Maalaislääkäri Tapani Kiminkinen kehuu vanhustenhoitoa. Myös THL julkisti hyviä tuloksia. Oletko samaa mieltä?

Lapset apuun

"Pitäisi olla itsestäänselvää, että lapset auttavat vanhuksiaan. Tottakai ajattelevat vanhuksensa etuja ja katsovat, että se tapahtuu. Ovat myös vanhusten aivoina, silminä ja korvina, jalkoina ja käsinäkin, eikä siinä pitäisi olla niin uhrautuvainen, että olisi valituselle ja vaivannäölle selittelyjä. Meillä on hyvä hoito vanhuksille, kokemuksesta kerron. Kymmenen viimeistä vuottaan huolehdin, yhdessä kotiavun kanssa äidistäni, viimeiset yhdeksän kuukautta oli laitoshoidossa, eikä siinä ollut mitään valittamista.

Monet ongelmat kasautuvat vanhuksen hoidossa jos lapset eivät anna periksi, että isä tai äiti ei enää ymmärrä ja käsitä asioita, unohtaa, ei tunnista vurokaudenaikoja. Liikkuvat ja häiritsevät öisin muita asukkaita, soittelevat kelloa, muistamatta, että juuri viisi  minuttia sitten hoitaja kävi.

On siinä hyvtkin puolensa tuossa vanhuudessa, kun aina ei itse sitä ymmärrä missä mennään, saa olla ja elää onnellisena kun lapset hoivaavat ja auttavat asioiden hoidossa."

Äiti soitteli sairaalasta

"Olemme saattaneet Äitimme 87v. hautaan helmikuussa ja tiedän mistä puhun. Meitä oli onneksi seitsemän lasta taistelemassa äitimme puolesta, että hän sai kohtuullisen hoidon täällä rakkaassa Suomen maassamme.

Jos hän olisi ollut yksineläjä, niin voi kauhistus sentään. Tarkoitan tällä, että jos kukaan ei olisi ajanut hänen etuaan ja asioitaan....

En halua kummemmin ruveta ruotimaan asiaa, mutta sen vaan sanon, että usein äiti soitteli yöllä sairaalaa lähinnä asuvalle lapselleen, että tulisiko joku auttamaan, kun täällä kukaan ei tule vaikka kelloa soittaisi kuinka..

Selityksiä löytyi; voi voi kun häly oli mennyt rikki ja just oli toimenpide jossain muualla niin ei päästy jne.jne.. Sekin hoitaja joka kävi vaatteisiin kiinni ja nosti väkisin äitiäni pyörätuoliin, että nyt syömään ja heti..

Kukaan ei huomannut myöskään, että Äiti ei kyennyt enää itse syömään, vaan sanottiin, että rouva ei syö. Eräs siskoni huomasi sitten sen ja aloimme syöttämään Äitiämme..

Siis vanhuksilla hyvä hoito - kukkua kanssa! Minua pelottaa tulla vanhaksi, ihan aikuisten oikeesti."

"Parasta kun lähtisi tältä seisomalta"

"Yksinäisyys vaan nykyaikana näyttää olevan muidenkin kuin ihan vanhusten ongelma. Eikä sitä naapuriapua yleisenä voi pitää, kaupungeissa naapurit ei välttämättä edes tunne toisiaan.

On toki hyviäkin naapuruussuhteita, mutta ei aivan kaikkialla.Vaikka kukin meistä tekisi parhaansa oman vanhuuden turvaamiseksi, ei taida olla mitään taikatemppua, jolla kuitattaisiin ihmisten hoidon tarve vanhuuden päivinä.

Yksinäisen vanhuksen sairaala- tai yleensä laitoshoito on huonoa. Hoitajat ovat loppuun uupuneita, toisilla ei ole riittävää motivaatiota vanhusten hoitotyöhön, eikä juurikaan näe vanhusten kunnioitusta tai arvostusta, kohtelu vaihtelee melkoisesti eri hoitajienkin kohdalla. Hyviä hoitajiakin on, mutta liian vähän.

Ne vanhukset, joilla ei ole omaisia tai he asuvat kaukana, ovat kurjassa asemassa, kun kukaan ei pidä heidän puoliaan sosiaali-ja sairaanhoitoasioissa.

Seurasin päivittäin äitini hoitoa sairaalassa lonkkaleikkauksen jälkeen viime keväänä. Tiukkaa taistelua oli niin hoidon, kuin mahdollisen uuden asumispaikan järjestyminen. Osa hoitajista kohteli äitiä kuin dementikkoa, toiset taas vaativat nousemaan ylös sängystä ja peseytymään itse, jos kerta itse aikoo jatkossakin pärjätä.

