Mitä muistat 1950-luvusta? Coca-Colan, olympialaiset vai pahan makaronivellin? ET-lehden numerossa 19 kerrotaan vuosikymmenestä tutkijoiden silmin, mutta lukijat kertoivat omia kokemuksiaan.

Onnellinen lapsuus

Asuimme Finlaysonin uusissa kahdeksan talouden isoissa omakotitaloissa.Ne valmistuivat 1950-luvun alussa. Muutimme talon alakertaan, jossa oli keittiö, iso olohuone, sisä-wc, eteinen, mutta ei suihkua eikä saunaa.

Meitä asui siinä isä,äiti, siskoni, joka oli neljän sekä minä, kuuden vanha. Taloja oli alueella kymmenkunta, ja lapsia oli paljon, suunnilleen samanikäisiä.

Leikimme kaikenlaisia pihaleikkejä: kymmentä tikkua laudalla, pesäpalloa ja talvella laskimme Kekkalan kallioilla ja mäessä, pulkalla ja suksilla iltamyöhään asti.

Talvisin, kun äiti tai isä oli huudellut meidät sisälle, oli kotona hellan kulmalla yleensä odottamassa lämmintä maitoa Arabian maitokannussa. Sitä kun joimme posket pakkasen puremina ja menimme nukkumaan, tuli uni silmiin nopeasti ja nukuimme kuin pienet porsaat aamuun asti.

Se oli hauskaa aikaa ja usein sitä kaipauksella muistelen. Isä ja äiti pitivät meistä hyvän huolen ja aina oli koti puhdas, koska äitimme oli kotona. Oli mukava tulla koulusta kotiin ja kertoa heti kaikki asiat äidille. Se oli rakkauden ja lämmön aikaa. Eikä silloin vanhemmat käyneet ravintolassa juhlimassa, vaan olivat meidän kanssamme. Televisiokin tuli perheeseemme vasta vuonna 1962.
Paula Valo

Hauska 50-luku

Asuntomme oli suurehkossa puutalossa, jossa asui kahdeksan perhettä. Mukavuuksia ei ollut. Äidit olivat yleensä kotiäitejä. Tehtaan pilli vihelsi kello 16, ja me lapset menimme aidalle "roikkumaan", kun oma isä tuli pyörällä kotiin.
Liisa Pietilä

Sointuvat kupit

Iltaisin aikuiset joivat teetä ihanista Kaj Franckin suunnittelemista vaaleanpunaisista Sointu-kupeista. Muistan ihanat, hämyiset iltahetket kuin eilisen. Olenpa onnistunut löytämään itsellenikin kirppareilta Sointu-sarjaa eri väreissä. Kun vain raaskisin niitä käyttää!
Elina Verronen

Lahja rapakon takaa

Sain Amerikan-paketissa ruudullisen kellohameen. Hameessa oli maalitahra, jonka äiti yritti poistaa tärpätillä. Laitoin kouluun hameen päälle, mutta häpesin silmät päästäni, kun hameeeni haisi tärpätille. Onneksi opettaja ei sanonut mitään.

Raija Ingalsuo

Vaatteet isommilta

Lapsuus oli 1950-luvulla onnellista, vaikkei ollut mukavuuksia. Petromaksi valaisi tupaa ennen kuin vähän myöhemmin taloon vedettiin sähköt.

Leikimme paljon ulkona naapurin lasten kanssa. Kylvimme savusaunassa ja vaatteet vaihdettiin kerran viikossa. Me lapset kannoimme hellapuita sisään ja autoimme heinänteossa ja kasvimaalla. Töitä siis tehtiin ahkerasti.

Vaatteet sain aina isommilta sisarilta tai serkuilta, kun ne jäivät heiltä pieniksi. Ruoka maistui, vaikka se pääasiassa olikin kastiketta ja perunaa. Kastikkeessa ei välttämättä ollut lihaa, tai jos oli, niin se oli jostain kotieläimestä. Kaalisoppaa olikin sitten katkeraa syödä, kun siinä oli lihoina kiva lemmikkieläin.

Koulumatkat kuljimme jalkaisin tai pyörillä. Isoimmat otti pienimmät tarakalle ja talvisin hiihdimme. Radiosta tuli lastenlauluja ja Markus-sedän ohjelma. Tosin radiota kuunneltiin 1950-luvun alkupuolella vähän, sillä se akkua ei turhaan kulutettu.

Kokonaisuutena vuosikymmen oli kyllä onnellista aikaa.
Marja Tolvanen

Seitsemän penniä seipäästä

Meitä oli neljä lasta ja kun työt eivät muuten sujuneet niin saimme seitsemän penniä, kun heinäseipääsen oli laitettu heinät. Vanhin meistä tienasi jo aika hyvin, sillä hän pisteli 100 seivästä päivässä. Minulla oli silloin pieni heinähanko, sen sai aina nuorimmainen. Näin 61-vuotiaana ei tunnu enää pahalta, että työnteon oppi jo lapsena.
Kaisa Kaulio

Makaronia sinkkiämpäristä

Mieleen tulee kansakouluajat 1950-luvun lopulta. Paksua makaronivelliä sinkkiämpäristä opettajan jakamana, äidin laittamat eväsleivät voipaperissa sekä maitopullo patenttikorkkeineen.

Syksyisin piti viedä kouluun puolukoita muistaakseni litran verran. Marjoista koulun keittäjä valmisti meille oppilaille paksua ruispuolukkapuuroa - hyi kun se oli pahaa!
Pirjo Skytz

Rautalankaa hameenhelmassa

Muistan puna-musta-valkokuvioisen puolihameen, saattoi olla Marimekon. Kellottavuutta korostettiin perunajauolla tärkätyllä alushameella, lisäksi alushameen helmaan pujotetulla ohuella rautalangalla. Siinä oli se huono puoli, että se taipui mutkille. Helmaa piti oikoa tanssin lomassa monta kertaa.
Ritva Sironen

Kesäistä olympiahuumaa

Oli olympiavuosi 1952 ja olin silloin 9-vuotias tytöntyllerö. Vietimme kesät maalla luonnonhelmassa ja järven rannalla.

Ei ollut sähköä eikä autoa, vaan isä kulki laivalla tai bussilla viikot kaupungissa töissä ja me muu perhe elimme auringon mukaan ja hoidimme puutarhaa. Maidon haimme viereisestä maatalosta ja suuren osan ruoasta järvestä.

Sitten eräänä päivänä ruvettiin puhumaan olympialaisista Helsingissä. Lapsen mielessä tämä oli jotain aivan ihmeellistä. Isä oli tohkeissaan urheilijoista ja olisi pitänyt mennä kisoja katsomaan, mutta se oli jostain syystä mahdotonta.

Eräänä päivänä, kun isä tuli kaupungista, hän oli ostanut radion, joka ei tarvinnut sähköä. Se oli suuri rumilus, mutta aivan ihana kapistus lapsen silmissä.

Sillä sitten kuunneltiin kisat, uutiset ja musiikkia sekä paljon muuta, kunnes patteri loppui. Sitten odotettiin, että isä toi uuden ja taas oli ajanvietettä. Ääni oli rahiseva ja kuului vain tietyissä paikoissa mökkiä ja paremmin ulkona kuin sisällä.
Marianne Wennström

Suklaaleivos-ostoksilla

Sain äidiltäni nipun kuponkeja ja ohjeet mennä ostamaan kolme leivosta meille kolmelle lapselle. Menin kupongit tiukasti kädessäni Merimiehenkadun ja Albertinkadun kulmassa sijainneeseen Elannon maitokauppaan.

Jonotin ja jonotin vuoroani, mutta kun ei edes nenä yltänyt tiskille, niin myyjä ei minua huomannut. Lopulta miesääni vierestäni ilmoitti myyjälle, että nyt taitaa kyllä olla jo tuon pikkutytön vuoro.

Olin tullessa katsonut ikkunassa olevasta lasisesta hyllystä esillä olevia leivoksia ja valinnut herkullisimman näköiset. Osoitin sormella suklaaleivoksia ja pyysin kolme.

Iloisena kävelin kotiin leivoslaatikko kädessäni. Kotona laatikko aukaistiin ja jokainen kolmesta lapsesta odotti saavansa suklaaleivoksen. Karu totuus selvisi, kun maistoimme. Olin ostanut perunaleivoksia! Voi sitä surua ja harmia, eihän lapset nyt perunaleivoksesta välitä, perunaa syötiin muutenkin ihan liikaa. Tämä ostosreissu vaivaa ja harmittaa minua yhä, vaikka olen liki 70-vuotias.
Terttu Kaleva

Yleislakko lapsen silmin

Yleislakosta 1956 on jäänyt mielikuva, että Aku Ankka jäi tulematta.
Markku Halen

Vierailija

Kultainen 1950-luku?

Lainaus: Lainaus: Lainaus: Kerrankin jotain kivaa, selkeää asiaa luettavaksi. Syytä en tiedä mutta tällaisesta tuotannosta tykkään. Pitkät rimssut ilman toraa. Lisää näitä. Kiitos kaikille kirjoittajille. Mitä tarkoitat, mihin viittaat? Oletko lite på gården kanske?? Taidat olla itse jos se ei ketjusta ole sulle selvinnyt, vai onko sulla hoono soomi? Miten nää lopinät liittyy 50-lukuun?????
Lue kommentti