Raikas kotimaan luonto hurmaa retkeilijän. Vaelsimme päiväretket Muoniossa, Espoossa ja Kuusamossa biologi Jyrki Mäkelän kanssa.

1. Nuuksio

Jylhiä maisemia ja mukavia reittejä

Biologi Jyrki Mäkelä pitää Nuuksion kansallispuiston parhaana puolena helppoutta.

– Pohjois-Espoo on monille vaivaton saavuttaa. Polutkin ovat enimmäkseen helppokulkuisia, jopa pyörätuolin ja lastenrattaiden kanssa. Reitit ovat hyvin merkittyjä ja maisemat vaihtelevia. Puisto on kuin metsien ja vesistöjen kaunis mosaiikki, hän kehuu.

Metsät ovat enimmäkseen yli satavuotiaita, purot ja lammet ovat kirkasvetisiä. Lajisto on monipuolista, uimapaikkoja runsaasti, samoin harrastusmahdollisuuksia, kuten melontaa ja maastopyöräilyä, sienestystä ja marjastusta.

Kiinnostavaa: 5 syytä, miksi kävely on parempi laji kuin juoksu

Jyrki Mäkelä vinkkaa rauhaa rakastavalle, että ajoittaisen vaeltajien ruuhkan välttää valitsemalla keskipäivän sijaan varhaisaamun tai myöhäisillan, viikonlopun sijaan arkipäivän ja opastetun reitin sijaan maaston reittien ulkopuolella.

Kierrämme Korpinkierroksen erämaata, kauniita rantoja, jäkälikköjä ja näemme komeita keloja korkean kallion päällä. Kallioilla pesivä korppi kronkkuu ja todistaa, miksi kierros on nimetty sen mukaan. Kaakkuri kaakattaa jostain lähilammelta, kurjet töräyttelevät, tikat koputtelevat, rastaiden huilut säestävät, punarinnan soolo solisee kuin puro ja peukaloisen ponteva säe kuuluu kauas.

Puiston nimikkoeläintä liito-oravaa tai sen jälkiä emme näe, vaikka opettelin varta vasten tunnistamaan sen kirkkaankeltaiset pitkulaiset papanat Espoon luontotalo Villa Elfvikin takana.

Nuuksion kansallispuistoon pääsee kätevästi myös Vihdintieltä. Yli-Takkulan tilan parkkipaikalta kävelemme ensin Saarijärven rantaan ja sitten metsäpolkua pitkin Pöksynhaara-nimiselle lammelle.

Sydämenmuotoisen lammen rannalla on mukava pitää evästauko. Pienelle mäntykankaalle ei kuulu liikenteen kohu lainkaan. Reitti palkitsee kartanlukutaitoisen, kompassiin tottuneen retkeilijän tyynnyttävällä luonnonrauhalla. Jo lammen nimi saa hyvälle tuulelle.

Nuuksion Haukkalammelle pääsee myös pyörätuolilla.
Nuuksion Haukkalammelle pääsee myös pyörätuolilla.

3 x Nuuksion testatut

Tuskin missään länsimaassa aivan pääkaupungin kyljessä pääsee sellaiseen erämaatunnelmaan kuin Nuuksiossa.

Kolme suositeltavaa reittiä:

  • 1. Maahisenkierros,  2 km Helpoin, reitin voi kiertää myös pyörätuolilla. Reitin alku on piilotettu Solvallan urheiluopiston taakse. Korkean kallion päällä on hieno näköalatasanne järvi- ja metsämaisemineen.
  • 2. Punarinnankierros, 2 km Helppo. Vaihtelevaa kallio- ja metsäpolkua, muutama laavupaikka. Lampia, pitkospuita,
    vanhaa metsäluontoa.
  • 3. Korpinkierros,  8 km Monipuolinen kierros kalliolla, vanhassa metsässä ja metsä­lampien rannoilla. Hyvät nuotio-
    ja telttapaikat. Viikonloppuisin reitillä voi olla ruuhkaa.
    www.luontoon.fi/nuuksio/reitit

2. Pallas-Ylläs

Katse kantaa kauas

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston suosituin reitti on 55 kilometrin pituinen Hetta–Pallas-polku. Merkittyjä kesäreittejä on 350 kilometriä ja luontopolkuja 18. Polkujen pituus vaihtelee 1–17 kilometriin.

Helpointa on lähteä päivävaellukselle hotelli Pallaksen pihasta. Polku nousee loivasti tunturimaisemaan. Vastaan tulee heti porojen erotusaitaus.

Katso kuvat: ”Venäjän Karjalan luonnossa yhdistyy rumuus ja kauneus”

Biologi Jyrki Mäkelän mielestä tunturissa on avaruuden tunnun ja upeiden maisemien lisäksi parasta se, että siellä pääsee keskikesällä pakoon räkkää eli verenhimoisia hyttysiä, paarmoja ja polttiaisia. Tunturissa tuulee aina sen verran, etteivät pienet hyönteiset pärjää siellä. Myös porot pakenevat räkkää tunturiin. Räkän lisäksi seutu tunnetaan rakasta.

– Maasto on osin jään ja roudan murentamaa rakkakivikkoa, jolla jalka lipeää herkästi.

– Valoa on kesällä 24 tuntia vuorokaudessa, joten kaikki kasvit kasvavat kuin pikakelauksella päivin öin. Puut eivät menesty paljakalla, niille seutu on liian kylmää ja tuulista talvella, Jyrki sanoo.

Patikoimme hotellilta ja luontokeskukselta Pallastuntureiden korkeimmalle kohdalle, 807-metriselle Taivaskerolle. Täällä Paavo Nurmi sytytti olympiatulen kesällä 1952.

Kiven päällä nököttää väriään valkeasta ruskeaksi vaihtava kiiruna, tunturin laella kesät talvet elävä kanalintukaunotar. Se elää syömällä silmuja. Sitäkin kauniimpi on tunturiin synnytyslomalle lentävä pieni kahlaaja, keräkurmitsa. Sen tunnistaa oranssista rinnasta.

– Jos näet sen, istu alas odottamaan. Lintu voi palata pesälleen ja päästää lähelle seuraamaan hautomispuuhiaan

Taivaskeron reitillä Pallastuntureilla voi juoda suoraan purosta.
Taivaskeron reitillä Pallastuntureilla voi juoda suoraan purosta.

 

Hiljaisuudessa korva herkistyy: tunturikoivikossa laulaa kuuluvasti Lapin satakieleksi sanottu sinirinta, ja tunturinummelta kuuluu kapustarinnan haikea piippaus.

Nisäkkäistä tunturieksotiikkaa tarjoaa ruskealaikkuinen tunturisopuli, Lapissa elävä myyrälaji. Metsäntutkimuslaitos ennustaa sopulihuippua Lappiin syksyksi 2015.

Pitkällä tunturivaelluksella parhaita varusteita ovat kevyt rinkka, tuulen ja sateen kestävä asu ja hyvät vaelluskengät sekä rakkolaastarit. Kiikari on hyödyllinen, jos haluaa nähdä seudulla päivystävän kotkan.

Myllykosken ylittävällä riippusillalla pääsee lähelle kosken kuohuja.
Myllykosken ylittävällä riippusillalla pääsee lähelle kosken kuohuja.

3. Oulanka

Koskia ja kanjoneita

Nousen autosta Base Camp -matkailuyrityksen parkkipaikalla Kuusamossa. Voisihan nimi olla suomenkielinen, vaikka Peruskarhu, mutta en anna asian häiritä vaan kömmin polulle, Pienelle karhunkierrokselle.

– Tervetuloa itäiseen taigametsään, Jyrki Mäkelä toivottaa. Hän on kotoisin Kuusamosta ja myös asuu siellä. Mies kertoo, että reitin toinen aloituspiste on kilometrin päässä täältä, Juumassa. Sieltä lähdettäessä joutuu kävelemään parin kilometrin matkan edestakaisin.

