Kahden pariskunnan tavoitteena on kävellä läpi kaikki Tunturi-Lapin kaksitoista erämaa-aluetta. Joka kerta rinkkaan pakataan noitapussi.

Jälleen kerran istumme nuotiolla Lapin erämaassa. Tulen valokeilan ulkopuolella on pimeää. Hiiripöllö istahtaa lähioksalle, seuraa meitä hetken ja katoaa sysimustalle taivaalle.

Tässä ja nyt on hyvä. Sade on tauonnut. Lämpötila alittaa nollaa. Hyvällä tuurilla revontulet näkyvät ennen nukahtamista.

Niitä odotellessamme keitämme vielä yhdet pakkikahvit. Ne juodaan kuksasta. Sitä ei kuulu tiskata. Kahvaan on kaiverrettu omistajan nimi.

Vaelluksella tingitään arjen ylellisyyksistä. Kun ei viikkoon näe vessaa eikä vesipostia, vaelluskumppanin hiki ja hankaluus tulevat tutuiksi. Silti lähdemme matkaan yhä uudelleen.

Neljä kaverusta, kaksi pariskuntaa tiettömillä taipaleilla, viikko kerrallaan.

Mikä meitä riivaa? Onko se lapinhulluus, pakoa arjesta vai jatkuvaa itsensä testaamisen ja voittamisen iloa?

Tätä pohdimme nuotiolla syyskuisessa illassa, lähekkäin.

Vaellukselle lähtiessä jännittää. Reissussa eletään vain hetki kerrallaan. Reissun jälkeen tulee hyvä olo.

Mikä meitä riivaa? Onko se lapinhulluus vai pakoa arjesta?

Taskumatti rinkan pohjalla

Yhteiset kokemukset yhdistävät. Ne opettavat ja niistä riittää naurua. Esimerkiksi Kaldoaivin märänkylmälle startille hörötellään aika ajoin.

Pitkästä ajomatkasta väsyneinä vaihdoimme vaellusvarusteet päällemme, nostimme rinkat selkään ja lähdimme tihkusateessa liikkeelle.

Kartan ohut sininen viiva olikin maastossa laajaa hyllyvää hetteikköä. Porukan pienimpänä otin vauhtia, mutta jo kolmannella askeleella upposin vyötäröä myöten liejuun. Suusta tuli ruma sana ja varoitus kavereille. Älkää tulko perässä.
Kastuneet housut eivät kuivuneet koko viikon aikana.

Hymy irtosi, kun kaveri kaivoi rinkan pohjalta taskumatin. Yleensä niin sanotusta ylityspullosta saa huikan, kun on ylittänyt vuolaana virtaavan veden. Tällä kertaa otettiin niin sanottu alitushuikka. Tiesin jo silloin, että tapahtumalle nauretaan vielä monta kertaa.

Yhtä makeasti nauretaan sokerille, joka levisi kanervikkoon ensimmäisellä kahvitauolla. Siirryimme silloin porukalla sokerittomaan kahviin. Naureskelemme myös temppuilevalle kompassille, jolla voi suunnistaa vain reippaan ravistelun jälkeen.

Yhteisvoimin

Pitkien kilometrien aikana ehtii miettiä. Kuljemme aina hitaasti, pidämme taukoja, nautimme. Maastosta riippuen viikon taival asettuu sadan kilometrin tuntumaan.

Päällimmäisinä jäävät mieleen elämykset ja tuntemukset, rauha ja avaruus. On aikaa ihailla maakotkan ylvästä lentoa Käsivarren suurtuntureiden maisemassa. Ruska hiipii pakkasöitten saattelemana syksyiseen aamuun. Silloin ei harmita, vaikka illalla purosta valmiiksi haettu puurovesi on jäätynyt retkikeittimen kattilaan.

Emme kinastele tehtävien jaosta. Se tekee, jolta parhaiten sujuu, muut auttavat. Suunnistustaitoisimmat valitsevat reitit, mutta kuuntelevat toisten toiveita. Ruoka, enimmäkseen kuivattua ja jauhettua, on suunniteltu, punnittu ja pakattu annoksiin etukäteen.

