Delftin keramiikka on kotoisin Hollannista.

Kenen tekemä, miltä ajalta ja minkä arvoinen tämä pullo on? Voi olla tequila-pullo.

Nimimerkki Riina

Ainoa asia, mikä on ihan varma on se, ettei kyse ole tequila-pullosta, tequila on meksikolaisten heiniä. Riinan pullo tulee Hollannista, se on Delftin kuuluisaa sinivalkeaa keramiikkaa. Jos pullossa on ostaessa ollut tislattua juomaa, se on ollut luultavimmin geneveriä.

Delftin keramiikkatehtaan alkujuuret juontavat 1640-luvulle, ja tehdas toimii yhä. Se on ehtinyt olla esikuva ja tiennäyttäjä lukemattomille muille Euroopan keramiikkatehtaille.

Pullon leima on 1900-luvulta. Esine lienee aikoinaan ostettu matkamuistoksi.

Ihan kunnioituksesta Delftin monisatavuotista historiaa ja tehtaan sinivalkean fajanssin voittokulkua kohtaan sanon pullon arvoksi 20 euroa.

Kysy meiltä terveydestä, ravitsemuksesta, seksistä, lakiasioista, puutarhanhoidosta ja antiikista.
Lähetä oma kysymyksesi asiantuntijalle täältä.

Emilia-kannu.

Osto- ja myyntiliikkeen tämän hetken hittituotteissa näkyy 50- ja 60-lukujen palvonta sekä nuorten aikuisten kaipuu mummolaan. Lojuuko sinun nurkissasi näitä aarteita?

Viisi tavararyhmää, joista tällä hetkellä on enemmän kysyntää kuin tarjontaa ovat:

1. Emilia-astiastot

Keräilijöiden innostus ei näytä laantumisen merkkejä. Erityisesti etsitään aamupala-settiä.

Kaj Franckin suunnitteleman linjakkaan astiaston juju on mustavalkoinen, romanttinen kuvitus, johon Raija Uosikkisen sanotaan saaneen vaikutteita Amerikan-tätinsä leppoisasta elämästä. Emilia oli Arabian tuotannossa 1957–66. 

Arabian graafiset kuvioaiheet puhuttelevat  laajemminkin. Japanilaisia ja korealaisia turisteja kiinnostaa kaikki Made in Finland.  Siis nimenomaan Suomessa tehty, ei vain täällä suunniteltu.

2. Korikalusteet 

Pöydissä ja tuoleissa saa kernaasti näkyä ajan patina, kunhan liitokset ovat napakassa kunnossa.  Nostalgisen kukkapöydän suosio on kasvanut samaan tahtia viherkasvi-innostuksen kanssa.

Nainen korituolissa vuonna 1954. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.
Nainen korituolissa vuonna 1954. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

3. Räsymatot 

Tukevaksi kudotut, vähän pidetyt ja huolella säilytetyt. Kostea ullakko ei saa matossa lemahtaa. Vahva värimaailma on plussaa.

Kysyntää on myös käsin solmituilla itämaisilla matoilla ja pohjois-afrikkalaisilla villamatoilla.  Vanhojen suomalaisten  ryijyjen käyttöä lattioilla ei ole ihan vielä hoksattu.

4. Tiikkihuonekalut 

Matala, kahdella liukuovella varustettu senkki on erityisen himoittu tv-taso. Vähäeleiset  ja sirot puukalusteet kiinnostavat muutenkin, esimerkiksi tanskalaisen Hans J. Wegnerin punostuoleista on jatkuva kysyntä.

5. Björn Weckströmin korut

Björn Weckström suunnitteli 60-luvulla kaulakorun Planetaariset laaksot. Koru nähdään mm. Tähtien sota elokuvassa Prinsessa Leian yllä. Kuva: Lapponia Jewelryn
Björn Weckström suunnitteli 60-luvulla kaulakorun Planetaariset laaksot. Koru nähdään mm. Tähtien sota elokuvassa Prinsessa Leian yllä. Kuva: Lapponia Jewelryn

Suomalaisen korutaiteen Grand Old Manin laajasta tuotannosta haluttua on kaikki: akryylista avaruushopeaan ja tulipronssista lapinkultaan.
Edullisemman hintaluokan hittejä ovat vanhat Kalevala-korut. Mitä järeämpi kääty tai solki, sitä parempi.

Asiantuntija: Jan Lindroos, Helsinki Secondhand 

Isäni ja hänen armeijakaverinsa löysivät nämä astiat hyvin pakattuina lattian alta eräästä tuvasta, jossa saksalaiset olivat majailleet Lapin sotaan asti. Milloin Arabia on tehnyt astiaston. Mikä mahtaa olla astioiden arvo? Eeva

Asiantuntija vastaa:

Astiasto on mahtanut melko tuliterä silloin, kun se on pakattu tuvan lattian alle piiloon. Koristeaihe on Maisema, jota Arabia käytti lähes sata vuotta. Näissä astioissa on leima, jota käytettiin 1932–49.

Maisemaa on tehty ainakin sinisenä, punaisena ja harmaana.

Kyseessä on 6 hengen kahvikalusto, johon (alunperin) kuuluu kahvikannu, sokerikko, kermakko ja kuusi kuppiparia pullalautasineen. Yksi kuppi ja asetti näyttäisivät puuttuvan. Kahvikalusto ei ole vallan harvinainen eikä kallis, ehkäpä 100–150 euron arvoinen, jos kuudes kuppipari on olemassa – mutta kaluston tarina on palanen historiaa.