Lue myös: Elokuvaohjaaja Ville Suhonen: "Luonnossa ihminen on aina vieras"

Ylös, alas. Polut ja puuportaat nostavat retkeilijän korkeille näköalapaikoille avariin maisemiin. Neljästä kuuteen tuntia kestävällä Pienellä karhunkierroksella pääsee kokemaan vaihtelevat Kuusamon maisemat.

– Oma suosikkini pysähdyspaikoista tulee heti aluksi, ja siihen reittiympyrä tai oikeastaan -kolmio myös sulkeutuu. Myllykoski vanhoine myllyineen ja riippusiltoineen on komeaa katseltavaa kaikkina vuodenaikoina, Jyrki Mäkelä sanoo.

– Hienointa reitillä on vapaana virtaava puhdas Kitkajoki. Se välkkyy ja kuohuu jyrkkäreunaisen kanjonin pohjalla. Kasvilajeista menestyy esimerkiksi harvinainen ja kaunis neidonkenkä, joka tarvitsee kalkkipitoisen maaperän. Parhaimmillaan sen kukinta on yleensä ennen juhannusta.

Koskenlasku sujuu Kitkajoen Myllykoskella Pienen karhunkierroksen varrella. Välineitä vuokraa esimerkiksi Base Camp.
Koskenlasku sujuu Kitkajoen Myllykoskella Pienen karhunkierroksen varrella. Välineitä vuokraa esimerkiksi Base Camp.

Kitkajoessa ui ainutlaatuinen, tuhansia vuosia vanha alkuperäinen taimenkanta. Taimen syntyy ja kutee Suomessa, varttuu vaelluspoikaseksi ja käy Venäjän puolella kasvamassa lisää. Sitten se vaeltaa taas takaisin Suomeen kutemaan.

Juhannuksen aikoihin tarkkasilmäinen näkee taimenien hyppivän jopa yhdeksänmetristä Jyrävän putousta reitin varrella. Toinen Kitkajoen viileissä vesissä viihtyvä herkkukala on harjus eli harri. Siitä tulee nimi reitin Harrisuvannolle.

Reitti on nimetty karhun mukaan, sillä lähistöllä tallustaa muutama karhu kesäisin. Talvisin ne nukkuvat, yleensä Venäjällä. Vaelluksella kansalliseläintä on lähes mahdoton nähdä.

– Nalle pysyttelee kaukana ihmisestä ja liikkuu hiljaa varoen aistit valppaina. Grillijonossa on 10 000 kertaa vaarallisempaa kuin täällä, biologi vertaa.

Vihjeen karhusta voi saada hajun perusteella: se piilottaa turpeeseen vaikkapa poron vasan seuraavaa kevättä varten. Karhukin on vaeltaja, se liikkuu metsissä kymmeniä kilometrejä päivässä, ahmii mustikoita ja karttaa ihmisiä. Siihen on helppo samaistua.

Myllyrakennuksessa pesii koskikara, pohjoisen puhtaissa vesissä viihtyvä mustarastaan kokoinen pullea Lapin lintu. Se on musta lukuun ottamatta valkeaa rintaa.

– Koskikaran pesä kosken äärellä on vihreä sammalpallo, jonne kuljetaan alakautta. Kesät talvet se saalistaa hyönteistoukkia sukeltamalla. Muita reitillä nähtäviä tai kuultavia lintuja ovat kanalinnut ja taukopaikkojen rohkea kuukkeli.

Havahdun vihellykseen, mikä se on? Suomen pienin pöllö varpuspöllö kutsuu naarasta.

Kastaudun vielä jääkylmässä Kitkajoessa Siilastuvan edessä. Seuraavalla kerralla kokeilen Kitkajoen koskimelontaa.

Artikkeli on julkaistu Matkaopas-lehdessä 3/2015.

Mukaan päiväretkelle

  • hyvät kengät
  • säänmukainen vaatetus
  • rakkolaastarit
  • repussa juotavaa ja hyvät eväät
  • tulitikut, jos haluat lämmittää eväitä tai tehdä tulet laavulla
  • kännykkä tai kamera tarpeen mukaan

Vinkki! Uusin kansallis-puisto

  • Toukokuussa 2015 perustettu Teijon kansallispuisto sijaitsee meren ja parin järven rannalla 20 kilometriä Salosta.
  • Hallitsevana ovat vanha ruukkimiljöö ja lehdot.
  • Puisto on sympaattinen, mutta melko pieni. Metsät eivät ole kovinkaan luonnontilaisia.

Mitä, jos passi katoaa loman viimeisenä iltana? Nauti, neuvoo passinsa kadottanut toimittaja.

Toimittaja Olli-Pekka Komonen, 37:

Lennon lähtöön pari tuntia, passi puuttuu 

Kotiinpaluuta edeltävänä iltana huomasin kauhukseni, että passini oli jäänyt reissun ensimmäiseen hotelliin. Kyseinen Marriot-hotelli sijaitsee lähellä San Franciscon lentokenttää, joten en hätääntynyt. Ehtisin hyvin ajaa hotellin kautta ennen paluumatkaa ja hakea huoneen tallelokeroon jääneen passin.

Soitin hotellille ja kyselin passini perään. Sitä ei kuulemma ollut löytynyt, ja kun yritin tiedustella vielä sunnuntaiaamuna toisen kerran asiasta, hotellista väitettiin, etten siellä koskaan ollut vieraana ollutkaan!

Lennon lähtöön oli enää joitakin tunteja, joten pieni paniikki alkoi nousta pintaan. Selvitin netistä, miten tilanteessa pitäisi toimia. Lähimmästä Suomen pääkonsulaatista Los Angelesista onneksi vastattiin sähköpostiin pyhäpäivästä huolimatta.

Soitin lentoyhtiöön ja sain lykättyä paluulentoni torstaille. Varasin netistä bussilipun San Franciscosta Los Angelesiin, pakkasin tavarani ja hyppäsin bussiin. Matkalla varasin Airbnb:n kautta majoituksen mahdollisimman läheltä konsulaattia siltä varalta, että asiaa pitäisi käydä selvittelemässä useampana päivänä.

Tiistaina pääsin heti aamusta konsulaattiin anomaan passia. Homma hoitui käden käänteessä, ja samassa yhteydessä selvisi, että pääkonsulin luona olisi illalla Kaliforniassa asuvien suomalaisten illanvietto. Pääsin mukaan.

Tutustuin uusiin ihmisiin ja solmin yhteyksiä. Seuraavana päivänä päädyin suomalaisen Hollywood-näyttelijättären kanssa kahville - ja törmäsimme kaiken päälle suosikkinäyttelijääni Seth Rogeniin keskellä katua!

Alkupaniikin jälkeen passin hukkaamisesta seurasi lopulta pelkkää hyvää.


Olli-Pekan vinkit passin katoamiseen

  1. Älä hätäänny. Vaikka passin katoaminen on ikävää, se on kuitenkin vain passi. Uuden saa rahalla. Et ole hengenvaarassa tai syyttömänä vankilassa. Kukaan suomalainen ei tiettävästi ole vielä joutunut jäämään pysyvästi ulkomaille. Vaikka tilanne on sinulle uusi, suurlähetystölle passien tekeminen on rutiinia.
  2. Nauti. Olet luultavasti maassa, johon olet halunnut matkustaa. Nyt saat kenties vain viettää siellä lisää aikaa. Et voi tilanteelle mitään, joten ajattele, että sait loman jatkeen.
  3. Huomioi kulut. Passin hankkimisesta tulee äkkiä satojen eurojen kulut. Varmista, että luottokortin luottoraja ei ylity. Tarvittaessa maksa kiireesti luottokorttilaskua nettipankissa pienemmäksi tai pyydä pankkia korottamaan luottorajaa.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaoppaan numerossa 6/2016.

Israelin Eilatissa saman loman aikana pääsee nauttimaan taivaan, meren, autiomaan ja vuorten ihmeistä.