Joku jopa sanoi hänelle, että ei teitä kotonakaan kukaan auta, vaikka minä olin tehnyt selväksi ettei äitiä jätetä yksin. Jatkoihan se hoitaja pelottelujaan vielä sittenkin kun äidille oli jo virallinen hoitorinkikin sovittu. Hoitaja jätti äidin yksin aamupesuilleen ja wc:hen, ei edes kukaan käynyt katsomassa, vaikka olisi kuukahtanut sinne.

Eräällä käynnillä tuo sama hoitaja sanoi minulle "jos äitinne valittaa että täältä on komennettu, niin kyllä onkin. Häntä on kehotettu olemaan reippaampi ja omatoimisempi". Kyllä minusta tuntui pahalta kun menin äidin huoneeseen kun äiti oli itkuinen. Teki mieleni mennä sanomaan hoitajalle tikkukirjaimin että kohtelisi kunnolla vanhoja ihmisiä, jotka eivät ole huvikseen tulleet hoitoon.

Yhteiskunnan palvelut enimmältä osin saivat meidän osaltamme säästyä, kun äiti kuoli ennenkun pääsimme kokeilemaan taistelemassamme palveluasunnossa pärjäämistä.

Kuolema sattui viikonlopulle, hoitohenkilöstöä oli vähän, lääkäriä ei ollenkaan, ambulanssin väki (!) piti hälyyttää osastolle elvyttämään äitiä, joka kuitenkin menehtyi. Siitä sitten alkoi vielä jatkoselvittelyt jne.

Toivon, etten itse tarvitse vanhuudessa olla toisten hoidettavana paikassa, jossa kunnollista hoitoa ei saa. Paras, kun lähtisi seisovilta jaloiltaan."

Ei yhteiskunta voi kaikkea hoitaa!

"Laitetaan hyvä kiertämään, koska ei sitä hyvää näiltä nykyajan sotesäädöksillä tai hallituksessa olevilta tarvitse odottaa.

Ei todella tarvitse odottaa, että yhteiskunta hoitaa meidät kohdusta hautaan. Kyllä ihmisillä täytyy olla toinen toisistaan vastuu, ainakin omaisistaan. Ei voi kaataa yhteiskunnan niskaan tuollaista asiaa. Herätkää ihmiset pitämään omaisistanne huolta. Ei kenelläkään muulla ole siihen velvoitetta kuin teillä ja meillä omaisilla. Jos rakkautta on maailmassa.

Kun valtiovalta on viimevuosikymmenet antanut ja antanut, tulee siihenkin joskus loppu, rahaa ei ole ja hyvä niin. Opitaan uudestaan vastuuta toinen toisistamme."

Sitaatit ovat poimintoja keskusteluketjusta, johon pääset mukaan TÄSTÄ.

Liisa Tavi laulaa nykyään tulevien äitien kanssa ja tekee hidasta musiikkia lapsille. 

Liisa Tavi, 61, tuli tunnetuksi laulajana vuonna 1979 kappaleella Lasta ei saa tukuttaa, joka voitti Ylen Levyraadin. Vuonna 1980 hän osallistui euroviisukarsintoihin kappaleella Nopea talven valo. Hänen äänensä kuuluu myös Rauli Baddingin Tähdet Tähdet -kappaleen kertosäkeessä.

Nykyään Tavi työskentelee äänihoitajana ja asuu Joensuussa lähellä Pyhäselän rantoja. 

– Euroviisut ja yleisölle laulaminen olivat kiinnostava matka, mutta en kaipaa lavoille enää. Lopetin laulamisen kokonaan kymmenisen vuotta sitten. Olin tehnyt laulajana paljon töitä entisen mieheni muusikko Pekka Tegelmanin kanssa ja avioeromme ero muutti ammatillista minäkuvaani.

Tavi alkoi pohtia uutta suuntaa uralleen.

– Aloitin ohjaamalla äänirentoutusryhmiä Helsingin asukastaloissa asukkaille, jotka olivat pääosin eläkeikäisiä. Rentoutushoidossa avattiin kehoa liikkeen kautta ja tutkittiin äänen resonoimista oman kehon sisällä.

Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.
Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.

Ääni apuna synnytyksissä

Vähitellen Tavi erikoistui ohjaamaan äänirentoutusta raskaana oleville naisille.

– Äänenkäyttö muuttaa synnytyskokemusta. Osa asiakkaistani on kertonut, että he eivät ole tarvinneet synnytyksessä lainkaan kipulääkitystä. Heidän oman äänensä resonointi heidän kehossaan ja hengitysharjoitukset ovat kantaneet heidät läpi synnytyksen. Musiikilla on valtava vaikutus kehon rentoutumisessa ja rauhoittamisessa. Yleensä äänihoitoa käytetään synnytyksessä kuitenkin kipulääkityksen ohella.

Vielä 1980-luvulla äänihoito ei ollut osana synnytysvalmennusta. Tavin oma esikoinen syntyi Tuula Amberlan Lulun tahtiin, sillä joku oli kääntänyt synnytyssalissa radion päälle.

Tämän vuoden syyskuussa Tavi opiskeli doulaksi.

– Omien lasteni syntymästä on jo kolmisenkymmentä vuotta, joten halusin ammattini puolesta virkistää muistiani synnytyskokemuksesta. En ollut mukana oman lapsenlapseni synnytyksessä, mutta olin kyllä poikaani jatkuvasti puhelinyhteydessä ihmeen tapahtuessa.

Hidasta musiikkia lapsille

Liisa Tavi kertoo kasanneensa useamman vuoden lapsille ja vanhemmille suunnattua levyä.

– Tuota levyä on tehty kuin Iisakin kirkkoa, sillä rahoitamme tuotannon omasta kukkarostamme, laulaja puuskahtaa.

Tavin, muusikko Safka Pekkosen ja säveltäjä Aija Leinosen tavoitteena on tarjota pirteiden renkutuksien sijaan rauhallista musiikkia vanhemmille ja lapsille.

– Matalan pulssin kappaleiden tarkoituksena on rauhoittaa lapsia ja heidän vanhempiaan, Tavi kertoo.

Liisa Tavi, 61.
Liisa Tavi, 61.

Liisa Tavin omat kappaleet käsittelivät aikanaan inhimillisyyttä. Julkisuuteen Tavi nousi vuoden 1979 kappaleellaan Lasta ei saa tukuttaa. Pelle Miljoonan kirjoittama sanoitus otti kantaa lasten kaltoin kohteluun ja kasvatukseen.

– Oma näkemykseni on aina ollut se, että elämän ensimmäiset askeleet ovat äärimmäisen tärkeitä. Varhaislapsuus saattaa olla jopa elämämme tärkeintä aikaa, sillä lapset saavat jo hyvin nuorina eväät itsensä hyväksymiseen.

Tavi seuraa tällä hetkellä oman kolmivuotiaan lapsenlapsensa elämää ja kehitystä.

– Kouluissa ja tarhoissa meininki voi olla aika levotonta rauhallisillekin lapsille. Tämä levy tuo toivottavasti rauhaa hektisten tilanteiden keskelle. Kaiken lastenmusiikin ei tarvitse olla reipasta ja hauskaa irrottelua, sen vuoksi olemme tehneet tietoisesti hitaita kappaleita.

Pirkko Pitkäpaasi sai idoliltaan yllättävän huomionosoituksen vuonna 1978.

Pirkko Pitkäpaasi, 62, Helsinki:

"Tauno Palo on suuri idolini. Olen katsonut Kulkurin valssin ja Rosvo-Roopen varmaan kymmeniä kertoja. Hän oli lahjakas näyttelijä, mutta kyllähän se charmin ydin oli jumalainen ulkomuoto. Pehmeä, naisiin sortuva heikko mies tietysti, mutta se palava katse! Suomen Clark Gable ilman muuta.

Helsingissä kaikki tiesivät, että Tauno Suuren kantapaikka oli Elite-ravintola Töölössä. Ei sinne hänen takiaan monikaan mennyt, se oli ja on yhä suosittu ravintola muutenkin. Mutta siellä hänet saattoi nähdä kantapöydässään. 1970-luvulla hän oli jo vanha mies, mutta se sytyttävä katse hänellä oli elämänsä loppuun asti. Sen voi nähdä hänestä kertovissa dokumenteissakin.

"Ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän oli polvillaan edessäni ja lauloi minulle serenadin."

Talvella 1978 olin Elitessä isomman seurueen kanssa, meitä oli monta pariskuntaa. Ravintola oli täynnä, puheensorina melkoinen. Yhtäkkiä kuulen, että takana joku mies kysyy jotain poikaystävältäni, tulevalta mieheltäni. Käännyn. Se on Tauno Palo. Ja ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän on polvillaan edessäni ja laulaa minulle  serenadin.

Olin niin häkeltynyt, ettei mieleeni jäänyt, mitä hän lauloi, eikä sekään, miten ympärilläni siihen reagoitiin.

Olin tietysti otettu, että suuri idolini on siinä polvillaan edessäni, mutta vähän kiusaantunutkin tästä odottamattomasta huomiosta. Miksi minä? No, olihan minulla silloin pitkä vaalea tukka...

Nyt muistelen tapahtumaa tietysti suurella lämmöllä. Hauskinta on, että 89-vuotias äitini pyytää vieläkin aina silloin tällöin, että kerro taas se, kun Tauno Palo lauloi sinulle."


Muisto on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2014.