Miten valita luettavaa? ET:n toimitus luki uutuuskirjoja ja mietti, mikä niissä kolahti.
Miten valitset kirjan – vai valitseeko kirja sinut? Ainakin muutama syksyn uutuuskirja valitsi lukijansa.
1. Anna Kortelainen: Siemen (Gummerus)
Ote kirjasta:
”Lukáz erotti terälehtien tavan heijastaa valoa, joka oli erilainen kuin lehdillä. Auringonvalo läpäisi terälehdet voimakkaammin kuin lehdet ja sai kukinnot hehkumaan. Pelkällä katseella hän kykeni tuntemaan harmaiden alueiden erilaiset kosketuspinnat ja lämpöerot. Hän ei erottanut punaista vihreästä, mutta hän koko eron kolmiulotteisen voimakkaasti. Hänellä oli voimakas, vaistomainen kasvupaikka-aisti, jolla hän havaitsi enemmän kuin maallikko katseellaan.
Auringonläikästä tallin takaa Lukáz löysi kolme satunnaiskasvia. Setaria viridis eli vihreä pantaheinä oli etelästä kulkeutunut muukalainen, jonka tähkä oli kuin pehmeäkarvainen perhosentoukka. Pantaheinä oli tullut venäläissotilaiden mukana jo ennen maailmansotaa, koska Lukáz muisti lapsuusvuosiltaan sen lempeän harotuksen Papulan aitovierillä. Se oli siementänyt uusia sukupolvia välittämättä siitä, että väki oli vaihtunut. Myös Neslea panniculatan hän muisti lapsuuden tutkimusretkiltään. Suomeksi se oli ohraruoho, mutta kodikkaasta nimestään huolimatta se oli tulokas kaukaa Itä-Euroopasta. ”
Lukijan mietteitä:
Anna Kortelainen kuvaa uudessa haikean kauniissa romaanissaan ihmisiä nykyhetken ja kesän 1942 Viipurissa. Helsinkiläinen sukututkija Nina asuu Viipurissa ja on kiintynyt sen vetoisiin rakennuksiin ja kuoppaisiin katuihin. Hän on ottanut tehtäväkseen selvittää jatkosodan vetäytymisvaiheessa kadonneen upseerin kohtalon. Heinäkuussa 1942 majuri Luikka on vastaa Viipurissa Kannaksella taistelevien joukkojen muonahuollosta. Vapaahetkinään Luikka kulkee pitkin raunioituneen lapsuudenkaupunkinsa katuja ja kerää talteen joutomaille nousseita vieraita kasveja, jotka itävät puna-armeijan jalanjäljissä. (R.Y.)
2. Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen (Tammi)
Ote kirjasta:
”Kääntykää takaisin. Tämä ei ole sopiva reitti kaltaisillenne iäkkäille matkalaisille. Ja katsokaa, miten arvoisa puolisonne pitelee kylkeään. Jättiläisen hautakummulle on täältä ainakin maili ellei enemmänkin, eikä polulla ole muuta suojaa kuin pieniä kiviä, joiden taakse joutuu käpertymään pää kumarassa.”
Lukijan mietteitä:
Jos pidät tv-sarjasta Game of Thrones, rakastat myös tätä romaania. Maisema on sama - fantasian, fiktion ja faktan välimaastoa. Axl ja Beatrice ovat lähteneet etsimään kauan sitten kadonnut poikaansa. Matka 600-luvun Englannissa on vaarallinen, ja heittää eteen milloin mitäkin: eksyneitä ritareita ja mykkiä munkkeja, kuihtuneita lohikäärmeitä ja häijyjä keijuja. Raflaavista käänteistä huolimatta olennaista on se, mitä tapahtuu vanhan parin välillä. Syvä rakkaus kestää kaiken, ja sekoittuu vääjäämättä luopumisen tuskaan.
Kirjailijana aiemminkin ansioitunut Ishiguro osoittaa taas löytäneen itsestään uuden vaihteen. Unenomainen, vähän vanhakantainen kieli kietoo lukijan pauloihinsa. Samalla tavalla kuin outo usva, joka vie mennessään romaanihenkilöiden muistot. (K.D.)
3. Harri Närhi: Kuparitalo (WSOY)
Ote kirjasta:
”- Enkä valehtele. Useimmilla on auto tai kaksi, melkein kaikilla taulutelevisio ja oma asunto, monella kaksikin. Niistä toinen on kesää varten jossain järven tai meren ääressä. Silti useimmat käyvät talvisin ulkomailla ihan vain rannalla makailemassa ja itseään auringossa käristämässä. Koulu ei maksa mitään eikä lääkärissä käynti ja sairaalassa olokin vain ihan vähän, vaikka leikkaus tehtäisiin. Ja jos käy työssä, on vuodessa silti enemmän lomapäiviä kuin työpäiviä ja lomastakin maksetaan palkkaa. Silti useimmat valittavat koko ajan ja varsinkin miehet juovat itsensä kerran viikossa tajuttomiksi, kun elämä on heidän mielestään niin raskasta ja epäreilua. Eikä kukaan usko vanhenevansa, vanhoja ihmisiä ei Suomessa kunnioiteta, vaan jokainen yrittää näyttää niin nuorelta kuin suinkin hautaansa saakka.
