Ohjaaja Joonas Berghäll joutui turvautumaan unilääkkeisiin

Kymmenen maata ja 58 lentoa. Kaikki tämä yhdeksän kuukauden aikana.
Tällaiseen pyöritykseen elokuvaohjaaja Joonas Berghäll joutui uutuuselokuvansa vuoksi. Eikä matkustustahti ole hiipumassa tulevaisuudessakaan.

– Ennätys taisi olla se, kun kuvasimme kolmella mantereella kolmen viikon aikana. Ensin työskentelin Nepalissa, sitten vaihdoin matkalaukun Helsingissä ja lensin Washingtoniin. Siitä menin vielä San Diegoon ja Meksikoon, sanoo Joonas Berghäll.

Ohjaaja kertoo olevansa tottunut matkaaja, mutta Äidin toive -dokumenttielokuva veti kokeneestakin matkamiehestä mehut helposti. Esimerkiksi Meksikon tullissa hän joutui odottamaan kuvaajansa kanssa kahdeksan tuntia keskellä yötä vielä pitkän lennon päätteeksi.

– Myös Nepalin lento oli vaikea. Se kesti 36 tuntia välilaskuineen. Mutta stressiä on joka kentällä, että ehditkö jatkolennolle kamojen kanssa. Meillä ei ole koskaan mukana ihan pikkukalustoa. Se luo omat paineet siitä, että tuleehan kaikki perille ja onhan tavarat, kuten akut, pakattu täysin lentoturvallisuuden mukaan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Lue myös: Joonas Berghäll avoimena uutuuselokuvan alla – "Näitä kolmea äitini toivetta en ole toteuttanut"

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Haluaisin palata Keniaan"

Joonaksen uusi dokumentti kertoo kymmenen tarinaa eri puolilla maailmaa elävistä naisista ja äideistä. Sen valmistelu käynnistyi viisi vuotta sitten.

– Apulaisohjaajani auttoivat ensin löytämään nämä naiset, jota etsittiin kaksi vuotta. Viime vuonna kuvasimme sitten dokumenttia hullulla myräkällä kymmenessä maassa. Myönnän, että matkustaminen meni hieman överiksi: yhdeksän kuukauden aikana minulla oli 58 lentoa.

Lentojen päälle tulivat myös muut liikkumiset. Joonas matkusti kuvaajansa kanssa jopa 27 tuntia junassa Kazakstanissa, minkä hän laskee yhdeksi wow-kokemuksekseen Äidin toive -projektin aikana. Vaikutuksen tekivät vuorokauden ajan näkyvät uskomattomat maisemat ja junan tarjoilut, mies kuvailee.

Täysin uusia maita matka-Joonakselle tuli tämän dokumentin aikana eteen kolme: Etelä-Afrikka, Nepal ja Kenia.

– Keniaan haluaisin palata, mutta en lomamielessä. Siellä on tyttöjen turvakoti, jossa on 55 tyttöä ja he ovat kokeneet muun muassa lapsiavioliiton ja ympärileikkaukset. Tahtoisin viedä sinne vielä joskus avustuspaketin. Etelä-Afrikassakin oli jotain sellaista outoutta, jonka vuoksi tahtoisin tutustua enemmän maahan.

"Tekstasin, että pelkään
kuolevani lennon aikana."

"Töitä ihan zombiena"

Portugalin-kuvauksiin lähdössä ollut Joonas lähetti tuottajalle vakavan tekstinviestin.

– Olin menossa lennolle ja kirjoitin viestiin, että pelkään kuolevani sen aikana. Elimistöni oli niin lopussa, että minulle tuli yllättäen kuolemanpelko.

– Joissakin paikoissa olin todella hajalla, ja monet kohtaukset olen vetänyt läpi ihan zombiena. Tähän tuottajakollegani sanoi ja onnitteli, että ’silloin menet omien vaistojen perusteella, kun mitään muuta ei ole jäljellä’.

Pitkien lentojen jälkeen Joonas sanoo kärsivänsä helposti jetlagista, aikaerorasituksesta. Hänen mukaansa joskus toipumiseen menee kolme päivää, joskus jopa seitsemän päivää – jos lento on tullut Suomeen vaikkapa Los Angelesista.

– Silloin unirytmi on täysin pilalla viikon ajan.

Entäpä, miten töiden käynnistäminen uudessa kohteessa sujuu pitkän lennon jälkeen?

– En saa nukuttua koskaan lentokoneessa. Vaikka matkustaisin 24 tuntia, en nuku silloinkaan. Äidin toiveen tuottaja varmisti aina kohdemaassa, että minut talutetaan ensimmäisenä kentältä hotelliin ja saan univelat pois. Mutta olen myös joutunut vetämään unilääkkeitä ja melatoniinia, Joonas kertoo Matkaopas-lehden haastattelussa.

"Olen joutunut vetämään
unilääkkeitä ja melatoniinia."

Kurkistaja näki Äidin toiveen ennakkoon: Lue lisää ja katso elokuvan traileri täältä.

"Piilopirtti Suomen korpimetsässä"

Äidin toive -elokuva tulee Suomessa ensi-iltaan 16. lokakuuta. Elokuva tekee yhteistyötä UNICEFin kanssa ja tähtää kansainväliseen levitykseen.

Ennakkoon dokumenttielokuva on myyty seitsemään Suomen ulkopuoliseen maahan eli Ruotsin, Norjan, Islannin, Puolan, Liettuan, Sveitsin, Portugalin televisioon, Joonas mainitsee. Seuraavaksi hän lähtee elokuvan kanssa kierrokselle Saksaan ja Meksikoon.

Mihin Joonas unelmoi menevänsä lomalle?

– Viime vuoden jälkeen jäi sellainen olo, että jos nyt pääsisin lomalle, niin ulkomaille en ainakaan lentäisi. Omat lomatoiveeni ovat piilopirtti jossain Suomen korpimetsässä, sauna ja hiljaisuus.

"Jos nyt pääsisin lomalle,
niin ulkomaille en
ainakaan lentäisi."

3 x eroon jet lagista

Menikö sisäinen kello sekaisin matkan jälkeen ja aikaerorasitus vaivaa? Kokosimme varmat vinkit jet lagin taltuttamiseen.
Katso ohjeet täältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla