Paina kuvan päällä nuolesta ja näet lisää kuvia.
Paina kuvan päällä nuolesta ja näet lisää kuvia.

Helppo tie Haltille. Sellaiseksikin kutsutaan tätä reittiä, jolla Suomen katolle pääsee vaivatta, ilman fyysistä koettelemusta. Otimme allemme kelkan ja painelimme ylös.

Onko kaikki hyvin? Paleleeko? Näin kysyy Kilpis­safarien opas ja yrittäjä Hannu Rauhala kymmenen minuutin ajon jälkeen.

Mikäpä tässä ollessa, moottorikelkan reessä porontaljojen välissä. Vakuutan kaiken olevan erinomaisesti, vaikka pakkanen paukkuu 30 asteen tuntumissa. Päällä on kuitenkin lämpimät varusteet ja maisema kuin National Geographic -lehden luonto­kuvista.

Kirkas pakkasilma saa pilvettömän taivaan näyttämään entistä sinisemmältä ja silmänkantamattomiin kumpuilevat tunturit hohtavan valkoisilta. Ensikosketus talvisiin suurtuntureihin on uskomaton kokemus.

Värit ovat niin tyypillistä Suomea, mutta onko meillä todellakin tällaisia maisemia? Kyllä on. Nyt ollaan rekiretkellä Kilpisjärveltä Haltille, Suomen katolle.

Vaivaton vaihtoehto

Monen mielestä ainoa oikea tapa valloittaa Halti on tehdä se patikoiden. Jos noin sadan kilometrin kävely tai hiihto ei esimerkiksi terveyssyistä ole mahdollista, kannattaa harkita rekikyytiä.

Kallistuin itse tähän helpoimpaan tapaan, koska halusin keskittyä valokuvaamiseen ja maisemista nauttimiseen. Haltille ei myöskään saa ajaa kelkalla ilman paikallista opasta. Alue on ensisijaista poronhoitoaluetta, jolla saavat ajaa vapaasti vain paikalliset asukkaat. Äkkinäinen etelänkulkija voisi viitoituksesta huolimatta myös eksyä tunturiin, etenkin kun Käsivarren Lapissa kelit voivat vaihtua hetkessä auringonpaisteesta lumisateeseen.

Umpihangen lumo

Retkipäivänä edellispäivien puhurista ylängöllä ei ole jäljellä kuin tuulen tuivertamat koskemattomat hanget. Hanki kantaa ja kelkka kulkee hyvin kohti Suomen korkeimmaksi tunturiksi tituleerattua Haltia.

– Itse asiassa Suomen korkein, kokonaan Suomen puolella oleva tunturi on nimeltään Ridni, valistaa oppaani Hannu Rauhala ja osoittaa kaukaisuudessa kumpuilevia, jylhiä tuntureita.

Ohitamme erikoisesta muodostaan tutun Saivaaran. Sen huippu muistuttaa lännenelokuvista tuttuja ajanhampaan syömiä vuoria, ja siellä on innokkaana Lapin-kävijänä tunnetun presidentti Urho Kekkosen muistolaatta. Varsinkin alkuaikoina Kekkosen kerrottiin hiihdättäneen perässähiihtäjiä näännyksiin asti 50 kilometrin reiteillä.

Kyllähän täällä kelpaisi nytkin sivakoida. Tunturituuli on pieksänyt hangen niin kovaksi, että aikuinenkin saattaa kirmailla ilman suksia pitkin tuntureita hankeen uppoamatta. Reitin varrella näkyy vain kaksi ladutonta taivalta taittavaa hiihtäjää ahkio perässään.

Mielen sopukoista putkahtaa esiin tilanteeseen sopiva Aaro Hellaakosken värssy: Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki.

Kusiainen hiljentyy

Muutaman tunnin ajomatkan jälkeen kelkka kiskoo rekeä jo Pihtsusjärven autiotuvan ohi kohti Haltia.

Kun takavuosina nousin Haltille patikoiden, viimeinen kivikkoinen nousu taittui sankassa sumussa kiveltä kivelle loikkien. Nyt kelkka  karauttaa sujuvasti tunturin laelle maiseman kylpiessä auringossa.

Moottorikelkan sammuttua edes tuulenvire ei riko hiljaisuutta.

Täällä voisi etelänihminen istua pidemmänkin tovin, kuin Havukka-ahon ajattelija, ja antaa ajatuksen lentää vapaana kuin hiirihaukka.

Taivaan pankolla avaraa maailmaa katsellessa Veikko Huovisen hahmon ajatuksen kulku alkaa tuntua vallan viisaalta. Kuten se, että ihmisellä on tässä maailmankaikkeudessa vain kusiaisen valtuudet.

