Raikas kotimaan luonto hurmaa retkeilijän. Vaelsimme päiväretket Muoniossa, Espoossa ja Kuusamossa biologi Jyrki Mäkelän kanssa.

1. Nuuksio

Jylhiä maisemia ja mukavia reittejä

Biologi Jyrki Mäkelä pitää Nuuksion kansallispuiston parhaana puolena helppoutta.

– Pohjois-Espoo on monille vaivaton saavuttaa. Polutkin ovat enimmäkseen helppokulkuisia, jopa pyörätuolin ja lastenrattaiden kanssa. Reitit ovat hyvin merkittyjä ja maisemat vaihtelevia. Puisto on kuin metsien ja vesistöjen kaunis mosaiikki, hän kehuu.

Metsät ovat enimmäkseen yli satavuotiaita, purot ja lammet ovat kirkasvetisiä. Lajisto on monipuolista, uimapaikkoja runsaasti, samoin harrastusmahdollisuuksia, kuten melontaa ja maastopyöräilyä, sienestystä ja marjastusta.

Kiinnostavaa: 5 syytä, miksi kävely on parempi laji kuin juoksu

Jyrki Mäkelä vinkkaa rauhaa rakastavalle, että ajoittaisen vaeltajien ruuhkan välttää valitsemalla keskipäivän sijaan varhaisaamun tai myöhäisillan, viikonlopun sijaan arkipäivän ja opastetun reitin sijaan maaston reittien ulkopuolella.

Kierrämme Korpinkierroksen erämaata, kauniita rantoja, jäkälikköjä ja näemme komeita keloja korkean kallion päällä. Kallioilla pesivä korppi kronkkuu ja todistaa, miksi kierros on nimetty sen mukaan. Kaakkuri kaakattaa jostain lähilammelta, kurjet töräyttelevät, tikat koputtelevat, rastaiden huilut säestävät, punarinnan soolo solisee kuin puro ja peukaloisen ponteva säe kuuluu kauas.

Puiston nimikkoeläintä liito-oravaa tai sen jälkiä emme näe, vaikka opettelin varta vasten tunnistamaan sen kirkkaankeltaiset pitkulaiset papanat Espoon luontotalo Villa Elfvikin takana.

Nuuksion kansallispuistoon pääsee kätevästi myös Vihdintieltä. Yli-Takkulan tilan parkkipaikalta kävelemme ensin Saarijärven rantaan ja sitten metsäpolkua pitkin Pöksynhaara-nimiselle lammelle.

Sydämenmuotoisen lammen rannalla on mukava pitää evästauko. Pienelle mäntykankaalle ei kuulu liikenteen kohu lainkaan. Reitti palkitsee kartanlukutaitoisen, kompassiin tottuneen retkeilijän tyynnyttävällä luonnonrauhalla. Jo lammen nimi saa hyvälle tuulelle.

Nuuksion Haukkalammelle pääsee myös pyörätuolilla.
Nuuksion Haukkalammelle pääsee myös pyörätuolilla.

3 x Nuuksion testatut

Tuskin missään länsimaassa aivan pääkaupungin kyljessä pääsee sellaiseen erämaatunnelmaan kuin Nuuksiossa.

Kolme suositeltavaa reittiä:

  • 1. Maahisenkierros,  2 km Helpoin, reitin voi kiertää myös pyörätuolilla. Reitin alku on piilotettu Solvallan urheiluopiston taakse. Korkean kallion päällä on hieno näköalatasanne järvi- ja metsämaisemineen.
  • 2. Punarinnankierros, 2 km Helppo. Vaihtelevaa kallio- ja metsäpolkua, muutama laavupaikka. Lampia, pitkospuita,
    vanhaa metsäluontoa.
  • 3. Korpinkierros,  8 km Monipuolinen kierros kalliolla, vanhassa metsässä ja metsä­lampien rannoilla. Hyvät nuotio-
    ja telttapaikat. Viikonloppuisin reitillä voi olla ruuhkaa.
    www.luontoon.fi/nuuksio/reitit

2. Pallas-Ylläs

Katse kantaa kauas

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston suosituin reitti on 55 kilometrin pituinen Hetta–Pallas-polku. Merkittyjä kesäreittejä on 350 kilometriä ja luontopolkuja 18. Polkujen pituus vaihtelee 1–17 kilometriin.

Helpointa on lähteä päivävaellukselle hotelli Pallaksen pihasta. Polku nousee loivasti tunturimaisemaan. Vastaan tulee heti porojen erotusaitaus.

Katso kuvat: ”Venäjän Karjalan luonnossa yhdistyy rumuus ja kauneus”

Biologi Jyrki Mäkelän mielestä tunturissa on avaruuden tunnun ja upeiden maisemien lisäksi parasta se, että siellä pääsee keskikesällä pakoon räkkää eli verenhimoisia hyttysiä, paarmoja ja polttiaisia. Tunturissa tuulee aina sen verran, etteivät pienet hyönteiset pärjää siellä. Myös porot pakenevat räkkää tunturiin. Räkän lisäksi seutu tunnetaan rakasta.

– Maasto on osin jään ja roudan murentamaa rakkakivikkoa, jolla jalka lipeää herkästi.

– Valoa on kesällä 24 tuntia vuorokaudessa, joten kaikki kasvit kasvavat kuin pikakelauksella päivin öin. Puut eivät menesty paljakalla, niille seutu on liian kylmää ja tuulista talvella, Jyrki sanoo.

Patikoimme hotellilta ja luontokeskukselta Pallastuntureiden korkeimmalle kohdalle, 807-metriselle Taivaskerolle. Täällä Paavo Nurmi sytytti olympiatulen kesällä 1952.

Kiven päällä nököttää väriään valkeasta ruskeaksi vaihtava kiiruna, tunturin laella kesät talvet elävä kanalintukaunotar. Se elää syömällä silmuja. Sitäkin kauniimpi on tunturiin synnytyslomalle lentävä pieni kahlaaja, keräkurmitsa. Sen tunnistaa oranssista rinnasta.

– Jos näet sen, istu alas odottamaan. Lintu voi palata pesälleen ja päästää lähelle seuraamaan hautomispuuhiaan

Taivaskeron reitillä Pallastuntureilla voi juoda suoraan purosta.
Taivaskeron reitillä Pallastuntureilla voi juoda suoraan purosta.

 

Hiljaisuudessa korva herkistyy: tunturikoivikossa laulaa kuuluvasti Lapin satakieleksi sanottu sinirinta, ja tunturinummelta kuuluu kapustarinnan haikea piippaus.

Nisäkkäistä tunturieksotiikkaa tarjoaa ruskealaikkuinen tunturisopuli, Lapissa elävä myyrälaji. Metsäntutkimuslaitos ennustaa sopulihuippua Lappiin syksyksi 2015.

Pitkällä tunturivaelluksella parhaita varusteita ovat kevyt rinkka, tuulen ja sateen kestävä asu ja hyvät vaelluskengät sekä rakkolaastarit. Kiikari on hyödyllinen, jos haluaa nähdä seudulla päivystävän kotkan.

Myllykosken ylittävällä riippusillalla pääsee lähelle kosken kuohuja.
Myllykosken ylittävällä riippusillalla pääsee lähelle kosken kuohuja.

3. Oulanka

Koskia ja kanjoneita

Nousen autosta Base Camp -matkailuyrityksen parkkipaikalla Kuusamossa. Voisihan nimi olla suomenkielinen, vaikka Peruskarhu, mutta en anna asian häiritä vaan kömmin polulle, Pienelle karhunkierrokselle.

– Tervetuloa itäiseen taigametsään, Jyrki Mäkelä toivottaa. Hän on kotoisin Kuusamosta ja myös asuu siellä. Mies kertoo, että reitin toinen aloituspiste on kilometrin päässä täältä, Juumassa. Sieltä lähdettäessä joutuu kävelemään parin kilometrin matkan edestakaisin.

Lue myös: Elokuvaohjaaja Ville Suhonen: "Luonnossa ihminen on aina vieras"

Ylös, alas. Polut ja puuportaat nostavat retkeilijän korkeille näköalapaikoille avariin maisemiin. Neljästä kuuteen tuntia kestävällä Pienellä karhunkierroksella pääsee kokemaan vaihtelevat Kuusamon maisemat.

– Oma suosikkini pysähdyspaikoista tulee heti aluksi, ja siihen reittiympyrä tai oikeastaan -kolmio myös sulkeutuu. Myllykoski vanhoine myllyineen ja riippusiltoineen on komeaa katseltavaa kaikkina vuodenaikoina, Jyrki Mäkelä sanoo.

– Hienointa reitillä on vapaana virtaava puhdas Kitkajoki. Se välkkyy ja kuohuu jyrkkäreunaisen kanjonin pohjalla. Kasvilajeista menestyy esimerkiksi harvinainen ja kaunis neidonkenkä, joka tarvitsee kalkkipitoisen maaperän. Parhaimmillaan sen kukinta on yleensä ennen juhannusta.

Koskenlasku sujuu Kitkajoen Myllykoskella Pienen karhunkierroksen varrella. Välineitä vuokraa esimerkiksi Base Camp.
Koskenlasku sujuu Kitkajoen Myllykoskella Pienen karhunkierroksen varrella. Välineitä vuokraa esimerkiksi Base Camp.

Kitkajoessa ui ainutlaatuinen, tuhansia vuosia vanha alkuperäinen taimenkanta. Taimen syntyy ja kutee Suomessa, varttuu vaelluspoikaseksi ja käy Venäjän puolella kasvamassa lisää. Sitten se vaeltaa taas takaisin Suomeen kutemaan.

Juhannuksen aikoihin tarkkasilmäinen näkee taimenien hyppivän jopa yhdeksänmetristä Jyrävän putousta reitin varrella. Toinen Kitkajoen viileissä vesissä viihtyvä herkkukala on harjus eli harri. Siitä tulee nimi reitin Harrisuvannolle.

Reitti on nimetty karhun mukaan, sillä lähistöllä tallustaa muutama karhu kesäisin. Talvisin ne nukkuvat, yleensä Venäjällä. Vaelluksella kansalliseläintä on lähes mahdoton nähdä.

– Nalle pysyttelee kaukana ihmisestä ja liikkuu hiljaa varoen aistit valppaina. Grillijonossa on 10 000 kertaa vaarallisempaa kuin täällä, biologi vertaa.

Vihjeen karhusta voi saada hajun perusteella: se piilottaa turpeeseen vaikkapa poron vasan seuraavaa kevättä varten. Karhukin on vaeltaja, se liikkuu metsissä kymmeniä kilometrejä päivässä, ahmii mustikoita ja karttaa ihmisiä. Siihen on helppo samaistua.

Myllyrakennuksessa pesii koskikara, pohjoisen puhtaissa vesissä viihtyvä mustarastaan kokoinen pullea Lapin lintu. Se on musta lukuun ottamatta valkeaa rintaa.

– Koskikaran pesä kosken äärellä on vihreä sammalpallo, jonne kuljetaan alakautta. Kesät talvet se saalistaa hyönteistoukkia sukeltamalla. Muita reitillä nähtäviä tai kuultavia lintuja ovat kanalinnut ja taukopaikkojen rohkea kuukkeli.

Havahdun vihellykseen, mikä se on? Suomen pienin pöllö varpuspöllö kutsuu naarasta.

Kastaudun vielä jääkylmässä Kitkajoessa Siilastuvan edessä. Seuraavalla kerralla kokeilen Kitkajoen koskimelontaa.

Artikkeli on julkaistu Matkaopas-lehdessä 3/2015.

Mukaan päiväretkelle

  • hyvät kengät
  • säänmukainen vaatetus
  • rakkolaastarit
  • repussa juotavaa ja hyvät eväät
  • tulitikut, jos haluat lämmittää eväitä tai tehdä tulet laavulla
  • kännykkä tai kamera tarpeen mukaan

Vinkki! Uusin kansallis-puisto

  • Toukokuussa 2015 perustettu Teijon kansallispuisto sijaitsee meren ja parin järven rannalla 20 kilometriä Salosta.
  • Hallitsevana ovat vanha ruukkimiljöö ja lehdot.
  • Puisto on sympaattinen, mutta melko pieni. Metsät eivät ole kovinkaan luonnontilaisia.

Sinikka Saastamoisen lapset puolisoineen ja lapsineen vuokraavat joka jouluksi mökin, johon mahtuu koko heimo.

1960-luvulla pohjoiskarjalainen Sinikka Saastamoinen jäi leskeksi neljän alle 10-vuotiaan lapsen kanssa. Lisäksi hän odotti viidettä.

– Perhe hitsautui yhteen niin tiukasti, että aikuiset lapset perheineen haluavat vieläkin viettää joulut yhdessä, kertoo Maija-Liisa Punta-Saastamoinen, Sinikan ainoan pojan Maurin vaimo.

Miniä ja vävyt ovat sopeutuneet perinteeseen.

– Aiemmin menimme kaikki – puolisot, lapset ja lastenlapset – anopin luo, mutta nyt haluamme, että hän saa helpon joulun. Kahdeksankymppisen mummon koko joulukuu ei saa mennä keittiössä.

Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.
Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.

Pinja koristelee kuusta.
Pinja koristelee kuusta.

Joka jouluksi suku vuokraa mökin, yleensä eri paikasta. Viime vuonna valinta oli Simpelejärvi, jonka rannalla olevaan mökkiin mahtui koko 20 hengen seurue.

Joulunviettoon tulevat Maurin ja Maija-Liisan lisäksi heidän lapsensa Jesperi, 27, ja Suvetar, 22, sekä Maurin sisarukset lapsineen. Maurin sisar Pirjo ja hänen miehensä Pentti Sahlman ajavat vuokramökille Vantaalta. Sinikan esikoistytär Eija ja hänen puolisonsa Pauli Purmonen tulevat Joensuusta, samoin tytär Tarja ja Heino Hämäläinen poikansa Severin kanssa. Tytär Heli tulee joulunviettoon Tampereelta miehensä Keijo Karjulan ja lastensa Jonnen, Pinjan ja Elmerin kanssa.

– Parasta on yhdessäolo. Tuntuu hyvältä päivittää kuulumiset ilman kiirettä. Jokainen tuo jotain jouluruokaa. Esimerkiksi Mauri tekee sinapin, minä jälkiruuan. Tarja on koristelemisen mestari, hän tuo kukat, viimeksi upeat jouluruusut, Maija-Liisa sanoo.

Pirjo ottaa rennosti.
Pirjo ottaa rennosti.

Kodassa paistetaan makkaraa.
Kodassa paistetaan makkaraa.

Näkymä Parikkalan mökin ikkunasta pysäytti.

– Istuin sohvalla ja vain katselin, järvi tuli kuin syliin. Jää oli kaunista, vaikka sen päällä oli muutama sentti vettä. Kastelimme siinä varpaat saunan jälkeen, Maija-Liisa kertoo.

Suvun ohjelmaan kuuluu jouluna herkuttelu, saunominen, ulkoilu ja Trivial Pursuit -peli. Viimeksi sitkeimmät pelasivat aamuneljään.

– Sen jälkeen nukuimme hyvin.

Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.
Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.

Jouluaamuna mummo heräsi keittämään puuron, ja puolen päivän jälkeen koko seurue lähti ulos.

– Oli ihana nähdä, kun mummo käveli nuorten kanssa käsikoukkua ja nautti siitä, että kaikki ovat koolla.

Huvila.net > Loikonsaari 3


Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.
Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.

Ruotsin Lapista ei löydä joulupukkia, mutta hurjia rinteitä senkin edestä. Keltanokka lähti testaamaan, miten pääsee alas Riksgränseniä ja Björklideniä.

Opashan on hullu!

Olen saapunut vasta tunti sitten Ruotsin Lappiin, marssinut saman tien suksivuokraamoon, ährännyt vaivalloisesti massiiviset laskettelumonot jalkaan ja kuunnellut huolestuneena miniluentoa lumivyöryn vaaroista. Ja nyt pitäisi seurata lasketteluopasta vielä kilometri ylämäkeen kohti tunturin huippua.

Olen näännyksissä, hikinorot valuvat poskilla. Ihan kuin noutajan kalsa kosketus tuntuisi olkapäillä.

Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.
Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.

Matkaa on tehty jo puoli tuntia, ylämäkeen luonnollisesti. Björklidenin laskettelukeskus näkyy alhaalla pienenä. Horisontissa siintävät Norjan tunturit ja jossain niiden takana Atlantti. Jalassani on karvapohjaiset sukset. Ne eivät lipsu senttiäkään. Eivätkä kyllä luistakaan. Niillä vain tampataan matkaa ylämäkeen.

– Mika, sinä pystyt tähän. Ajattele, miten hienot maisemat ylhäällä odottavat. Sitten laskettelemme pitkin neitseellisiä lumia alas laaksoon. Det är kul! tsemppaa opas Kim Bergsten.

Mihin olen joutunut?

Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.
Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.

Sisulla huipulle

Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Jyväskylän Laajavuoressa. Alku oli vauhdikas, syöksyin pipo silmillä rinteen suoraan alas. En osannut oudoilla suksilla kurvata, kun en tullut keneltäkään kysyneeksi, miten se tapahtuu. Vauhdin sain pysähtymään juuri ennen parkkipaikkaa.

Sen jälkeen eksyin mäkeen satunnaisesti, keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Rinteessä oli joka kerta kivaa, mutta laskettelupuremaa en koskaan saanut. Ehkä Suomen rinteet olivat liian vaatimattomia tällaiselle Laajavuoren veteraanille.

Sitten ystäväni houkutteli testaamaan "vähän kovempaa kamaa", Ruotsin Lapin tuntureita. Ruotsihan on suomalaiselle kuin Amerikka. Siellä kaikki on hienompaa ja suurempaa, niin tunturitkin. Ruotsin Åre tunnetaan pikku-Alppeina, sillä sen korkein huippu Åreskutan yltää yli 1400 metriin. Rinteet ovat kilometrien pituisia. Suomen laskettelukeskuksissa moisista lukemista vain unelmoidaan.

Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.
Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.

Vierekkäin sijaitsevissa Björklidenissä ja Riksgränsenissa tunturit kohoavat reiluun kilometriin. Niiden luonnonrinteet sopivat monipuoliseen lasketteluun kuin valetut.

Bergsten on päässyt tunturin laelle ja jatkaa tsemppaamista. Ammattilaiselle kapuaminen on niin helppoa. Määränpää häämöttää, tamppaan karvapohjasuksiani rinnettä vimmaisesti ylös suomalaisella sisulla.

Det är kul! Det måste vara kul!

Lopulta pääsen perille. Viisikymppisen kunto voisi olla kovempikin, mutta olen yhä elossa.

Hiihtopummin tunnustukset

Bergsten auttaa irrottamaan karvapohjat suksista. Vedän keuhkot täyteen tunturi-ilmaa ja annan katseeni nuolla horisonttia. Olen kilometrin lähempänä taivasta kuin tunti sitten suksivuokraamossa. Olo on juhlallinen. Alan ymmärtää, miksi joskus pitää kärsiä, että voi nauttia.

Bergsten kaataa kuksaan kahvia.

– Olen ollut neljä vuotta Björklidenissä ja Riksgränsenissä lasketteluoppaana. Nuorena elin hiihtopummina Ranskan Chamonix'ssa. Siellä aloin myös vuorikiipeillä, ja se on suurin intohimoni. Laskettelu tulee kakkosena. Nytkin jatkaisin mieluiten matkaa aina vain ylöspäin, Bergsten tarinoi kahvitauollamme.

Täällä vartioin minä!
Täällä vartioin minä!

Näkemykseni vain vahvistuu: mieshän on umpihullu.

Huipulla tuulee. Kahvin lämmittävä vaikutus hupenee. On aika miettiä paluuta alas. Bergstenilla on suunnitelma. Seuraamme mestaria jyrkän rinteen reunaan. Rinne ei ole pitkä, mutta korkeusero nostaa hikikarpalot taas pintaan.

– Tässä on paljon pehmeää lunta, kuin höyhenillä laskisi. Seuraa vain minua, tee pitkiä nautinnollisia kaarroksia, nauti joka hetkestä, Bergsten sanoo ja lähtee.

Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.
Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.

Kuperkeikkoja pumpulissa

Bergsten pöllyttää tyylikkäästi lunta kaarrellessaan. Pian hän on rinteen alaosassa odottamassa meitä muita.

Olen ryhmämme keltanokka, muut ovat kokeneita laskettelijoita ja laskevat perässä leikitellen, kaiketi nautiskellen. Lähden liikkeelle. Luonnonrinteessä, vasta sataneessa pumpulilumessa laskeminen tuntuu erikoiselta. Lumi upottaa, vauhti kiihtyy hitaasti. Mutta se kiihtyy.

Tulee kaarroksen aika. Sukset eivät tahdo totella. Käännyn puolittain ja heitän kuperkeikan. Rämmin pystyyn. Sama toistuu seuraavassa mutkassa. Ja sitä seuraavassa.

Alas ehtineet hymyilevät hyväntahtoisesti. Onneksi rinteessä on niin paljon lunta, että kuperkeikkailu ei vammauta, mitä nyt vähän henkisesti.

– Onnittelut, Mika, selvisit. Se oli päivän haastavin osuus. Nyt pidetään hauskaa, Bergsten lupaa.

Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.
Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.

Rinne jatkuu loivahkona, ja löydän oman tapani kääntyä upottavassa lumessa. Tuuli suhisee korvissa, laakso lähenee ja talot muuttuvat näkökentässä isommiksi. Mäkeä riittää. Laskettelu kysyy reisilihaksia.

Pidän välillä taukoja ja ihailen arktisen luonnon kauneutta. Olen jo hyljännyt ajatuksen pysyä muiden matkassa. Hiljaa hyvä tulee, alas pääsee kaikilla nopeuksilla.

Lasken hotelli Fjälletin pihaan suksitelineen luo. Pian istun hotellin aulassa, ja takkatuli loimottaa. Kylmä huurteinen tuoksuu edessäni.

Reidet tutisevat, mutta nautin maisemasta Lapporteniin, Lapin porttiin. Näyttää kuin kuu olisi aikojen alkuhämärässä hipaissut Maata ja vienyt puolipallon muotoisen palan tuntureita mennessään.

Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.
Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.

Vihdoin vohvelia

Hotellin edessä odottaa hytillinen telavaunu. Se täyttyy matkustajista ja lähtee Låktatjåkkon tunturiasemalle 1228 metrin korkeuteen.

Alhaalla aurinko paistaa, mutta perillä odottaa vaakasuoraan viuhuva hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. Lapin luonto luo Ruotsissakin outoa taikaa.

