Hurghadan haastaja Egyptissä

Istumme jeepin takaosassa ja pitelemme penkistä kiinni kaksin käsin. Auto pomppii monttuisella väylällä. Ikkunasta näkyy vuoristoista, kuivaa erämaata. Vierellämme kiihdyttelee pari pölypilveä. Ne ovat seurueemme kaksi muuta jeeppiä, joiden kanssa kuskimme kisaa paremmuudesta. Kuka löytää nopeimmin määränpäähän?

Teitä ei ole, vaan jokainen valitsee reittinsä itse. Ajamme Arabian aavikolla, joka harhauttavasta nimestään huolimatta sijaitsee Afrikassa, Egyptin itäosassa, Suezinlahden, Punaisenmeren ja Niilin välissä. Se kattaa melkein neljäsosan Egyptin pinta-alasta.

Vauhti ja kuoppainen ajoväylä eivät tunnu kuskia häiritsevän, mutta meitä meno välillä hirvittää. Vaikkapa silloin, kun kuljettaja avaa vauhdissa oven ja tutkailee takarenkaan kuntoa puoliksi auton ulkopuolella roikkuen.
Suuren akasiapuun juurella astun tutisevin jaloin ulos autosta. Puun vehreä latvus kurottaa kohti etelää, ja paksut oksat kestävät myös kiipeilyn. Beduiinit saattoivat käyttää akasiapuita hyväkseen etsiessään sopivaa kylän paikkaa.

Puiden avulla pystyy päättelemään vallitsevan tuulensuunnan ja alueen vesivarannot.

Veden etsimiseen beduiinit käyttivät oppaamme mukaan myös kameleita. Janoinen eläin lähetettiin autiomaahan, ja kohdasta mihin se asettui, löytyi todennäköisimmin vettä. Kameli pystyy haistamaan veden metrien syvyydestä.

Autiomaassa on oppaamme mukaan nyt harvinaisen vehreää. Kuulemma kuukausia sitten satoi viikon yhtäjaksoisesti. Erityisen vehreäksi en silti maisemaa kuvailisi: siellä täällä näkyy vain jokunen aavikkoruohomätäs.

Beduiinit saattoivat käyttää akasiapuita hyväkseen etsiessään sopivaa kylän paikkaa.

Ryhmyinen reissumme jatkuu. Puolen tunnin kokovartalohieronnan jälkeen kuski parkkeeraa jeepin jyrkänteen reunalle. Poistumme vilkkaasti takaovesta ja lähdemme tarpomaan ylös läheistä rinnettä.

Nyrkinkokoiset kivet ja sora vierivät jalkojen alla, mutta pääsemme lopulta huipulle. Vuoristoinen aavikko jatkuu silmänkantamattomiin. Graniitti on värjännyt punaraidalliseksi osan harmaanruskeista vuorista.

Punaiset mönkijät odottelevat meitä beduiini-kylän laidalla sievästi jonossa. Ennen kuin lähdemme liikkeelle, oppaat kietovat kasvoillemme pölyltä suojaavat huivit.

Kypärä päässä istun lopulta nelipyöräisen menopelin päällä ja puristan ohjaustankoa rystyset valkoisena. Olen viimeinen lähtijä. Hiekka pöllähtää, kun kaasuttelen pölypilven perään. Yritän ajaa muita kiinni, mutta välimatka tuntuu vain kasvavan.

Lopulta saan kiinni letkasta pudonneen ruotsalaisrouvan, jonka kanssa ajelemme kohti tuntematonta.

Yhtäkkiä edellä ajavista ei ole enää mitään havaintoa: ei moottoreiden pärinää, ei renkaiden jälkiä, ei pölypilven hattaraakaan. Maisema näyttää kaikkialla aivan samanlaiselta.

Onneksi perässämme köröttelee uskollinen oppaamme.

Kasvoille sidottu huivi on tärkeä suojavaruste mönkijäsafarilla.

Kamelin ratsaille

Pehmeäturpaiset kamelit makoilevat ystävällisen oloisina maassa, vaikka yksi niistä vähän murahteleekin.

En tiennytkään, että kamelit murisevat.

Kamelini vaikuttaa säyseältä, kun kapuan sen kyttyrän päälle kyhättyyn satulaan. Juuri kun olen asettumassa siihen mukavasti, kameli nostaa takapäänsä ylös. Jollen olisi pidellyt kiinni satulan suuresta puunupista, olisin lentänyt kuperkeikkaa kamelin kaulan yli maahan.

Kamelin kohotettua etupäänsä vaara on ohi, mutta yli kahden metrin korkeudessa keikkuminen tuntuu huimalta. Ratsastus on erilaista kuin hevosella, sillä kameli liikuttaa molempia saman puolen jalkoja yhtäaikaa.

Keinuvasta liikkeestä alkaa nopeasti nauttia, eikä ratsastusretken toivoisi ikinä päättyvän. Lopun jännitysnäytelmä on kuitenkin edessä, mutta enää minua ei yllätetä. Nojaudun taaksepäin kamelin koukistaessa etujalkansa. Samassa takapääkin laskeutuu, ja pääsen maan kamaralle.

Taputtelen kamelia kiitokseksi.

Kameliratsastusta on tarjolla myös useilla uimarannoilla. Siellä kamelit on yleensä puettu värikkäisiin pääkoristeisiin. Kirjavien satulahuopien kätköistä löytyy jalustin. Se helpottaa selkään kapuamista, ei niinkään itse ratsastusta, sillä jalustimia on yleensä vain yksi.

Pöytä täynnä herkkuja

Beduiinikylässä meille tarjotaan teetä. Egyptiläinen tee on erittäin makeaa, yleensä mustaa, ja se tarjoillaan laseista. Kylä saa nykyisin elantonsa matkailusta. Sieltä löytyvät jopa uudenuutukaiset vesiklosetit. Silti vierailulla saa käsityksen beduiinielämän ankaruudesta.

Naiset paistavat leipää taivasalla tasaisen kiven päällä. Saamme maistiaisia. Taikinaan ei kuulemma käytetä kuin maissijauhoa, vettä ja suolaa.

Leirin eläinsuojassa kirjavat vuohet ja kilit tervehtivät meitä uteliaina. Ulkona tepastelee muutama ruskea kana, ja kauempana aitauksessa kirmaa valkoinen hevonen varsoineen.

Kun aurinko alkaa käydä mailleen, kiipeämme vuorenrinteelle nähdäksemme illan viimeiset säteet. Maisema värittyy punaisen ja sinisen tummeneviin sävyihin.

Illallisemme on katettu, ja tähdet syttyvät taivaalle. Pitkä pöytä notkuu herkkuja: pitaleipää, falafelpyöryköitä, marinoitua fetajuustoa eli domiatia, hummusta, tahinitahnaa ja kofta-lihapullia.

Istuudumme matalien pöytien ääreen asetetuille tyynyille ja nautimme illallisen tähtitaivaan alla tannoura-tanssia katsellen ja välillä itsekin tanssien.

Illan päätteeksi kurkistamme kaukoputkeen, jonka läpi saamme ihailla Jupiter-planeettaa kuineen.

Snorklaajan paratiisi

Marssimme kelluntaliiveihin ja räpylöihin pukeutuneena kohti Punaisenmeren aaltoja. Kastaudun lämpöiseen veteen ja testaan snorkkelia hieman epävarmana. Hengittäminen putken läpi on kuitenkin yllättävän helppoa. Tarkoituksemme on nähdä kilpikonnia, mutta ensikertalaiselle jo muutama kirjava kala kristallinkirkkaassa vedessä on elämys.

Maistiaisia merenalaisesta maailmasta olimme saaneet jo Port Ghalibin lasipohjaveneretkellä. Veneen suurista ikkunoista näkyi hienoja koralleja, eksoottisia kaloja ja jättiläiskilpikonnia. Nelimetrisen dugongin eli merilehmän näkeminen sai koko venekunnan sekaisin.

Vasta snorklatessa näkymät kuitenkin tulevat todeksi, kun itse polskii värikkäiden kalojen keskellä.

Abu Dababin upealla valkoisella rantahietikolla on mukava viettää loppupäivä löhöillen. Pehmustetut auringonottoalustat houkuttelevat lämpöön lepäilemään. Palmunlehvät suojaavat paahtavimmilta säteiltä.

Oppaamme yllyttää meitä testaamaan snorklausta myös hotellimme rannalla, johon on rakennettu pitkä laituri yli koralliriutan. Opas hehkuttaa, että laiturin päässä on enemmän nähtävää kuin Abu Dababin matalassa vedessä.

Se täytyy kokea. Laiturin päässä vesi on lämmintä, kirkasta ja hyvin suolaista. Painan maskin veteen, ja hiekkaisen merenpohjan sijasta näen lukuisia värikkäitä eksoottisia kaloja uiskentelemassa useassa eri syvyydessä. Papukaijakaloja, sateenkaarikaloja ja ties mitä.

Innosta puhkuen käännän katseeni kohti rantaa, missä kimmeltää kirjava koralliriutta lainehtivine kasveineen.

Kiitän mielessäni opasta loistavasta vinkistä.

Kirkkaat vedet, koralliriutat, hiekka ja palmut tekevät Marsa Alamin rannikosta Hurghadan tai Sharm el-Sheikin veroisen kohteen. Se sopii niin surffaajalle, sukeltajalle kuin auringonpalvojallekin. Hotellit ovat hyvätasoisia, ja niissä on runsaasti palveluita.

Hotellimme sijaitsi lahdenpoukamassa Coraya Bayn loma-alueella. Rikkumattoman rauhan katkaisivat vain ohjaajat, jotka maanittelivat turisteja ylös aurinkotuoleista joogaan ja vesijumppaan. Löhöilyn lomassa
sykettä saattoi kohottaa pelaamalla rantalentopalloa tai tennistä ja rehkimällä kuntosalilla.

Kunnon rentoutumista tarjosi aikuisten spa, jossa saattoi lillua porealtaassa ja nauttia hieronnasta. Samaan aikaan perheen pienimmät voivat osallistua ohjattuihin lastenkerhoihin. Läheisen vesipuiston liukumäet tarjosivat huimaa kyytiä kaikenikäisille.

 Plussat

+ Hotellit ovat noin 10 minuutin ajomatkan päässä Marsa Alamin kansainväliseltä lentokentältä.
+ Varma aurinko ja lämmin merivesi.
+ Hyvä ruoka.
+ Rauhallinen lomaparatiisi.

 Miinukset

– Tinkiminen ja kaupankäyntikulttuuri.
– Iltaelämä olematon hotellin ulkopuolella.
– Vatsataudin riski on suuri.

Hyvä tietää 

• Ota mukaan käsi-desi ja käytä sitä. Setelit ovat pahimpia tartunnanlähteitä.
• 25 dollarin viisumi maksetaan saavuttaessa kentällä. Sen voi maksaa myös euroilla.
• Talvella sama aika kuin Suomessa, kesällä –1 tunti.
• Osta tuliaisiksi mausteita, teetä, alabasteria, asusteita.
• Hintoja: Puolentoista litran vesipullo kaupassa 0,70 €. Iso olut ravintolassa noin 3 €. Lounas 4,50 €.
• www.marsaalam.com