Berliini–Budapest-junamatka
Budapestiin saapuvaa  junailijaa ovat vastassa huoneita vuokraavat kaupunkilaiset.
Budapestiin saapuvaa junailijaa ovat vastassa huoneita vuokraavat kaupunkilaiset.

Berliinistä lähtevä retrojuna Hungaria yhdistää neljä Euroopan pääkaupunkia. Tuhannen kilometrin junamatka on kuin interrail pikakelauksella.

Tiistaiaamuna kello kuusi Mitten sateisilla kaduilla on hiljaista. Ulkona on viileää, vaikka eletään vielä loppukesää. Periberliiniläiseen tapaan taksikuski on lämmittänyt kulahtaneen Mersunsa kasvihuonelukemiin.

Berliinin uusi päärautatieasema Hauptbahnhof vaikuttaa tyhjyydessään elokuvan ­kulissilta. Hungaria-juna lähtee Berliinistä päivittäin ­varhain aamulla, kuten se on tehnyt jo yli neljäkymmentä vuotta.

Kylmän sodan aikoina lännen ja idän yhdistäneessä junassa riitti eksotiikkaa – sen tiedettiin olevan myös vakoojien suosiossa. ­Vaunuja kulki aina Ruotsista entiseen Jugoslaviaan.

Ajan patinoima juna ­viehättää edelleen. Laiturilla odottaa ­enimmäkseen opiskelijoita ja eläkeläisiä. Joukossa on vain muutama lapsen kanssa matkustava äiti ja keski-ikäinen salkkumies.

Olemme kuvaajan kanssa intoa täynnä. Pitkästä aikaa olemme ­liikkeellä junalla ja klassisimman matkafilosofian mukaisesti: ­tärkeintä on matka, ei päämäärä.

Olemme sopineet pysähtyvämme joko Bratislavassa tai Prahassa. Matkalla päätämme, kummassa.

Puolen vuorokauden matka alkaa. Saksan rajan jälkeen samalla lipulla voi pysähdellä mielin määrin ja jatkaa matkaa myöhemmin samalla junalla.
Puolen vuorokauden matka alkaa. Saksan rajan jälkeen samalla lipulla voi pysähdellä mielin määrin ja jatkaa matkaa myöhemmin samalla junalla.

Läpi harmaan maiseman

Juna saapuu laiturille pikemminkin raskaan harmaana puuskuttaen kuin virtaviivaisen kepeästi, mutta täsmälleen ajallaan: junavuoro EC 171 Berliini–Praha–Bratislava–Budapest.

Kiireisimpien saatua itsensä ja laukkunsa kyytiin pääsemme omille paikoillemme. Kuuden hengen osastomme muut matkustajat, kolme opiskelijatyttöä, ovat jo ehtineet toiveikkaasti levittäytyä kaikille ­penkeille. Eväätkin on otettu esille.

Turvaudumme vanhaan kikkaan. Autamme tyttöjen tavarat hattuhyllylle ja otamme varaamamme paikat käyttöön.

Ensimmäisen tunnin juna kulkee läpi Berliinin esikaupunkien ja teollisuusalueiden, kunnes maiseman valtaavat pellot. Siirrymme aamuteelle. Klassisesti pukeutunut harmaantunut herra hoitaa ­kulunutta ravintolavaunua arvokkaan ystävällisesti.

Ensimmäinen iso kaupunki reitin varrella on Dresden, joka ­joutui helmikuussa 1945 maailmansodan ankarimpien pommitusten ­kohteeksi. Se olisi tutustumisen arvoinen paikka, mutta lyhyt jaloittelu asemalaiturilla saa tällä kertaa riittää.

Kahdenkymmenen minuutin odottelun jälkeen juna nytkähtää ­liikkeelle laiskasti, aikataulustaan hieman myöhässä.

Gulassikeitto ja punaviini vievät Unkarin tunnelmiin  jo ennen Budapestia.
Gulassikeitto ja punaviini vievät Unkarin tunnelmiin jo ennen Budapestia.

Borssikeittoa ja kuumaa seuraa

Puoli tuntia Dresdenin jälkeen junan toisella puolella, Elben vasta­rannalla, kohoavat jyrkät kalliot. Ohitamme vaellus­reiteistään ­tunnetun Bad Schaudenin. Raja Tšekkeihin ylittyy täysin ­huomaamatta, eikä Schönan pieneen rajakaupunkiin seisahduta.

Tunnin kuluttua pysähdymme arvoituksellisesti nimettyyn Ústí nad Labemiin, böömiläiseen pikkukaupunkiin. Radan varren karut betonilähiöt ja teollisuuden romahtamisen muistomerkit – monet hylätyt tehtaat ja varastot – tarttuvat verkkokalvolle ennen kuin junan tasainen kolina tekee tehtävänsä.

Herätessäni junan molemmin puolin aukeavat pellot – auringonkukat ovat menettäneet kirkkautensa, joillakin pelloilla korjataan jo satoa. Vihdoin on lounasaika.

Hungarian ravintolavaunun gulassikeitto on lämmintä ja unkari­lainen punaviini, no, ainakin punaista. Herra Harmaa juttelee ­seinään nojailevan kokin kanssa. Kokin työhousut ovat pesun tarpeessa. Gulassikeitto maksaa seitsemän euroa ja pieni pullo viiniä viisi euroa, valokuvaajan wieninleike kaksitoista euroa ja leikettä lämpimämpi olut nelisen euroa.

Prahaan on vain puoli tuntia, eikä penkistä nouseminen ­lounaan jälkeen kiinnosta. Matkasuunnitelma tarkentuu kuin itsestään. Välietappimme on siis neljän tunnin junamatkan päässä odottava ­Bratislava. Juomme kahvit ja palaamme osastoomme.

Kanssamatkustajamme ovat vaihtuneet. Prahasta kyytiin on noussut neljä lomailevaa opiskelijatyttöä, tällä kertaa ranskalaisia. He haluavat nostaa vaunun lämpötilaa, koska heitä kuulemma palelee.

Hungarian ravintola­vaunu henkii vanhan ajan tyylikkyyttä.
Hungarian ravintola­vaunu henkii vanhan ajan tyylikkyyttä.

Puolen tunnin kuluttua ilmanvaihto puskee kuumaa ilmaa, mutta tytöt haluavat sittenkin viileää. Koska ikkunaa ei saa avattua, ­lämmitys sammutetaan. Koppi on kuitenkin kuumentunut jo saunalukemiin, joten toimenpiteestä ei ole pikaista apua.

Tunnin kuluttu herään, kun konduktööri koputtaa varovasti ­olkapäähäni. Hän tiedustelee monimerkityksellisesti:

– Do I see your tickets?

Näytän tulostetut lippuni ja nukahdan uudelleen. Puolen ­tunnin päästä herään hiestä märkänä. Tytöille lienee tullut kylmä, sillä ­lämmitys puhaltaa jälleen täysillä. Lähden ravintolavaunuun viilentämään itseäni ja hermojani oluella ja pálinka-brandyryypyllä.

"Wieninleike maksaa
junassa 12 euroa ja  
lämmin olut 4 euroa."

Eurooppalaista tunnelmaa

Ohitamme Brnon. Se on opaskirjani mukaan ”pysähtymisen ­arvoinen paikka rapistuneen teollisesta ilmeestään huolimatta”. Näen ­graffiteja ja vilauksen goottilaisesta kirkosta, kunnes maiseman täyttävät laatikko­marketit.

Ravintolavaunussa on ruuhkaa, sillä kyytiin on Prahasta noussut roppakaupalla matkailijoita. Italialaispariskunta desinfioi perusteellisesti käsiään ja juo coca-colaa. Pari juhlineen näköistä brittinuorta hihattomissa teepaidoissaan laskee rahojaan, ihmettelee hintoja ja ostaa lopulta yhden suklaapatukan.