Totuus poroista

Paluumatkalla opas-Hannu suuntaa kelkkamme kohti valtakunnan länsirajaa. Koukkaapa reki välillä kuningas Haraldin valtakunnan eli Norjan puolelle.

Länsilaitaa palaamme etenkin siksi, että haluan kuvata poroja niiden talvilaitumilla. Menomatkalla Haltille poroja ei näkynyt. Oppaani mukaan syynä on se, että lähes kaikki  porot laiduntavat nyt länsilaidalla.

"Poroisännällä on samanmerkkinen kelkka ja porot tuntevat sen äänen. "

Kelkan pysähtyessä petteripunakuonot alkavat ruuan toivossa jolkutella jonossa luoksemme.

– Poroisännällä on samanmerkkinen kelkka ja ne tuntevat sen äänen. Luulevat, että tuomme niille heiniä, Hannu selittää.

Tyhjäkävelyä tyylillä

Päivän kallistuessa kohti hämärää retkueemme laskeutuu puuttomalta ylängöltä tunturikoivujen reunustamaan Kilpisjärven kylään. Ylhäällä tunturissa oli ollut huomattavasti lämpimämpää kuin alhaalla kylässä; auringon laskiessa kylmyys alkaa hiipiä paksujen varusteiden sisään.

– Monia etelänihmisiä saa patistaa panemaan tarpeeksi lämpimiä vaatteita päälle, Hannu myöntää.

Matkan jälkeen on hetki aikaa tarinoida mielenkiintoisista aiheista, kuten alueelle suunnitellusta kansallispuistosta ja eläinkannasta.

Joskus tuntureilla on liikkunut hirviäkin. Myös naali on jo perin harvinainen, ja ahmoja on nähty. Minä näin vain moottorikelkan jäljet.

Ehkä minulla kävisi hurja tuuri ja näkisin jälkien jättäjät ensi kerralla.

Lapin miehet kutsuvat vaeltajia leikillisesti tyhjänkävelijöiksi. Mutta ensi kerralla olisi asiaa. Jos ei muuta, niin katsoisin, näkyykö ahmoista edes jälkiä. Mitä sitä joutavaa Lapin perukoille ajamaan.

Artikkeli on ilmestynyt alunperin ET-lehdessä 18/2014.

Miten rekiretkelle?

  • Mitä: Rekiretkiä Haltille järjestävät muun muassa Kilpissafarit ja The Lapland Connection.
  • Ajankohta: Joulukuusta huhtikuun loppuun. Säävaraus.
  • Kesto: Kokopäiväretki, seitsemän tuntia.
  • Hinta: 80 e/hlö. Minimiosallistujamäärä neljä henkilöä. Pienempi seurue voi varata koko reen omaan käyttöönsä 320 eurolla. Kilpissafareilla varusteet, kuten kypärä, haalarit, kengät ja käsineet, kuuluvat retken hintaan. Laplandconnectionilla hintaan sisältyy kypärä, lisämaksu muista varusteista 12 e/hlö.
  • Muuta: Haltille voi mennä myös moottori­kelkalla. Kelkkailu vaatii aina paikallisen oppaan mukanaolon ja uraluvan.
    Tarkempia tietoja opaspalveluista, kelkkojen vuoraamisesta sekä uraluvista voi kysyä muun muassa retkien järjestäjiltä.
  • Ilmaista: Jos kunto riittää, Haltille voi hiihtää omatoimisesti. Autiotuvissa
    majoittuminen on maksutonta. Kesäreittiä patikoiden Kilpisjärveltä on Haltille matkaa noin 55 kilometriä.
    kilpissafarit.fi, thelaplandconnection.com
  • Tiedot vuodelta 2014.

Sinikka Saastamoisen lapset puolisoineen ja lapsineen vuokraavat joka jouluksi mökin, johon mahtuu koko heimo.

1960-luvulla pohjoiskarjalainen Sinikka Saastamoinen jäi leskeksi neljän alle 10-vuotiaan lapsen kanssa. Lisäksi hän odotti viidettä.

– Perhe hitsautui yhteen niin tiukasti, että aikuiset lapset perheineen haluavat vieläkin viettää joulut yhdessä, kertoo Maija-Liisa Punta-Saastamoinen, Sinikan ainoan pojan Maurin vaimo.

Miniä ja vävyt ovat sopeutuneet perinteeseen.

– Aiemmin menimme kaikki – puolisot, lapset ja lastenlapset – anopin luo, mutta nyt haluamme, että hän saa helpon joulun. Kahdeksankymppisen mummon koko joulukuu ei saa mennä keittiössä.

Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.
Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.

Pinja koristelee kuusta.
Pinja koristelee kuusta.

Joka jouluksi suku vuokraa mökin, yleensä eri paikasta. Viime vuonna valinta oli Simpelejärvi, jonka rannalla olevaan mökkiin mahtui koko 20 hengen seurue.

Joulunviettoon tulevat Maurin ja Maija-Liisan lisäksi heidän lapsensa Jesperi, 27, ja Suvetar, 22, sekä Maurin sisarukset lapsineen. Maurin sisar Pirjo ja hänen miehensä Pentti Sahlman ajavat vuokramökille Vantaalta. Sinikan esikoistytär Eija ja hänen puolisonsa Pauli Purmonen tulevat Joensuusta, samoin tytär Tarja ja Heino Hämäläinen poikansa Severin kanssa. Tytär Heli tulee joulunviettoon Tampereelta miehensä Keijo Karjulan ja lastensa Jonnen, Pinjan ja Elmerin kanssa.

– Parasta on yhdessäolo. Tuntuu hyvältä päivittää kuulumiset ilman kiirettä. Jokainen tuo jotain jouluruokaa. Esimerkiksi Mauri tekee sinapin, minä jälkiruuan. Tarja on koristelemisen mestari, hän tuo kukat, viimeksi upeat jouluruusut, Maija-Liisa sanoo.

Pirjo ottaa rennosti.
Pirjo ottaa rennosti.

Kodassa paistetaan makkaraa.
Kodassa paistetaan makkaraa.

Näkymä Parikkalan mökin ikkunasta pysäytti.

– Istuin sohvalla ja vain katselin, järvi tuli kuin syliin. Jää oli kaunista, vaikka sen päällä oli muutama sentti vettä. Kastelimme siinä varpaat saunan jälkeen, Maija-Liisa kertoo.

Suvun ohjelmaan kuuluu jouluna herkuttelu, saunominen, ulkoilu ja Trivial Pursuit -peli. Viimeksi sitkeimmät pelasivat aamuneljään.

– Sen jälkeen nukuimme hyvin.

Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.
Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.

Jouluaamuna mummo heräsi keittämään puuron, ja puolen päivän jälkeen koko seurue lähti ulos.

– Oli ihana nähdä, kun mummo käveli nuorten kanssa käsikoukkua ja nautti siitä, että kaikki ovat koolla.

Huvila.net > Loikonsaari 3


Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.
Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.

Ruotsin Lapista ei löydä joulupukkia, mutta hurjia rinteitä senkin edestä. Keltanokka lähti testaamaan, miten pääsee alas Riksgränseniä ja Björklideniä.

Opashan on hullu!

Olen saapunut vasta tunti sitten Ruotsin Lappiin, marssinut saman tien suksivuokraamoon, ährännyt vaivalloisesti massiiviset laskettelumonot jalkaan ja kuunnellut huolestuneena miniluentoa lumivyöryn vaaroista. Ja nyt pitäisi seurata lasketteluopasta vielä kilometri ylämäkeen kohti tunturin huippua.

Olen näännyksissä, hikinorot valuvat poskilla. Ihan kuin noutajan kalsa kosketus tuntuisi olkapäillä.

Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.
Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.

Matkaa on tehty jo puoli tuntia, ylämäkeen luonnollisesti. Björklidenin laskettelukeskus näkyy alhaalla pienenä. Horisontissa siintävät Norjan tunturit ja jossain niiden takana Atlantti. Jalassani on karvapohjaiset sukset. Ne eivät lipsu senttiäkään. Eivätkä kyllä luistakaan. Niillä vain tampataan matkaa ylämäkeen.

– Mika, sinä pystyt tähän. Ajattele, miten hienot maisemat ylhäällä odottavat. Sitten laskettelemme pitkin neitseellisiä lumia alas laaksoon. Det är kul! tsemppaa opas Kim Bergsten.

Mihin olen joutunut?

Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.
Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.

Sisulla huipulle

Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Jyväskylän Laajavuoressa. Alku oli vauhdikas, syöksyin pipo silmillä rinteen suoraan alas. En osannut oudoilla suksilla kurvata, kun en tullut keneltäkään kysyneeksi, miten se tapahtuu. Vauhdin sain pysähtymään juuri ennen parkkipaikkaa.

Sen jälkeen eksyin mäkeen satunnaisesti, keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Rinteessä oli joka kerta kivaa, mutta laskettelupuremaa en koskaan saanut. Ehkä Suomen rinteet olivat liian vaatimattomia tällaiselle Laajavuoren veteraanille.

Sitten ystäväni houkutteli testaamaan "vähän kovempaa kamaa", Ruotsin Lapin tuntureita. Ruotsihan on suomalaiselle kuin Amerikka. Siellä kaikki on hienompaa ja suurempaa, niin tunturitkin. Ruotsin Åre tunnetaan pikku-Alppeina, sillä sen korkein huippu Åreskutan yltää yli 1400 metriin. Rinteet ovat kilometrien pituisia. Suomen laskettelukeskuksissa moisista lukemista vain unelmoidaan.

Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.
Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.

Vierekkäin sijaitsevissa Björklidenissä ja Riksgränsenissa tunturit kohoavat reiluun kilometriin. Niiden luonnonrinteet sopivat monipuoliseen lasketteluun kuin valetut.

Bergsten on päässyt tunturin laelle ja jatkaa tsemppaamista. Ammattilaiselle kapuaminen on niin helppoa. Määränpää häämöttää, tamppaan karvapohjasuksiani rinnettä vimmaisesti ylös suomalaisella sisulla.

Det är kul! Det måste vara kul!

Lopulta pääsen perille. Viisikymppisen kunto voisi olla kovempikin, mutta olen yhä elossa.

Hiihtopummin tunnustukset

Bergsten auttaa irrottamaan karvapohjat suksista. Vedän keuhkot täyteen tunturi-ilmaa ja annan katseeni nuolla horisonttia. Olen kilometrin lähempänä taivasta kuin tunti sitten suksivuokraamossa. Olo on juhlallinen. Alan ymmärtää, miksi joskus pitää kärsiä, että voi nauttia.

Bergsten kaataa kuksaan kahvia.

– Olen ollut neljä vuotta Björklidenissä ja Riksgränsenissä lasketteluoppaana. Nuorena elin hiihtopummina Ranskan Chamonix'ssa. Siellä aloin myös vuorikiipeillä, ja se on suurin intohimoni. Laskettelu tulee kakkosena. Nytkin jatkaisin mieluiten matkaa aina vain ylöspäin, Bergsten tarinoi kahvitauollamme.

Täällä vartioin minä!
Täällä vartioin minä!

Näkemykseni vain vahvistuu: mieshän on umpihullu.

Huipulla tuulee. Kahvin lämmittävä vaikutus hupenee. On aika miettiä paluuta alas. Bergstenilla on suunnitelma. Seuraamme mestaria jyrkän rinteen reunaan. Rinne ei ole pitkä, mutta korkeusero nostaa hikikarpalot taas pintaan.

– Tässä on paljon pehmeää lunta, kuin höyhenillä laskisi. Seuraa vain minua, tee pitkiä nautinnollisia kaarroksia, nauti joka hetkestä, Bergsten sanoo ja lähtee.

Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.
Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.

Kuperkeikkoja pumpulissa

Bergsten pöllyttää tyylikkäästi lunta kaarrellessaan. Pian hän on rinteen alaosassa odottamassa meitä muita.

Olen ryhmämme keltanokka, muut ovat kokeneita laskettelijoita ja laskevat perässä leikitellen, kaiketi nautiskellen. Lähden liikkeelle. Luonnonrinteessä, vasta sataneessa pumpulilumessa laskeminen tuntuu erikoiselta. Lumi upottaa, vauhti kiihtyy hitaasti. Mutta se kiihtyy.

Tulee kaarroksen aika. Sukset eivät tahdo totella. Käännyn puolittain ja heitän kuperkeikan. Rämmin pystyyn. Sama toistuu seuraavassa mutkassa. Ja sitä seuraavassa.

Alas ehtineet hymyilevät hyväntahtoisesti. Onneksi rinteessä on niin paljon lunta, että kuperkeikkailu ei vammauta, mitä nyt vähän henkisesti.

– Onnittelut, Mika, selvisit. Se oli päivän haastavin osuus. Nyt pidetään hauskaa, Bergsten lupaa.

Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.
Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.

Rinne jatkuu loivahkona, ja löydän oman tapani kääntyä upottavassa lumessa. Tuuli suhisee korvissa, laakso lähenee ja talot muuttuvat näkökentässä isommiksi. Mäkeä riittää. Laskettelu kysyy reisilihaksia.

Pidän välillä taukoja ja ihailen arktisen luonnon kauneutta. Olen jo hyljännyt ajatuksen pysyä muiden matkassa. Hiljaa hyvä tulee, alas pääsee kaikilla nopeuksilla.

Lasken hotelli Fjälletin pihaan suksitelineen luo. Pian istun hotellin aulassa, ja takkatuli loimottaa. Kylmä huurteinen tuoksuu edessäni.