Pieni, vihertäväsiipinen tiltaltti näyttää heiveröiseltä lintutieteilijä Noam Weissin kourassa. Silti se tapittaa tyynesti isoa miestä.

Weiss silittää linnun höyhenpeitettä ja tarkistaa sen jalassa olevan renkaan tiedot. Sitten hän puhaltaa linnun vatsahöyheniin.

– Näetkö tuon kolon vatsassa? Linnun täytyy syödä niin paljon, että kolo täyttyy, jotta se jaksaa lentää. Se on lähtenyt kenties Suomesta ja ylittänyt jo Euroopan ja lentää vielä yli tuhannen kilometrin matkan yli Saharan autiomaan, Weiss selventää.

Hän kertoo, että tiltaltti on tämän vuoden poikanen. Ihmettelen ääneen, miten tuollainen pieni untuvikko tietää, että nyt sen pitää syödä vatsa täyteen ennen seuraavaa lentoa. Entä mistä se tietää, minne lentää?

Asiantuntija naurahtaa, että sitä hekin yrittävät selvittää. Kukaan ei opeta poikasia eikä näytä niille reittiä. Nuoret linnut lentävät omissa ryhmissään, vanhemmat omissaan.

Hyvinkin kevyt lintu voi lentää tuhansia kilometrejä.
Hyvinkin kevyt lintu voi lentää tuhansia kilometrejä.

Olemme parin kilometrin päässä Eilatin keskustasta sijaitsevassa lintupuistossa, joka täyttyy lintubongareista varsinkin lintujen muuttoaikaan maalis-huhtikuussa ja loka-marraskuussa.

– Meillä on paljon vakiokävijöitä. Eräs suomalainen on käynyt täällä kahdesti vuodessa jo 20 vuoden ajan. Ja toinen lintuharrastaja odottaa pääsevänsä eläkkeelle tuomarin työstään, jotta voi muuttaa talvehtimaan Eilatiin ja keskittyä lintujen tutkimiseen, Weiss kertoo.

Samalla hän poimii lintuaseman kirjahyllystä käteensä suomenkielisen lintuoppaan.

Matkantekoa lepoasennossa

Muuttolinnut valitsevat etapikseen Eilatin, sillä sen sijainti on ihanteellinen. Linnut, jotka pisimmillään muuttavat jopa 25 000 kilometrin matkan, tarvitsevat ruokailupaikkoja lentomatkan varrella.

Osa niistä käyttää hyväkseen mantereen päällä syntyviä otollisia ilmavirtauksia. Ne vain levittävät siipensä niin sanotusti lepoasentoon.

Lintupuistosta voi nauttia, vaikkei olisi intohimoinen lintuharrastaja. Täällä jokainen aiheesta kiinnostunut saa halutessaan opastusta. Kiikarit voi vuokrata, ja puiston työntekijät antavat mielellään vinkkejä siitä, mitä lajeja löytää mistäkin osasta puistoa.

Eilatin lintupuiston johtaja, ornitologi Noam Weiss näyttää, mihin aloittelijan kannattaa katsoa kaukoputkella.
Eilatin lintupuiston johtaja, ornitologi Noam Weiss näyttää, mihin aloittelijan kannattaa katsoa kaukoputkella.

Puisto ja sen tekojärveä kiertävä polku sopivat koko perheelle. Kuka tahansa pääsee seuraamaan rengastuspuuhia ja lintujen tarkastuksia puiston lintuasemalle.

Kun tiltaltti on tutkittu, Weiss siirtää sen varovasti kämmelleni. Saan laskea sen vapaaksi.

Silitän pehmeää untuvaa. Lintunen avaa siipensä, ja toivotan sille turvallista matkaa.

Maalaus löytyi sattumalta

Vuoret hehkuvat punaisina kaikkialla, minne vain katson. Alun perin satamakaupungiksi perustettu Eilat sijaitsee aavikolla, joten autiomaan maisemat kannattaa tutkia.