Kaurismäki-elokuvan hahmoa muistuttava tarjoilijamme ­näyttää yhtäkkiä väsyneeltä kiikuttaessaan asiakkaille liian lämpimiä oluita ja muovisia vesipulloja kertakäyttömukeineen. Loiston ajat ovat tältä junalta takana. Mies tietää sen mutta koettaa pitää kiinni ­arvokkuudestaan.

Ulkona kuluneen näköinen ukkeli likaisessa t-paidassaan ­kaivaa kuokalla jotain koirankopin kokoisen mökkinsä pihassa. Mökki ­sijaitsee parinkymmenen metrin päässä raiteista. Asemakyltissä lukee Břeclav. Olemme yhä Tšekin puolella, tosin aivan Slovakian ja ­Itävallan rajalla.

Slovakian tai Itävallan puolelle ajaisi minuuteissa, Saksaan, Puolaan ja Unkariin muutamassa tunnissa. Tällaista on Keski-­Euroopassa.

Tarjoilija vilkaisee sivusilmällä, kun teen muistiinpanoja.

Päätän udella hänen mietteitään. Mies kertoo olleensa töissä Unkarin rautateillä 42 vuotta.

– Liian monta, hän lisää. – Paljon on muuttunut tuona aikana. Euroopan kartta on mennyt uusiksi. Yksi uusi pääkaupunkikin on ilmaantunut reitille, Bratislava. Olen työskennellyt kaikilla ­reiteillä vuosien varrella. Budapest–Istanbul ja Budapest–Pariisi olivat ­hienoimpia, mies muistelee ja poistuu tiskin taakse.

Palaamme hyttiimme. Sinne on levittäytynyt kovaääninen ­ranskalaisseurue. Onneksi lähestymme jo Bratislavaa. On aika jättää tilapäiset jäähyväiset junalle.

Ennen Tšekin rajaa juna ohittaa Bad Schaudenin metsäisine rinteineen. Matkan etenemistä voi seurata kartasta, jotta tietää kummalle puolelle junaa kurkistella.
Ennen Tšekin rajaa juna ohittaa Bad Schaudenin metsäisine rinteineen. Matkan etenemistä voi seurata kartasta, jotta tietää kummalle puolelle junaa kurkistella.

Aavistus itämaista

Seuraavana iltana jatkamme matkaa Budapestiin. Juna on täysi ja päädymme istumaan kahden unkarilaisen eläkeläispariskunnan väliin. Noin minuutti lähdön jälkeen toinen pariskunta nukkuu suu auki ja toinen alkaa täyttää sanaristikkoa puhumatta sanaakaan – sukulaiskansaamme.

Bratislavan jälkeen suuret pellot aukeavat radan molemmin ­puolin. Jätettyämme taaksemme Štúrovon, reitin laitimmaisen slovakki­kaupungin, ikkunaan ilmestyy Esztergomin jättimäinen katolinen kirkkobasilika keskellä-ei-mitään.

Esztergom on kuitenkin ollut myöhäiskeskiajalla lähes 400 ­vuoden ajan maan pääkaupunki. Katedraali kohoaa sadan metrin korkeuteen.

Asutus alkaa tihentyä, Budapest on tunnin päässä. Kolistelemme verkkaisesti ohi pikkukylien. Rinteessä nousee pieniä viinitarhoja.

Olemme matkanneet tuhat kilometriä Berliinistä etelä­kaakkoon. Kun matkan on taittanut junassa kasvillisuuden ja talomallien ­vaihtuessa 80 kilometrin keskivauhdilla, otan vastaan eksotiikkana määrän­pääaseman tarjoaman aavistuksen itämaisesta kuhinasta.