Päiväannoksia otetaan vuorotellen kaikkien rinkoista. Viikon aikana rinkat kevenevät. Kukin kantaa osansa yhteisistä varusteista. Yksi teltan, toinen työkalut, kolmas retkikeittimen, neljäs polttoaineen ja ensiapuvälineet. Vesi otetaan tunturipuroista.
Vanhat vaellusvalokuvat kertovat retkeilyvälineiden huimasta kehityksestä. Makuupussit, -alustat ja sadeasut saadaan nyt aiempaa pienempään tilaan.

Nelikkomme pystyisi leiriytymään vaihtamatta sanaakaan.

Sanaton tanssi

Nelikkomme pystyisi leiriytymään vaihtamatta sanaakaan. Teltan pystytys, nuotion sytytys, ruuan valmistus, astioiden tiskaus ja jälkien siivoaminen luonnistuvat kuin sanaton tanssi.

Jopa nukkumaan mennään samassa järjestyksessä: pisin ensin ja pienin viimeisenä. Aamulla nousemme käänteisessä järjestyksessä. Nukumme tiiviisti ja lämpimästi. Tosin joskus tuntuu ahtaalta. Olemme niin lähellä toisiamme, että jos yhtä rupeaa naurattamaan, tarttuu hytke naapuriin.

Porukka roolittaa itsensä kuin vahingossa. Yksi voi olla kireiden tilanteiden selvittäjä, toinen hiljainen myötäilijä, kolmas kannustaja, neljäs palauttaa turhia purkauksia asialliseen suuntaan.

Hetki yksin

Pelisääntöjen pitää toimia, kun ollaan viikko kyljekkäin, vaikka ympärillä on tunturikaupalla tilaa. Hetken yksityisyyttä saa korkeintaan, kun käy tarpeillaan. Ellei sitten vessapaperi ole jäänyt rinkan taskuun. Silloin on pakko huutaa kaveria apuun.

Kun illalla teltanpystytyksen jälkeen joku ilmoittaa menevänsä uimaan, toiset tyytyvät nyökyttelemään. Jos uimari haluaisi seuraa, hän kysyisi, lähteekö joku mukaan. Oman hetken saa myös vaikka poimimalla mukillisen marjoja tai tekemällä yksin kuvausreissun.

Sisäinen pakko

Vain harvoin erämaassa kohtaa muita. Tosin ruska-aikaan autiotuvilla voi joskus olla jopa ruuhkaa. Olemme törmänneet retkeilyjärjestöjen seurueisiin.

Kerran seurasimme pelastuskopterin lentoa. Aslak nouti autiotuvalta retkeilijän, joka oli lyönyt kirveellä jalkaansa. Aina voi sattua. Siksi rinkassa kulkee mukana vesitiivis noitapussi. Siinä ovat särky- ja kuumelääkkeet, sidetarpeet, laastarit, hakaneulat ja nippusiteet.

Vätsärin erämaan autiotuvalla tutustuimme yksinäiseen iäkkääseen mieheen. Hän kertoi tyttären jo kieltäneen häntä lähtemästä yksin vaeltamaan, mutta tuli sisäinen pakko lähteä. Miestä on helppo ymmärtää, samoin tytärtä.

Tapasimme miehen seuraavallakin tuvalla. Rupattelimme pitkään, ja seuraavana jouluna saimme häneltä kortin.

Huippumieli

Mikä panee ihmisen kulkemaan, uudelleen ja uudelleen? Useimmiten jo vaelluksen jälkeen saunan lauteilla hahmotellaan seuraavan vuoden taivalta.

Lauteilla syntyi myös vaellusperinteemme kymmenvuotisjuhlan idea. Päätimme kiivetä Suomen korkeimmalle huipulle katsomaan upeita maisemia.

Matka toteutui, maisemahaave ei. Elokuun viimeisenä päivänä 2008 Käsivarren suurtunturit piiloutuivat sankkaan sumuun. Se ei hälvennyt, vaikka tuuli tuiversi. Taivaalta tuli räntää.

Ennen meitä Haltin huipulla oli käynyt 92 067 ihmistä, jotka olivat kirjanneet nimensä siellä olevaan kirjaan. Nyt kävijöitä on jo yli 100 000.

Tuuli puski voimalla, maisemasta ei näkynyt mitään, mutta yhtään ei kaduttanut. Erämaahulluus ei vähentynyt.

Totta kai joskus ottaa päähän. Väsyttää. Rinkka syöpyy olkapäihin. Kantapäätä hiertää. Hiki tai vilu piinaa. Kaveri puhuu tyhmiä.

Silloin katson vaelluskenkieni kärkiä ja lasken askeleita. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi. Kastuneen villapipon alla päänahkaa kutittaa. Onneksi olemme jo vuosia sitten päättäneet, että peiliä ei näillä reissuilla tarvita.

Mutisen itsekseni jotakin auringon lämmöstä ja rantalomista.

Sade lakkaa. Ehkä illalla näkyvät revontulet. Tämä on hyvä hetki. Ja vielä on pari erämaa-aluetta vaeltamatta.

Matkassa mukana

  • Anna Näri, 56, ja Antero ”Antsa” Sarkio, 62, Helsinki.
  • Hia Sjöblom, 61, ja Lasse Kylänpää, 53, Salo.
  • Naiset tutustuivat toisiinsa nuorina tyttöinä partiossa. Samoista kuvioista löytyi Antsa. Lasse on porukan etevin kuvaaja, hän on tehnyt kuvakirjojakin. Antsa ja Hia olivat luokkatovereita jo kansakoulussa 1960-luvulla.
  • Kaikki ovat vaeltaneet eri porukoissa mutta kulkeneet viime vuodet yhdessä. Tavoitteena on kävellä läpi kaikki Tunturi-Lapin kaksitoista erämaa-aluetta. Kaksi pienintä puuttuu vielä.

Nelikkona vaelletut

  • Kevo, 1999
  • Paistunturi, 2000
  • Muotkatunturi, 2001
  • Hammastunturi, 2002
  • Pöyrisjärvi, 2003
  • Ropitunturi,
  • Käsivarsi, 2004
  • Kaldoaivi, 2005
  • Vätsäri, 2006
  • Tarvantovaara, 2007
  • Haltitunturi,
  • Käsivarsi, 2008
  • Pulju, 2009
  • Tsarmitunturi, 2012
  • Korvatunturi, 2013

Lapin erämaa-alueet x 12

Metsähallituksen hoitamia erämaa-alueita on lähes 15 000 neliökilometrin verran. Se on iso ja vaalimisen arvoinen pala maailman kauneinta luontoa. Suurin osa erämaa-alueista on perustettu 1991. Ne ovat asumattomia, tiettömiä ja lähes luonnontilaisia. Erämaa-alueiden rajojen kyljestä löytyy hotelleja, viihdettä ja mukavuutta. Nautinto niistä moninkertaistuu, kun se tuntuu ansaitulta vaelluksen jälkeen.

Mikä onkaan viikon telttailun jälkeen ihanampaa kuin sauna, lämmin ruoka, lasi viiniä ja nukkuminen lakanoitten välissä?
Ihanampaa on vain kokea sama uudelleen taas ensi vuonna.

