen verran kourasi pakkanen eteläistä Pirkkoa, että sormet melkein jäätyivät valokuvausreissulla Kirintövaarassa ja Himmerkissä. Kun valokuvauskärpänen iskee niin kelillä ei ole mitään väliä. Pakkasen tuntee nahoissaan vasta myöhemmin kun sormet eivät meinaa taipua ja ranteita kolottaa.
Keräsin blogiimme muutamia joulukuun kuvia Posion puutarhasta, Kirintövaarasta ja Himmerkistä.
Oikein hyvää joulua kaikille! Olkoon joulunne valkoinen mielissänne vaikka maa musta makaisi!
Pohjoiset Pirkot
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/pihalla_19.12.15_1w.jpg?itok=ntX9cBM0)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/pihalla_19.12.15_2w.jpg?itok=acdcVwOy)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/kapytikka_20.12.15_6w.jpg?itok=FbupAljQ)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/kirintovaara_14.12.15_3w.jpg?itok=M1mFSxMN)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/kirintovaara_13.12.15_22w.jpg?itok=EyByTbXl)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/himmerki_14.12.15_10w.jpg?itok=HRE7X1-7)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/himmerki_1.12.15_4w.jpg?itok=iPItGusK)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/puutarharetki_kenkavero_matot_ja_tytot.gif?itok=2Hp57okP)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/puutarharetki_kenkavero_12.jpg?itok=LKQGjend)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/puutarharetki_kenkavero_parsa_2.gif?itok=FwYGGPJo)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/puutarharetki_kenkavero_10.gif?itok=evDwS3ll)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/pihalla_27.10.15_5w.jpg?itok=odjezRHf)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/pihalla_27.10.15_4w.jpg?itok=jU6PX08Z)
Ihmettelen, että et-netti ylläpitää tätä blogia, joka on pelkkä mainos blogin pitäjien omalle blogi-sivustolle. Kummassakin tähän asti kirjoitetussa jutussa on linkki kirjoittajien omille sivuille. Missä siis pitävät blogia ihan oikeasti täällä vai siellä? Et-netin blogissa ei paljon ole tietoa eikä tekstiä. Tuntuu olevan pääasiana toiseen blogiin ohjaaminen...?
Olemme pahoillamme että aiheutimme blogillamme lukijalle pahan mielen. Ymmärsimme että lukijablogien tarkoituksena on nimenomaan esitellä olemassa olevia blogeja. Molemmat blogimme ovat ei-kaupallisia, emmekä saa niistä mitään tuloa. Tarkoituksenamme on vain tuottaa kuvillamme iloa muillekin.
Hei Pirkot ja Ihmettelijä! Sivujemme lukijablogi on avoin mahdollisuus kirjoittaa blogia kaikille teille lukijamme - nimi ja kuvat ovat perustamisedellytyksiä. Joillakin bloggaajilla on myös muita blogeja, toiset ovat avanneet bloginsa varta vasten tänne. Toivomme kaikille kirjoittajille onnea, hyvää julkisuutta ja laajaa lukijakuntaa siellä täällä ja toisaalla. Muutkin - mukaan vaan!