Vielä muutama vuosi sitten Marsa Alamin kalastajakylä vietti hiljaiseloa. Nyt se on nopeasti kasvava lomakeidas.

Istumme jeepin takaosassa ja pitelemme penkistä kiinni kaksin käsin. Auto pomppii monttuisella väylällä. Ikkunasta näkyy vuoristoista, kuivaa erämaata. Vierellämme kiihdyttelee pari pölypilveä. Ne ovat seurueemme kaksi muuta jeeppiä, joiden kanssa kuskimme kisaa paremmuudesta. Kuka löytää nopeimmin määränpäähän?

Teitä ei ole, vaan jokainen valitsee reittinsä itse. Ajamme Arabian aavikolla, joka harhauttavasta nimestään huolimatta sijaitsee Afrikassa, Egyptin itäosassa, Suezinlahden, Punaisenmeren ja Niilin välissä. Se kattaa melkein neljäsosan Egyptin pinta-alasta.

Vauhti ja kuoppainen ajoväylä eivät tunnu kuskia häiritsevän, mutta meitä meno välillä hirvittää. Vaikkapa silloin, kun kuljettaja avaa vauhdissa oven ja tutkailee takarenkaan kuntoa puoliksi auton ulkopuolella roikkuen.
Suuren akasiapuun juurella astun tutisevin jaloin ulos autosta. Puun vehreä latvus kurottaa kohti etelää, ja paksut oksat kestävät myös kiipeilyn. Beduiinit saattoivat käyttää akasiapuita hyväkseen etsiessään sopivaa kylän paikkaa.

Puiden avulla pystyy päättelemään vallitsevan tuulensuunnan ja alueen vesivarannot.

Veden etsimiseen beduiinit käyttivät oppaamme mukaan myös kameleita. Janoinen eläin lähetettiin autiomaahan, ja kohdasta mihin se asettui, löytyi todennäköisimmin vettä. Kameli pystyy haistamaan veden metrien syvyydestä.

Autiomaassa on oppaamme mukaan nyt harvinaisen vehreää. Kuulemma kuukausia sitten satoi viikon yhtäjaksoisesti. Erityisen vehreäksi en silti maisemaa kuvailisi: siellä täällä näkyy vain jokunen aavikkoruohomätäs.

Beduiinit saattoivat käyttää akasiapuita hyväkseen etsiessään sopivaa kylän paikkaa.

Ryhmyinen reissumme jatkuu. Puolen tunnin kokovartalohieronnan jälkeen kuski parkkeeraa jeepin jyrkänteen reunalle. Poistumme vilkkaasti takaovesta ja lähdemme tarpomaan ylös läheistä rinnettä.

Nyrkinkokoiset kivet ja sora vierivät jalkojen alla, mutta pääsemme lopulta huipulle. Vuoristoinen aavikko jatkuu silmänkantamattomiin. Graniitti on värjännyt punaraidalliseksi osan harmaanruskeista vuorista.

Punaiset mönkijät odottelevat meitä beduiini-kylän laidalla sievästi jonossa. Ennen kuin lähdemme liikkeelle, oppaat kietovat kasvoillemme pölyltä suojaavat huivit.

Kypärä päässä istun lopulta nelipyöräisen menopelin päällä ja puristan ohjaustankoa rystyset valkoisena. Olen viimeinen lähtijä. Hiekka pöllähtää, kun kaasuttelen pölypilven perään. Yritän ajaa muita kiinni, mutta välimatka tuntuu vain kasvavan.

Lopulta saan kiinni letkasta pudonneen ruotsalaisrouvan, jonka kanssa ajelemme kohti tuntematonta.

Yhtäkkiä edellä ajavista ei ole enää mitään havaintoa: ei moottoreiden pärinää, ei renkaiden jälkiä, ei pölypilven hattaraakaan. Maisema näyttää kaikkialla aivan samanlaiselta.

Onneksi perässämme köröttelee uskollinen oppaamme.

Kasvoille sidottu huivi on tärkeä suojavaruste mönkijäsafarilla.

