Alakulo teki pesän sydämeeni
sieltä se löysi pienen sopukan pesälleen,
ihmettelin kun aivan lupaa kysymättä
asettui taloksi, oikein peräkamariin.
Kysyin mitä vieraalla on asiaa
mutta yhä syvemmälle se vaipui hiljaisuuteen.
toivottomana yritin hätistellä sitä kauemmaksi,
vaan yhä lujemmin se tarrasi pesänsä reunoihin.
Minun oli kohdattava se kasvoista kasvoihin, tuo alakulo,
itkettävä itkuni sen kanssa, mietittävä perinpohjin,
käänneltävä asia joka kantilta paljastaen kipupisteet,
minun oli suostuttava alakulon pesäksi
mutta asumaan se ei saanut jäädä pidemmäksi aikaa
vain siihen asti kun asia oli käsitelty.
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa meitä Facebookissa