Hiekkaerämaa kätkee monenlaisia salaisuuksia. Sen on huomannut jeeppikuskimme Alfonso Nussbaumer, joka on opastanut ryhmiä Eilatin alueella jo vuodesta 1961.

– Ensimmäisen seinämaalauksen löysin jo 1960-luvulla, ja 1970-luvulla sattui hauska tapaus. Olin opastamassa fransiskaaniryhmää ja selitin, että seinämaalauksia pitäisi etsiä paljon ylempää kuin siitä, mihin katseemme yleensä ensimmäiseksi osuu.

Kamelisafarilla voi tutkia autiomaata rennosti.
Kamelisafarilla voi tutkia autiomaata rennosti.

Hän kertoo osoittaneensa lähintä seinää havainnollistaakseen sanomaansa ja yhtäkkiä huomanneensa siinä maalauksen. Tarkempi tutkiminen osoitti sen olevan noin 3200 vuoden takaa.

– Opastamani ryhmä ei uskonut, etten tiennyt maalauksesta etukäteen. Vielä samana päivänä arkeologit tulivat tutkimaan teosta, samoin televisiokamerat.

Nyt farao Ramses III:n seinämaalaus on yksi Timnan tärkeimpiä nähtävyyksiä.

Kun Alfonso Nussbauer kävi Sveitsistä Eilatissa ensimmäisen kerran, hän päätti heti jäädä.

– Löysin Eilatista auringon, meren, autiomaan ja vaimoni. Nappasin hänet ilmasta, Nussbaumer vitsailee.

Vaimo työskenteli aikoinaan paikallisen lentoyhtiö Arkian lentoemäntänä.

Paria yhdisti muun muassa rakkaus vedenalaiseen maailmaan, ja heidät jopa vihittiin avioliittoon veden alla.

Timnan kalliomuodostelmat ovat kuin taidetta.
Timnan kalliomuodostelmat ovat kuin taidetta.

Alfonso Nussbaumer kertoo tarinoita Aravan aavikon eläimistä ja kasveista sekä siitä, miten ne selviävät karuissa olosuhteissa.

Harvinaisen jouhihietakyyhkyn kohdalla hän pysäyttää maastoauton ja kertoo, että kyyhky voi kantaa vettä sulissaan jopa 30-40 kilometrin matkan.

Akasia tarjoaa varjoa auringon paahteelta. Se levittää juurensa sivusuuntaan, jotta se pysyisi pystyssä hiekkamyrskyissä, ja lisäksi alaspäin, jotta se löytäisi vettä. Juuri voi kurkottaa jopa 60 metrin syvyyteen. Puu voi selvitä ilman vettä jopa kymmenen vuotta.

Pienikin vesimäärä saa autiomaan kasvit kukkaan.
Pienikin vesimäärä saa autiomaan kasvit kukkaan.

Seudulla ei ole satanut kunnolla 13 vuoteen, ja Alfonso Nussbaumer osoittaa kovaonnista kasvia, jonka kuivuusjakso on tappanut.

– Kun ajelen täällä, kaadan usein kanisterillisen vettä jonkin puun juurelle. Mutta puita on paljon, on mahdotonta auttaa niitä kaikkia.

Edomilaiset löysivät Timnan laakson kupariesiintymät jo 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Tosin on arvioitu, että Israelin kuningas Salomo olisi kartuttanut laaksossa rikkauksiaan jo kauan ennen sitä. Siksi arkeologi Nelson Glueck nimesi hienon luonnonmuodostelman Salomon pilareiksi, ja se onkin Timnan kuuluisin maamerkki.

Nemoa etsimässä

Merenpinnan alle oppaakseni lähtee sukelluskouluttaja Osku Puukila. Hän on entinen helsinkiläinen palomies ja pintasukeltaja, joka on asunut ja sukeltanut Eilatissa jo 35 vuoden ajan. Yli 30 000 sukellustunnin jälkeen ei ole montakaan korallia tai kalalajia, joita Osku ei tuntisi.

Puolen tunnin teoriaosuuden jälkeen olen valmis hyppäämään veteen. Saan happisäiliöt selkääni.