Puikahdan kohti mustaseinäistä hirsitaloa. Sisällä odottaa maailman pohjoisin vohvelikahvila. Käyn pirttipöytään, riisun toppatakkini ja tartun vohveliin.

Olen laskettelu-urani huipulla, kukkulan kuningas. Mietin jo tulevaa Åren-retkeä. Pohjoismaiden pisimmät rinteet vain naurattavat Björklidenin veteraania.

Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.
Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.

Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.
Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 6/2016.

Laskettelukeskukset

  • Riksgränsenin ja Björklidenin laskettelukeskukset sijaitsevat vierekkäin Kiirunasta kaakkoon lähellä Norjan rajaa, Napapiiriltä 200 kilometriä pohjoiseen. Molemmat tunnetaan hyvistä off-piste-laskuista eli vapaalaskuista rakentamattomilla luonnonlumisilla rinteillä.
  • Björklidenissä on 23 rinnettä ja viisi hissiä. Kittelsdalsin hissi vie korkeimmalle, 1100 metriin. Riksgränsenissä löytyy 15 rinnettä, 6 hissiä ja liki rajattomasti vapaalaskurinteitä. 

Näin pääset perille

  • Helsingistä Tukholman kautta lento Kiirunaan, mistä matkaa perille valtatietä E10 on noin 130 kilometriä. Lentoaika Helsinki-Kiiruna 2,5 tuntia. Kentältä on bussiyhteys laskettelukeskuksiin, 30 e/suunta. Bussi kulkee usein myös Björklidenin ja Riksgränsenin välillä.
  • Kiirettömille sopii juna Tukholmasta Riksgränseniin, matka-aika 18 tuntia.
  • Norjan Narvikin lentokentälle on Riksgränsenistä vain 40 kilometriä, mutta bussiyhteyttä kentältä Ruotsin puolelle ei ole. Ruotsin ja Norjan välinen tie on joskus lumimyrskyn takia päiviä poikki. Oulusta maantietä pitkin Riksgänseniin on 620 kilometriä.
  • Helikopterilla? Arctic Elementsin järjestämillä räätälöidyillä 1-7 päivän Heliski-retkillä kokeneet laskettelijat viedään helikopterilla laskemaan neitseellisille puuterilumille vuoristoon, kuten yli 2 000-metriselle, jyrkkärinteiselle Kebnekaiselle. 

SOS

  • Merkitsemättömillä luonnonrinteillä on lumivyöryvaara. Suksivuokraamoista saa pakollisena lisävarusteena repun, jossa on muun muassa lähetin ja lumilapio. Suksivuokraamojen henkilökunta ja laskettelunopettajat opastavat, miten toimia lumivyöryssä.
  • Laskettelussa voi loukkaantua kaatuessaan. Kannattaa varmistaa ennen matkaa, että vakuutukset ovat voimassa. Kypärä on tärkeä turvavaruste.
  • Ruotsin hätänumero on 112.

Sää

  • Talvisesonki alkaa helmikuussa, kun keli muuttuu epävarmasta aurinkoiseksi. Rinteissä riittää lunta toukokuun puoliväliin. Silloin päivälämpötilat ovat reilusti plussalla, mutta yöt edelleen kylmiä. Säätilan vaihtelut ovat tuntureilla nopeita, mikä kannattaa ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Majoitus

  • Riksgränsenissä laskettelukeskuksen sydän on suuri Hotell Riksgränsen, jonka huonevalikoima on laaja himolaskettelijan koppero hyteistä perhesviitteihin. Perhehotelli Meteorologen Ski Lodge tarjoaa personnallista luksusmajoitusta.
  • Björklidenissa majoitustilaa tarjoaa hotelli Fjället 1-4 hengen huoneissa ja lomamökeissä. Todellista huippumajoitusta tarjoaa pieni Låktatjåkkan tunturihotelli 1228 metyrin korkeudessa.