  1. HAMMASTUNTURI, 1 825 km²
    Urho Kekkosen ja Lemmenjoen kansallispuistojen välissä. Entisiä kultamaita, avaraa kairaa.
  2. KALDOAIVI, 2 914 km²
    Suomen laajin erämaa-alue Inarin ja Utsjoen kuntien alueella. Erämaata jatkuu Norjan puolelle.
  3. KEMIHAARA, 302 km²
    Urho Kekkosen kansallispuiston eteläpuolella. Kemijoen ja Pihtijoen latvahaarat saavat alkunsa Kemihaaran pohjoisosan aapasoista.
  4. KÄSIVARSI, 2 2O6 km²
    Kävijämäärillä mitattuna suosituin erämaa-alue. Paljaitten suurtuntureiden jylhää aluetta, joka jatkuu Norjan ja Ruotsin puolelle ja on osa Skandeja. Houkuttimena on Suomen korkein huippu Halti, 1 324 m.
  5. MUOTKATUNTURI, 1 570 km²
    Erämaisin. Kumpuilevia tuntureita, soita, tunturikoivikkoja. Ei juurikaan autiotupia eikä merkittyjä reittejä.
  6. PAISTUNTURI, 1 570 km²
    Utsjoen ja Inarin alueilla. Soita, koivikkoja ja mukavasti kuljettavia tunturikankaita.
  7. PULJU, 614 km²
    Suuria soita, vaaroja ja tuntureita. Korsatunturin tupa on ollut perinteinen poromiesten kohtaamispaikka.
  8. PÖYRISJÄRVI, 1 280 km²
    Uskomattomat hiekkadyynit mykistävät kulkijan. Perinteistä kalastus-, metsästys- ja poronhoitoaluetta.
  9. TARVANTOVAARA, 670 km²
    Juuri mäntyrajan pohjoispuolella. Kalaisat Tarvanto- ja Harrijoet laskevat Muonionjokeen.
  10. TSARMITUNTURI, 150 km²
    Erämaametsäinen alue Venäjän rajan ja rajavyöhykkeen tuntumassa. Alueen laidoille tulee useita metsäautoteitä.
  11. TUNTSA, 212 km²
    Erämaan halki kulkee UKK-kävelyreitti, mutta alueelta löytyy tilaa myös omien polkujen kulkijalle.
  12. VÄTSÄRI, 1 550 km²
    Inarijärven itäosissa ja Kessin pohjoispuolella vaihteleva ja karu alue, joka rajoittuu sekä Norjaan että Venäjään.

Sinikka Saastamoisen lapset puolisoineen ja lapsineen vuokraavat joka jouluksi mökin, johon mahtuu koko heimo.

1960-luvulla pohjoiskarjalainen Sinikka Saastamoinen jäi leskeksi neljän alle 10-vuotiaan lapsen kanssa. Lisäksi hän odotti viidettä.

– Perhe hitsautui yhteen niin tiukasti, että aikuiset lapset perheineen haluavat vieläkin viettää joulut yhdessä, kertoo Maija-Liisa Punta-Saastamoinen, Sinikan ainoan pojan Maurin vaimo.

Miniä ja vävyt ovat sopeutuneet perinteeseen.

– Aiemmin menimme kaikki – puolisot, lapset ja lastenlapset – anopin luo, mutta nyt haluamme, että hän saa helpon joulun. Kahdeksankymppisen mummon koko joulukuu ei saa mennä keittiössä.

Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.
Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.

Pinja koristelee kuusta.
Pinja koristelee kuusta.

Joka jouluksi suku vuokraa mökin, yleensä eri paikasta. Viime vuonna valinta oli Simpelejärvi, jonka rannalla olevaan mökkiin mahtui koko 20 hengen seurue.

Joulunviettoon tulevat Maurin ja Maija-Liisan lisäksi heidän lapsensa Jesperi, 27, ja Suvetar, 22, sekä Maurin sisarukset lapsineen. Maurin sisar Pirjo ja hänen miehensä Pentti Sahlman ajavat vuokramökille Vantaalta. Sinikan esikoistytär Eija ja hänen puolisonsa Pauli Purmonen tulevat Joensuusta, samoin tytär Tarja ja Heino Hämäläinen poikansa Severin kanssa. Tytär Heli tulee joulunviettoon Tampereelta miehensä Keijo Karjulan ja lastensa Jonnen, Pinjan ja Elmerin kanssa.

– Parasta on yhdessäolo. Tuntuu hyvältä päivittää kuulumiset ilman kiirettä. Jokainen tuo jotain jouluruokaa. Esimerkiksi Mauri tekee sinapin, minä jälkiruuan. Tarja on koristelemisen mestari, hän tuo kukat, viimeksi upeat jouluruusut, Maija-Liisa sanoo.

Pirjo ottaa rennosti.
Pirjo ottaa rennosti.

Kodassa paistetaan makkaraa.
Kodassa paistetaan makkaraa.

Näkymä Parikkalan mökin ikkunasta pysäytti.

– Istuin sohvalla ja vain katselin, järvi tuli kuin syliin. Jää oli kaunista, vaikka sen päällä oli muutama sentti vettä. Kastelimme siinä varpaat saunan jälkeen, Maija-Liisa kertoo.

Suvun ohjelmaan kuuluu jouluna herkuttelu, saunominen, ulkoilu ja Trivial Pursuit -peli. Viimeksi sitkeimmät pelasivat aamuneljään.

– Sen jälkeen nukuimme hyvin.

Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.
Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.

Jouluaamuna mummo heräsi keittämään puuron, ja puolen päivän jälkeen koko seurue lähti ulos.

– Oli ihana nähdä, kun mummo käveli nuorten kanssa käsikoukkua ja nautti siitä, että kaikki ovat koolla.

Huvila.net > Loikonsaari 3


Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.
Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.

Ruotsin Lapista ei löydä joulupukkia, mutta hurjia rinteitä senkin edestä. Keltanokka lähti testaamaan, miten pääsee alas Riksgränseniä ja Björklideniä.

Opashan on hullu!

Olen saapunut vasta tunti sitten Ruotsin Lappiin, marssinut saman tien suksivuokraamoon, ährännyt vaivalloisesti massiiviset laskettelumonot jalkaan ja kuunnellut huolestuneena miniluentoa lumivyöryn vaaroista. Ja nyt pitäisi seurata lasketteluopasta vielä kilometri ylämäkeen kohti tunturin huippua.

Olen näännyksissä, hikinorot valuvat poskilla. Ihan kuin noutajan kalsa kosketus tuntuisi olkapäillä.

Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.
Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.

Matkaa on tehty jo puoli tuntia, ylämäkeen luonnollisesti. Björklidenin laskettelukeskus näkyy alhaalla pienenä. Horisontissa siintävät Norjan tunturit ja jossain niiden takana Atlantti. Jalassani on karvapohjaiset sukset. Ne eivät lipsu senttiäkään. Eivätkä kyllä luistakaan. Niillä vain tampataan matkaa ylämäkeen.

– Mika, sinä pystyt tähän. Ajattele, miten hienot maisemat ylhäällä odottavat. Sitten laskettelemme pitkin neitseellisiä lumia alas laaksoon. Det är kul! tsemppaa opas Kim Bergsten.

Mihin olen joutunut?

Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.
Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.

Sisulla huipulle

Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Jyväskylän Laajavuoressa. Alku oli vauhdikas, syöksyin pipo silmillä rinteen suoraan alas. En osannut oudoilla suksilla kurvata, kun en tullut keneltäkään kysyneeksi, miten se tapahtuu. Vauhdin sain pysähtymään juuri ennen parkkipaikkaa.

Sen jälkeen eksyin mäkeen satunnaisesti, keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Rinteessä oli joka kerta kivaa, mutta laskettelupuremaa en koskaan saanut. Ehkä Suomen rinteet olivat liian vaatimattomia tällaiselle Laajavuoren veteraanille.

Sitten ystäväni houkutteli testaamaan "vähän kovempaa kamaa", Ruotsin Lapin tuntureita. Ruotsihan on suomalaiselle kuin Amerikka. Siellä kaikki on hienompaa ja suurempaa, niin tunturitkin. Ruotsin Åre tunnetaan pikku-Alppeina, sillä sen korkein huippu Åreskutan yltää yli 1400 metriin. Rinteet ovat kilometrien pituisia. Suomen laskettelukeskuksissa moisista lukemista vain unelmoidaan.

Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.
Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.

Vierekkäin sijaitsevissa Björklidenissä ja Riksgränsenissa tunturit kohoavat reiluun kilometriin. Niiden luonnonrinteet sopivat monipuoliseen lasketteluun kuin valetut.

Bergsten on päässyt tunturin laelle ja jatkaa tsemppaamista. Ammattilaiselle kapuaminen on niin helppoa. Määränpää häämöttää, tamppaan karvapohjasuksiani rinnettä vimmaisesti ylös suomalaisella sisulla.

