Elämänriemua kirkuva peitto,
kaatunut risti -
jo tänään varrotaan hautajaissaattoa.
Pöydälle levitetyt diplomit,
irtisanomisilmoitus laskujen päällä -
eilen musta puku vietiin pesulaan.
Ikkunoiden heijastamana Kehä kolmosen liikennesumppu,
auringon veltto valahdus kukkulan taitse kuin erojainen -
ei ikinä ole näin paljon kukkia tuotu.
Vasta huomenna saatetaan nykyistä surra,
poltetut kirkot tuoksuvat imelästi keväillassa -
vihdoinkin Jumala on kuollut.
Jonot kirkkomaalla ovat hartaita,
pilvet eivät enää yllä katseisiin -
valkoiset nenäliinat kuin antautujille jaetut.
He eivät ehtineet rakastamaan,
multa valuu kuin sokeri kakkulapioista -
syksyisin pitäisi lehtiä sataa enemmän.
Jäljelle ovat jääneet turrat askeleet,
polku hautausmaalta on keveämpi kävellä -
mustat käsineet ahdetaan salaa sivutaskuihin.
Kauppakadulla tulittavat neonkuulat,
jo marraskuussa alkaa joulu ahdistaa -
matkatoimiston ovenkahva on entistä kuluneempi.
Jokainen odottaa vain huomista,
iltauutiset suhahtavat ohi korvameren -
rakkaudesta yöllä ei ole enää iskua.
