Ensimmäiset virpojat ovat jo ehkä ovesi takana. Keräsimme listan keinoista, joilla selviät namuanelijoista kunnialla - ja mokaamatta koko perhettä.

1. Älä tarjoa viiden sentin kolikkoa. Se kilahtaa pannun pohjalle ikävästi eikä tarjoa välitöntä nautintoa, jota virpoja on usein vailla. (Kyllä, häntä pitää opettaa arvostamaan rahan arvoa, mutta ei tänään)

2. Paras palkinto on yllätysmuna. Näin vastasi 10 päiväkoti-ikäistä lasta, kun kysyimme, mitä he koriinsa tai pannunsa pohjalle toivovat. Toim. huom. Mignon-munat ovat aikuisten herkkuja, niissä ei ole yllätystä.

3. Kyykisty. Kahden metrin korkuudelta oven suussa tuijottava vieras ihminen saa hämilleen ja jännittyneeksi kenen tahansa virpojan. Laskeudu edes vitsomisen ajaksi lapsen tasolle.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

4. Appelsiini ei ole makeinen. Lisäksi iso hedelmä ahtauttaa keruuastian.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

5. Tikkari on toiseksi paras palkinto. Näin vastasi 6 päiväkoti-ikäistä lasta, kun kysyimme, mikä on suklaamunan jälkeen paras lahja.

6. Porkkana ei ole tikkari.

7. Kehu vitsaa. Virpomisvitsan tekemiseen on käytetty aikaa (usein vanhempien aikaa), eikä ole yhdentekevää, millainen vitsa mukana on. (ainakaan vanhemmasta).

8. Älä piiloudu. Sinut on jo nähty.

Tutustu ihanaan pääsiäisteemaan! Parhaat ohjeet, vinkit ja koristelut löydät täältä.

Tieto

Virpominen

Alun perin virvonta on itäsuomalainen ortodoksiseen kristillisyyteen liittyvä siunaava palmusunnuntain perinne. Pajunoksat siunattiin kirkossa lauantain jumalanpalveluksen yhteydessä, jotta niillä voitiin virpoa sukulaisille tai perheenjäsenille palmusunnuntaina.

Sana virvonta on yhteydessä notkeaa oksaa tarkoittavaan virpi-sanaan. Virvottaessa pajunkissakimppua heilutetaan virvottavan edessä ja lausutaan virvontaluku eli -loru. Virvottavalle annetaan vitsa ja virpoja saattaa saada palkkioksi makeisia. Yleisesti käytössä oleva virvontaluku on: ”Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle.” Erilaisia loruja on kuitenkin useita.

 

Elviira

Mieluusti ottaisin vastaan virpojan ja ilomielin hänet palkitseisin jos saisin kuulla esim. tällaisen, perinteisen vitsalorun. Mahtaneeko olla liikaa vaadittu 2010-luvun virpojilta?

Virpoi, varpoi, tuoreeks terveeks

isännäl iso vatsa

emännäl perä leviä

Poika tuokoon miniän

tytär hyvän sulhasen.

Siulle vitsat, miulle palkka.

Miulle muna kanasestais

maitotilkka lehmäsestäis.

Vähä voita vakkasestais

kopeekka kukkarostais.

Luoja sinnuu siunatkoon.

PäiviL.

Alkuperäisesti virvottaessa käytiin ensin virpomassa ja virvottava sai (koristellun) vitsan. Palkka haettiin myöhemmi. Tämä toistakymmentä vuotta sitten uudelleenhenkiinherätelty traditio ponnistaa ajan hengen mukaisesti enemmän (kuin isoisoäidin aikaan) virpojan saaliista kuin ilon tuöttamisesta. Sentään vielä uusioversion (noidatkin sotkettu mukaan, osuu tosin motivaatiomuutoksen kanssa yksiin ) alkuvuosina koristi virpojien käytyä kukkavaasia pajunvitsat tms. Nykyajan (tarkoitan 2010-lukua) minäkeskeisyyttä kasvatetaan tässäkin. Opetetaan sanomaan vitsa sulle, muttei tarvitse antaa. (Tosin loruakaan ei moni sano enää, tapittaa vain hiljaa.) Voi siis pitää kakun vaikka syö sen. Traditiot toki muuttavat muotoaan, mutta pliis, opetelkaa edes se loru (ja kokonaan!) jos kerjättävä on. Rauhaisaa palmusunnuntaita kaikille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla