Kahden pariskunnan tavoitteena on kävellä läpi kaikki Tunturi-Lapin kaksitoista erämaa-aluetta. Joka kerta rinkkaan pakataan noitapussi.

Jälleen kerran istumme nuotiolla Lapin erämaassa. Tulen valokeilan ulkopuolella on pimeää. Hiiripöllö istahtaa lähioksalle, seuraa meitä hetken ja katoaa sysimustalle taivaalle.

Tässä ja nyt on hyvä. Sade on tauonnut. Lämpötila alittaa nollaa. Hyvällä tuurilla revontulet näkyvät ennen nukahtamista.

Niitä odotellessamme keitämme vielä yhdet pakkikahvit. Ne juodaan kuksasta. Sitä ei kuulu tiskata. Kahvaan on kaiverrettu omistajan nimi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vaelluksella tingitään arjen ylellisyyksistä. Kun ei viikkoon näe vessaa eikä vesipostia, vaelluskumppanin hiki ja hankaluus tulevat tutuiksi. Silti lähdemme matkaan yhä uudelleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Neljä kaverusta, kaksi pariskuntaa tiettömillä taipaleilla, viikko kerrallaan.

Mikä meitä riivaa? Onko se lapinhulluus, pakoa arjesta vai jatkuvaa itsensä testaamisen ja voittamisen iloa?

Tätä pohdimme nuotiolla syyskuisessa illassa, lähekkäin.

Vaellukselle lähtiessä jännittää. Reissussa eletään vain hetki kerrallaan. Reissun jälkeen tulee hyvä olo.

Mikä meitä riivaa? Onko se lapinhulluus vai pakoa arjesta?

Taskumatti rinkan pohjalla

Yhteiset kokemukset yhdistävät. Ne opettavat ja niistä riittää naurua. Esimerkiksi Kaldoaivin märänkylmälle startille hörötellään aika ajoin.

Pitkästä ajomatkasta väsyneinä vaihdoimme vaellusvarusteet päällemme, nostimme rinkat selkään ja lähdimme tihkusateessa liikkeelle.

Kartan ohut sininen viiva olikin maastossa laajaa hyllyvää hetteikköä. Porukan pienimpänä otin vauhtia, mutta jo kolmannella askeleella upposin vyötäröä myöten liejuun. Suusta tuli ruma sana ja varoitus kavereille. Älkää tulko perässä.
Kastuneet housut eivät kuivuneet koko viikon aikana.

Hymy irtosi, kun kaveri kaivoi rinkan pohjalta taskumatin. Yleensä niin sanotusta ylityspullosta saa huikan, kun on ylittänyt vuolaana virtaavan veden. Tällä kertaa otettiin niin sanottu alitushuikka. Tiesin jo silloin, että tapahtumalle nauretaan vielä monta kertaa.

Yhtä makeasti nauretaan sokerille, joka levisi kanervikkoon ensimmäisellä kahvitauolla. Siirryimme silloin porukalla sokerittomaan kahviin. Naureskelemme myös temppuilevalle kompassille, jolla voi suunnistaa vain reippaan ravistelun jälkeen.

Yhteisvoimin

Pitkien kilometrien aikana ehtii miettiä. Kuljemme aina hitaasti, pidämme taukoja, nautimme. Maastosta riippuen viikon taival asettuu sadan kilometrin tuntumaan.

Päällimmäisinä jäävät mieleen elämykset ja tuntemukset, rauha ja avaruus. On aikaa ihailla maakotkan ylvästä lentoa Käsivarren suurtuntureiden maisemassa. Ruska hiipii pakkasöitten saattelemana syksyiseen aamuun. Silloin ei harmita, vaikka illalla purosta valmiiksi haettu puurovesi on jäätynyt retkikeittimen kattilaan.

Emme kinastele tehtävien jaosta. Se tekee, jolta parhaiten sujuu, muut auttavat. Suunnistustaitoisimmat valitsevat reitit, mutta kuuntelevat toisten toiveita. Ruoka, enimmäkseen kuivattua ja jauhettua, on suunniteltu, punnittu ja pakattu annoksiin etukäteen.

Päiväannoksia otetaan vuorotellen kaikkien rinkoista. Viikon aikana rinkat kevenevät. Kukin kantaa osansa yhteisistä varusteista. Yksi teltan, toinen työkalut, kolmas retkikeittimen, neljäs polttoaineen ja ensiapuvälineet. Vesi otetaan tunturipuroista.
Vanhat vaellusvalokuvat kertovat retkeilyvälineiden huimasta kehityksestä. Makuupussit, -alustat ja sadeasut saadaan nyt aiempaa pienempään tilaan.