Paprikaa, tokajia, ankanmaksaa ja salamia. Tonavan ­sillat, ranta­bulevardit, kauppahallin mummot, historialliset ­kahvilat, trendikkäät rauniobaarit ja kolisevat ratikat.

Se on Budapest.

4 nopeaa vinkkiä

  1. Berliiniin, junan lähtö­pisteeseen, on Helsingistä useita lentoja päivittäin, samoin paluulentoja päätepisteestä, Buda­pestistä. Helsinki–Berliini alkaen 140 €, Budapest–Helsinki alkaen 170 €.
  2. Varaa ja osta lippu Hungaria-junaan Saksan rautateiden nettipalvelusta.
  3. Hungaria-junalippu Berliini–Budapest paikkavarauksineen maksaa alimmillaan noin 60 €. Paikka­varaus ei ole pakollinen. Junassa on yleensä tilaa.
  4. Saksasta poistuttua voi pysähtyä matkalla niin monta kertaa kuin haluaa, kunhan jatkaa ­myöhemmin Hungaria-junalla.

Sinikka Saastamoisen lapset puolisoineen ja lapsineen vuokraavat joka jouluksi mökin, johon mahtuu koko heimo.

1960-luvulla pohjoiskarjalainen Sinikka Saastamoinen jäi leskeksi neljän alle 10-vuotiaan lapsen kanssa. Lisäksi hän odotti viidettä.

– Perhe hitsautui yhteen niin tiukasti, että aikuiset lapset perheineen haluavat vieläkin viettää joulut yhdessä, kertoo Maija-Liisa Punta-Saastamoinen, Sinikan ainoan pojan Maurin vaimo.

Miniä ja vävyt ovat sopeutuneet perinteeseen.

– Aiemmin menimme kaikki – puolisot, lapset ja lastenlapset – anopin luo, mutta nyt haluamme, että hän saa helpon joulun. Kahdeksankymppisen mummon koko joulukuu ei saa mennä keittiössä.

Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.
Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.

Pinja koristelee kuusta.
Pinja koristelee kuusta.

Joka jouluksi suku vuokraa mökin, yleensä eri paikasta. Viime vuonna valinta oli Simpelejärvi, jonka rannalla olevaan mökkiin mahtui koko 20 hengen seurue.

Joulunviettoon tulevat Maurin ja Maija-Liisan lisäksi heidän lapsensa Jesperi, 27, ja Suvetar, 22, sekä Maurin sisarukset lapsineen. Maurin sisar Pirjo ja hänen miehensä Pentti Sahlman ajavat vuokramökille Vantaalta. Sinikan esikoistytär Eija ja hänen puolisonsa Pauli Purmonen tulevat Joensuusta, samoin tytär Tarja ja Heino Hämäläinen poikansa Severin kanssa. Tytär Heli tulee joulunviettoon Tampereelta miehensä Keijo Karjulan ja lastensa Jonnen, Pinjan ja Elmerin kanssa.

– Parasta on yhdessäolo. Tuntuu hyvältä päivittää kuulumiset ilman kiirettä. Jokainen tuo jotain jouluruokaa. Esimerkiksi Mauri tekee sinapin, minä jälkiruuan. Tarja on koristelemisen mestari, hän tuo kukat, viimeksi upeat jouluruusut, Maija-Liisa sanoo.

Pirjo ottaa rennosti.
Pirjo ottaa rennosti.

Kodassa paistetaan makkaraa.
Kodassa paistetaan makkaraa.

Näkymä Parikkalan mökin ikkunasta pysäytti.

– Istuin sohvalla ja vain katselin, järvi tuli kuin syliin. Jää oli kaunista, vaikka sen päällä oli muutama sentti vettä. Kastelimme siinä varpaat saunan jälkeen, Maija-Liisa kertoo.

Suvun ohjelmaan kuuluu jouluna herkuttelu, saunominen, ulkoilu ja Trivial Pursuit -peli. Viimeksi sitkeimmät pelasivat aamuneljään.

