"Sinulla on kasvain haimassa." Lääkärin lause pelästytti, sillä läheinen ystäväni oli menehtynyt haimasyöpään vain vuodessa.
En ollut edes ajatellut kasvaimen mahdollisuutta – eihän minulla ollut edes minkäänlaisia oireita. Lääkäriinkin olin mennyt vain sen takia, että kaaduin talvella 2019 ja loukkasin selkäni.
Kun minut kuvattiin tietokonetomografiassa, selkääni tutkinut lääkäri huomasi kasvaimia haimassa ja maksassa.
Lääkäriinkin olin mennyt vain sen takia, että kaaduin ja loukkasin selkäni.
Kuvat lähettiin erikoislääkärille, ja oli raskasta odottaa pari viikkoa tuloksia. Oli huojentava kuulla, kun lääkäri totesi kasvaimien olevan hyvänlaatuisia.
Hän sanoi kuitenkin, että haimani tilannetta pitäisi varmuuden vuoksi seurata vuoden välein.
Luotin lääkärin sanaan, ettei minulla ole mitään hätää.
Huono tulos kokeista
Pari vuotta sitten verikokeista kävi ilmi, että haimasyöpää mittaavat arvot olivat koholla. Tarkemmissa tutkimuksissa epäily syövästä vahvistui.
Haimasyövän ainoa parantava hoito on leikkaus, joka voidaan tehdä vain pienelle osalle sairastuneita.
Yhdeksän tuntia kestänyt leikkaus tehtiin viime vuoden maaliskuussa neljän kirurgin voimin.
Ainoa parantava hoito on leikkaus, joka voidaan tehdä vain pienelle osalle sairastuneita.
Se oli niin sanottu Whipplen leikkaus, jossa poistettiin se osa haimaa, jossa kasvain on. Lisäksi poistettiin pohjukaissuoli, osa vatsalaukkua, osa sappiteistä ja paikalliset imusolmukkeet.
Viisi vuotta on pitkä aika
Mikä on elinajanennusteeni, kysyin lääkäriltä.
Hän kertoi, ettei syöpäni ollut kaikkein pahinta laatua. Silti vain 20–25 prosenttia leikatuista potilaista on elossa viiden vuoden kuluttua. Haimasyöpä on niin kavala ja tekee helposti etäpesäkkeitä.
Tulin surulliseksi, kun ajattelin, etten ehkä näe sitäkään, kun pojanpoikani aloittaa koulun.
Olen huomannut, että läheisilleni sairastumiseni on ollut kova paikka, vaikka he eivät ole sitä minulle ääneen sanoneet. Sen sijaan he ovat tukeneet minua koko ajan.
En ehkä näe sitäkään, kun pojanpoikani aloittaa koulun.
Mieheni on vähentänyt huomattavasti töitään, että voi olla kanssani ja kuskata minua tutkimuksiin.
Poika on sanonut olevansa onnellinen siitä, että minut leikattiin. Hän käy nykyään perheensä kanssa kyläilemässä useammin kuin ennen. Pojanpoika Arne jää mielellään yökylään mummilaan.
Olen päättänyt elää päivä kerrallaan ja nauttia niistä jokaisesta. Elän elämää täysillä niin kauan kuin sitä riittää. Juuri nyt kaikki on hyvin.
Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 10/2024 olleesta jutusta. Tilaajana voit lukea sen kokonaan täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.
