Asuinyhteisöistä elämyskohteiksi: Näin muuttui elämä ulkosaariston sääasemilla

ULKOKALLA

Lounaanpuoleista tuulta 3-7 m/s, lämpötila 2 astetta, hyvä näkyvyys.

Muhkuraisista käsistä näkee, että niitä on käytetty. Kalastaja Esa Pirkola osaa tehdä mitä vain, nahan parkitsemisesta tyylikalusteisiin. Miehestä on otettu mittaa monella tavalla, mutta hän on selvinnyt kaikesta: neljän lapsen yksinhuoltajuudesta, railoista ja karikoista.

– Joskus sen tajuaa vasta myöhemmin, miten huonosti olisi voinut käydä. Kun rahtilaiva meinaa yön pimeydessä ajaa päälle tai kalaverkko kiepsahtaa veteen laskiessa ranteen ympärille.

Joskus vaarassa on ollut koko Kallankarien erikoinen itsehallinto, jota Esa on käynyt puolustamassa eduskunnassa saakka.

Talvinen päivä on lyhyt. Taivas ja meri sekoittuvat yhdeksi ja samaksi sinisenharmaaksi. Mies istuu kalamajassaan Ulkokallassa. Sen turvallisempaa paikkaa hän ei tiedä.

Kalastaja Esa Pirkola tietää nahoissaan, että meri on ankara pomo.

Ensimmäisen kerran majakanvartijan poika tuli tälle Perämeren saartamalle luodolle juhannuksena 1949, viikon ikäisenä. Hän juurtui heti, vaikka täällä ei pärjää yksikään puu. Muuten louhikko on täynnä pieniä ihmeitä, korumaisen kaunista maitokvartsia ja akvaariomaisia lammikoita. Ohtokallion vanhimmat kaiverrukset ovat parin vuosisadan takaa.

Uunissa rätisee tuli. Esa tarjoilee savustamiaan ja rypsiöljyyn säilömiään nahkiaisia, kyytipojaksi tyrnimehua. Jälkiruuaksi vieras täytetään tarinoilla.

Panos ja punos

Esan isä Arvo Pirkola työskenteli Ulkokallan majakanvartijana 30 vuotta. Viimeiset vuodet hänen vastuullaan oli myös sääaseman hoito.

Asema automatisoitiin 40 vuotta sitten. Sitä ennen raportit tuulesta ja muusta annettiin radiopuhelimella viisi kertaa päivässä. Vesinäytteet merentutkimuslaitokselle piti ottaa kolmelta eri syvyydeltä.

Erityisen paljon puuhaa ja päänvaivaa aiheutti sumu. Sireenin lisäksi laivoja varoitettiin dynamiittia paukuttelemalla.

– Panos asetettiin vinttikaivoa muistuttavaan telineeseen, Esa muistaa.

Esa Pirkola rantautuu Ulkokallaan.

Näin jälkikäteen touhu ammusvarastoineen kaikkineen vaikuttaa vaaralliselta, mutta lapsena hän iloitsi räjäyttelyn jälkeen maasta löytyvistä, muovilla päällystetyistä kuparilangan pätkistä.

– Punoin niistä koreja ja muuta lapsen silmiin kaunista.

Kaunista Esasta oli silloinkin, kun syysmyrskyt löivät karin yli ikkunoihin ja koko perhe istui turvassa saman katon alla.

Jäätä ja järistyksiä

Ulkokallasta on matkaa mantereelle parikymmentä kilometriä. Rospuuttoaikaan majakan miehistö saattoi jäädä kuukausiksi eristyksiin. Sellainen vaati hyvien kädentaitojen lisäksi kylmähermoisuutta – ja perheen tukea. Esan äiti Ellevi oli viimeinen nainen, joka eli luodolla pysyvästi.

Perhe vietti kaikki kesät Ulkokallassa isän virka-asunnossa. Perheen kuopukselle Esalle se oli juhlaa, vaikka karilla ei ollut edes kaivoa. Sitä ei ole vieläkään, vaan sadevesi johdetaan katoilta suuriin tankkeihin. Sähköt saarelle vedettiin 1960-luvun alussa.

Nyt mökin oven pielessä nököttää aurinkopaneeli. Sääaseman laitteiden vieressä niitä on enemmänkin, mutta näin pimeään aikaan virran jauhaa generaattori, jonka hurina sekoittuu aaltojen hypnoottiseen rytmiin.

– Tuulta mitataan ultraäänellä, koska vanhan tuulimittarin roottori muuttuu helposti jääpalloksi, Esa kertoo.

Ulkokallassa majakkaa korkeammalle nousee nyt Soneran linkkimasto. Vanhassa majakanvartijan talossa on kesäisin majoitustoimintaa.

Ulkokallassa on myös Helsingin yliopiston seismologinen asema, joka viime maaliskuussa mittasi Suomen tähän mennessä kovimman maanjäristyksen.

Kaiken automaation rinnalla tarvitaan yhä käsipelillä tehtyjä jäänmittauksia. Esa käy kerran viikossa kairaamassa reiän täsmälleen samaan kohtaan lähellä kotiaan Kalajoen Rahjassa. Jään laadun ja paksuuden lisäksi hän piirtää karttaan havaintonsa seudun kiinto- ja ahtojäistä.

Kuolleet ja pelastuneet

Kaikki majakalla työskennelleet miehet eivät olleet yhtä onnekkaita kuin Esan isä, joka pääsi työstään eläkkeelle.

Moni päällisin puolin tasainen tyyppi ei kestänyt majakkasaaren karua elämää. Joku alkoholisoitui, joku tuli hulluksi ja epäili saavansa sadevedestä keripukin. Yksi hukkui, toinen katosi jäälakeuksille. Henkirikostakin epäiltiin.

– Isäni virkakaudella miehillä oli navigoinnissa apunaan vain armeijan kompassit. Kurjalla kelillä jo työpaikan löytäminen oli vaivan takana.

Omalla tavallaan onneton ja onnekas oli muuan Frans Korpela, joka muonanhakureissulla joutui jäälautan viemäksi. Viiden vuorokauden päästä, kestokykynsä rajoilla, hän lopulta ajautui rantaan Raahessa.

– Kerran isä seurasi kiikarilla, miten hänen työkaverinsa Simolan Mauno onnistuu jahdatessaan näköetäisyydelle noussutta hyljettä. Samalla hetkellä, kun mies laukaisi kiväärinsä, retkahti niin hylkeen kuin ampujankin pää, Esa kuvailee ja pitää dramaattisen tauon.

Majakalla ihmeteltiin, miksi Mauno ei nouse hakemaan saalistaan. Kun miehen luokse sitten päästiin, hänet todettiin kuolleeksi. Metsästyksen aiheuttama jännitys oli laukaissut infarktin.

– Koville otti isälläkin, joka lähti raahaamaan purjeeseen käärittyä vainajaa jollassa kohti mannerta. Aamuneljältä lähti, puoliltaöin pääsi perille.

Hyljekannan vahvistamiseen panostettiin 1970-luvun kriisivuosina. Esan veli löysi kevätjäiltä emostaan eksyneen hallinpoikasen. Hän köijäsi sen ajopuun päällä mankelihuoneeseen ja juotti tuttipullolla. Vahvistuttuaan kuutti sai kodin Korkeasaaresta.

Katso video! Esa kertoo tragediasta saaristossa

Luonnon Lahjat

– Pyynti- ja saantimiehet ovat erikseen, tietää Esa ja kiskaisee suojakseen sadehaalarit.

Etiäisiä nähneeltä isältään hän sanoo oppineensa kaiken olennaisen luonnon viesteistä ja varoituksista ja siirtäneensä tiedon omille pojilleen. Silti luonto osaa kiusoitella ja yllättää. Virtaukset ja tuulet voivat olla kohdallaan, mutta kalaa ei nouse varmastakaan paikasta. Nytkin puolen kilometrin pituiseen verkkoon on tarttunut vain yksi siika ja pari mustalintua, joita kansan kielellä kutsutaan meriteeriksi.

– Hylje ollut asialla, säikytellyt siiat tiehensä.

Kovin pahoillaan Esa ei ole, koska meriteeri on hänen pojanpoikansa, vähän päälle vuoden vanhan Hermannin herkkua.

Merikotka kaartelee lähellä veden pintaa, varoo kastelemasta siipiään. Esa on hiljattain nähnyt senkin, miten läpimärkä kotka soutaa siivillään tarrattuaan niin suureen saaliiseen, ettei jaksa sitä nostaa.

Täällä pärjäävät vain sitkeimmät.

RANKKI

Ohutta yläpilveä, luoteistuulta 2 m/s, lämpötila 3,5 astetta, näkyvyys 23 km.

Suotta ei Ismo Rätyä kutsuta Keisariksi. Mies on iso ja tottunut käskemään. Paljon hän on saanut Kotkan seudulla aikaankin: yritysrypäs työllistää oman perheen lisäksi kymmeniä muita.

Tuorein valloitus on puolustusvoimille kuulunut Rankin linnakesaari ja läheinen Kirkkomaan saari, joiden yhteishinta reilu vuosi sitten oli 700 000 euroa.

Ismo on saanut saarillaan täysin vapaat kädet, kunhan varmistaa, että Ilmatieteen laitoksen vuonna 1933 perustaman sääaseman toiminta Rankissa on turvattu.

Modernien tutkimuslaitteiden vieressä nököttää vielä vanha sääasema, 50-luvun puumökki, jonne Ismo yrittää löytää aitoa rekvisiittaa kaavailemaansa säämuseota varten.

Ennen automatisointia Rankin sääaseman johtaja oli aliupseerikoulutuksen saanut varusmies, jonka toimesta asemalta lähti Ilmatieteen laitokselle kolme sähkettä tunnissa. Sota-aikana toiminta keskeytyi, kun ilmaantui sen verran paljon muuta puuhaa.

Rankin tunnusmajakka turvasi merenkulkua jo 1830-luvulla.

Hiljaisuutta ja sankaritekoja

Vierasvenesatamasta on saaren eteläkärkeen vajaat pari kilometriä. Matkalla maasto ehtii muuttua moneen kertaan, heleästä koivikosta suomättäisiin, jylhistä kalliosta juoksuhautoihin.

Saarta halkovalla pääpolulla oli muinoin raiteet, joita pitkin ammukset liikkuivat hevosten kiskomissa vaunuissa.

Vuonna 1850 rakennetun majakan raunioille Ismo kaavailee retriittipaikkaa. Kallioiden laella pääsee hienoon tunnelmaan jo nyt.

Horisontissa siintää Venäjälle kuuluvan Suursaaren kyttyrämäinen siluetti. Tuolle samaiselle selälle Rankin tykit pysäyttivät ja upottivat maaliskuussa 1940 tuhansia Neuvostoliiton sotilaita, jotka hyökkäsivät jäätä pitkin kohti Kotkaa. Jos vihollisen joukot olisivat päässeet läpi ja katkaisemaan rantaradan, emme todennäköisesti puhuisi Talvisodan ihmeestä.

Vanhassa parakissa on unenomainen tunnelma.

Taidetta ja temppuja

Rankin menneisyys on vaikuttava, ja sellaisena Ismo näkee myös sen tulevaisuuden. Hän haluaa tehdä saaresta elämysmatkakohteen, jossa sotilaseksotiikka sekoittuu luonto- ja kulttuuriarvoihin.

Vanhaan tsaarinaikaiseen kasarmiin hän kaavailee taidenäyttelyjä, tykkipatterin kylmän kosteisiin uumeniin baaria, sotilaiden koulutuskentälle temppurataa.

– Ideoita ja ratkottavia ongelmia riittää, mutta hetkeäkään en ole tätä kauppaa katunut. Saarten valmistus on nimittäin lopetettu, Ismo kiteyttää marssiessaan keittiön kautta Sotkuun.

Vanhassa sotilaskodissa toimii ravintola, jonka isojen ikkunoiden takana aukeava lyijynharmaa ulappa on ihmeen tyyni. Kymmenen kilometrin päässä hohtelevat Kotkan ja Sunilan tehdasalueen valot.

Matkailuyrittäjä Ismo Räty Rankin tykkipatterin kosteissa uumenissa.