– Sen jälkeen nukuimme hyvin.

Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.
Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.

Jouluaamuna mummo heräsi keittämään puuron, ja puolen päivän jälkeen koko seurue lähti ulos.

– Oli ihana nähdä, kun mummo käveli nuorten kanssa käsikoukkua ja nautti siitä, että kaikki ovat koolla.

Huvila.net > Loikonsaari 3


Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.
Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.

Ruotsin Lapista ei löydä joulupukkia, mutta hurjia rinteitä senkin edestä. Keltanokka lähti testaamaan, miten pääsee alas Riksgränseniä ja Björklideniä.

Opashan on hullu!

Olen saapunut vasta tunti sitten Ruotsin Lappiin, marssinut saman tien suksivuokraamoon, ährännyt vaivalloisesti massiiviset laskettelumonot jalkaan ja kuunnellut huolestuneena miniluentoa lumivyöryn vaaroista. Ja nyt pitäisi seurata lasketteluopasta vielä kilometri ylämäkeen kohti tunturin huippua.

Olen näännyksissä, hikinorot valuvat poskilla. Ihan kuin noutajan kalsa kosketus tuntuisi olkapäillä.

Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.
Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.

Matkaa on tehty jo puoli tuntia, ylämäkeen luonnollisesti. Björklidenin laskettelukeskus näkyy alhaalla pienenä. Horisontissa siintävät Norjan tunturit ja jossain niiden takana Atlantti. Jalassani on karvapohjaiset sukset. Ne eivät lipsu senttiäkään. Eivätkä kyllä luistakaan. Niillä vain tampataan matkaa ylämäkeen.

– Mika, sinä pystyt tähän. Ajattele, miten hienot maisemat ylhäällä odottavat. Sitten laskettelemme pitkin neitseellisiä lumia alas laaksoon. Det är kul! tsemppaa opas Kim Bergsten.

Mihin olen joutunut?

Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.
Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.

Sisulla huipulle

Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Jyväskylän Laajavuoressa. Alku oli vauhdikas, syöksyin pipo silmillä rinteen suoraan alas. En osannut oudoilla suksilla kurvata, kun en tullut keneltäkään kysyneeksi, miten se tapahtuu. Vauhdin sain pysähtymään juuri ennen parkkipaikkaa.

Sen jälkeen eksyin mäkeen satunnaisesti, keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Rinteessä oli joka kerta kivaa, mutta laskettelupuremaa en koskaan saanut. Ehkä Suomen rinteet olivat liian vaatimattomia tällaiselle Laajavuoren veteraanille.

Sitten ystäväni houkutteli testaamaan "vähän kovempaa kamaa", Ruotsin Lapin tuntureita. Ruotsihan on suomalaiselle kuin Amerikka. Siellä kaikki on hienompaa ja suurempaa, niin tunturitkin. Ruotsin Åre tunnetaan pikku-Alppeina, sillä sen korkein huippu Åreskutan yltää yli 1400 metriin. Rinteet ovat kilometrien pituisia. Suomen laskettelukeskuksissa moisista lukemista vain unelmoidaan.

Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.
Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.

Vierekkäin sijaitsevissa Björklidenissä ja Riksgränsenissa tunturit kohoavat reiluun kilometriin. Niiden luonnonrinteet sopivat monipuoliseen lasketteluun kuin valetut.

Bergsten on päässyt tunturin laelle ja jatkaa tsemppaamista. Ammattilaiselle kapuaminen on niin helppoa. Määränpää häämöttää, tamppaan karvapohjasuksiani rinnettä vimmaisesti ylös suomalaisella sisulla.

Det är kul! Det måste vara kul!

Lopulta pääsen perille. Viisikymppisen kunto voisi olla kovempikin, mutta olen yhä elossa.

Hiihtopummin tunnustukset

Bergsten auttaa irrottamaan karvapohjat suksista. Vedän keuhkot täyteen tunturi-ilmaa ja annan katseeni nuolla horisonttia. Olen kilometrin lähempänä taivasta kuin tunti sitten suksivuokraamossa. Olo on juhlallinen. Alan ymmärtää, miksi joskus pitää kärsiä, että voi nauttia.

Bergsten kaataa kuksaan kahvia.

– Olen ollut neljä vuotta Björklidenissä ja Riksgränsenissä lasketteluoppaana. Nuorena elin hiihtopummina Ranskan Chamonix'ssa. Siellä aloin myös vuorikiipeillä, ja se on suurin intohimoni. Laskettelu tulee kakkosena. Nytkin jatkaisin mieluiten matkaa aina vain ylöspäin, Bergsten tarinoi kahvitauollamme.

Täällä vartioin minä!
Täällä vartioin minä!

Näkemykseni vain vahvistuu: mieshän on umpihullu.

Huipulla tuulee. Kahvin lämmittävä vaikutus hupenee. On aika miettiä paluuta alas. Bergstenilla on suunnitelma. Seuraamme mestaria jyrkän rinteen reunaan. Rinne ei ole pitkä, mutta korkeusero nostaa hikikarpalot taas pintaan.

– Tässä on paljon pehmeää lunta, kuin höyhenillä laskisi. Seuraa vain minua, tee pitkiä nautinnollisia kaarroksia, nauti joka hetkestä, Bergsten sanoo ja lähtee.

Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.
Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.

Kuperkeikkoja pumpulissa

Bergsten pöllyttää tyylikkäästi lunta kaarrellessaan. Pian hän on rinteen alaosassa odottamassa meitä muita.

Olen ryhmämme keltanokka, muut ovat kokeneita laskettelijoita ja laskevat perässä leikitellen, kaiketi nautiskellen. Lähden liikkeelle. Luonnonrinteessä, vasta sataneessa pumpulilumessa laskeminen tuntuu erikoiselta. Lumi upottaa, vauhti kiihtyy hitaasti. Mutta se kiihtyy.

Tulee kaarroksen aika. Sukset eivät tahdo totella. Käännyn puolittain ja heitän kuperkeikan. Rämmin pystyyn. Sama toistuu seuraavassa mutkassa. Ja sitä seuraavassa.

Alas ehtineet hymyilevät hyväntahtoisesti. Onneksi rinteessä on niin paljon lunta, että kuperkeikkailu ei vammauta, mitä nyt vähän henkisesti.

– Onnittelut, Mika, selvisit. Se oli päivän haastavin osuus. Nyt pidetään hauskaa, Bergsten lupaa.

Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.
Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.

Rinne jatkuu loivahkona, ja löydän oman tapani kääntyä upottavassa lumessa. Tuuli suhisee korvissa, laakso lähenee ja talot muuttuvat näkökentässä isommiksi. Mäkeä riittää. Laskettelu kysyy reisilihaksia.

Pidän välillä taukoja ja ihailen arktisen luonnon kauneutta. Olen jo hyljännyt ajatuksen pysyä muiden matkassa. Hiljaa hyvä tulee, alas pääsee kaikilla nopeuksilla.

Lasken hotelli Fjälletin pihaan suksitelineen luo. Pian istun hotellin aulassa, ja takkatuli loimottaa. Kylmä huurteinen tuoksuu edessäni.

Reidet tutisevat, mutta nautin maisemasta Lapporteniin, Lapin porttiin. Näyttää kuin kuu olisi aikojen alkuhämärässä hipaissut Maata ja vienyt puolipallon muotoisen palan tuntureita mennessään.

Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.
Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.

Vihdoin vohvelia

Hotellin edessä odottaa hytillinen telavaunu. Se täyttyy matkustajista ja lähtee Låktatjåkkon tunturiasemalle 1228 metrin korkeuteen.

Alhaalla aurinko paistaa, mutta perillä odottaa vaakasuoraan viuhuva hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. Lapin luonto luo Ruotsissakin outoa taikaa.

