Kun ET:n toimituspäällikkö Kaarina kohtasi isänsä lapsuudenystävän, hän alkoi pohtia, miten eletty elämä meitä muokkaa. Ja miten tärkeää on kertoa omasta menneisyydestä lapsille tai lapsenlapsille.
”Olohuoneemme hyllyn päällä on hopeisissa kehyksissä mustavalkoinen kuva. Siinä on polkupyörän selässä poika, joka katsoo kameraan hiukan epävarmasti hymyillen. Polkupyörä on ehkä hänen tai jonkun ystävän, ja takana näkyy kadunreunaan pysäköity iso henkilöauto. Se ei kuulu pojan perheelle. Kuvan täytyy olla 50-luvun alkupuolelta. Kuvassa on isäni.
Asioista pitää kiinnostua silloin, kun vielä on joku, joka osaa niistä kertoa.
Olen monesti miettinyt, miten isäni osasi olla sellainen isä kuin hän oli. Hänen oma isänsä kaatui jatkosodan viimeisinä kuukausina, kun isä oli nelivuotias. Isä oli sotalapsi, mutta palasi Tanskasta kotiin oman äitinsä luo, vaikka häntä luonaan pitänyt perhe toivoi toisin. Siitä ajasta en tiedä juuri mitään. Olisinpa ymmärtänyt, että asioista pitää kiinnostua silloin, kun vielä on joku, joka osaa niistä kertoa.
Isän lapsuus oli aivan toisenlainen kuin omani. Kasvoin neljän hengen ydinperheessä luottaen siihen, että isä on turva siinä missä äitikin. Isä siivosi ja teki ruokaa. Mutta myös pilkki, pelasi lentopalloa ja keilasi.
Jokunen vuosi sitten törmäsin sattumalta isän lapsuudenystävään, jonka olin viimeksi nähnyt isän hautajaisissa. Hän näytti minulle isän lapsuudenaikaisen kotitalon ja kuljetti kulmilla, joilla he olivat poikina pyörineet – juuri siellä missä mustavalkoinen valokuva on otettu.
Meillä kaikilla – hyvin läheisilläkin ihmisillä – on monta eri elämää, elämänvaihetta.
Tuntui oudolta ajatella isää poikasena livahtamassa kerrostalon pihasta kaveriporukassa elokuviin Helsingin keskustaan. Kuin olisin katsonut vieraan ihmisen elämää.
Kuva isästä lapsena pyöränselässä muistuttaa minua siitä, että meillä kaikilla – hyvin läheisilläkin ihmisillä – on monta eri elämää, elämänvaihetta, ja niihin kuuluvat eri ihmiset. Ja siitä, että muistaisin kertoa omille lapsilleni niistäkin asioista, jotka eivät heitä vielä kiinnosta, mutta viimeistään sitten kiinnostavat, kun minua ei enää ole. Omasta historiastani.”
Isänpäivää vietetään 11. marraskuuta.
Teksti on julkaistu ET-lehden numerossa 21/2018.