Munkkia mutustaessa on helppo samaistua sotapoikiin, jotka ovat tuijoitelleet kaihoisasti kaupungin valoja tai Helena Kalkkeen Odotus-seinämaalauksen hemaisevia merenneitoja.

Rankin tunnelma on macho, mille etenkin viikonlopun viettoon tulleet miesporukat osaavat antaa arvoa.

Nyt polkua taittaa kahdeksan herran seurue. Miehet ovat laskuvarjojääkärikillan jäseniä, vuosikursseilta 6-46. Reiluja ikäeroja tuskin huomaa, vahvan yhteenkuuluvaisuudentunteen kyllä.

Rankin oudon charmin ovat löytäneet myös lintubongarit ja geokätköilijät.

Saarella voi yöpyä joko autenttisen karulla kasarmilla tai fiinimmin kantahenkilökunnalle rakennetuissa 60- ja 70-luvun rivitaloissa. Kaikki tämä on kuitenkin vasta alkua, jos kiinteistökeisari Rädyn toivoma kaavamuutos menee läpi. Silloin hän pääsee rakentamaan Rankin rannoille uusia loma-asuntoja.

Samaan hengenvetoon Ismo lupaa tehdä kaikkensa myös herkän ekosysteemin vaalimiseksi. Pitkään suljettuna olleen saaren harvinaiset kasvitkin on tarkoitus kartoittaa, kunhan keritään.

Talkkarin talvi

Rankin maastosta löytyy vieläkin puolustusvoimien aitaamia alueita ja jokunen tykki, joiden piiput on tosin nykyään käännetty kohti Suomea. Tutka pyörii väsymättä taivasta vasten.

Rankin sesonki päättyy pikkujouluihin. Kokonaan saari ei talveksikaan tyhjene, vaan siellä päivystää saaritalkkari Lauri Tuominen, joka hoitaa hommansa asuntopalkalla.

Laurilla on päässään pipo, jossa on teksti Paha Setä.

– Sain tämän tyttäriltä lahjaksi, lisää kuulemma uskottavuuttani.

Saaritalkkari Lauri Tuominen ja apulaisista pienempi.

Mies on varautunut siihen, että sydäntalvella saattaa mennä viikkoja ilman pääsyä mantereelle. Muonaa riittää ja kaksi koiraa pitää seuraa.

Tihenevä pimeys muuttaa maiseman dramaattiseksi. Söpö rantasaunakin alkaa näyttää sotilaskohteelta. Ismo hoputtaa takaisin veneelle, koska hänellä on vielä mantereella kädet täynnä työtä.

– Rankki ei tunnu työltä, enemmän tämä on harrastus.

Lähivuosina selviää, voimmeko puhua kulttuuriteosta.

Faktaa: Suomessa on 40 sääasemaa

Ilmatieteen laitos on perustettu 1838. Se on liikenne- ja viestintäministeriön alainen palvelu- ja tutkimuslaitos. Tiedot rannikkosääasemilta päivitetään kerran tunnissa, myrskyn uhatessa kymmenen minuutin välein.

Kaikilta asemilta ilmoitetaan lämpötila, tuulen suunta ja nopeus, joiltakin myös aallon korkeus ja vallitseva näkyvyys. Asemia on kaikkiaan nelisenkymmentä, ja useimmat niistä sijaitsevat asumattomilla ja vaikeapääsyisillä paikoilla. Monet toimivat tuulienergialla ja ovat alttiita teknisille häiriöille. Tosinaan linnut särkevät antureita, joten ajoittain jokin tieto jää saamatta.

Havaintoasemien verkko on kuitenkin hyvin kattava.

Varsinkin Estonian uppoamisen jälkeen Ahvenanmeren havaintoasemia tihennettiin merkittävästi. Merellä 50 kilometriä on paljon pitempi matka kuin maissa – säätila voi muuttua radikaalisti.

Ammattimerenkululle Ilmatieteen laitos tarjoaa räätälöityjä ennusteita ja palveluja. Myös yhteistyö rajavartiolaitoksen ja muiden viranomaisten kanssa on vilkasta.

Ulkokallan sääasema on perustettu 1882. Uusinta tekniikkaa täydentävät Esa Pirkolan ja muiden jäänmittaajien piirtämät kartat.