Arvaan, että kaikki sellainen tuntuu epäuskottavalta, ja sen kuulee Yusufin äänestä.
– Mikähän niitä siellä riivaa? Kyltymättömän ahneuden jinni?”
Lukijan mietteitä:
Kaikkihan me tiedämme, että on lottovoitto syntyä Suomeen, mutta harvoinpa sitä tulee ajatelleeksi edes hiljaa mielessään. Uudessa romaanissaan Kuparitalo Harri Närhi asettaa yhteiskuntamme hyvät puolet Somalian karua todellisuutta vasten, ja kummasti suomalainen lukija tajuaa olevansa onnenpekka.
Kirjassa Mogadishussa syntynyt mutta kahdeksanvuotiaana Suomeen lähetetty Awaale selittää Afrikan sarvessa sissisotaa käyvälle isoveljelleen Yusufille, millaista meillä on. Yusuf tarjoaa selitykseksi ahneuden jinniä.
Jinnit ovat pahantahtoisia henkiolentoja, jotka voivat kaapata ihmisen valtaansa. ”Se haluaa tehdä ihmisestä hullun ja sen karkottamiseen tarvitaan kallis noitamies, jonka taikavoima on riittävän väkevä”, Närhi kirjoittaa. Mistähän moisen noitamiehen löytäisimme?
4. Minna Rytisalo: Lempi (Gummerus)
Ote kirjasta 1:
”Pitäähän miehellä vaimo olla, mutta että se olisi sellaista kuin sinun kanssasi, Lempi, sitä en osannut arvata. Muistan, miten isä harjasi äidin hiukset ja äiti katsoi häntä säröisestä, huonosta peilistä. Olin vielä pikkuinen mutta tajusin kyllä, että nyt tapahtui aikuisten asioita. Äiti ja isä puhuivat toisilleen sillä tavalla että aina tiesin että kaikki on niin kuin pitääkin.”
Lukijan mietteitä:
Sain kirjan jäähyväislahjaksi mieheltä, josta olin juuri eronnut. Halusin erota, koska koin, että suhteesta puuttui rakkaus. Niinpä kun luin kirjasta rakkaudesta kertovia sanoja, ne menivät ihan ytimeeni.
Rakkautta on tai ei ole suhteessa, ja sen kyllä tietää, onko vai eikö. Sain koskettavalla tavalla varmistuksen omista tunteistani monta kertaa kirjaa lukiessani.
Kun Viljami kertoo kirjassa omien vanhempiensa suhteesta, itkin. Miten onnellista, että pieni poika sai nähdä vanhempiensa rakkauden ja kokea sen näin. Ja että hän itse sai rakastaa ja sai vastarakkautta, vaikka lyhyen aikaa. Rakkaus on suurin ja siitä koko kirja kertoo. (M.N.)
Ote kirjasta 2:
”Tuossa kasvaa heinää. Se on jo kellastunut, kohta sitkistyy, hapertuu ja mätänee, jää lumen alle. Ensi keväänä sama juuri työntää uutta kortta tämän tilalle entisiä muistelematta ja niitä surematta, mikään ei muutu vaikka jokainen asia muuttuu. Kuusi, oksat, sinisen taivaan valo siellä välissä, kahinat ja kauempana veden ääni, jossain linnun kirahdus, oravan kevyt loikka, hirven hengitys.”
Lukijan mietteitä:
Yksi Lempi-romaanin kiehtovimmista elementeistä on sen aistivoimainen luontokuvaus.
Romaanissa on vuosi 1943, ja kevään kynnyksellä Rovaniemen kauppalassa herää nuori lempi, kun Pursuojan nuori isäntä Viljami kohtaa kauppiaantytär Lempin. Hän asettuu emännäksi pieneen järvenrantapirttiin kauas pohjoiseen. Lempi on hyvälle tottunut, kouluja käynyt ylioppilastyttö, ja koska Viljami haluaa tehdä nuorikkonsa elämästä helpompaa, palkkaa hän taloon aputytön, Ellin.
Viljami joutuu jättämään vastavihityn vaimonsa piikatytön kanssa kaksin kotiin ja lähtemään rintamalle. Lempi on kolmen henkilön tarina Lapin sodan aikaisesta perhetragediasta. Jokainen näkee saman henkilön elämän kolmella eri tavalla.
Herkässä mutta väkevässä romaanissa on heti voimakas jännite, joka saa ainakin minut lukemaan kirjan siltä istumalta. Lempi kertoo intohimoisesta, mustasukkaisesta ja kaikki rajat ylittävästä, lojaalista rakkaudesta. Romaanin kolme kertojaa ovat hämmästyttävän erilaisia. Viljamin osio pakahduttaa: miehen suru on niin kaikennielevää, ja hän kuvailee rakkautta kauniisti. Tuskaisen Viljamin jälkeen ääneen pääsee topakka ja katkera Elli. Romaanin päättää ainoa nykyaikaan sijoittuva osio, jossa Lempin sisar kokoaa tarinan langat yhteen. (R.Y.)
5. Colm Toíbín: Nora Webster (Tammi)
Ote kirjasta:
"Sunnuntain messuissa oli pahinta. Ihan sama, mihin hän katedraalissa istahti, ihmiset katsoivat häntä erityisen myötätuntoisesti tai siirtyivät tehdäkseen hänelle tilaa tai odottivat häntä ulkona päästäkseen juttusille. Kun se kävi liian raskaaksi, kun jokainen katse jonka hän kohtasi tuntui väistämättä saavan hänet tolaltaan, hän palasi St Johnin pieneen kappeliin tai kävi varhaisemmassa kahdeksan messussa, jossa katedraali oli vain puolillaan. Silloin sai valita paikkansa ja lähteä messun loputtua kenenkään häiritsemättä."
Lukijan mietteitä:
Colm Toíbínin romaanissa ei tapahdu ihmeitä. Siinä nuorehko leski Nora Webster yrittää jatkaa elämäänsä miehensä kuoltu 1960-luvun Irlannissa. Hänen arkista elämäänsä kuvataan tarkasti, tuntemuksia ja arkoja askelia kohti itsenäisyyttä. Juuri kerronnan hitaus – tietynlainen vanhanaikaisuus – tekee romaanista niin vaikuttavan. Nora palaa töihin konttoriin, kiinnostuu musiikista ja alkaa itsekin laulaa. Ei kovin kummoisia tapahtumia ja juuri siksi niin kiinnostavia. Naisen herätessä herää ympärillä eloon myös levottomana vellova Irlanti.
Erityisen koskettavaa romaanissa on kuitenkin surun kerroksellinen kuvaus. Se ei ole enää tunne vaan näkökulma. Surua on kaikessa, mitä Nora tekee, mitä hän havainnoi ja miten liikkuu. Silti elämä jatkuu ympärillä, hitaasti, mutta koko ajan vahvistuen. (I.B.)
6. Pajtim Statovic: Tiranan sydän (Otava)
Ote kirjasta:
”Tiedätkö, miten nöyryyttävää on, ettei saa edes sellaisia asioita, joita ei halua? Sinä olet lääkäri, joten tuskin tiedät”, sanon ja hän nielaisee, laskee katseensa ristittyihin käsiinsä.
Ihmiset eivät pidä hyvällä tavalla erityisinä sellaisia ihmisiä, jotka poikkeavat liikaa heistä itsestään, sanon ja hän kohottaa katseensa jälleen minuun, niin se menee täällä ja kaikkialla muuallakin, jos puhuu liian vierasta kieltä äidinkielenään ja näyttää liian kaukaa tulleelta, se ei ole enää erityistä, vaan kummallista, kuin villi puhveli keskellä toriaukeaa. Ja kaltaiseni maahantunkeutujan, ulkomaalaisen, vieraskielisen pitäisi olla aina ja kaikkialla tietoinen siitä, etten saa tavoitella samanlaisia asioita kuin italialaiset, koska heidän silmissään en ansaitse niitä siksi, että minun esi-isäni eivät taistelleet niiden vuoksi. Valkoinen neekeri, mustalainen, muslimi, siksi he minua kutsuvat kun kuulevat mistä olen kotoisin, vaikka näytän samalta kuin he.
”Vai oletko eri mieltä? kysyn, kun hän ei hetkeen vastaa. ”Mitä sinä tekisit, jos olisit minä? Jos näyttäisit tältä? Näin kauhealta?”
Lukijan mietteitä:
Pajtim Statovic kuvaa kirjassaan Tiranan sydän nuoren miehen epätoivoista pyrkimystä löytää paikkansa maailmassa. Kirjan päähenkilö on maahanmuuttaja – itse asiassa moneen maahan muuttaja – mutta hänen hämmennyksensä ja ulkopuolisuuden tunteensa ovat varmasti totta myös monen synnyinmaassaan elämää kipuilevan nuoren ihmisen kohdalla.
Olen kolmen nuoren aikuisen äiti ja teinin kummitäti, siksikin kirjan teemat koskettavat minua – pakolais- ja maahanmuuttajakysymysten lisäksi.
