Tähän spelttivuokaan sopivat muutkin juurekset, kuten punajuuri tai lanttu.

4 annosta
Valmistusaika 55 min

500 g palsternakkaa
1 iso porkkana
5 dl kasvislientä
2 rkl öljyä
2 dl spelttihelmiä (esimerkiksi Birkkala tai SunSpelt)
1/2 sitruunan mehu
200 g laktoositonta ranskankermaa
1/2 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
2 tl timjamia
1 rasia (250 g) kirsikkatomaatteja
1 pussi (150 g) tuoretta pinaattia

  • Pese ja kuori palsternakka ja porkkana. Pilko ne reilunkokoisiksi suupaloiksi.
    Lämmitä kasvisliemi kiehuvaksi.
  • Kuumenna öljy pannussa ja paista juureskuutioita viitisen minuuttia. Lisää
    pannulle spelttisuurimot ja kuullota muutaman minuutin ajan. Purista joukkoon
    sitruunamehu ja mausta suolla, pippurilla ja timjamilla.
  • Kumoa paistos uunivuokaan. Halkaise tomaatit kahtia. Lisää vuokaan tomaatit
    ja tuore pinaatti. Sekoita joukkoon kuuma kasvisliemi ja ranskankerma.
  • Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia niin, että jyvät ovat
    maistaessa kypsiä ja pehmeitä. Jyviin saa jäädä hieman purutuntumaa.
  • Tarjoile sellaisenaan tai vaikkapa uunikalan tai lihapaistin lisukkeena.

    Viinkki! Spelttivuokaan sopivat muutkin juurekset, kuten punajuuri tai lanttu. Ruokaisuutta vuokaan saat lisäämällä siihen perunaa.

Suloiset macaron-minileivokset tehdään mantelijauhosta, joten ne ovat ovat gluteenittomia.

Macaron-minileivokset

16 kpl

  • 150 g mantelijauhetta
  • 3 ½ dl tomusokeria
  • 2 tl perunajauhoa
  • 3 valkuaista
  • ½ dl sokeria
  • 1⁄4 tl suolaa
  • 1 tl haluamasi väristä, jauhemaista elintarvikeväriä

Täyte

  • esim. sitruunatuorejuustoa, lemon curd -tahnaa tai hasselpähkinälevitettä
  1. Kuumenna uuni 130 asteeseen.
  2. Siivilöi mantelijauhe tiheän siivilän läpi. Mantelijauhetta jää jäljelle noin 125 g. Ota talteen karkea mantelijauhe ja käytä se jossain muissa leivonnaisissa. Sekoita hienon mantelijauheen joukkoon tomusokeri ja perunajauho.
  3. Erottele valkuaiset ja vatkaa ne kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sokeri ja suola sekä elintarvikeväri. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on notkeaa ja kiiltävää. Siivilöi manteli-tomusokerijauhelma valkuaisvaahdon joukkoon.
  4. Lusikoi taikina pursotuspussiin. Purista pussista leivinpaperin päälle pieniä, noin 3 senttiä halkaisijaltaan olevia kuoria. Anna kuorien kuivua huoneenlämmössä puolen tunnin ajan ennen paistoa.
  5. Paista macaroneja uunissa noin 15 minuuttia. Jäähdytä kuoret ja irrota ne varovaisesti uunipelliltä.
  6. Macaronien täytteeksi sopivat esimerkiksi sitruunatuorejuusto, valmis lemon curd -sitruunatahna ja hasselpähkinäkaakaolevite. Levitä täytettä macaronin tasaiselle pinnalle ja paina varovasti toinen kuori kanneksi.

Sitruunarisoton ystävä rakastuu myös raparperirisottoon.

Raparperirisotto

4 annosta

  • 4 dl raparperinvarsia pilkottuna
  • 3 salottisipulia
  • 10 pehmeää kuivattua taatelia
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 3 dl risottoriisiä 
  • noin 9 dl vettä
  • 1½ tl suolaa
  • 1 dl tuoreita mintunlehtiä
  • ½ dl oliiviöljyä
  • 1 dl raastettua parmesaanijuustoa
  1. Kuori ja leikkaa raparperinvarret parin sentin viipaleiksi. Kuori ja silppua sipulit. Halkaise taatelit.
  2. Lisää kattilaan öljy, riisit, raparperit, sipulit ja taatelit. Kuullota seosta pari minuuttia eli kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää vettä vähän kerrallaan samalla sekoittaen. Sekoita joukkoon suola.
  3. Kypsennä risottoa miedolla lämmöllä noin 25 minuuttia. Lisää nestettä tarvittaessa. Risoton pitää olla kosteaa.
  4. Nypi mintusta lehdet ja soseuta ne öljyn kanssa soseeksi sauva-sekoittimella.
  5. Sekoita lopuksi risoton joukkoon minttuöljy ja raastettu parmesaani.