Hyvissä ajoin vai viime tipassa? Esko on paikalla ennen muita, Arjalla on tapana myöhästyä

Esko Erkkilä, 76:

Paikalla viimeistään viittä vaille

"Ennen kokousta Esko katsoo kännykästään sekunteja kokouksen alkuun: 5-4-3-2-1-nyt! Sitten se potkaisee oven auki ja tulee sisään. Näin työkaverit minusta naljailivat.

En minä ihan niin tehnyt, mutta juttu kuvasi kyllä hyvin sitä, että olen mielelläni täsmällinen. Olen mieluummin 10 minuuttia etuajassa kuin yhden myöhässä.

Ajoissa paikalle ilmaantumisessa on paljon hyviä puolia. Siinä ehtii puhella muiden ajoissa olevien kanssa ja haistella ilmapiiriä. Mattimyöhäiset menettävät paljon, kun eivät ole mukana näissä epävirallisissa rupatteluissa.

Isä oli täsmällinen, ja vaikka hän ei erityisesti korostanut ajoissa olemisen tärkeyttä, jotenkin hän sen siirsi minuunkin. Täsmällisyys tulee selkäytimestä.

Täsmällisyyttä opin arvostamaan myös armeijassa. Etenkin varusmiesaikana kannatti olla aina ajoissa. Vitkuttelijoita saatettiin rangaista vaikka ylimääräisillä punnerruksilla, eikä myöhästelijä saanut tehtäviä ja niistä seuraavia ylennyksiä.

Täsmällisyys on periytynyt myös minun lapsilleni. Etenkin vanhin poikani on tosi säntillinen, ja hän on hyötynyt siitä elämässään. Tuntuu mukavalta tervehtiä häntä sanomalla: 'Herra kapteeni, yliluutnantti Erkkilä ilmoittautuu!'

Työelämässä olin pitkään myynti- ja asiakastehtävissä. Yhteen aikaan tein töitä alaiseni kanssa, joka myöhästyi aina ja joka paikasta. Että minä kärsin, kun hänen takiaan menimme asiakkaan luo puoli tuntia tai tunnin myöhässä!

Hän kuitenkin osasi parilla lauseella kääntää myöhästymisen aina jotenkin voiton puolelle. Pian asiakas olikin sitä mieltä, että tulimme suorastaan oikealla hetkellä. Hänellä oli käsittämätön taito selittää myöhästymisensä. Ei sitä voinut kuin ihailla, vaikka myöhästelyä inhoankin.

Vaimonikin on täsmällinen ja aina ajoissa. Vakka on kantensa valinnut. Onneksi, sillä luulen, että kovin erilaisista aikakäsityksistä voisi tulla parisuhteessa ongelmia.

Eläkkeellä ollessa ei enää tarvitse niin kiinnittää huomiota kellonaikoihin. Olen silti edelleen täsmällinen. Jos jokin tilaisuus on ilmoitettu alkamaan kello 10, kyllä minä siellä olen viittä vailla."

Arja Mäki-Kerttula, 82:

Vauhdilla ja viime tingassa

"Arja tuli, nyt voidaan aloittaa! Tämän lauseen kuulin lukemattomia kertoja työpaikan palavereissa, kun pyyhälsin viimeisenä paikalle. Minulla oli aina kiire ja niin paljon tekemistä, että oli ihan mahdotonta ehtiä kaikkiin kokouksiin ajoissa.

Kun aikoinaan hain röntgenin ylihoitajan paikkaa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa, luulin, että siellä olisi maltillisesti tekemistä. Röntgen, josta tuli myöhemmin kuvantamiskeskus, oli kiireisin paikka, missä olen työskennellyt.

En koskaan sanonut puhelimeen, että kokous alkaa, pitää mennä, vaan hoidin soittajan asian loppuun. Kun sitten harpoin kohti palaverihuonetta, aina joku tervehti ja kysyi jotain. Matkoihin meni aikaa.

Jos olin itse kokouksen johtaja, olin ajoissa. Minua ei haitannut, jos joku tuli pari minuuttia myöhässä – tervetuloa!

Kun 29 vuoden jälkeen jäin eläkkeelle, työkaverit esittivät minulle Täti Monikan säveliin sanoittamansa laulun: näin heiluu helmat, ja helmat heiluu näin. Se kuvasi hyvin vauhdikasta tyyliäni.

Tärkeät asiat hoidan jämptisti. Myöhästymisestä ei saa koitua kenellekään todellista haittaa. Matkustaessa pitää olla ajallaan paikalla, sillä laiva tai lentokone ei odota. Mutta kiirettä pitää silloinkin. Tulen paikalle vauhdilla ja viime tingassa.

Lapsuudestani muistan, miten isäni hyppäsi kravatti kädessä junaan, kun se oli jo liikkeessä. Me muut, äiti ja neljä lasta, istuimme vaunussa. Isä oli jäänyt viimeiseksi kotiin katsomaan, että paikat olivat kunnossa ja ovet lukossa, ja lähtenyt sitten juoksujalkaa matkaan.

Minä olen kai oppinut isältä tavan tulla viime tingassa. Perhepiirissäkin sanotaan, että Arja myöhästyy aina. Myönnän, että myöhästymisessä saattaa olla vähän huomionhakuisuutta: minun saapumiseni noteerataan.

Aina ei ole hyvä tulla huomatuksi. Kun sunnuntaisin menen kirkkoon ja muut jo veisaavat ensimmäistä virttä, pujahdan vaivihkaa peräpenkkiin. Kirkkomatkalla myöhästyn, koska usein vastaan tulee koiria, ja ne minun on tervehdittävä kaikki! 

Arvostan kanssaihmisiä. En missään nimessä ajattele, että muiden aika olisi jotenkin vähempiarvoista kuin minun. Mutta jos myöhästymisestä ei ole suurta haittaa, todennäköisesti myöhästyn vähän."

Tämä on tiivistelmä ET-lehdessä 18/23 julkaistusta jutusta Minuuttipeliä. Tilaajana voit lukea jutun myös täältä. Jos et ole vielä tilaaja, tutustu digilehdet.fi-palveluun ja tee tilaus tästä.