Det är kul! Det måste vara kul!

Lopulta pääsen perille. Viisikymppisen kunto voisi olla kovempikin, mutta olen yhä elossa.

Hiihtopummin tunnustukset

Bergsten auttaa irrottamaan karvapohjat suksista. Vedän keuhkot täyteen tunturi-ilmaa ja annan katseeni nuolla horisonttia. Olen kilometrin lähempänä taivasta kuin tunti sitten suksivuokraamossa. Olo on juhlallinen. Alan ymmärtää, miksi joskus pitää kärsiä, että voi nauttia.

Bergsten kaataa kuksaan kahvia.

– Olen ollut neljä vuotta Björklidenissä ja Riksgränsenissä lasketteluoppaana. Nuorena elin hiihtopummina Ranskan Chamonix'ssa. Siellä aloin myös vuorikiipeillä, ja se on suurin intohimoni. Laskettelu tulee kakkosena. Nytkin jatkaisin mieluiten matkaa aina vain ylöspäin, Bergsten tarinoi kahvitauollamme.

Täällä vartioin minä!
Täällä vartioin minä!

Näkemykseni vain vahvistuu: mieshän on umpihullu.

Huipulla tuulee. Kahvin lämmittävä vaikutus hupenee. On aika miettiä paluuta alas. Bergstenilla on suunnitelma. Seuraamme mestaria jyrkän rinteen reunaan. Rinne ei ole pitkä, mutta korkeusero nostaa hikikarpalot taas pintaan.

– Tässä on paljon pehmeää lunta, kuin höyhenillä laskisi. Seuraa vain minua, tee pitkiä nautinnollisia kaarroksia, nauti joka hetkestä, Bergsten sanoo ja lähtee.

Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.
Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.

Kuperkeikkoja pumpulissa

Bergsten pöllyttää tyylikkäästi lunta kaarrellessaan. Pian hän on rinteen alaosassa odottamassa meitä muita.

Olen ryhmämme keltanokka, muut ovat kokeneita laskettelijoita ja laskevat perässä leikitellen, kaiketi nautiskellen. Lähden liikkeelle. Luonnonrinteessä, vasta sataneessa pumpulilumessa laskeminen tuntuu erikoiselta. Lumi upottaa, vauhti kiihtyy hitaasti. Mutta se kiihtyy.

Tulee kaarroksen aika. Sukset eivät tahdo totella. Käännyn puolittain ja heitän kuperkeikan. Rämmin pystyyn. Sama toistuu seuraavassa mutkassa. Ja sitä seuraavassa.

Alas ehtineet hymyilevät hyväntahtoisesti. Onneksi rinteessä on niin paljon lunta, että kuperkeikkailu ei vammauta, mitä nyt vähän henkisesti.

– Onnittelut, Mika, selvisit. Se oli päivän haastavin osuus. Nyt pidetään hauskaa, Bergsten lupaa.

Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.
Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.

Rinne jatkuu loivahkona, ja löydän oman tapani kääntyä upottavassa lumessa. Tuuli suhisee korvissa, laakso lähenee ja talot muuttuvat näkökentässä isommiksi. Mäkeä riittää. Laskettelu kysyy reisilihaksia.

Pidän välillä taukoja ja ihailen arktisen luonnon kauneutta. Olen jo hyljännyt ajatuksen pysyä muiden matkassa. Hiljaa hyvä tulee, alas pääsee kaikilla nopeuksilla.

Lasken hotelli Fjälletin pihaan suksitelineen luo. Pian istun hotellin aulassa, ja takkatuli loimottaa. Kylmä huurteinen tuoksuu edessäni.

Reidet tutisevat, mutta nautin maisemasta Lapporteniin, Lapin porttiin. Näyttää kuin kuu olisi aikojen alkuhämärässä hipaissut Maata ja vienyt puolipallon muotoisen palan tuntureita mennessään.

Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.
Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.

Vihdoin vohvelia

Hotellin edessä odottaa hytillinen telavaunu. Se täyttyy matkustajista ja lähtee Låktatjåkkon tunturiasemalle 1228 metrin korkeuteen.

