Keskellä yötä, keväällä 1976, Matti Koverola herätti vaimonsa. Mies oli jo pitkään miettinyt, millainen kannatin toimisi parhaiten hänen suunnittelemassaan hyllyssä.

Pikkutuntien hiljaisuudessa ajatus kirkastui. Menestyksen avain olisi metallilangasta taivutettu kannatin, joka tukisi hyllyä myös sivusuunnassa. Hyllyvälin voisi vaihtaa helposti ja nopeasti. Idea piti heti kertoa vaimolle.

– Opiskeluaikana olin muuttanut monta kertaa ja tiesin, että tarve helposti kasattaville huonekaluille oli suuri. Siksi erikoistuin opiskelijamarkkinoihin, Matti kertoo.

Lahjat ja luovuus likoon

Puusepänverstaansa Matti Koverola oli perustanut vuotta aiemmin, 1975, kerättyään ensin pääomaa insinöörintyössä.

Pesti liikkuvan kaluston virransyöttöjärjestel­mien maahantuonnin parissa oli ollut kiintoisa. Silti Matista oli usein tuntunut, ettei elämä voisi olla pelkkää rahan perässä juoksemista.

Hän halusi panna lahjansa ja luovuutensa intohimoisesti likoon ja olla oman itsensä herra.

– Kätevät kädet perin isältäni, ja rakentelu oli tuttua pikkupojasta saakka. Tyypillisesti asiat karkaavat käsistäni, Matti virnistää.

Niin kävi hyllynkin kanssa. Ruuvariksi nimetystä hyllystä tuli menestys. Huonekaluliike Asko otti tuotteen valikoimiinsa. Tehdas Forssan Tammelassa työllisti 25 henkeä, ja merkillä oli oma myymälä Helsingissä ja Tampereella.

– Ensimmäinen vaimoni teki merkittävän työn yrityksen kehittämisessä. Vuonna 1975 syntynyt tyttäremme ja 1982 syntynyt poikamme kasvoivat perheyrityksen helmoissa. Olimme vahva yrittäjäperhe, ja elämä oli työntäyteistä, Matti muistelee.

"Kahteen viikkoon en viitsinyt sängystä nousta."

Myydä vai ei

Menestys toi vaurautta, jonka kartuttamiseen Matilla oli niksinsä. Liiketoiminnan alkuvaiheista saakka hän oli oivaltanut kouluttautumisen merkityksen. Pelkkä hittituote ei johtaisi toivottuun kasvuun, jos yrittäjältä uupuisi talous- ja henkilöstöhallinnon osaaminen.

– Kävin yliopistojen sekä työ- ja elinkeinokeskuksen kursseilla. Johtamisessa sovelsin joustavaa tiimi-organisaatiomallia, joka oli uusi 1980-luvulla. Hallinto oli avointa ja läpinäkyvää. Liiketoiminta kukoisti.

1980-luvun puolivälissä Matti sai kirjeen. Huonekaluvalmistaja Lundia tarjoutui ostamaan Ruuvarin summalla, josta ei kannattanut kieltäytyä. Silti päätös askarrutti. Miten elämä lutviutuisi kaupan jälkeen, kun yritykseen oli sijoittanut aikansa, lahjansa ja tarmonsa?

– Kirjeessä oli liimatarra ja lätkäisin sen ikkunaan. Vitsillä heitin, että jos tarra pysyy ikkunassa, myydään firma. Ajattelin, ettei se kuitenkaan pysy, mutta pysyihän se.

Rahaa kuin roskaa

Matti aloitti myyntineuvottelut, ja reilun vuoden kuluttua kädessä oli kannattava sopimus. Joulukuussa 1987 Ruuvari siirtyi Lundian omistukseen.

– Kahteen viikkoon en viitsinyt sängystä nousta. Olisin voinut saada päivän kulumaan vain juomalla Koskenkorvaa. Tyhjyydentunne oli valtava, vaikka rahaa oli paljon.

Yrityksestä luopuminen koetteli myös lapsia. He olivat ihmeissään, kun vanhemmilla ei enää ollut kiire töihin.

Hiljalleen perhe pääsi uuden elämän makuun, ja Matti ryhtyi hyödyntämään osaamistaan tar­joamalla konsultti- ja koulutuspalveluita.

– Vietin yli puolet vuodesta tien päällä, kysyntä oli suurta. Hienointa oli, kun rasvanahkainen konepajayrittäjä ymmärsi, miten liiketoimintasuunnitelmat, analyysit ja strategiat liittyvät omaan yritystoimintaan. Kaikki ei ratkea sillä, että painetaan entistä enemmän duunia ja kuvitellaan kaiken järjestyvän omalla painollaan. Jos jokin on pielessä, on muutettava suuntaa tietoisesti, Matti sanoo.

"Halusin auttaa omaisuutensa menettäneitä yrittäjiä, ettei kenenkään tarvitsisi ampua itseään."

Elämän suurin erehdys

Samaan aikaan, kun konsultti auttoi muita menestymään, hän teki itse elämänsä erehdyksen.

– Ryhdyin kiinteistösijoittajaksi. Sekaannuin alaan, josta en ymmärtänyt mitään.

Matti sijoitti suuria summia ja rakennutti neljän miljoonan markan hallin, jota vuokrasi pienyrittäjille. 1990-luvun lamassa yritys toisensa jälkeen kaatui, ja halli tyhjeni. Kiinteistö pakkohuutokaupattiin 1,2 miljoonalla markalla. Muidenkin sijoituskohteiden arvo romahti.

– Olin rahaton, veloissa korviani myöten, Matti hymähtää.

Omaisuuden menetys oli valtava isku, mutta samoin oli käynyt monelle muullekin. Vertaillessaan Kauppalehden protestilistaa ja Helsingin Sano­mien kuolinilmoituksia, Matti huomasi yhteyden.

– Halusin auttaa omaisuutensa menettäneitä yrittäjiä, ettei kenenkään tarvitsisi ampua itseään. Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan avustuksella aloin ajaa ylivelkaantuneiden asiaa.

– Jälkikäteen huomaan, että yrityksen myymisestä seurannut tyhjyys oli pahempaa kuin omaisuuden menettäminen. Ei auttanut katkeroitua vaan puskea eteenpäin. Olen Karjalan evakoiden jälkeläinen, joten suvussani on ennenkin menetetty kaikki. Tämä ajatus toi suhteellisuudentajua.

Uupunut ja hukassa

Kesällä 1993 Matti perusti Ristiinan yrityskoulutuskeskuksen, joka toimi ensisuojana konkurssin tehneille yrittäjille. Mukana oli yhteistyökumppaneita ja rahoittajana Raha-automaattiyhdistys.

– Neljä vuotta annoimme kriisiapua kymmenille saman kohtalon kokeille perheille.

Keskuksen yhteydessä toimi puusepänverstas Ekofakta, jossa valmistettiin Matin kehittämiä puupakkauksia konjakille ja koruille.

– Neuvottelin jatkuvasti rahoituksesta, mutta kovasta ponnistelusta huolimatta idea ei saanut tuulta. Toiminta kuitenkin pyöri pienimuotoisesti, Matti kertoo.

Ristiinan projekti päättyi. Kariutuneiden rahoitusneuvottelujen jälkeen Matin voimat hiipuivat.

– Juhannuksena 1999 takkini oli tyhjä. Kuntoni romahti. Sairastuin kakkostyypin diabetekseen, ja pitkä liittoni kariutui. Omaa tyhmyyttäni sekin. Minuun iski jonkin sortin viidenkympin villitys. Olin hukassa ja mietin, mihin suuntaan jatkan.

Eläke ei meinaa riittää

Liikesuhteidensa ansiota Matti sai hyvän myyntityön huonekalualalta ja pääsi jälleen leivänsyrjään kiinni. Elämää sulostutti myös rakkaus.
Voimien elvyttyä virisi liikeidea. Riskeistä huolimatta yrittäjyys veti jälleen puoleensa.

Syksyllä 2004 Matti vuokrasi Hyvinkäältä pienen verstaan, nikkaroi tarvittavat koneet ja ryhtyi takomaan puukkoja isänsä oppien mukaisesti. Ensimmäinen talvi Matias-Puukoksi nimetyssä verstaassa oli työteliäs, seuraava kesä sitäkin vilkkaampi.

– Nautin joka hetkestä Helsingin Kauppatorilla, kun ihmiset pysähtyivät kojulleni ihastelemaan puukkojani. Kauppa kävi yllättävän hyvin.

Kymmenen vuotta Matti takoi talvet puukkoja ja kesät myi niitä. Vuoden 2014 alussa mies jäi eläkkeelle.

– Kuvittelin aina viettäväni eläkepäiviä Ruuvarin myyntivoittojen turvin, mutta toisin kävi. Eläkkeen pienuus on yllättänyt minut. Elämä on jatkuvaa taiteilua, että saa rahat riittämään. Kun siinä onnistuu, on voittajafiilis.

– Sitä paitsi kaverit ovat todenneet, että olin aikamoinen öykkäri, kun minulla oli rahaa, taloja, autoja ja purjevene, Matti kertoo.

Niukkuudesta huolimatta Matti toteaa olevansa rikkaampi kuin valtaosa maailman ihmisistä. Kaiken arvoa ei voi mitata rahassa.

– Kaipaan rahakkaampia aikoja, mutta osaan nauttia sinisestä järvenselästä, kauniista maisemasta, musiikista, kirjoista ja keskusteluista, Matti Koverola kertoo.

– Onnea ei tosiaankaan voi ostaa. Rahalla saa hyvän jäljitelmän, mutta siihen kyllästyy. Vaikeuksista on mentävä eteenpäin, ­yksin ei saa jäädä.

Lue lisää ET-lehden suosittuja selviytymistarinoita.