Rivitalon alta löytyi vanha kaatopaikka: ”Hengitimme hermomyrkkyjä vuosikymmeniä”

”Luulimme, että meillä kävi hyvä tuuri, kun löysimme asunnon uudelta rivitaloalueelta Tampereen Härmälästä vuonna 1982. Se oli viimeinen siellä vapaana ollut asunto. Talot oli rakennettu hyvälle paikalle Pirkkahallin lähelle, ja vieressä oli kaksi puistoa, joista toisen keskellä oli vielä pieni järvikin.

Muistan, kun menimme katsomaan asuntoa ja kysyin välittäjältä, mitäköhän talon viereiseen penkkaan on laitettu. Välittäjä vastasi, että siinä on vain tontilta kertyneitä kaivumaita. Ei halaistua sanaa mistään muusta.

Luulin, että meillä kävi hyvä tuuri.

Samalla alueella oli kolme taloyhtiötä, joissa oli yhteensä 36 asuntoa. Vuosien mittaan asukkaista muodostui tiivis yhteisö, ja pitkään pihapiiri vaikutti tosi hyvältä paikalta elää. Isoin murhe oli, että moni naapureistamme sairastui syöpään yhteisten vuosien aikana.

Täällä on jotain omituista

Reilut kymmenen vuotta sitten korvani tuli kipeäksi. Kävin näyttämässä sitä pariin kertaan terveyskeskuksessa, mutta mitään vikaa ei löytynyt. Kipu ei kuitenkaan hellittänyt. Lopulta vaimoni Tuula, joka on sairaanhoitaja, patisti minut yksityisvastaanotolle. Siellä lääkäri kurkkasi korvan lisäksi kurkkuuni ja sanoi heti, että täällä on jotain omituista.

Lääkäri otti kurkusta näytepalan. Parin päivän päästä hän soitti ja sanoi, että tules käymään. Se veti vakavaksi.

Koepalan perusteella diagnoosiksi oli varmistunut nielurisasyöpä. Kasvain oli niin pahassa paikassa suun perällä, että vaarana oli sekä puhe- että nielemiskyvyn menettäminen.

Vaarana oli puhekyvyn menettäminen.

Kasvain leikattiin, ja sain pitkään sädehoitoa. Koska hoitojen aikana en voinut syödä normaalisti, vatsaani asennettiin syöttöletku. Kolmen kuukauden ajan ruokin itseäni ruiskulla suoraan mahaan. Kun samaa ravintoliuosta ruiskuttaa viikosta toiseen, sen tuoksukin muuttuu ällöttäväksi.

Laihduin kymmenen kiloa, kuuri teki minusta hoikan pojan. Kun syöttöletkuruokinta loppui ja sain varovasti aloittaa oikean ruuan syömisen, voimani alkoivat hiljalleen palata. Pirun työlästähän se oli, sillä nieleminen ei meinannut onnistua millään. En pysty vieläkään syömään ihan normaalisti.

Kokonainen kaatopaikka

Tuula oli ensimmäinen, joka alkoi epäillä, että alueemme maaperässä voisi olla jotain vialla. Kun hän huomasi, että ojanpenkasta valui paksua ruosteenväristä mönjää, hän tajusi ottaa yhteyttä kaupungin ympäristöviranomaisiin. He kävivät ottamassa penkasta näytteet, mutta ilmoittivat myöhemmin, ettei toimenpiteisiin ole mitään aihetta.

Asukkaiden huoli kasvoi koko ajan, sillä yhtiöstämme oli jo kaksi ihmistä kuollut syöpään. Aloimme pohtia, voiko penkasta keväisin valuvalla aineella ja syöpätapauksilla olla yhteyttä.

Me asukkaat olimme kauhuissamme.

Kun viereiselle tontille alettiin rakentaa sosiaalikeskusta, huomattiin, että maa-aineksen alle oli piilotettu kokonainen kaatopaikka. Sitä ihmetellessä joku paikkakuntalainen tiesi kertoa, että kaatopaikka jatkuu rivitalojemme alle. ELY-keskuksen vaatimuksesta myös meidän tontillamme tehtiin koekairauksia. Me asukkaat olimme kauhuissamme, kun tutkijat tulivat porineen pihamaalle.

Tutkimuksissa selvisi, että tontin alla oli teollisuuskaatopaikka, jonne oli kuskattu ainakin maalitehtaan jätteet ja lentokonetehtaan myrkyt. Kun kaavoittaja oli päättänyt, että alue otetaan rakennuskäyttöön, kaatopaikka peitettiin rakennusmailla. Pahimmillaan jätettä oli maan alla kahdeksan metrin kerros. Kun asuntoja myytiin, kaatopaikasta ei sanottu halaistua sanaa. Sitä voi myydä kaikkea, kun ei kerro.

Kaikki matalaksi

Kaupunki alkoi järjestää kokouksia meille asukkaille. Projektia vetämään valittiin rakennusviraston insinööri, joka kertoi ihan avoimesti tilanteen etenemisestä, mutta tuskastuttavan pitkään prosessi kesti. Sitä ehtii miettiä kaikenlaista, kun kuukausien ajan odottaa tietoa tutkimustuloksista tai viranomaisten suunnitelmista. Olin taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja tunsin senkin takia vastuuta asioiden etenemisestä.

