Salme Olmalalla ei ole oikein ketään, kenen kanssa viettää joulua tai äitienpäivää. Yksinäisyydestään huolimatta hän jaksaa hakea elämäänsä mielekkyyttä.
"Yhtenä jouluna katoin itselleni herkkupöydän, mutta tuntui, että kaikkea oli liikaa, eikä yksin syöminen innostanut. Joulukoristeita en enää vuosiin ole jaksanut asetella. Vain ovikoristeen laitan. Myös äitienpäivät ovat vaikeita."
Näin sanoo 82-vuotias helsinkiläinen Salme Olmala, joka on jäänyt kahdesti leskeksi ja jonka tytär on vieraantunut äidistään niin, että Olmala on viimeksi nähnyt lastaan nelisen vuotta sitten.
– Minulle yksinäisyys on elämänkumppanin, lapsen läheisyyden ja puhetoverin puutetta. Ja turvattomuuttakin se on, ajoittain myös toivottomuutta.
"Jos tulee tilanne, etten enää pärjää yksin, matkustan Sveitsiin hankkimaan eutanasian."
Viimeinen vaihtoehto
Eniten Olmala pelkää sitä, ettei hän enää kykene toimittamaan asioitaan itse.
– Voi kenties kuulostaa rankalta, mutta olen pannut rahaa syrjään eutanasiaa varten. Jos tulee sellainen tilanne, etten enää pärjää yksin, matkustan Sveitsiin eutanasiaa varten. Olen miettinyt tämän järjellä läpi. Minulle se on vain turvatoimi.
Lue myös: Yksinäisyys tappaa useammin kuin ylipaino
Yksinäisyys on ollut Salme Olmalalle pitkäaikainen seuralainen. Hän jäi ensimmäisen kerran leskeksi alle kolmekymppisenä, kun puoliso menehtyi sydänveritulppaan.
Farmaseutin työ ja uusi avioliitto lievittivät surua, kunnes syöpä vei toisen aviomiehen. Tytär oli jo kadonnut maailmalle ja eläkevuodet söivät pohjan sosiaalisilta suhteilta.
– Onhan minulla toki muutama ystävä. Erään löysin sanomalehden ilmoituksella 1980, kun etsin matkakumppania Yhdysvaltain reppureissulle. Matka meni hienosti, ja siitä asti olemme pitäneet yhteyttä, nykyisin tosin lähinnä soittelemme.
"Vaihdan kuulumiset virastoihmisten ja hyvänpäiväntuttujen kanssa."
Salme on ollut siitä onnekas, että hänellä ei ole ollut kovin vakavia terveysongelmia.
– Käyn kerran viikossa kuntosalilla ja sängyllä teen venytyksiä. Asioilla käyminen on sekin liikuntaa ja mielenvirikettä. Virastojen ihmiset tai taloyhtiön pihalla tapaamani hyvänpäiväntutut ovat niitä, joiden kanssa vaihdan kuulumiseni.
Matkalle tekee mieli
Salme Olmala ei ole luovuttanut. Hän hakee elämänsisältöä luovan kirjoittamisen kurssilta, liikunnasta, kotitöistä ja esimerkiksi television luonto-ohjelmista.
– Nyt tiedossani on eräs uusi tuttavuus, rouva, jonka kanssa olen pitänyt yhteyttä. Suunnittelemme jo yhteistä matkaa. Olen toiveikas!
"Yksinäisen pitää olla rohkea ja sinnikäs."
Kerran Olmala tapasi kadulla kivan nuoren naisen, vapaaehtoistyöntekijän HelsinkiMissiosta.
– Sieltä on käynyt mukavia ihmisiä auttelemassa minua kirjahyllyn pystytyksessä tai lääkkeiden noutamisessa. On hienoa, että tällaista apua on olemassa niille, joilla ei ole ketään, keneltä kysyä.
Salme Olmala sanoo, ettei yksinäisyys ole sammuttanut hänen elämänjanoaan.
– Etsin elämisen arvoisia asioita. Yksinäisen pitää olla rohkea ja sinnikäs. Sellainen minä olen.
Haluatko Salme Olmalan ystäväksi? Hänen yhteystietonsa saat jutun kirjoittaneelta toimittajalta: essi.kahkonen@pp.inet.fi.
Artikkeli on alun perin julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 5/2016.
