Vuoristopurot ylitetään toisinaan alkeellisia siltoja pitkin.
Vuoristopurot ylitetään toisinaan alkeellisia siltoja pitkin.

Vaellusretki vie huikeisiin vuoristomaisemiin ja pikkuruisiin kyliin, joissa kanat kuopsuttavat ja lapset vilkuttavat ohikulkijoille.

 

Vuoristokylän lapset vetävät tien poikki narun ja rallattavat kovaäänisesti. Leikkimielisestä katusulusta pääsee vain antamalla kymmenen rupian setelin, joka vastaa kymmentä senttiä. Kaivan rinkastani rahaa, ja saan keltaisen samettiruusun ja otsaan punaisen merkin. Näin Nepal viettää hindujen syksyistä tihar-juhlaa.

On vasta aamu, mutta olemme olleet hereillä jo monta tuntia. Opas nouti meidät aamuvarhain majapaikastamme Pokharasta, maan toiseksi suurimmasta kaupungista. Rinkkamme hädin tuskin mahtuivat kolhuiseen taksiin. Olimme viettäneet Fewa-järven rannalla muutaman päivän leväten ja soudellen. Matka Suomesta oli ollut pitkä: lento Delhiin, jatkolento Kathmanduun ja sieltä vielä bussilla kuoppaista tietä seitsemän tuntia Pokharaan.

Nyt jaksamme taas kävellä. Aamuhämärässä pysähdymme Nayapulin kylään. Nepalilaisen mausteisen maitoteen jälkeen lähdemme jalkapatikassa kiertämään Poon Hillin reittiä.

 Vauva kulkee isoäidin mukana peltotöissä.
Vauva kulkee isoäidin mukana peltotöissä.

Pikkukylissä näemme kyläläisiä arkisissa puuhissaan: hampaiden pesua, hiusten harjaamista ja letittämistä sekä pyykkäämistä. Kodit ovat pieniä, japesupaikat sijaitsevat vesipisteen äärellä, usein ihan polun vierellä.

Opas kulkee varmoin askelin edellämme kantaen meidän rinkkojamme. Minulla on vain päiväreppuni – luksusta, kun mietin Lapin­vaelluksiani 20 kiloisen rinkan kanssa.

Ylämäkeen kulkeva tie vaihtuu portaiksi. Kaikki askelmat eivät suinkaan ole tasakorkuisia, vaan välillä saa harppoa puoli metriä. Syke nousee, ja otsamerkki värjää kasvoni punaiseksi. Ymmärrän, että täällä on turha kiirehtiä. Portaita on jo ensimmäisen päivän etapilla parisen tuhatta.

Hidas vauhti, säännölliset tauot ja pienet venyttely­tuokiot auttavat jaksamaan. Ihailtavaa riittää: riisipelto­plänttejä vuoren rinteissä, puhveleita vetämässä auraa ja maatiaiskanoja kuopsuttamassa maata. Samettiruusut loistavat keltaisina rykelminä polun varressa.

Puut kukkivat keväällä maaliskuusta toukokuulle.
Puut kukkivat keväällä maaliskuusta toukokuulle.

Vaellusmajoja, joita kutsutaan nimellä teahouse, on tiheässä. Niissä voi syödä, juoda, levätä ja yöpyä. Pysähdymme yhteen lounaalle. Ruokalistat tulevat pian tutuksi, sillä niissä on vain pientä vaihtelua. Kasvissyöjälle paras on perinteinen dal bhat -ateria, johon kuuluu riisiä, linssikeittoa ja lisukkeita. Lasagne, nuudelit ja pizza valmistetaan paikalliseen tapaan ja voivat yllättää jo ulkonäöllään.

Vielä usean kilometrin korkeudessa myydään kansainvälisiä juomamerkkejä. Mitä ylemmäs kiipeämme, sitä vähemmän lautasella on tuoreita kasviksia ja sitä korkeammat ovat hinnat – viedäänhän kaikki kantamalla ylös kyliin.

Maksan kuitenkin mielelläni vuoristolisän, sillä kylmä virvoitusjuoma tekee terää hikisen päivän jälkeen.

Autoteitä ei ole, ja samoilla vaelluspoluilla kulkevat myös kyliin ruokaa ja muita hyödykkeitä vievät kantajat. He kulkevat nopeasti, toisinaan juoksujalkaa.

 Muulit selviävät jyrkistä rappusista.
Muulit selviävät jyrkistä rappusista.

Nuori mies ohittaa meidät selässään monikerroksinen häkki kanoineen kaikkineen. Vastaan tulevan muulin selkään on viritetty leveä taakka. Eläimet kiikkerine kantamuksineen selviävät jyrkistäkin poluista, uskaliaimmat paikalliset jopa ratsastavat portaissa.

Sukellamme metsään, jossa purot solisevat ja kaskaiden sirinä raastaa korvia. Jättimäiset, värikkäät perhoset ovat kuin sadusta. Kokenut vaelluskumppani kertoo, että jättimäinen alue on huumaavan kaunis keväällä, kun alppiruusut puhkeavat kukkaan.

Oppaamme Cham on kovakuntoinen kaveri, jonka pohje on monta kertaa paksumpi kuin omani. Hän on tottunut kiipeämään isojen kantamusten kanssa retkikuntien mukana korkeille vuorille. Nelipäiväinen Poon Hillin reitti, jonka kuljemme, on hänelle mukavaa tepastelua, nousemmehan vain reiluun kolmeen kilometriin. Toista ovat viikkokausien vaellukset, joilla kannetaan raskaita varusteita ja kiivetään monta kilometriä.

Cham kertoo kuuluvansa gurkhien heimoon, joka tunnetaan taistelijoistaan. Myös Chamin veljet ovat töissä Intian armeijassa.

Dal bhat koostuu monesta ruokalajista samalla lautasella.
Dal bhat koostuu monesta ruokalajista samalla lautasella.

Opas huolehtii, että kaikki sujuu. Kun päivän päätteeksi saavumme vaellusmajaamme, hän esittelee meille huoneemme, näyttää suihkut ja sopii päivällisajan. Päivällisellä hän noutaa ruuan keittiöstä ja tarjoilee sen pitkän pöydän ääreen. Oppaat ruokailevat vasta vaeltajien jälkeen. Joskus he siemailevat myös yrttijuomaksi kutsumaansa alkoholia mutta saapuvat silti selvinä aamiaiselle.

Majan ruokasali on kuin iso olohuone, johon kaikki kokoontuvat lämmittelemään, tarinoimaan ja kuivattamaan vaatteitaan kamiinan ääreen. Moni tulee tutuksi, kun samoihin ihmisiin törmää vaelluspoluilla ja -tuvissa. Osa kulkee yksin, osa ryhmissä. Nuorimmat kulkevat mukana kantorinkassa, vanhimmat ovat vaareja.

Kiinalaiset vaeltajat keskustelevat kanssamme muutamalla osaamallaan englannin sanalla. Naurua riittää. Kaksi keski-ikäistä naista soittaa kännyköillään täysillä Gangnam Style -hittiä. He tanssivat ruokaa odotellessaan.

Mukavinta on tavata paikallisia. Nähdä herttaisen pikkutytön hymyilevän ikkunaluukun takaa tai uurteisen vanhuksen suoristavan selkänsä peltotöissä. Namaste!

Unta ei koskaan tarvitse odotella. Unirytmi muotoutuu valon mukaan. Nukkumaan mennään aikaisin. Kukko pihalla hoitaa herätyskellon virkaa.

 Kamiinan ympärillä syntyy uusia ystävyyksiä.
Kamiinan ympärillä syntyy uusia ystävyyksiä.

Kolmannen yön etapissamme Ghorepanin kylässä on yllättäen kirjakauppa. Sen englanninkielinen valikoima ei ole hääppöinen, mutta ostan Patricia McCormickin kirjoittaman teoksen Sold, joka kertoo ihmiskaupan uhriksi joutuvan nepalilaisen tytön tarinan.

Tämä on kauniin, mutta köyhän maan häpeätahra: moni perhe on niin köyhä, ettei ole varaa edes ruokaan. Ratkaisu on myydä tytär taloudenhoitajaksi rikkaaseen perheeseen. Näin on yksi suu vähemmän ruokittavana ja perhe saa pienen korvaussumman tytöstä. Todellisuudessa lapsi lähetetään usein Intiaan seksityöläiseksi.

Onneksi monet järjestöt, kuten Friends of Maiti Nepal, tekevät tehokasta valistustyötä, ja myytyjen lasten osuus on enää vain murto-osa siitä, mitä kymmenen vuotta sitten. Lisäksi järjestöt etsivät myytyjä tyttöjä ja pyrkivät palauttamaan heidät takaisin koteihinsa.

Myös matkailija voi tehdä hyvää: turismin ansiosta olosuhteet Nepalissa ovat kohentuneet monin paikoin.

Jättimäiset joulutähdet kukkivat Nepalissa jo hyvissä ajoin ennen joulua.
Jättimäiset joulutähdet kukkivat Nepalissa jo hyvissä ajoin ennen joulua.

Huoneestani on huikea näköala alas laaksoon ja kylää ympäröiville vuorille. Ghorepanin kylä sijaitsee 2 800 metrin korkeudessa. Hörpin ikkunan ääressä inkivääri-sitruuna-hunajateetä ja nautin kauneudesta.

Yhtäkkiä alkaa ukkostaa ja sataa rakeita. Seutu on maan sateisimpia ja tunnettu vaihtelevista sääoloistaan.

Raekonsertti yltyy niin kovaääniseksi, että toivon, ettei myrsky vie peltikattoamme mennessään.

Majassa on hyytävän kylmä, eikä suihkuun meno todellakaan houkuttele, mutta pakotan itseni riisuutumaan ja pesulle ennen päivällistä. Lämmintä vettä riittää vain ensimmäisille. Pikapesun jälkeen hytisen hetken untuvamakuupussissani.

Otsalamppujen valossa kulkeva jono muistuttaa pitkää tuhatjalkaista.

Herätys on aamulla jo kello 4.30, paljon ennen auringonnousua. Iso joukko unisia vaeltajia kulkee hiljaa kolmen vartin matkan ylös Poon Hillin vuorelle tai kukkulalle, kuten täällä kutsutaan paikallisittain pieniä, pari- ja kolmekilometrisiä huippuja. Otsalamppujen valossa kulkeva jono muistuttaa pitkää tuhatjalkaista.

Ylhäällä paleltaa. Pienessä majassa myydään teetä ja kaakaota. Kuuma kuppi tulee nyt tarpeeseen. Lämmitän sormiani peltimukin kyljessä. Jännittyneinä odotamme, että aurinko ilmestyisi näkyviin.

Poon Hill on reitin korkein piste, 3 210 metriä, ja matkan kohokohta. Hyvällä onnella huipulla avautuu laaja näkymä ympärillä kohoaville Himalajan vuorille, joista korkeimmat ovat yli 8 000-metriset Dhaulagiri ja Annapurna. Huonolla onnella näen lumiset huiput vain postikorteista.

Henkäisen helpotuksesta, kun pilvimassat väistyvät valkoisina hohtavien vuorten edestä. Värikkäät rukous­liput värisevät tuulessa. Haikeus valtaa mielen.

 Australialaiset Karolina ja Mark virkistyivät Jhinun kylän kuumilla lähteillä Annapurna Base Camp -vaelluksen jälkeen.
Australialaiset Karolina ja Mark virkistyivät Jhinun kylän kuumilla lähteillä Annapurna Base Camp -vaelluksen jälkeen.

Hyvä tietää

Näin perille

  •  Suomesta järjestetään vaellusmatkoja Nepaliin, esimerkiksi Annapurnalle, 17 päivää, 2 600 e.
  •  Omatoimimatka Helsingistä Kathmanduun, meno-paluu, kaksi välilaskua, alkaen 720 e.
  •  Suomalainen tarvitsee Nepaliin viisumin, jonka saa lentokentältä. Passin pitää olla voimassa vähintään 6 kk viisumia haettaessa. Viisumi 15 päiväksi 25 e.

Paras aika matkustaa

  • Maalis–huhtikuu ja loka–marraskuu. Sadekausi kesäkuun lopusta syyskuun puoliväliin.

SOS

  • Ota kaikenkattava matkavakuutus.
  • Älä lähde vaellukselle yksin. Käytä luotettavia matkatoimistoja, kuten walkecotrek.com
  • Tiet ovat huonokuntoisia, liikenne vasemmanpuoleinen. Jos liikenneonnettomuudessa on osapuolena ulkomaalainen, häntä pidetään yleensä syyllisenä onnettomuuteen. Korvausvaatimukset ovat suuria.
  • Maa on maanjäristys-alueella, järistyksiä usein.
    seismonepal.gov.np
  • Nepalin sairaalat eivät vastaa länsimaista tasoa. Suomen suurlähetystö neuvoo Kathmandun luotettavat klinikat.
    formin.fi > matkustustiedotteet
  • Juo vain pullotettua vettä ja pese kädet usein saippualla. Varaudu turistiripuliin.
  • Perusrokotusten lisäksi hepatiitti A -suojaus.
  • Vuoristotaudin oireet: päänsärky, pahoinvointi ja unettomuus. Anna elimistölle aikaa sopeutua nousemalla vuoristossa riittävän hitaasti, yli 2 500 metrin korkeudessa 300 metriä vuorokaudessa. Arviolta 40 % vaeltajista sairastuu vuoristotautiin 4 200 metrin korkeudessa.

Trekkaaminen

Vaeltamista kylien halki kutsutaan trekkaamiseksi. Se eroaa muusta vaeltamisesta siinä, että samalla pääsee tutustumaan kylien elämään ja syömään sekä yöpymään vaellustuvissa. Trekkaaja ei etsi yksinäisyyttä, vaikka nauttii luonnonrauhasta ja kauneudesta. poonhilltrekking.com

Vanha Jeti

Nepal – täydelliset maastot vaeltajalle

Onhan se mukavaa, että toimittaja on löytänyt Nepalin ja vuoristovaelluksen. Tuollainen muutaman päivän kiekka ei kyllä vielä anna todellista kuvaa siitä, mitä OIKEA vaeltaminen pitää sisällään, nimittäin todellista matkantekoa tiettömillä alueilla, kasvillisuus- ja kultturivyöhykkeiltä toiselle. Olen vaeltanut Nepalissa viimeisten 30 vuoden aikana kymmenkunta kertaa ja vaellusten pituudet ovat ollet kymmenestä 52 päivään. Normaalilla maalaispojan, ja vaimoni kohdalla maalaistytön, sitkeydellä...
Lue kommentti