Kamelin ratsaille

Pehmeäturpaiset kamelit makoilevat ystävällisen oloisina maassa, vaikka yksi niistä vähän murahteleekin.

En tiennytkään, että kamelit murisevat.

Kamelini vaikuttaa säyseältä, kun kapuan sen kyttyrän päälle kyhättyyn satulaan. Juuri kun olen asettumassa siihen mukavasti, kameli nostaa takapäänsä ylös. Jollen olisi pidellyt kiinni satulan suuresta puunupista, olisin lentänyt kuperkeikkaa kamelin kaulan yli maahan.

Kamelin kohotettua etupäänsä vaara on ohi, mutta yli kahden metrin korkeudessa keikkuminen tuntuu huimalta. Ratsastus on erilaista kuin hevosella, sillä kameli liikuttaa molempia saman puolen jalkoja yhtäaikaa.

Keinuvasta liikkeestä alkaa nopeasti nauttia, eikä ratsastusretken toivoisi ikinä päättyvän. Lopun jännitysnäytelmä on kuitenkin edessä, mutta enää minua ei yllätetä. Nojaudun taaksepäin kamelin koukistaessa etujalkansa. Samassa takapääkin laskeutuu, ja pääsen maan kamaralle.

Taputtelen kamelia kiitokseksi.

Kameliratsastusta on tarjolla myös useilla uimarannoilla. Siellä kamelit on yleensä puettu värikkäisiin pääkoristeisiin. Kirjavien satulahuopien kätköistä löytyy jalustin. Se helpottaa selkään kapuamista, ei niinkään itse ratsastusta, sillä jalustimia on yleensä vain yksi.

Pöytä täynnä herkkuja

Beduiinikylässä meille tarjotaan teetä. Egyptiläinen tee on erittäin makeaa, yleensä mustaa, ja se tarjoillaan laseista. Kylä saa nykyisin elantonsa matkailusta. Sieltä löytyvät jopa uudenuutukaiset vesiklosetit. Silti vierailulla saa käsityksen beduiinielämän ankaruudesta.

Naiset paistavat leipää taivasalla tasaisen kiven päällä. Saamme maistiaisia. Taikinaan ei kuulemma käytetä kuin maissijauhoa, vettä ja suolaa.

Leirin eläinsuojassa kirjavat vuohet ja kilit tervehtivät meitä uteliaina. Ulkona tepastelee muutama ruskea kana, ja kauempana aitauksessa kirmaa valkoinen hevonen varsoineen.

Kun aurinko alkaa käydä mailleen, kiipeämme vuorenrinteelle nähdäksemme illan viimeiset säteet. Maisema värittyy punaisen ja sinisen tummeneviin sävyihin.

Illallisemme on katettu, ja tähdet syttyvät taivaalle. Pitkä pöytä notkuu herkkuja: pitaleipää, falafelpyöryköitä, marinoitua fetajuustoa eli domiatia, hummusta, tahinitahnaa ja kofta-lihapullia.

Istuudumme matalien pöytien ääreen asetetuille tyynyille ja nautimme illallisen tähtitaivaan alla tannoura-tanssia katsellen ja välillä itsekin tanssien.

Illan päätteeksi kurkistamme kaukoputkeen, jonka läpi saamme ihailla Jupiter-planeettaa kuineen.

Snorklaajan paratiisi

Marssimme kelluntaliiveihin ja räpylöihin pukeutuneena kohti Punaisenmeren aaltoja. Kastaudun lämpöiseen veteen ja testaan snorkkelia hieman epävarmana. Hengittäminen putken läpi on kuitenkin yllättävän helppoa. Tarkoituksemme on nähdä kilpikonnia, mutta ensikertalaiselle jo muutama kirjava kala kristallinkirkkaassa vedessä on elämys.

Maistiaisia merenalaisesta maailmasta olimme saaneet jo Port Ghalibin lasipohjaveneretkellä. Veneen suurista ikkunoista näkyi hienoja koralleja, eksoottisia kaloja ja jättiläiskilpikonnia. Nelimetrisen dugongin eli merilehmän näkeminen sai koko venekunnan sekaisin.