Reidet tutisevat, mutta nautin maisemasta Lapporteniin, Lapin porttiin. Näyttää kuin kuu olisi aikojen alkuhämärässä hipaissut Maata ja vienyt puolipallon muotoisen palan tuntureita mennessään.

Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.
Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.

Vihdoin vohvelia

Hotellin edessä odottaa hytillinen telavaunu. Se täyttyy matkustajista ja lähtee Låktatjåkkon tunturiasemalle 1228 metrin korkeuteen.

Alhaalla aurinko paistaa, mutta perillä odottaa vaakasuoraan viuhuva hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. Lapin luonto luo Ruotsissakin outoa taikaa.

Puikahdan kohti mustaseinäistä hirsitaloa. Sisällä odottaa maailman pohjoisin vohvelikahvila. Käyn pirttipöytään, riisun toppatakkini ja tartun vohveliin.

Olen laskettelu-urani huipulla, kukkulan kuningas. Mietin jo tulevaa Åren-retkeä. Pohjoismaiden pisimmät rinteet vain naurattavat Björklidenin veteraania.

Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.
Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.

Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.
Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 6/2016.

Laskettelukeskukset

  • Riksgränsenin ja Björklidenin laskettelukeskukset sijaitsevat vierekkäin Kiirunasta kaakkoon lähellä Norjan rajaa, Napapiiriltä 200 kilometriä pohjoiseen. Molemmat tunnetaan hyvistä off-piste-laskuista eli vapaalaskuista rakentamattomilla luonnonlumisilla rinteillä.
  • Björklidenissä on 23 rinnettä ja viisi hissiä. Kittelsdalsin hissi vie korkeimmalle, 1100 metriin. Riksgränsenissä löytyy 15 rinnettä, 6 hissiä ja liki rajattomasti vapaalaskurinteitä. 

Näin pääset perille

  • Helsingistä Tukholman kautta lento Kiirunaan, mistä matkaa perille valtatietä E10 on noin 130 kilometriä. Lentoaika Helsinki-Kiiruna 2,5 tuntia. Kentältä on bussiyhteys laskettelukeskuksiin, 30 e/suunta. Bussi kulkee usein myös Björklidenin ja Riksgränsenin välillä.
  • Kiirettömille sopii juna Tukholmasta Riksgränseniin, matka-aika 18 tuntia.
  • Norjan Narvikin lentokentälle on Riksgränsenistä vain 40 kilometriä, mutta bussiyhteyttä kentältä Ruotsin puolelle ei ole. Ruotsin ja Norjan välinen tie on joskus lumimyrskyn takia päiviä poikki. Oulusta maantietä pitkin Riksgänseniin on 620 kilometriä.
  • Helikopterilla? Arctic Elementsin järjestämillä räätälöidyillä 1-7 päivän Heliski-retkillä kokeneet laskettelijat viedään helikopterilla laskemaan neitseellisille puuterilumille vuoristoon, kuten yli 2 000-metriselle, jyrkkärinteiselle Kebnekaiselle. 

SOS

  • Merkitsemättömillä luonnonrinteillä on lumivyöryvaara. Suksivuokraamoista saa pakollisena lisävarusteena repun, jossa on muun muassa lähetin ja lumilapio. Suksivuokraamojen henkilökunta ja laskettelunopettajat opastavat, miten toimia lumivyöryssä.
  • Laskettelussa voi loukkaantua kaatuessaan. Kannattaa varmistaa ennen matkaa, että vakuutukset ovat voimassa. Kypärä on tärkeä turvavaruste.
  • Ruotsin hätänumero on 112.

Sää

  • Talvisesonki alkaa helmikuussa, kun keli muuttuu epävarmasta aurinkoiseksi. Rinteissä riittää lunta toukokuun puoliväliin. Silloin päivälämpötilat ovat reilusti plussalla, mutta yöt edelleen kylmiä. Säätilan vaihtelut ovat tuntureilla nopeita, mikä kannattaa ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Majoitus

  • Riksgränsenissä laskettelukeskuksen sydän on suuri Hotell Riksgränsen, jonka huonevalikoima on laaja himolaskettelijan koppero hyteistä perhesviitteihin. Perhehotelli Meteorologen Ski Lodge tarjoaa personnallista luksusmajoitusta.
  • Björklidenissa majoitustilaa tarjoaa hotelli Fjället 1-4 hengen huoneissa ja lomamökeissä. Todellista huippumajoitusta tarjoaa pieni Låktatjåkkan tunturihotelli 1228 metyrin korkeudessa.