Alhaalla aurinko paistaa, mutta perillä odottaa vaakasuoraan viuhuva hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. Lapin luonto luo Ruotsissakin outoa taikaa.

Puikahdan kohti mustaseinäistä hirsitaloa. Sisällä odottaa maailman pohjoisin vohvelikahvila. Käyn pirttipöytään, riisun toppatakkini ja tartun vohveliin.

Olen laskettelu-urani huipulla, kukkulan kuningas. Mietin jo tulevaa Åren-retkeä. Pohjoismaiden pisimmät rinteet vain naurattavat Björklidenin veteraania.

Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.
Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.

Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.
Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 6/2016.

Laskettelukeskukset

  • Riksgränsenin ja Björklidenin laskettelukeskukset sijaitsevat vierekkäin Kiirunasta kaakkoon lähellä Norjan rajaa, Napapiiriltä 200 kilometriä pohjoiseen. Molemmat tunnetaan hyvistä off-piste-laskuista eli vapaalaskuista rakentamattomilla luonnonlumisilla rinteillä.
  • Björklidenissä on 23 rinnettä ja viisi hissiä. Kittelsdalsin hissi vie korkeimmalle, 1100 metriin. Riksgränsenissä löytyy 15 rinnettä, 6 hissiä ja liki rajattomasti vapaalaskurinteitä. 

Näin pääset perille

  • Helsingistä Tukholman kautta lento Kiirunaan, mistä matkaa perille valtatietä E10 on noin 130 kilometriä. Lentoaika Helsinki-Kiiruna 2,5 tuntia. Kentältä on bussiyhteys laskettelukeskuksiin, 30 e/suunta. Bussi kulkee usein myös Björklidenin ja Riksgränsenin välillä.
  • Kiirettömille sopii juna Tukholmasta Riksgränseniin, matka-aika 18 tuntia.
  • Norjan Narvikin lentokentälle on Riksgränsenistä vain 40 kilometriä, mutta bussiyhteyttä kentältä Ruotsin puolelle ei ole. Ruotsin ja Norjan välinen tie on joskus lumimyrskyn takia päiviä poikki. Oulusta maantietä pitkin Riksgänseniin on 620 kilometriä.
  • Helikopterilla? Arctic Elementsin järjestämillä räätälöidyillä 1-7 päivän Heliski-retkillä kokeneet laskettelijat viedään helikopterilla laskemaan neitseellisille puuterilumille vuoristoon, kuten yli 2 000-metriselle, jyrkkärinteiselle Kebnekaiselle. 

SOS

  • Merkitsemättömillä luonnonrinteillä on lumivyöryvaara. Suksivuokraamoista saa pakollisena lisävarusteena repun, jossa on muun muassa lähetin ja lumilapio. Suksivuokraamojen henkilökunta ja laskettelunopettajat opastavat, miten toimia lumivyöryssä.
  • Laskettelussa voi loukkaantua kaatuessaan. Kannattaa varmistaa ennen matkaa, että vakuutukset ovat voimassa. Kypärä on tärkeä turvavaruste.
  • Ruotsin hätänumero on 112.

Sää

  • Talvisesonki alkaa helmikuussa, kun keli muuttuu epävarmasta aurinkoiseksi. Rinteissä riittää lunta toukokuun puoliväliin. Silloin päivälämpötilat ovat reilusti plussalla, mutta yöt edelleen kylmiä. Säätilan vaihtelut ovat tuntureilla nopeita, mikä kannattaa ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Majoitus

  • Riksgränsenissä laskettelukeskuksen sydän on suuri Hotell Riksgränsen, jonka huonevalikoima on laaja himolaskettelijan koppero hyteistä perhesviitteihin. Perhehotelli Meteorologen Ski Lodge tarjoaa personnallista luksusmajoitusta.
  • Björklidenissa majoitustilaa tarjoaa hotelli Fjället 1-4 hengen huoneissa ja lomamökeissä. Todellista huippumajoitusta tarjoaa pieni Låktatjåkkan tunturihotelli 1228 metyrin korkeudessa.