Vasta snorklatessa näkymät kuitenkin tulevat todeksi, kun itse polskii värikkäiden kalojen keskellä.

Abu Dababin upealla valkoisella rantahietikolla on mukava viettää loppupäivä löhöillen. Pehmustetut auringonottoalustat houkuttelevat lämpöön lepäilemään. Palmunlehvät suojaavat paahtavimmilta säteiltä.

Oppaamme yllyttää meitä testaamaan snorklausta myös hotellimme rannalla, johon on rakennettu pitkä laituri yli koralliriutan. Opas hehkuttaa, että laiturin päässä on enemmän nähtävää kuin Abu Dababin matalassa vedessä.

Se täytyy kokea. Laiturin päässä vesi on lämmintä, kirkasta ja hyvin suolaista. Painan maskin veteen, ja hiekkaisen merenpohjan sijasta näen lukuisia värikkäitä eksoottisia kaloja uiskentelemassa useassa eri syvyydessä. Papukaijakaloja, sateenkaarikaloja ja ties mitä.

Innosta puhkuen käännän katseeni kohti rantaa, missä kimmeltää kirjava koralliriutta lainehtivine kasveineen.

Kiitän mielessäni opasta loistavasta vinkistä.

Kirkkaat vedet, koralliriutat, hiekka ja palmut tekevät Marsa Alamin rannikosta Hurghadan tai Sharm el-Sheikin veroisen kohteen. Se sopii niin surffaajalle, sukeltajalle kuin auringonpalvojallekin. Hotellit ovat hyvätasoisia, ja niissä on runsaasti palveluita.

Hotellimme sijaitsi lahdenpoukamassa Coraya Bayn loma-alueella. Rikkumattoman rauhan katkaisivat vain ohjaajat, jotka maanittelivat turisteja ylös aurinkotuoleista joogaan ja vesijumppaan. Löhöilyn lomassa
sykettä saattoi kohottaa pelaamalla rantalentopalloa tai tennistä ja rehkimällä kuntosalilla.

Kunnon rentoutumista tarjosi aikuisten spa, jossa saattoi lillua porealtaassa ja nauttia hieronnasta. Samaan aikaan perheen pienimmät voivat osallistua ohjattuihin lastenkerhoihin. Läheisen vesipuiston liukumäet tarjosivat huimaa kyytiä kaikenikäisille.

 Plussat

+ Hotellit ovat noin 10 minuutin ajomatkan päässä Marsa Alamin kansainväliseltä lentokentältä.
+ Varma aurinko ja lämmin merivesi.
+ Hyvä ruoka.
+ Rauhallinen lomaparatiisi.

 Miinukset

– Tinkiminen ja kaupankäyntikulttuuri.
– Iltaelämä olematon hotellin ulkopuolella.
– Vatsataudin riski on suuri.

Hyvä tietää 

  • Ota mukaan käsi-desi ja käytä sitä. Setelit ovat pahimpia tartunnanlähteitä.
  • 25 dollarin viisumi maksetaan saavuttaessa kentällä. Sen voi maksaa myös euroilla.
  • Talvella sama aika kuin Suomessa, kesällä –1 tunti.
  • Osta tuliaisiksi mausteita, teetä, alabasteria, asusteita.
  • Hintoja: Puolentoista litran vesipullo kaupassa 0,70 €. Iso olut ravintolassa noin 3 €. Lounas 4,50 €.
  • www.marsaalam.com
Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Hurghadan haastaja Egyptissä

Eksyy vähän aiheesta mutta matkailua kuitenkin. Juurikin nuo perhemajoitukset ovat monastikin sitä parhautta. Varsinkin Irlannissa Bed and breakfast majoituksissa saa bonuksena kiehtovia kertomuksia taruista ja uskomuksista. Niitä ei voi lukea matkaoppaista eikä niitä löydy netistä, niiden kautta maa avautuu uudesta näkökulmasta.
Lue kommentti
Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Hurghadan haastaja Egyptissä