Nelikkomme pystyisi leiriytymään vaihtamatta sanaakaan.

Sanaton tanssi

Nelikkomme pystyisi leiriytymään vaihtamatta sanaakaan. Teltan pystytys, nuotion sytytys, ruuan valmistus, astioiden tiskaus ja jälkien siivoaminen luonnistuvat kuin sanaton tanssi.

Jopa nukkumaan mennään samassa järjestyksessä: pisin ensin ja pienin viimeisenä. Aamulla nousemme käänteisessä järjestyksessä. Nukumme tiiviisti ja lämpimästi. Tosin joskus tuntuu ahtaalta. Olemme niin lähellä toisiamme, että jos yhtä rupeaa naurattamaan, tarttuu hytke naapuriin.

Porukka roolittaa itsensä kuin vahingossa. Yksi voi olla kireiden tilanteiden selvittäjä, toinen hiljainen myötäilijä, kolmas kannustaja, neljäs palauttaa turhia purkauksia asialliseen suuntaan.

Hetki yksin

Pelisääntöjen pitää toimia, kun ollaan viikko kyljekkäin, vaikka ympärillä on tunturikaupalla tilaa. Hetken yksityisyyttä saa korkeintaan, kun käy tarpeillaan. Ellei sitten vessapaperi ole jäänyt rinkan taskuun. Silloin on pakko huutaa kaveria apuun.

Kun illalla teltanpystytyksen jälkeen joku ilmoittaa menevänsä uimaan, toiset tyytyvät nyökyttelemään. Jos uimari haluaisi seuraa, hän kysyisi, lähteekö joku mukaan. Oman hetken saa myös vaikka poimimalla mukillisen marjoja tai tekemällä yksin kuvausreissun.

Sisäinen pakko

Vain harvoin erämaassa kohtaa muita. Tosin ruska-aikaan autiotuvilla voi joskus olla jopa ruuhkaa. Olemme törmänneet retkeilyjärjestöjen seurueisiin.

Kerran seurasimme pelastuskopterin lentoa. Aslak nouti autiotuvalta retkeilijän, joka oli lyönyt kirveellä jalkaansa. Aina voi sattua. Siksi rinkassa kulkee mukana vesitiivis noitapussi. Siinä ovat särky- ja kuumelääkkeet, sidetarpeet, laastarit, hakaneulat ja nippusiteet.

Vätsärin erämaan autiotuvalla tutustuimme yksinäiseen iäkkääseen mieheen. Hän kertoi tyttären jo kieltäneen häntä lähtemästä yksin vaeltamaan, mutta tuli sisäinen pakko lähteä. Miestä on helppo ymmärtää, samoin tytärtä.

Tapasimme miehen seuraavallakin tuvalla. Rupattelimme pitkään, ja seuraavana jouluna saimme häneltä kortin.

Huippumieli

Mikä panee ihmisen kulkemaan, uudelleen ja uudelleen? Useimmiten jo vaelluksen jälkeen saunan lauteilla hahmotellaan seuraavan vuoden taivalta.

Lauteilla syntyi myös vaellusperinteemme kymmenvuotisjuhlan idea. Päätimme kiivetä Suomen korkeimmalle huipulle katsomaan upeita maisemia.

Matka toteutui, maisemahaave ei. Elokuun viimeisenä päivänä 2008 Käsivarren suurtunturit piiloutuivat sankkaan sumuun. Se ei hälvennyt, vaikka tuuli tuiversi. Taivaalta tuli räntää.

Ennen meitä Haltin huipulla oli käynyt 92 067 ihmistä, jotka olivat kirjanneet nimensä siellä olevaan kirjaan. Nyt kävijöitä on jo yli 100 000.

Tuuli puski voimalla, maisemasta ei näkynyt mitään, mutta yhtään ei kaduttanut. Erämaahulluus ei vähentynyt.

Totta kai joskus ottaa päähän. Väsyttää. Rinkka syöpyy olkapäihin. Kantapäätä hiertää. Hiki tai vilu piinaa. Kaveri puhuu tyhmiä.

Silloin katson vaelluskenkieni kärkiä ja lasken askeleita. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi. Kastuneen villapipon alla päänahkaa kutittaa. Onneksi olemme jo vuosia sitten päättäneet, että peiliä ei näillä reissuilla tarvita.

Mutisen itsekseni jotakin auringon lämmöstä ja rantalomista.

Sade lakkaa. Ehkä illalla näkyvät revontulet. Tämä on hyvä hetki. Ja vielä on pari erämaa-aluetta vaeltamatta.