Testaamme vielä käsimerkit myös veden alla, ja liu'un korallien sekaan. Osku sukeltaa edelläni ja kyselee käsimerkein, onko kaikki kunnossa. Hän osoittaa värikästä vuokkokalaa, joka on lajina tuttu animaatioelokuvasta Nemoa etsimässä.

Eilatin seudulla on useita päiväretkille sopivia kohteita. Punainen kanjoni vaatii rohkeutta, sillä reitti kulkee välillä tikkailla.
Eilatin seudulla on useita päiväretkille sopivia kohteita. Punainen kanjoni vaatii rohkeutta, sillä reitti kulkee välillä tikkailla.

On vaikea päättää, mitä seuraisi: kalaparven tanssia vai suuren rauskun lepatusta.

Meren äänimaailma on jännittävä. Hiljaisuuden rikkovat pienet pulputukset, rahinat ja loiskeet.

Vaikka ihmisen ja teollisuuden jäljet näkyvät meressäkin ja osa koralleista on kuollut, kaunista katseltavaa on niin paljon, että Osku kertoo sukeltavansa itse aina, kun se vain on mahdollista. Hän on kuvannut satoja tunteja Punaisenmeren kaloja sekä Israelin että Egyptin puolella.

Ilta tummuu, on aika vaihtaa märkäpuku vaatteisiin. Osku Puukila istuu vakiopöytäänsä Barbeach-ravintolassa ja pyytää tarjoilijalta annoksen, jota ei mainita listalla, Osku Specialin. Iso vati kannetaan pöytään, simpukkapataa riittää monelle.

Kolmen kaveruksen kasvitiedettä

Reilun kilometrin päässä Eilatista pohjoiseen pääsee kasvitieteelliseen puutarhaan. Autiomaassa kasvaa muutakin kuin kaktuksia.

Kaikki lähti kolmen ystävyksen Yoram Nadelin, Eyal Arnanin ja Ratzon Cohenin hullusta ideasta saada autiomaa kukkimaan. Ja niin tapahtui: vehreät palmut, apinanleipäpuut ja passionhedelmäpuut kukoistavat.

– Olimme harrastelijapuutarhureita, eikä meillä ollut mitään teoreettista tietoa. Kukaan ei uskonut ideaamme, muttei se meitä haitannut, Ratzon Cohen sanoo.

Ratzon Cohen opastaa kasvitieteelliseen puutarhaan.
Ratzon Cohen opastaa kasvitieteelliseen puutarhaan.

Kaverukset kokeilivat kaikkea, oppivat kantapään kautta ja istuttivat kasveja eri korkeuksille.

Nykyisin biologian opiskelijat tulevat puutarhaan harjoitteluun ja tekemään tutkimuksia.

– Totutimme kasvit pikku hiljaa suolaiseen veteen. Ne, jotka selvisivät, selviävät mistä vain.

Kibbutsin kotimaa

Moni muistaa Israelista kibbutsit, jonne nuoret lähtivät aikoinaan poimimaan appelsiineja. Suomalaiset olivat ensimmäisiä vapaaehtoistyöntekijöitä 1960-luvun kibbutseilla. Vapaaehtoisia on ollut arviolta 400 000, joista suomalaisia noin 15 000.

Nykyään kibbutseja on noin 250. Sana kibbutz tarkoittaa ryhmää, ja alun perin kibbutsit olivat yhteisomistukseen perustuvia maatalousyhteisöjä. Niissä syötiin isossa ruokasalissa, lapset asuivat erikseen ja johtokunta saattoi päättää jopa lapsen nimen.

Nykyään monet kibbutsit on yksityistetty ja jäsenet voivat työskennellä joko kibbutsissa tai sen ulkopuolella.

Valkobeisa elää laumassa. Se hävisi luonnosta 1972, mutta pelastettiin sukupuutolta.
Valkobeisa elää laumassa. Se hävisi luonnosta 1972, mutta pelastettiin sukupuutolta.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 5/2016.