Kiitos mutta ei kiitos! Nämä Punaisen meren rannoille sijoittuvat Egyptin lomakohteet eivät minua kiinnosta. Niissä ei ole mitään aitoa eikä alkuperäistä, kaikki on rakennettu vain turisteja ja rantalomaa ajatellen. Aikoinaan Sharm el Sheik oli hyvä tukikohta Siinain retkille mutta nykytilanteen vuoksi sieltä ei enää järjesteitä retkiä Pyhän Katariinan luostariin. Sukeltajillehan Punaisen meren kohteet ovat kuitenkin varsinainen paratiisi.
Lue kommentti

Kolilla voi ihailla kansallismaisemaa korkeuksista, kallioluolien syvyyksistä, tuopin äärellä tai hevosen selästä.

1. Paljussa maan ja taivaan välissä

Saunan kiviset lauteet näyttävät pelottavan kuumilta, mutta varovainen kokeilu sormenpäällä paljastaa ne yllättävän viileiksi. Löylykaveri osaa kertoa, että vuolukiven sisällä kiertää vesijäähdytys.

Lasiseinän takana aukeaa komea maisema. Avaraa ikkunapintaa riittää, sillä Kolin laelle rakennettu kylpylä ottaa kaiken irti upeasta sijainnistaan.

Juhlava maisema antaa paljukylvylle lisähohtoa.
Juhlava maisema antaa paljukylvylle lisähohtoa.

Parhaimmillaan maisema on ulkoterassille rakennetusta paljusta katsottuna. Tynnyrin 34-asteisessa vedessä tarkenee talvellakin.

Koli Relax Spa on pieni ja rauhallinen –ja sellaisena se halutaan pitää. Lapset ovat tervetulleita päiväsaikaan, mutta kello 16:n jälkeen ikäraja on 18 vuotta. Toisaalta kylpylän palvelut jaaltaatkin on suunniteltu aikuiseen makuun. Vesiliukumäkien sijaan tarjolla on jalkakylpyjä ja tunnelma-allas, jossa veden alla soi Jean Sibeliuksen Finlandia.

Pääsymaksu sisältää pyyhkeen, kylpytakin ja Lumenen kosmetiikkaa. Kuohuviinistä peritään lisämaksu.

2. Siedätyshoitoa ahtaan paikan kammoon

Kolilla rytisi jääkauden aikaan, kun vaara madaltui jäämassojen voimasta satoja metrejä.

Vetäytyvä jää jätti jälkeensä valtavia kivenlohkareita, joiden välissä kulkee eri kokoisia luolastoja. Niistä tunnetuin on Pirunkirkko, yli 30 metriä pitkä ja korkeimmillaan seitsenmetrinen luola, jossa rohkea matkaaja voi poiketa omalla vastuullaan.

Z-kirjaimen mallinen luola on vaikuttava kokemus - niin vaikuttava, että taidemaalari Eero Järnefelt kirjoitti sen seinään haltioituneena runon sata vuotta sitten.

Pirunkirkkoon pääsee vain ohjatulla retkellä.
Pirunkirkkoon pääsee vain ohjatulla retkellä.

Kolin hurjimmalle luolaseikkailulle pääsee vain ohjaajan kanssa. 127 metriä pitkä luolasto on matala, sokkeloinen ja eksyttävä. Jalkavaivoja potevalle retki ei sovi, sillä matkaa taitetaan kontaten ja ryömien. Polvisuojista huolimatta eteneminen panee myös vaatteet koville.

Paikoittain reitti on sen verran tiukka, että eteenpäin pääsee vain tikkusuorana hivuttautumalla, mutta oppaiden mukaan kukaan ei ole juuttunut tunneleihin. Ei ainakaan pysyvästi.

  • Pirunkirkolle on lyhyt matka Rantatieltä.
  • Luolavaellus 30 e, talvisin 40 e. Minimiryhmä 6 henkeä.
  • koliactiv.fi

3. Nelistäen ikimetsiin

Jäyhäntöpäkkä islanninhevonen on kuin tehty Suomen karuihin oloihin. Kolin juurella sijaitsevan Paimentuvan ratsastustilan issikat Snörp, Skjanni ja Fagri näyttävät olevan maisemassa kuin kotonaan. Pellon takana aukeava jylhä näkymä vie ajatukset ennemmin Amerikan Kalliovuorille kuin kotoisiin tunnelmiin.

Paimentuvan tilalla on yhdeksän islanninhevosta, joiden selässä retkeily onnistuu ympäri vuoden. Vain paukkupakkasilla reissu jää tekemättä.

Issikkavaellus sopii kaikille.
Issikkavaellus sopii kaikille.

Vaelluksella tahti on niin rauhallinen, että myös ensikertalainen pysyy hevosen selässä. Alkumatkan jännitys muuttuu hiljalleen ratsastuksen riemuksi. Kolmen tunnin matkalla ehtii nähdä niin kaunista peltomaisemaa kuin kaskenpolton jälkeen rauhassa kasvanutta yli satavuotiasta ikimetsää.

Seuraavan päivän ohjelmaa miettiessä kannattaa muistaa, että ratsastus rasittaa lihaksia, joita harva tulee muuten käyttäneeksi. Retken jälkeen olo on pari päivää hiukan jäykkä.

  • Matkailutila Paimentupa, Kotaniementie 1.
  • Kolmen tunnin ratsastus eväineen 70 e.
  • paimentupa.fi

4. Pikku Ranska keskellä kylää

Punamultainen pihapiiri keskellä Kolin pikkuruista keskustaa on kuin satukirjasta.

Kuin sadusta on myös Kolin Ryynäsen kahvilaa pyörittävien Jean-Francois ja Darja Flognyn tarina. Ranskalainen Jean-Francois, suomeksi Fransu, tuli Suomeen töihin, rakastui maahamme ja päätti perustaa ravintolan yhdessä Murmanskissa syntyneen vaimonsa kanssa. Sopivaa tilaa he etsivät pitkään, kunnes heitä onnisti.

1930-luvulla rakennettu punamullalla maalattu perinnetalo sai huoneisiinsa Kolin Ryynänen -nimisen ravintolan. Gastropubin tunnelma on yhtä aikaa hyvällä tavalla perisuomalainen ja kansainvälinen.

Ravintola toimii liki satavuotiaassa talossa.
Ravintola toimii liki satavuotiaassa talossa.

Isäntäväki luottaa paikallisuuteen ravintolan ruuassa: kala tulee Pielisestä ja pihviliha paikalliselta tuottajalta. Ilahduttavan laaja olut- ja viskivalikoima taas kurkottaa rohkeasti Eurooppaan. Kahvin kanssa maistuvat korvapuustit.

Ravintolakäynnin jälkeen vierailija voi yöpyä Ryynäsen pihapiirissä idyllisessä aitassa. Päärakennuksen yläkerrassa on taiteilijaresidenssi, jota suomalaiset ja ulkomaiset ammattitaiteilijat voivat vuokrata edullisesti. Taiteilijaresidenssistä ja sen toiminnasta vastaa Kolin kulttuuriseura.

...sekä tietysti:

5. Ukko, akka ja kansallismaisema

Säveltäjä Jean Sibelius, taidemaalarit Pekka Halonen ja Eero Järnefelt sekä moni muu taiteen kultakauden mestari on iskostanut teoksillaan Pohjois-Karjalan korkeimman vaaran suomalaiseen sielunmaisemaan.

Kun seisoo Kolin korkeimmalla huipulla Ukko-Kolilla, on helppo ymmärtää kansallisromantikkojen intoilua. Alla aukeaa metsien vihreyttä ja järven sinisyyttä. Vieressä on Akka-Koli.

250 metriä alempana kimaltelee Suomen viidenneksi suurin järvi Pielinen, jonka vastaranta on kaukana katseen tavoittamattomissa. Täällä ihmisen on helppo tuntea itsensä pieneksi.

Kolilla ihmisen on helppo tuntea itsensä pieneksi.
Kolilla ihmisen on helppo tuntea itsensä pieneksi.

Vaaran huippu on osa Kolin kansallispuistoa, jossa vierailee vuosittain yli 150 000 ihmistä. Heidän seassaan laiduntavat suomenlampaat ja kyyttölehmät.

Vaikka Kolin maasto on hyvin vaihtelevaa, osa poluista sopii myös liikuntarajoitteisille. Pisimmät merkityt reitit ovat yli 60 kilometriä pitkiä.

Jos patikointiin ei ole aikaa, luontokeskus Ukko kertoo alueen luonnosta ja historiasta.

Mäkisen metsämaaston lisäksi Kolin kansallispuistoon voi tutustua myös Pielisen rannalla tai ainutlaatuisilla Hiekkasaarilla, jonne järjestetään kesäisin venekyytejä.

Suomenlampaat kuuluvat Kolin maisemiin.
Suomenlampaat kuuluvat Kolin maisemiin.

Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 14/2017.

Ligurian rannalla Luoteis-Italiassa sijaitsee Cinque Terren viehättävä kylärypäs. Pakkaa mukaan hyvät kengät ja housut, joiden vyötärö venyy.

Cinque Terren kylät eivät sovi löhölomailijalle. Sen huomaa, kun raahaa matkalaukkua Riomaggioren pääkadulla Via Colombolla.

Kylä on täydellisen viehättävä. Kadulla on kauppoja, jokunen ravintola ja leipomo. Pikkuisesta satamasta pääsee veneretkille, majapaikkojakin löytyy.

Majoitumme Appartamento Giannassa osoitteessa Vico della Valle 15. Majapaikan 40 neliömetrin kokoiselta terassilta on mukava näköala merelle, ja huoneistomme on moderni ja erittäin siisti.

Gelato on vähärasvaista jäätelöä.
Gelato on vähärasvaista jäätelöä.

Matkalaukut tosin pitää kuljettaa perille juna-asemalta, ja kävelymatkaa kertyy kilometrin verran. Jälkiviisaana on helppo todeta, että asemalta olisi kannattanut kysellä laukkujen kuljetuspalvelua. Jyrkillä kaduilla voi kunto pettää.

Vaikka lomapäivät kuluvat tutustuen kyliin, on kiva, että majoituspaikka on viihtyisä ja varustettu vähintään parvekkeella. Näkymä merelle on ehdoton. Mitä lähempänä rantaa petipaikka sijaitsee, sitä suuremmalla syyllä kannattaa varmistaa, että huoneesta todella on merinäköala.

Cinque Terre nousi suosioon, kun Travel+Leisure -lehti kertoi siitä 1990.

Näissä kylissä kävellään. Jos tyytyy pelkkään junamatkailuun, jää paitsi huikeista näkymistä. Seudun kaikki viisi kylää ovat kuulemma käveltävissä yhteensä viidessä tunnissa, mutta en silti suosittele moista urakkaa kenellekään.

Patikointi palkitsee. Vernazzasta näkyy Castello Doria.
Patikointi palkitsee. Vernazzasta näkyy Castello Doria.

Patikointiin tarvitaan vain hyvät kengät ja noin kahdeksan euron hintainen patikointipassi. Jokin reitti on aina suljettu maanvyörymien takia.

Loistopaikka maisemien ihasteluun on Castello Doria. Lähes raunioiksi sortunut linnoitus on Cinque Terren vanhin ja sijaitsee Vernazzan kylän satamassa. Linnan historia alkoi jo1400-luvulla, jolloin tornista yritettiin huomata merirosvot ennen kuin kylä oli ryöstetty.

Seutua katsellessa kannattaa kiinnittää huomiota viinitarhoihin, jotka on rakennettu rinteisiin. Jokainen penger on muurattu käsin ilman laastia.

Lain mukaan asukkaan pitää pengertää tonttinsa rinteet. Talot ovat runollisesti ränsistyneitä, siinä niiden viehätys.

Vernazzan kadut ovat kapeita.
Vernazzan kadut ovat kapeita.

Kaiken kävelyn jälkeen on mukava vielä vähän, no, kävellä. Sitten tulee nälkä.