Matkassa mukana

  • Anna Näri, 56, ja Antero ”Antsa” Sarkio, 62, Helsinki.
  • Hia Sjöblom, 61, ja Lasse Kylänpää, 53, Salo.
  • Naiset tutustuivat toisiinsa nuorina tyttöinä partiossa. Samoista kuvioista löytyi Antsa. Lasse on porukan etevin kuvaaja, hän on tehnyt kuvakirjojakin. Antsa ja Hia olivat luokkatovereita jo kansakoulussa 1960-luvulla.
  • Kaikki ovat vaeltaneet eri porukoissa mutta kulkeneet viime vuodet yhdessä. Tavoitteena on kävellä läpi kaikki Tunturi-Lapin kaksitoista erämaa-aluetta. Kaksi pienintä puuttuu vielä.

Nelikkona vaelletut

  • Kevo, 1999
  • Paistunturi, 2000
  • Muotkatunturi, 2001
  • Hammastunturi, 2002
  • Pöyrisjärvi, 2003
  • Ropitunturi,
  • Käsivarsi, 2004
  • Kaldoaivi, 2005
  • Vätsäri, 2006
  • Tarvantovaara, 2007
  • Haltitunturi,
  • Käsivarsi, 2008
  • Pulju, 2009
  • Tsarmitunturi, 2012
  • Korvatunturi, 2013

Lapin erämaa-alueet x 12

Metsähallituksen hoitamia erämaa-alueita on lähes 15 000 neliökilometrin verran. Se on iso ja vaalimisen arvoinen pala maailman kauneinta luontoa. Suurin osa erämaa-alueista on perustettu 1991. Ne ovat asumattomia, tiettömiä ja lähes luonnontilaisia. Erämaa-alueiden rajojen kyljestä löytyy hotelleja, viihdettä ja mukavuutta. Nautinto niistä moninkertaistuu, kun se tuntuu ansaitulta vaelluksen jälkeen.

Mikä onkaan viikon telttailun jälkeen ihanampaa kuin sauna, lämmin ruoka, lasi viiniä ja nukkuminen lakanoitten välissä?
Ihanampaa on vain kokea sama uudelleen taas ensi vuonna.

  1. HAMMASTUNTURI, 1 825 km²
    Urho Kekkosen ja Lemmenjoen kansallispuistojen välissä. Entisiä kultamaita, avaraa kairaa.
  2. KALDOAIVI, 2 914 km²
    Suomen laajin erämaa-alue Inarin ja Utsjoen kuntien alueella. Erämaata jatkuu Norjan puolelle.
  3. KEMIHAARA, 302 km²
    Urho Kekkosen kansallispuiston eteläpuolella. Kemijoen ja Pihtijoen latvahaarat saavat alkunsa Kemihaaran pohjoisosan aapasoista.
  4. KÄSIVARSI, 2 2O6 km²
    Kävijämäärillä mitattuna suosituin erämaa-alue. Paljaitten suurtuntureiden jylhää aluetta, joka jatkuu Norjan ja Ruotsin puolelle ja on osa Skandeja. Houkuttimena on Suomen korkein huippu Halti, 1 324 m.
  5. MUOTKATUNTURI, 1 570 km²
    Erämaisin. Kumpuilevia tuntureita, soita, tunturikoivikkoja. Ei juurikaan autiotupia eikä merkittyjä reittejä.
  6. PAISTUNTURI, 1 570 km²
    Utsjoen ja Inarin alueilla. Soita, koivikkoja ja mukavasti kuljettavia tunturikankaita.
  7. PULJU, 614 km²
    Suuria soita, vaaroja ja tuntureita. Korsatunturin tupa on ollut perinteinen poromiesten kohtaamispaikka.
  8. PÖYRISJÄRVI, 1 280 km²
    Uskomattomat hiekkadyynit mykistävät kulkijan. Perinteistä kalastus-, metsästys- ja poronhoitoaluetta.
  9. TARVANTOVAARA, 670 km²
    Juuri mäntyrajan pohjoispuolella. Kalaisat Tarvanto- ja Harrijoet laskevat Muonionjokeen.
  10. TSARMITUNTURI, 150 km²
    Erämaametsäinen alue Venäjän rajan ja rajavyöhykkeen tuntumassa. Alueen laidoille tulee useita metsäautoteitä.
  11. TUNTSA, 212 km²
    Erämaan halki kulkee UKK-kävelyreitti, mutta alueelta löytyy tilaa myös omien polkujen kulkijalle.
  12. VÄTSÄRI, 1 550 km²
    Inarijärven itäosissa ja Kessin pohjoispuolella vaihteleva ja karu alue, joka rajoittuu sekä Norjaan että Venäjään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla