Kun kuusikymmenluvulla, sen lopulla,
pois muutin hauskalta Hankasalmelta,
silloin Armisvedellä ja Kankaisilla
lehmätkin nauruisella naamataululla
laitumillaan häntää heitti ja ammui,
kyntöruunat toisilleen vitsejä hirnui,
ja lampaat haassa juorujaan mäkätti.
Kukot kanaloissaan oli Häkä-Häkkisiä,
pahnavuorta laskivat, oli kanat äimänä.
Taksikuskit, Kilu-Kalle ja Taksi-Antti
kyläteillä komeilla autoillaan kaahaili,
talojen tyttäret riihien nurkilta vilkutti
ja mökin muorikin salaa heistä haaveili.
Jo kohosi kiihko, kumpusi kaihomieli
niin piioilla, rengeillä kuin talollisilla
kun lauantai koitti ja päästiin saunasta;
päät märkinä ja hipiät punakkana, sama
suunta oli kaikilla, se tietty Hangan lava.
Kirkkoon kellot kutsui joka sunnuntaina,
sinne kaikki syntiset vaelsi vaitonaisina.
Korpikylistä kouluun lapsia linja-autolla
arkena kuskattiin, ja kirkonkylän koululla
salakessut pössyteltiin käymälän nurkalla.
Huhuttiin, on kultasuoni Hankamäen alla,
ei sitä silti kaiveta, vaan pidetään varalla
jos syttyis sota ja pitäis elää kuin pula-ajalla.
Lapsena Hankasalmi on hupaisa haavekunta,
mutta vanhana, vain eräs aavekunta korvessa?
