Suosikkimainosten ohjaaja Lemmikki Louhimies, 79: "Minähän en poikaani häpeä"

Kolmekymmentäneljä muuttoa. Niin monta kertaa Lemmikki Louhimies,79, on vaihtanut kotia, ja jokaisella kerralla hän on tuntenut jännittävää kihinää vatsassaan. Kohti uutta!

– Mikään ei ole niin ihanaa kuin muuttaminen. Silloin on pakko tehdä suursiivous ja hankkiutua eroon turhasta roinasta. En tiedä ketään, joka jakaisi tämän hulluuteni.

En tiedä ketään, joka jakaisi tämän hulluuteni.

Lemmikin nykyisessä kerrostalokodissa Helsingin Punavuoressa näkyy, että tavarat ovat karsiutuneet usein. Jäljellä ovat tärkeimmät.

Niitä ovat Lemmikin maalaamat värikkäät öljyvärimaalaukset, Neitsyt Marian patsas rukousnauha kaulassaan sekä lapsuudenkodista peräisin oleva tarjotin, johon on maalattu piirileikkiä tanssivaa metsänväkeä.

Pieneen kirjahyllyyn mahtuvat rakkaimmat kirjat, ne, joita Lemmikki lukee uudestaan ja uudestaan.

–  Evakkoäitini sanoi, että vain se on tarpeen, minkä repussaan kantaa. Olen elänyt sen mukaan.

Ei mitään löysäläisten lauluja

Pistä vähän kantta päälle. Älä ole niin liikaa.

Näin Lemmikille on sanottu monta kertaa. Joskus se harmittaa. Lemmikki on ollut sähäkkä lapsesta saakka, eikä tahti ole muuttunut.

– Mitä varten hitailla on oikeus sanoa minunlaisilleni, että älä vouhkaa? Meidän nopeiden pitäisi muuttua, mutta hitaita ihmisiä ei saisi hätyyttää. Käsivarressani on vain yksi aine, adrenaliini. Sillä sekä suututaan että tehdään työt.

Käsivarressani on vain yksi aine, adrenaliini

Lemmikki Louhimiehen tuntee nimeltä vain harva, mutta hänen työnsä soivat yhä monen suomalaisen mielessä. Niin kuin vaikka yksi 1970-luvun tunnetuimmista mainosviisuista: Ajatar on Forumissa, Forumissa Mannerheimintiellä!

Melodia on säveltäjä Kaarlo Kaartisen, mutta sanat keksi Lemmikki. Hän myös suunnitteli, ­ohjasi ja leikkasi televisiomainoksen. Siitä tuli hitti, ja turkisliike Ajattaren myynti kasvoi hurjasti.

Lemmikki teki lyhytelokuvia, dokumentteja ja televisio-ohjelmia. Kun ensimmäinen avioliitto päättyi, Lemmikki jäi kahden lapsensa ­yksinhuoltajaksi ja huomasi, että mainosmaailma tarjosi varmemmat tulot kuin elokuvien ohjaaminen.

Eräänä kuvauspäivänä yksi näyttelijä takelteli repliikissään, koska mainostettavalla matkatoimistolla oli suomalaiseen suuhun hankala nimi. Lemmikki päätti, että kömmähdys sai jäädä mainokseen. Niin syntyi Tsä-tsä-tsä-Tsäreborg!

Poikaanihan en häpeä

Suunnaton ulappa välkehti auringossa hopeaisen valkeana. Kun Lemmikki näki Vienanmeren ensimmäistä kertaa, hän ymmärsi, miksi sitä kutsutaan monilla kielillä Valkoiseksi mereksi.

Tämä on minun mereni, hän ajatteli.

Jatkosodan taistelut Vienan Karjalassa olivat alkaneet kaksi vuotta ennen Lemmikin syntymää. Karjalasta evakkona lähtenyt äiti halusi antaa tyttärelleen nimeksi Viena Lemmikki.

Välillä elämä on varsinainen kummitusjuna.

Vienanmerestä Lemmikki sai myös sukunimen yhdeksän vuotta sitten. Esikoispoika Akusta oli tullut palkittu elokuvaohjaaja, eikä kirjailijana ja kuvataitelijana aloittanut Lemmikki halunnut ratsastaa kuuluisan poikansa maineella omalla kirjailijanurallaan. Uusi sukunimi, jonka Lemmikki antoi itselleen, oli Valkeameri.

Lemmikki Valkeameri hän ehti olla viisi vuotta.

– Elämäni on ollut vauhdikas vuoristorata, joka tekee ihmeellisiä mutkia. Mutta välillä elämä on varsinainen kummitusjuna. Yllätyksiä tulee.

Viisi vuotta sitten Aku Louhimiestä syytettiin epäasiallisista menetelmistä työssään. Elokuvaohjaajan maine sai kolauksen ja työmahdollisuuksia peruuntui ulkomaita myöten.

Silloin Lemmikki muutti sukunimensä takaisin Louhimieheksi.

– Minähän en poikaani häpeä. Uskon täysin, että Aku ei tehnyt sellaista, mitä väitettiin. Kun aikuisella lapsellani on hätä, silloin olen ennen kaikkea äiti.

Monenlaista luopumista

Eiranrannassa Helsingin eteläkärjessä tuulee kipakasti. Lemmikki riisuu toppatakkinsa, vetää ­neopreenitossut jalkoihinsa ja aniliininpunaisen pipon syvemmälle päähänsä. Sitten hän astelee mereen.

Hyinen merivesi kirpaisee, mutta jälkeenpäin sielu tuntuu soivan. Se on niin ihana tunne, että Lemmikki ui meressä melkein joka päivä.

Viereiseltä laiturilta pääsisi veteen tikkaita pitkin, mutta niiden alimmat pienat heiluvat narun varassa. Siksi Lemmikki menee uimaan mieluummin rannan kautta, vaikka liukkaiden kivien välissä puikkelehtiminenkaan ei ole helppoa.

– Pääsen tikkaita alas ihan hyvin, mutta ylös ponnistaminen alkaa olla tässä iässä jo hankalaa.

Monenlainen luopuminen on alkanut olla osa elämää, Lemmikki on huomannut.

Monenlainen luopuminen on alkanut olla osa elämää.

Hän muistaa arkisen keskustelun edesmenneen isänsä kanssa, kun isä oli kahdeksankymppinen. Kun Lemmikki kysyi kuulumisia, isän vastaus oli lakoninen: ”Hautajaisissa on hypätty.”

Nyt Lemmikki itse lähestyy kahdeksaakymmentä. Isän lausahdus on tullut todeksi myös omassa elämässä.

– Läheisiä ystäviä on jäljellä enää pari kolme. Se on aika vähän.

Lue koko juttu ET-lehden numerosta 3/2023. ET-lehden tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.