Aluksi ideana oli kaivaa saastunut maa pois talojen alta. Kun hankkeen kustannuksia ja riskejä mietittiin tarkemmin, todettiin, että on kuitenkin helpompi purkaa kaikki talot. Purkutuomio oli sokki. Oli vaikea ymmärtää, miten voi käydä näin. Kovin olimme hiljaista väkeä, kun palasimme kokouksesta koteihimme.

Purkutuomio oli sokki.

Kun päätös oli tullut, otin heti yhteyttä projektin vetäjään ja kutsuin hänet kotiimme kahville. Puhuimme aikataulusta, korvauksista ja muista käytännön asioista. Kaveri ymmärsi huolemme ja pysyi ystävällisenä, vaikka olin tuossa vaiheessa aggressiivinen. Yhteistyöstä ei olisi tullut mitään, jos projektiin olisi sattunut tylympi vetäjä.

Osa asukkaista oli viimeiseen asti sitä mieltä, että jollain tavalla voisimme jatkaa asumista taloissamme. Jos yksikin 36 perheestä olisi vastustanut purkamista, asia olisi venynyt. Se oli minun painajaiseni.

Kaamea tulos

Kaupunki oli purkamassa talot, vaikka vain kolmesta asunnosta oli tutkittu sisäilma. Valitin, että ottakaa nyt ihmeessä joka asunnosta näytteet, jotta tiedetään, millaisessa myrkkypesäkkeessä kukin asukkaista on asunut. Pitkin hampain viranomaiset sitten tutkivat kaikki 36 asuntoa.

Meidän asuntomme ilmasta löytyi hermomyrkkyjä ja useita syöpää aiheuttavia aineita. Kun hengittää 30 vuotta tällaisia koktaileja, niin on se ihme, jos ei sairastu. Viranomaisten mukaan ei kuitenkaan voi todistaa, että sairastumiset johtuvat saastuneesta maaperästä, vaikka taloyhtiössämme on noin kymmenkertainen kuolleisuus normaalin verrattuna.

Raimo Flink teki betonipalmun kuolleiden ja sairastuneiden naapureidensa muistomerkiksi.

Yhteisen tyttäremme kohtalo pelottaa eniten. Hän ehti asua talossa koko lapsuutensa ja nuoruutensa ja hengitti niitä myrkkyjä vuosikaudet. Se vielä puuttuisi, että hänkin sairastuisi.

Jos talot olisivat palaneet, se olisi ollut maanlaajuinen uutinen. Kun 36 perhettä elää myrkkyjen päällä, sairastuu ja kuolee, niin se ei ole uutinen. On tämä nykymaailman touhu välillä perhanan ihmeellistä.

Tyttären kohtalo pelottaa eniten.

Sopivasta korvauksesta neuvoteltiin jonkin aikaa. Lopulta asia ratkaistiin siten, että pyysimme hinta-arviot kolmelta asunnonvälitysfirmalta. Arvioiden keskiarvosta muodostui käypä hinta, jonka kaupunki asunnoista maksoi.

Luojan kiitos, kyseessä oli kaupungin vuokratontti. Muuten olisi ollut hyvin todennäköistä, että olisimme jääneet ilman minkäänlaisia korvauksia. Nyt saimme rahat tilille ja pääsimme ostamaan uutta asuntoa. Pirkkalasta löytyi kiva rivitaloasunto ja muutimme jouluksi uuteen kotiin.

Voimat katosivat

Uusi syöpä iski minuun viime vuonna. Kesän mittaan aloin hengästyä koko ajan helpommin. Verikokeissa selvisi, että hemoglobiini oli järkyttävän alhaalla.

Tähystyksessä peräsuolesta löytyi peukalonpään kokoinen kasvain. Ei siinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin suolen poisto.

Sain sädehoitoa, jonka toivottiin pienentävän kasvainta. Hoito kesti pari kolme kuukautta, ja marraskuussa minut leikattiin. Se oli kova talvi. Minulle määrättiin kuuden kuukauden solumyrkkykuuri, mutta jouduin lopettamaan sen kesken, kun erilaisia vaivoja alkoi olla niin paljon. Vaikka myrkkyjen syöminen pistikin elimistön koville, ei suolistosyöpä rassannut henkisesti yhtään niin pahasti kuin nielurisasyöpä. Se oli kamala tauti.

Jouduin kulkemaan melkein vuoden avannepussin kanssa. Tänä kesänä kävin pienessä leikkauksessa, jossa pääsin siitä eroon. Nyt tunnen pitkästä aikaa olevani kunnossa.

Jos asuisimme Amerikassa, saisimme kaupungilta miljoonakorvaukset. Suomessa emme saa mitään.

Amerikassa saisimme miljoonakorvaukset.

Minusta olisi kohtuullista, että meille sairastuneille korvattaisiin sairastamisesta aiheutuneet menot ja kolmen kuolleen omaisille hautajaiskulut. Se olisi Tampereen kaupungin budjetissa mitättömän pieni summa, mutta korvauksen este taitaakin olla se, että virkamiehet joutuisivat myöntämään toimineensa väärin. Sen takia en oikein jaksa uskoa myönteisiin päätöksiin.

Taloyhtiömme kuolleiden ja sairastuneiden lisäksi asiaa pitää ajatella laajemmin. Suomessa on edelleen taloja, jotka on rakennettu kaatopaikkojen päälle. Niin kauan kuin minussa henki pihisee, pidän tätä asiaa esillä.”

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 18/2018

Tutustu Raimon keksintöihin: