Chrisseä jännittää. Kuvaus on alkamassa.
Chrisseä jännittää. Kuvaus on alkamassa.

Kerrankin studiossa on kokki, joka ei halunnut tähdeksi. ET:n ruoka-toimittaja Christina Aaltio pilkkoo, paahtaa ja marinoi nyt myös televisiossa.

Eipä arvannut Terttu, 86, mitä siitäkin seuraisi, kun hän taannoin soitti ruokatoimittaja Christina Aaltiolle. Terttu oli juuri lukenut ET-lehden ja tykännyt sen ruokajutusta, jonka resepteissä oli käytetty karpaloita, erityisesti jauhelihamurekkeen ohjeesta. Se ei ollut se tavallinen vaan rullattu versio, täytteenä fetajuustoa ja kuivattuja marjoja.

Ohjetta teki mieli kokeilla, mutta ensin piti selvittää, mistä saa kuivattuja karpaloita. Soitto lehden toimitukseen säästäisi turhilta askelilta.

– Neuvoin, että kyseessä on Pirkka-tuote. Yleensä se löytyy kuivattujen aprikoosien vieressä.

Terttu ilahtui ja sanoi ajavansa taksilla oman kylän K-kauppaan. Ihana puhelu, ”Chrisse” Aaltio kertoo.

Karpalo-lihamureke oli ehkä klassikko jo syntyessään, mutta lukijan puhelinsoitto teki siitä vielä mieleenpainuvamman – ja tv-kelpoisen.

Kun tv-kanava Nelosen uuden ruokaohjelman Soppa365:n reseptejä mietittiin, mureke haluttiin mukaan.

Nina Honkanen tekee Chrisselle huolitellun kuvausmeikin.
Nina Honkanen tekee Chrisselle huolitellun kuvausmeikin.

Puoli kahdeksalta kuvauskeittiössä on vielä hiljaista ja hämärää, mutta meikkaushuoneessa ei. Chrisse, 50, on startannut autonsa kotipihassa Tuusulassa jo kello 6.30. Hän hihkuu hyvin sujunutta aamua: perillä vain 45 minuutissa.

Pitkä kuvauspäivä on alussa, ja Chrisse kertaa tulevaa: karpalot tarvitaan vasta kolmantena, sitä ennen syntyvät spagetti kesäkurpitsasta ja haukea mikrossa. Ja mitäs me päätettiin tehdä viimeisenä, ai niin, kalkkunanugetteja…

Maskeeraaja Nina Honkanen tietää ilman reseptejäkin, mitä kuvausvalojen loisteessa tarvitaan: huoliteltu päivämeikki, joka kestää höyryävät padat ja teräväpiirtotelevision armottoman tarkan kuvan. Työ alkaa meikinpohjustuksesta.

Päätähti on nukkunut hyvin, tummia silmänalusia ei ole peiteltävänä. Muutamat harmaat hiukset olisi kuitenkin pitänyt saada piiloon, mutta meikkaajan harmiksi hiusten supertuote puuttuu meikkipakista juuri tänään. Chrisseä huvittaa – harmaathan ovat olleet ohimoilla jo nelikymppisestä lähtien.

Henry Kahlman kiinnittää mikrofonin Chrissen essuun.
Henry Kahlman kiinnittää mikrofonin Chrissen essuun.

Yhdeksään mennessä studio on herännyt eloon. Vastaava tuottaja Minna von Reiche käy moikkaamassa päivän tähteä: hyvältä näyttää, sekä kokki että ruokalista.

Maaliskuussa alkanut Soppa365 on kymmenen minuutin ohjelma, jonka joka jaksossa on oma kokki. Anu Brask keskittyy kasvisruokiin, Riikka Väliahde kokkaa nuorille pikkubudjetilla. Ravintolakokit Antti Lukkari ja Ali Toppinen tekevät arkiruokaa ja vinkkaavat ammattilaisten niksejä.

Chrisse kokkaa ohjelmassa kevyttä, terveellistä, helppoa ja myös perheille sopivaa ruokaa.

– Chrisse on porukan kokenein, ja se näkyy. On uskomatonta, miten helpolta hän saa kaiken näyttämään, tuottaja kehuu.

Tv-ohjelma lupaa, että ruuat valmistuvat 30 minuutissa, ainekset löytyvät lähikaupasta ja tutuissakin resepteissä on jokin kiinnostava uusi juju, raaka-aine tai valmistustapa.

Chrisse kannustaa tavallista ruuanlaittajaa.

– Haluan antaa ratkaisuja ja vahvistaa kotikokin tunnetta, että jokainen osaa. Kiinnostava ruoka ei ole pelkkä julkkisten juttu tai ravintolamaailman trendi. Maku ratkaisee.

 Chrisse, Matti Tiensuu ja Meri-Tuuli Lindström käyvät läpi tv-kokkauksen vaiheet.
Chrisse, Matti Tiensuu ja Meri-Tuuli Lindström käyvät läpi tv-kokkauksen vaiheet.

Chrisse rakastaa selkeää, yksinkertaista kokkailua. Kotitalousopettajan koulutus karsi turhat pikkupiiperrykset heti uran alussa. Kun ruokatoimittajan työ aikakauslehdissä imaisi mukaansa 20 vuotta sitten, yhä useammin hän huomasi ajattelevansa, miten lukija tämän kotona kätevimmin tekisi.

Todellisuudessa ei tietenkään ole sitä yhtä ainoaa lukijatyyppiä. Monenmoisia taitajia mahtuu myös ET:n yli puolen miljoonan lukijan joukkoon.

– Osa tietää ruuanlaitosta enemmän kuin yksikään meistä ammattilaisista ja hallitsee kaikki perinneruokien salat. Monet ovat aktiivisia ja kiireisiä, ja ruoka on yksi rakas harrastus muiden joukossa. Osa kitkuttaa pienellä eläkkeellä, toisilla on enemmän rahaa, ja sekin näkyy ruuassa, Chrisse kuvailee.

Ja sitten on kasvava joukko heitä, jotka eläkkeelle jäätyään ovat uuden edessä, kun yhtäkkiä pitäisikin valmistaa oma lounas, ja keittiö on jäänyt vieraaksi.

Heille kaikille on löydyttävä lehdestä ideoita.

Ohjaaja Matti Tiensuu nappaa Chrissen viime hetken palaveriin pöydän kulmalle. Käydään läpi ensimmäisen ruokalajin vaiheet ja repliikit. Sitten sama vielä ihan kädestä pitäen: tämä kattila, nämä pikkukulhot, tuo yrttipuska, hyvä tulee.

Kuvaaja Pazzi Nuortimo on hypännyt sukkasillaan ison styroksipalan päälle ja zoomaa jo pinaatinlehtiä. Toinen kuvaaja Marika Hill säätää Chrisseä ruutuunsa sopivaksi, ja äänimies Henry Kahlman istuu kuulokkeet päässä keskittyneenä. Assistentti Maija Brunfeldt tekee paperille merkintöjä editointivaihetta varten.

Kuvausjärjestelijä Kaisa Jouhki viimeistelee raaka-aineista asetelmaa ja apukeittiössä kolistelee ruokatuottaja Meri-Tuuli Lindström, itsekin tv:stä tuttu kokki, joka tekee ”kaikki ne vaiheet, jotka eivät näytä hyvältä telkkarissa”.

Ruokamaailmassa esivalmisteluille on oma terminsä, misaus. Tänään se tarkoittaa esimerkiksi kipaisua marketin kalatiskille, sillä edellisenä päivänä Meri-Tuulin ostama haukifilee ei vaikuta enää tuoreelta.

Ohjaaja tarkkailee kuvakulmia.
Ohjaaja tarkkailee kuvakulmia.

Chrissestä kymmenen hengen tiimin häärääminen hänen ympärillään tuntuu samalla kertaa hassulta ja ylelliseltä:

– Lehden ruokajuttua varten testaan ruuat, etsin kuvausrekvisiittaa, käyn kaupassa ja hoidan kuvaukset valokuvaajan kanssa. Illalla pakkaan lainatut tarvikkeet palautettavaksi. Täällä tv-kuvauksissa on iso tiimi, jossa jokainen hoitaa hommansa. Minä saan keskittyä vain tähän hetkeen.

Kello 9.41 ohjaaja käskee pulinat pois.

– Aloitetaan, ollaan kymmenen minuuttia aikataulusta myöhässä. Onko valmista? Onko Chrisselle kaikki selvää? Hiljaisuutta, kiitos, kuvataan!

Chrisse nostaa katseen Marikan kameraan kesäkurpitsa kädessä ja aloittaa:

– Uskoisitko, että kesäkurpitsasta voi helposti tehdä kotitekoista spagettia? Tänään näytän, miten se käy. Valmistan kesäkurpitsanauhoja ja pinaattikastiketta sekä jälkiruuaksi ananaspihvejä.

– Otetaan uudestaan, vilkaisit sivulle. Muista katse ja pidä ääni pirteänä, keskeyttää ohjaaja. Toinen otos menee jo paremmin. Kolmannella kerralla kesäkurpitsa peittää vahingossa Chrissen kasvot. Neljännellä kerralla unohtuu mainita gluteenittomuus ja viidennellä suu on kuiva. Vesihörpyn jälkeen kuudes alkuspiikki on täydellinen.

Chrisse rakastaa yrttejä.
Chrisse rakastaa yrttejä.

Chrissen ilme ei pahemmin värähdä, kun hän kuuntelee Matin ohjeita. Uusi yritys tulee luontevasti lennosta ja joka kerta hieman eri sanoin. Ääni on ystävällinen, astiat löytyvät ja kädet käyvät tottuneesti.

Ei arvaisi, ettei tämä nainen halunnut tv-kokiksi.

– Koekuvauksissa kysyttiin, miksi haluan telkkariin. Sanoin, etten minä halua. En ole mikään tähti. Olen pikemminkin kuin kananmuna, joka sitoo muita aineksia. Kyllä ne nauroivat, Chrisse kertoo tauolla.

Toisaalta lapsuusmuistosta voi päätellä muuta. Chrisse oli ainoa lapsi, ja pitkät iltapäivät ennen vanhempien kotiintuloa saivat mielikuvituksen liikkeelle. Sellaisena hetkenä tyttö saattoi panna pohjoishaagalaisen keittiön maustehyllyn uuteen järjestykseen, ja kun rivit olivat suorat, alkoi tv-lähetys. Maustepurkit yleisönä, tietenkin.

Skånen perunat saavat ruohosipulikatteen.
Skånen perunat saavat ruohosipulikatteen.

Useimmiten lapsuuskodissa kokkasi äiti. Aterian valmistaminen alkoi 1970-luvulla aina samoin. Ensin pestiin perunat ja pantiin vesi kiehumaan. Siinä sivussa valmistui nakki- tai jauhelihakastike ja raastesalaatti porkkanasta tai kaalista.

– Äitini sanoi aina, ettei pidä ruuanlaitosta, mutta silti hän oli hyvä siinä. Terveysintoilukin oli hänellä hallussa. Meillä ei syöty voita eikä sipsejä vaan rypsiöljyä ja marjakiisseleitä.

Kiinnostavia ohjeita löytyi ruokalehti Kasarista ja Mestarikokki-reseptikorteista, joita säilytettiin omassa muovilaatikossaan. Lisää ohjekortteja tuli säännöllisesti postitse. Ruokakerho koukutti monta harrastajaa ikimuistoisella tavalla, ja nykyisin keräilijät himoitsevat reseptikortteja kirpputoreilla. Chrisselle äidin ruokakortit ovat aarteita ja rakkaita muistoja. Kortteihin on kirjoitettu käsin viestejä: ’hyvä’, ’lisäsin vettä’ tai ’vähemmän rasvaa’.

– Joskus selaan kortteja ja katselen äidin merkintöjä. Äiti oli aina niin tunnollinen ja tarkka.

Päivän edetessä käy selväksi, miksi ruuasta on tullut niin valtava trendi. Se kiinnostaa ja herättää tunteita.

Kun Chrisse mainostaa ananaspihvissä käytettävää maustepippuria uudelleen löydetyksi retromausteeksi, ilmassa on epäluuloa. Mutta maistelun jälkeen maustepippuri päihittää kuvausryhmän mielestä jopa huippumuodikkaan chilin.

Retroruuan paluu on tosiaan kaikkien huulilla, vahvistaa Chrisse. Trendinenät arvostavat kotiruokaa kuten puuroja, leipiä, verilettuja ja perinteisiä mausteita.

– Trendi kuulostaa varmasti huvittavalta, jos on aina syönyt perinteisesti. Mutta tuttujen ruokalajien päivittäminen on kivaa kaikille. Puuro voikin olla tuorepuuroa ja sen voi maustaa kanelilla ja kardemummalla. Ei muodikkaan ruuan sen ihmeempää tarvitse olla, hän vinkkaa.

Soppa365 ei ole kisailuohjelma, mutta voittaja valitaan epävirallisesti, kun kamerat ovat pysähtyneet. Tuomaristo on yksimielinen; Terttuakin kiinnostanut karpalo-lihamureke maistuu kaikille.

Chrisse pakkaa lopun murekkeen päivälliseksi, sillä tänään ei enää huvita kokata. Viisihenkisessä perheessä syödään yhdessä joka ilta, vaikka lapset ovat jo teinejä.

– He ovat minun testiryhmäni. Minun lapsilleni ei taida jäädä muistoja äidin kymmenestä suosikkireseptistä, Chrisse nauraa.

Mutta makumuistoja jää. Kun on sattunut naimaan miehen isosta suvusta, jossa rakastetaan juhlia ja jossa isot kekkerit aloitetaan juhlatoimikunnan perustamisella, pitoja riittää.

Kerran vietettiin kesäjuhlat 10–100-vuotiaille pyöreitä täyttäneille sukulaisille. Niihin tuli parisataa vierasta, ja jälkiruoka tarjoiltiin keskelle pihaa kannetusta kakkuja täynnä olevasta veneestä.

Soppa365 -ohjelma Nelosella ma–pe kello 9 ja noin klo16. Uusinta la Livillä ja su Jimillä.

Artikkeli on julkaistu alunperin ET-lehdessä 5/2016.

Kun asioista sopii etukäteen ja ottaa mukaan ripauksen joustavuutta, yhteinen mökkiloma onnistuu.

1. Aikataulut

Moni haluaa nukkua lomalla pitkään. Jos se ärsyttää aamuvirkkua puolisoa, kannattaa pyrkiä kompromissiin: yökyöpeli voi herätä parina päivänä syömään aamupalaa siipan kera. Isompi porukka voi sopia, että toisten päivällinen on toisten lounas. Näin päästään syömään yhdessä.

2. Työnjako

Yksi tykkää puuhastella jatkuvasti, toinen lueskella riippumatossa. Jottei synny närää erilaisista lomailutavoista, kannattaa miettiä etukäteen, mitkä hommat mökillä täytyy tänä kesänä hoitaa. Sitten töistä laaditaan lista, jota kukin noudattaa omalla aikataulullaan.

3. Kulut

Jos mökille tulee enemmän väkeä kuin oma ydinperhe, kulut kannattaa jakaa. Kannattaa neuvotella etukäteen puhelimessa tai sähköpostilla, kuka tuo mitäkin. Hyvä tapa on sekin, että yksi tai kaksi mökkeilijää ostaa kaiken ja kulut jaetaan jälkikäteen.

4. Vieraat

Vieraiden on kohteliasta kysyä, mitä ruokaa tai muuta tarpeellista he voivat tuoda tullessaan. Heitä voi myös ohjeistaa ottamaan omat lakanat ja pyyhkeet. Vierailta voi kysyä, haluaisivatko he osallistua mökin töihin. Esimerkiksi yhteinen risusavotta voi olla terapeuttista koko porukalle.

5. Lapsenhoito

Isovanhempien apua ei kannata pitää itsestäänselvyytenä. Sellainen tappaa usein auttamisen halun. Keskimmäisen polven on kohteliasta etukäteen tiedustella, kuinka paljon ja missä tilanteessa isovanhemmat haluavat ottaa vastuuta lastenhoidosta.

6. Alkoholi

Yhden ihmisen alkoholinkäyttö ei saa määritellä kenenkään lomailua. Jos huomaa juovansa paljon, voi pohtia, mihin tarvitsee alkoholia. Riittäisikö vähempi määrä rentoutumiseen? Läheisillä on oikeus tuoda esiin, että toisen alkoholinkäyttö ahdistaa ja tuo pahaa mieltä.

 

Asiantuntijana perheterapeutti, psykoterapeutti Ann-Mari Hintikka.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 14/2017.

Eräopas Minna Jakosuo tuntee Suomen metsät. Hän kertoo, mitä jokaisen tulisi tietää luonnosta nauttiakseen siitä.

Usein kuulee sanottavan, että suomalaiset ovat vieraantuneet luonnosta. Kaupunkilaistuneet sukupolvet alkavat olla sellaisia, että ei ole ollut mummolaa maaseudulla.

– Se näkyy esimerkiksi niin, että ei osata enää liikkua maastossa luontevasti eikä esimerkiksi ole koskaan lämmitetty puusaunaa, kertoo jämsäläinen eräopas Minna Jakosuo.

Suomen luonnossa on onneksi helppo liikkua, sillä jokamiehenoikeuksien turvin voi kulkea jalan, hiihtäen tai pyöräillen, leiriytyä ja poimia metsän antimia lähes missä tahansa.

– Jokamiehenoikeudet tosin ovat monelta maanomistajaltakin hukassa. Jotkut heistä ovat sitä mieltä, ettei heidän metsäänsä saa leiriytyä. Kyllä saa, kunhan ei aiheuta vahinkoa ja pystyttää teltan riittävän etäälle asumuksista.

Toisaalta retkeilijät voivat kuvitella, että toisen maalla saa katkoa puita ja tehdä tulet. Tulentekoon tarvitaan aina maanomistajan lupa.

Minna liikkuu paljon luonnossa myös vapaa-ajallaan. Talvisin ovat ohjelmassa hiihtovaellukset ja kesällä Laatokalla melonta. Syksyisin hän suunnistaa rinkka selässä Lappiin. Väliin mahtuu säännöllinen retkeily lähiluonnossa.

– Etsin hiljaisuutta ja rauhaa. Minua vetävät puoleensa paikat, joissa ei näy ihmisen kädenjälki. Luonnossa jokaisella kivellä, puulla ja kasvilla on paikkansa.

Metsä kutsuu Minnaa harva se päivä.
Metsä kutsuu Minnaa harva se päivä.

Minna järjestää aikuisten retkeilykursseja pyörittämänsä Erätaival-luontopalvelun kautta. Kurssilla opetellaan erätaitoja, ja yksi vuorokausi yövytään maastoissa teltoissa. Mukaan otetaan erilaisia telttoja ja keittimiä, joilla jokainen voi kokeilla, mikä sopii omiin tarpeisiin.

– Opetan, millaisia varusteiden pitää olla, miten leiriydytään ja kuinka nuotio sytytetään. Kursseilla on kaikenikäisiä. Varttuneemmat haluavat kerrata taitojaan, jotta voivat viedä lapsenlapsensa retkelle, Minna kertoo.

Nykyisin pitää olla koko ajan tavoitettavissa ja puhelimeen tulee jatkuvasti viestejä. Työasioista ei tahdo päästä irti, ja ihminen alkaa kaivata rauhoittumista. Luonnossa virkistyy ja kokee myönteisiä elämyksiä. Myös kunto kohenee.

– Metsässä liikkuminen alentaa sykettä ja verenpainetta ja lieventää masennusoireita. Immuunijärjestelmälle tärkeiden mikrobien ja luonnossa liikkumisen välille on yhteys. Terveysmetsä tarkoittaakin hyvää tekevää luontopaikkaa.

Minna Jakosuon vinkit perusretkeilyyn

1. Aloita läheltä

Lähiluonto on paras paikka harjoitella retkeilytaitoja, kuten kartan lukua ja suunnistamista. Paikka voi olla tuttu polku tai vaikka pururata. Kun tutkii karttamerkkejä ja vertaa niitä maastoon, oppii maaston ja kartan yhteispelin.

Kaupunkiluonto on tärkeä, koska se on ison joukon ihmisiä helppo tavoittaa. Luontoa ovat pienetkin puistot, joihin voi mennä piknikille tai harjoittelemaan retkikeittimen käyttöä.

Jo yksi yö lähimetsässä on elämys. Kun taidot kasvavat, voi siirtyä vaativampiin maastoihin. Kansallispuistoissa on tarjolla monentasoisia opastettuja reittejä. Kohde tulee valita omien kykyjen mukaan. Merkattu reitti ei aina tarkoita tasaista polkua.

Ota etukäteen selvää, mitä maasto vaatii. Hyviä tietolähteitä ovat nettipalvelut luontoon.fi ja retkipaikka.fi. Voit myös soittaa alueen lähimpään luontokeskukseen tai eräyrittäjille.

Kokemattoman pitää edetä pikkuhiljaa ja jättää isot reissut tuonnemmaksi. Yhdellä retkikokemuksella ei välttämättä selviä toisessa paikassa. Suomessa vuodenaika määrittää, mihin kannattaa milloinkin lähteä. Luonnossa ollaan sään armoilla.

– Retkivarusteet kannattaa testata lähiluonnossa, Minna neuvoo.
– Retkivarusteet kannattaa testata lähiluonnossa, Minna neuvoo.

2. Tunnista lajit

Kaiva muististasi koulun biologiantuntien opit . On mukava tietää, mikä puu on tammi ja mikä lehmus tai erottaa rahkasammal karhunsammaleesta.

Kasvien, lintujen ja hyönteisten tunnistamisessa auttavat oppaat. Niiden avulla selviää, pyrähtikö oksalla kuusitiainen ja raahustiko polulla sontiainen. Opit, että rannoilla kasvaa sekä järviruokoa että järvikaislaa, jotka ovat eri lajeja.

Käärmeitä on Suomessa kolme lajia: myrkyllinen kyy sekä vaarattomat rantakäärme ja vain Ahvenanmaalla esiintyvä kangaskäärme. Sahalaitakuvio ei ole paras keino tunnistaa kyy. Varmimmin lajit erottaa silmistä. Kyyn silmä on punainen, ja mustassa pupillissa on pystysuora rako, kuten kissalla. Rantakäärmeen mustaa pupillia ympäröi keltainen rengas.

Lue myös: Luontokuvaaja Lisse kumoaa uskomuksia käärmeistä: "Kyytä pelätään kohtuuttomasti"

Säätä voi ennustaa lukemalla luontoa. Vanhan sanonnan mukaan voimakas iltarusko tietää huonoa keliä aamuksi.

Linnut yleensä vaikenevat myrskyn edellä. Ja jos pilvimassat alkavat liikkua nopeasti, on aika etsiä telttapaikka.

3. Lue luontoa

Puiden naava kertoo hengitysilmasta. Mitä enemmän naavaa, sitä puhtaampi ilma. Sellaisessa maisemassa on hyvä liikkua.

Luonnonmerkeistä voi määritellä myös ilmansuunnan.

Männyn tuuheimmat oksat kasvavat etelän suuntaan, ja kivien pinnoissa on sammalta pohjoisen puolella, jäkälää aurinkoisella etelän puolella.

Muurahaiskeko kasvaa puun tai kiven eteläpuolella. Jos keon lähellä ei ole puuta tai kiveä, sen loivempi ja pidempi lämmitysseinämä on etelän suuntaan.

Etelän voi määrittää myös perinteisellä viisarikellolla. Kun tuntiviisarin asettaa osoittamaan aurinkoon, etelä on tuntiviisarin ja kello 12:n välissä.

4. Poimi marjat

Luontoa voi ja kannattaa maistaa. Metsämarjat ovat tuttuja kaikille, ja monia muita luonnonkasveja voi hyödyntää ruokana. Opettele tunnistamaan lajit.

Varsinkin sienet on tunnettava hyvin, että osaa varoa myrkyllisiä punaisia ja valkoisia kärpässieniä ja muutamia muitakin lajeja. Syötävät rouskut erittävät valkoista "maitoa", ja herkullisen kantarellin tunnistaa kirkkaankeltaisesta väristä ja poimuilevasta lakista.

Lue myös: Eräopas Minna Jakosuo: ”Villiyrteistä saa hyvän lisukkeen retkiruualle”

Retkikeitin on perusväline, koska tulentekoon tarvitaan maanomistajan lupa.
Retkikeitin on perusväline, koska tulentekoon tarvitaan maanomistajan lupa.

5. Pysy kartalla

Vuosittain monet eksyvät marjastus- ja sienestysreissuilla. Kun kulkee katse maahan suunnattuna, mieleen ei jää mitään kiintopisteitä, ja yhtäkkiä huomaa olevansa tuiki tuntemattomassa paikassa.

