Heli Laaksonen siirtyy murrerunoista murrefiktioon. Hänen uusina hahmoinaan seikkailevat seitsemänkymppiset tädit Sylvia ja Tuija.

Heli Laaksonen kertoo kirja-ideastaan kotisivuillaan näin: ”Yhten hämysen ehtoon käsitin, et kaks seittemänkymppist sanavalmist ja ilomiälist ja sopivaisen terävä naisihmist olis mun seuravan kirjan sankarit. Ja niitte nimet sais olla vaik… vaik Sylvia ja Tuija!”

Nyt hanke on niin pitkällä, että Sylvia ja Tuija seikkailevat lokakuussa ilmestyvässä romaanissa Sylvia, Tuija ja laulava patja.

Idea sopii hyvin ikääntyvään Suomeen, jossa yhä useampi kirjojen lukija on kypsään ikään ehtinyt nainen. Viime vuosien kirjallinen hitti on kuitenkin ollut uudenlainen tyttökirjallisuus, chick lit. Nyt on siis vanhempien tyttöjen vuoro, kun Laaksonen lanseeraa uuden kirjallisuuden tyylisuunnan, murretätikirjallisuuden.

Suomen Patsy ja Edina

Laaksosen tätihahmot ovat eläkkeellä ja heillä on vihdoinkin aikaa puhua läpi maailman asiat. Sylvia on siltainsinööri ja sinkku. Tuija puolestaan on eläköitynyt rehtori ja leski, jolla on lastenlastenparvi tehtynä ja elämä edessä. Luvassa on siis suomalainen ja hieman iäkkäämpi vastine Todella upeeta -tv-sarjan Patsylle ja Edinalle.

Heli Laaksonen myöntää, että nyt on kyseessä uudenlaisen näytön paikka.

”Yks mun suurimmist kirjallisist unelmist o jo kaua ollu, et keksissin ja loissin hahmot, miälkuvitushenkilöt, mitkä lähtis elämä oma elämätäs. Niinko Vaahteramäe Eemel ja Myrskyluaro Maija ja Tarzan ja Nuuskamuikkune ja Sisko ja sen Veli. Kokonaine kirjalline ikioma maailm... Semmone ei huakailemal ja pilven muatoi kattelemal synny - mut ei pelkäl omal päätökselläkä.”

Hyvästi luomiskriisi!

Mielikuvitustätinsä Laaksonen löysi painittuaan jo sen ajatuksen kanssa, onko hänellä lukijoilleen vielä jotain annettavaa. Kirjakauppakeikalla Vihdin Kirja-Aitassa häntä tuli puhuttelemaan rouvashenkilö, jolla oli ehdotus.

”Suaravartine ja lumovoimane frouvasihmine ilmestys ovest ja sanos, et hänel o mul asia. Semmost, et mun tarttis kirjotta hänel ystävines näytelm, semmone runolline ja hauska ja seittemänkymppisel sopivaine. Sivumenne hän sanos, et voi olla, ettemmää nii muute häne näyttämötöitäs varmankan tunne, mut aika mont vuat hän ol Pelle Hermannin tyttöystävä Sylviana.”

Marjatta Rinteen sanat käynnistivät melkoisen ruuhkan murrerunoilijan mielessä.

”Tiäsin siit paikast, et nyy tule päähä miäle niimpal ko vaa saa kalloluitte väli mahtuma.  Koko matka ajaes kirjotin miälessäni semmost kahren naisihmisen vitsikäst ja hiuka kirppiä vuaprpuhelu. Koton laitin sähköposti Pelle Hermannin käsikirjottajal Ojasen Simol, et haittak hänt, et mää olen nyy inspiroitunu Sylviast ja keksiny sil Tuija-nimisen kaverin ja meinan ruveta heist tarinoi kirjottama - semmossi, mitkä ei enä liity lasteohjelmi yhtä millänkän taval, omil poluil ja umphankil kulkisiva. Simo vastas, et siit vaa!”

Ruuhkalle ei ole näkyvissä loppua, sillä kirjan jälkeen hahmot siirtyvät näytelmään ja piirroshahmoiksi.