Puikahdan kohti mustaseinäistä hirsitaloa. Sisällä odottaa maailman pohjoisin vohvelikahvila. Käyn pirttipöytään, riisun toppatakkini ja tartun vohveliin.

Olen laskettelu-urani huipulla, kukkulan kuningas. Mietin jo tulevaa Åren-retkeä. Pohjoismaiden pisimmät rinteet vain naurattavat Björklidenin veteraania.

Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.
Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.

Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.
Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 6/2016.

Laskettelukeskukset

  • Riksgränsenin ja Björklidenin laskettelukeskukset sijaitsevat vierekkäin Kiirunasta kaakkoon lähellä Norjan rajaa, Napapiiriltä 200 kilometriä pohjoiseen. Molemmat tunnetaan hyvistä off-piste-laskuista eli vapaalaskuista rakentamattomilla luonnonlumisilla rinteillä.
  • Björklidenissä on 23 rinnettä ja viisi hissiä. Kittelsdalsin hissi vie korkeimmalle, 1100 metriin. Riksgränsenissä löytyy 15 rinnettä, 6 hissiä ja liki rajattomasti vapaalaskurinteitä. 

Näin pääset perille

  • Helsingistä Tukholman kautta lento Kiirunaan, mistä matkaa perille valtatietä E10 on noin 130 kilometriä. Lentoaika Helsinki-Kiiruna 2,5 tuntia. Kentältä on bussiyhteys laskettelukeskuksiin, 30 e/suunta. Bussi kulkee usein myös Björklidenin ja Riksgränsenin välillä.
  • Kiirettömille sopii juna Tukholmasta Riksgränseniin, matka-aika 18 tuntia.
  • Norjan Narvikin lentokentälle on Riksgränsenistä vain 40 kilometriä, mutta bussiyhteyttä kentältä Ruotsin puolelle ei ole. Ruotsin ja Norjan välinen tie on joskus lumimyrskyn takia päiviä poikki. Oulusta maantietä pitkin Riksgänseniin on 620 kilometriä.
  • Helikopterilla? Arctic Elementsin järjestämillä räätälöidyillä 1-7 päivän Heliski-retkillä kokeneet laskettelijat viedään helikopterilla laskemaan neitseellisille puuterilumille vuoristoon, kuten yli 2 000-metriselle, jyrkkärinteiselle Kebnekaiselle. 

SOS

  • Merkitsemättömillä luonnonrinteillä on lumivyöryvaara. Suksivuokraamoista saa pakollisena lisävarusteena repun, jossa on muun muassa lähetin ja lumilapio. Suksivuokraamojen henkilökunta ja laskettelunopettajat opastavat, miten toimia lumivyöryssä.
  • Laskettelussa voi loukkaantua kaatuessaan. Kannattaa varmistaa ennen matkaa, että vakuutukset ovat voimassa. Kypärä on tärkeä turvavaruste.
  • Ruotsin hätänumero on 112.

Sää

  • Talvisesonki alkaa helmikuussa, kun keli muuttuu epävarmasta aurinkoiseksi. Rinteissä riittää lunta toukokuun puoliväliin. Silloin päivälämpötilat ovat reilusti plussalla, mutta yöt edelleen kylmiä. Säätilan vaihtelut ovat tuntureilla nopeita, mikä kannattaa ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Majoitus

  • Riksgränsenissä laskettelukeskuksen sydän on suuri Hotell Riksgränsen, jonka huonevalikoima on laaja himolaskettelijan koppero hyteistä perhesviitteihin. Perhehotelli Meteorologen Ski Lodge tarjoaa personnallista luksusmajoitusta.
  • Björklidenissa majoitustilaa tarjoaa hotelli Fjället 1-4 hengen huoneissa ja lomamökeissä. Todellista huippumajoitusta tarjoaa pieni Låktatjåkkan tunturihotelli 1228 metyrin korkeudessa.