Pidä aina mukana pieni reppu tai vyölaukku, jossa on evästä, kartta ja niin sanottu avaruuslakana, jos joudut värjöttelemään metsässä yön yli.

Jos huomaa eksyneensä, kannattaa istahtaa kannonnokkaan, syödä ja juoda vähän ja rauhoittua. Ja kuulostella. Auton tai metsäkoneen ääni saattaa johdattaa sinut tien suuntaan.

Gps-paikannin tai älypuhelin sovelluksineen ovat hyviä apuvälineitä, mutta eivät korvaa karttaa ja kompassia.

Lataa puhelimeen 112 Suomi -sovellus. Kun sitä käyttää, hätäkeskus saa saman tien tiedon soittajan sijainnista.

Lue myös: Tämä voi pelastaa henkesi! Näin lataat 112-sovelluksen puhelimeesi – katso video

6. Leiriydy mukavasti

Kuiva kangasmetsä on paras alusta teltalle. Silti kannattaa katsoa, ettei leiriydy notkelmaan, johon sateen sattuessa kerääntyy lammikko.

Leiripaikan lähellä on hyvä olla jokin telttaa korkeampi maastokohta. Silloin ei ole ihan ukkosen tähtäimessä.

Monet haluavat pystyttää telttansa veden äärelle, missä juoma- ja tiskivesi on lähellä. Aamulla teltan ovesta avautuu hieno järvenselkä. Hieno ajatus! Sellaisella paikalla on tosin usein myös tiheää pusikkoa, mikä tarkoittaa hyttysiä.

7. Huolehdi roskista

Vastuullinen retkeily tarkoittaa, että jätteeksi päätyvää materiaalia otetaan mukaan mahdollisimman vähän. Ruokatarvikkeet otetaan pois kaupan pakkauksista ja pakataan siten, että kääreet on helppo kuljettaa takaisin tai polttaa nuotiossa.

Usein tulentekopaikoilla näkee, kuinka lähipuista on katkottu oksia ja revitty tuohta. Oikea luonnon ystävä ei luontoon mitään jälkiä itsestään.

– Etsin metsästä hiljaisuutta ja rauhaa, Minna sanoo.
– Etsin metsästä hiljaisuutta ja rauhaa, Minna sanoo.

+ Välineet kuntoon

  1. Retkivälineet ovat kehittyneet lyhyessä ajassa huimasti. Teltat ja makuupussit ovat entistä kevyempiä mutta kestävät silti hyvin tuulta ja vettä. Harjoittele varusteiden käyttöä ennen maastoon lähtöä, koska metsä on huono paikka oppia kantapään kautta. Retkelle ei pidä lähteä suoraan kaupan kautta ja ostaa keitintä tai telttaa, jollaista ei ole koskaan ennen käyttänyt.
  2. Jalkineet tulee ajaa sisään ennen reissua, jotta välttää hiertymät. Kerrospukeutuminen on tärkeää, sillä vaatteita pitää voida tarvittaessa lisätä tai vähentää. Merinovillaiset alusvaatteet lämmittävät kosteinakin. Päällimmäisenä ovat sateen- ja tuulenpitävät kuorivaatteet. Hyvällä kelillä ne voi ottaa pois ja taas pukea, jos alkaa sataa.
  3. Laadukkaat retkeilyvälineet ovat melko arvokkaita. Ennen kuin ostaa itselleen kalliin teltan tai makuupussin, kannattaa vuokrata ja kokeilla vaihtoehtoja. Eräkursseilla voi myös testata monenlaisia varusteita. Luonnolle ei ole hyväksi, jos hankkii halvat ja nopeasti jätteeksi päätyvät vehkeet.

Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 12/2017.

Syntynyt: Heinävedellä 5.5.1975. Asuu Jämsässä.

Perhe: Aviomies ja kolme lasta.

Työ: Eräopas, tietokirjailija. Tekeillä on kirja kuukauden yksinvaelluksesta Lapissa. Pyörittää yhteisöllistä retkivälineiden vuokrayhteisöä nimeltä retkirent.fi

Harrastukset: Luonto ja siellä liikkuminen on sekä työ että harrastus.

Blogi: aloneinthewild.net