Kun nostan katseeni aamun lehdestä,
tykkien ja uhrien etovista kuvista,
kauhuista, jotka on kirjoitettu rivien
sokkeloihin, mietin usein, uskonko
enää tietoon, informaatioon, jota
meille jaellaan, ympätään valmiiksi
ennakkoasenteilla, provosoinneilla.
Kuka meitä vie, kuka meitä tanssittaa?
Nuorena rakastaa hätiköiden, niin,
ettei ehdi telakoitua, ei saumautua
toinen toisiinsa - kun olen vanha,
aamupuurostani kiiluu voisilmä, jonka
katseessa näen enemmän ymmärrystä,
humaania syvällisyyttä, ihmisyyttä
kuin itselläni koskaan lie ollut - ehkä
iskenkin silmää sille, silmäpuolelle...