Osoitteessa Via Colombo 208 toimii Mamma Mia -noutoravintola. Ravintola myy jättipizzaa, mutta myös kikhernejauhosta tehty rieskamainen farinata maistuu taivaallisen hyvältä ja sopii myös gluteenittomaan ruokavalioon.

Kaadamme valkoviiniä muovimukeihin ja syömme lounaan Riomaggioren rantakallioilla.

Ruoka on hyvää kaikissa kylissä. Merenelävät ovat tuoreita ja erityisesti anjovikset kuuluisia. Seudulta ovat kotoisin focaccia-leipä ja pesto. Sciacchetra-jälkiruokaviini sopii jopa tuliaiseksi.

Vasta mereltä näkee, miten valtavan kaunis viiden kylän rypäs on.

Monterosso järjestää sitruunafestivaalin toukokuussa.
Monterosso järjestää sitruunafestivaalin toukokuussa.

Riomaggioren satamassa toimii Diving Center 5 Terre, joka järjestää romanttisia veneretkiä ja vuokraa snorklausvälineitä sekä kanootteja.

Manarolan satamasta pääsee venereissulle Enjoy Cinque Terre Boat Toursin kyydissä. Juomat kuuluvat matkan hintaan, joka on 65 euroa.

Vasta mereltä näkee, miten valtavan kaunis viiden kylän rypäs on.

Riomaggioressa on vain 1 500 asukasta.
Riomaggioressa on vain 1 500 asukasta.

Iltamyöhäisellä kipuamme vielä vuorenjyrkänteelle, joka sijaitsee Riomaggioren juna-aseman vieressä. Osoitteessa Via dell' Amore 55 on sympaattinen Bar e Vini a Piè de Mà.

Tarjoilija on jo sulkemassa baaria, mutta palvelee meitä silti mielellään. Istumme iltaa viinipullon ja juustojen kanssa tuulisella terassilla. Meri velloo alapuolellamme.

Aurinko on kadonnut horisonttiin, ympärillä on vain pimeys ja muutama valo siellä täällä.

Riomaggioren kallioravintolasta näkee kauas.
Riomaggioren kallioravintolasta näkee kauas.

Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 15/2017.

 

1. Cinque Terre koostuu viidestä vanhasta kalastajakylästä. Ne ovat Riomaggiore, Manarola, Vernazza, Corniglia ja Monterosso al Mare.

Kylästä kylään voi kulkea edullisesti junalla tai patikoiden vuorenrinteillä ja viinilehtojen läpi. Vain asukkaat saavat autoilla kyliin. Unesco valitsi seudun maailmanperintökohteeksi 1997.

2. Perille pääsee Milanosta junalla 3,5 tunnissa, alkaen 12 euroa. Meno-paluulennot Helsinki-Milano alkaen 160 euroa.

3. Hotelleja on vain Monterossossa, muissa kylissä on bed & breakfast -majapaikkoja ja hostelleja. Matkailija voi yöpyä myös läheisessä La Spezian kaupungissa, jossa on tarjolla paljon hyviä hotelleja. La Spezia on samannimisen maakunnan pääkaupunki, jossa on noin satatuhatta asukasta.

4. Cinque Terre Card -kortilla voi matkustaa rajattomasti kylien välillä ja lisäksi La Spezian ja Levanton kaupunkeihin.

Kortti oikeuttaa myös patikoimaan rannikkoreittejä ja käyttämään busseja. Jos perillä viipyy viikon, kannattaa ostaa juna-asemalta maanantaista sunnuntaihin voimassaoleva junapassi. Se maksaa noin kympin ja on voimassa aina sunnuntaihin asti, vaikka ostaisit sen vasta perjantaina. Kun ostat lipun, kerro aseman lipunmyyjälle haluavasi "abbonamento settimanale" Riomaggioren ja Monterosson välille.

5. Paras aika matkustaa on syksyllä ja keväällä. Kesällä junat ja kylät ovat täynnä matkailijoita. Syys-lokakuussa on vielä lämmintä ja maaliskuun lopulla aurinko lämmittää taas, mutta kaduilla sopii kulkemaan ja ravintoloihin mahtuu syömään ilman jonottamista.

Lisätietoja: cinqueterre.com