Tom Häggblom (vas.) ja Dallas-lentäjä kiertävät arokentältä toiselle.
Tom Häggblom (vas.) ja Dallas-lentäjä kiertävät arokentältä toiselle.

Suomea viisi kertaa suuremman Mongolian aroilta pääsee hyvään hoitoon vain lentämällä. Tom Häggblom on ensimmäinen, joka on opettanut jurttakylien lääkärit hoitamaan lentopotilaita.

Pienkoneen moottori surisee tasaisesti. Lennämme reilun kolmen kilometrin korkeudessa merenpinnasta, mutta vain muutama sata metriä Altaivuoriston ylänköjen laajojen lumikenttien yllä.

Herätys on ollut varhainen. Blue Sky Aviationin kymmenpaikkainen Cessna Caravan on kaartanut Mongolian pääkaupungista Ulan Batorista taivaalle heti auringonnousun jälkeen.

– Katsopa sormeani, vieressäni istuva erikoissairaanhoitaja Tom Häggblom, 48, näyttää.

– Kynnenaluset sinertävät. Happisaturaatio on selvästi laskenut. Meidän koneeemme ei ole paineistettu, joten täällä sisällä vallitsee sama ilmanpaine kuin ulkona. Jos meillä olisi kyydissä sairas potilas, hän tarvitsisi nyt lisähappea.

Lentäjä Dallas Dirksen edessämme pitää happiletkua suussaan.

– Se on tärkeä varotoimi. Happisaturaation lasku heikentää hapensaantia ja voimistaa stressi­reaktiota. Pulssi nousee, verenpaine kohoaa, ihminen alkaa puuskuttaa.

Tom Häggblomin on tehnyt töitä Mongoliassa kolmen vuoden ajan. Hän on kouluttanut Mongo­lian ensimmäiset lääkärit ja sairaanhoitajat siirtämään potilaita ilmateitse hoitoon oikealla tavalla.

Se on tarkoittanut tuhansien kilometrien lentoja ristiin rastiin pitkin Mongolian syrjäseutuja, yöpymisiä paimentolaisjurtissa kamelien ja jakkien kyljessä ja monien selviytymistarinoiden todistamista.

Tärkeää!  Erikoissairaanhoitaja Tom Häggblom: "Tupakka on syytä tumpata jo useita tunteja ennen lentoa"

Vuoristoseudun jurtasta on hädän tullen pitkä matka kaikkialle.
Vuoristoseudun jurtasta on hädän tullen pitkä matka kaikkialle.

Autolla matka veisi päiviä

Potilaslennot ovat hätätilanteessa elintärkeitä arojurttien asukkaille. Mongoliassa on valtavat etäisyydet mutta surkeat tiet. Maaseudun syrjäkylillä elää silti yhä lähes puolet maan kolmesta miljoonasta asukkaasta. Pääkaupunki Ulan Bator on käytännössä ainoa paikka, jossa saa keskussairaala­tasoista hoitoa vakavaan sairauteen tai tapa­turmaan.

Lentoaikaa Altain pikkukaupunkiin on vielä tunteja arojen ja vuorten yllä. Matka on toistatuhatta kilometriä, saman verran kuin käsivarren Lapista Helsinkiin. Sillä erotuksella, että Altailta pääkaupunkiin vievä tie on valtaosin kuin karjapolkua – autolla ajaen matka voi kestää kolmekin päivää.

– Pääsy lennolle saattaa ratkaista, jääkö potilas henkiin vai ei. Silti harva lääkäri tai hoitaja ymmärtää, miten erilaisia hoito-olosuhteet ilmassa ovat tai miten ratkaisevasti ne vaikuttavat potilaan mahdollisuuksiin selviytyä lennolta jatkohoitoon. Eikä hoitohenkilökunta ole saanut minkäänlaista koulutusta näihin potilassiirtoihin, Tom Häggblom kertoo.

Lumikentät lipuvat taakse ja loputon lakeus siintää matkustamon pikkuikkunasta. Maasto kumpuilee ruosteenvärisenä. Siellä täällä iskee silmää jurttateltan valkea täplä. Pieninä pisteinä näkyy kameli- tai hevoslaumoja, jotka kipuavat rinteitä.

Hyvä hetki ottaa pienet torkut ennen kuin työt alkavat. Tom Häggblom ummistaa silmänsä.

Aldarkhanin kylässä vieraat pääsivät seuraamaan jousiammuntakisoja.
Aldarkhanin kylässä vieraat pääsivät seuraamaan jousiammuntakisoja.

Tärkeimpiä terveyshankkeita

Siirtolentojen ongelman ratkominen alkoi muutama vuosi sitten, kun Mongoliassa MAF:n lähetyslentäjänä työskennellyt Janne Ropponen kävi siihen käsiksi. Hän evakuoi vuosien ajan potilaita syrjäseuduilta samalla koneella, jolla nyt lennämme.

Blue Sky Aviation on osa kansainvälistä lähetyslentoyhtiötä MAF:ia, joka monilla maailman peräkolkilla tarjoaa ainoan kulkuyhteyden muualle. Sen toiminta-ajatuksena on jo 70 vuoden ajan ollut lentää sinne, minne normaalit reittiyhteydet ovat liian hankalia tai vaarallisia. Koska MAF toimii lähetystyöjärjestöjen ja yksityisten lahjoittajien tuen turvin, sen ei tarvitse tehdä liikevoittoa vaan se voi ottaa kyytiinsä ne, jotka eniten sitä tarvitsevat.

Kun Janne Ropponen palattuaan siirtyi Suomen MAF:in johtoon, hän suunnitteli koulutushankkeen, jota ulkoministeriö alkoi rahoittaa kehitysyhteistyövaroin.

Tom Häggblomin neuvoja on sen jälkeen kuullut jo lähes 300 terveysalan ammattilaista. Hankkeesta on tullut Mongolian terveysalan tärkeimpiä. Olemme nyt sen viimeisellä koulutuskeikalla. Tarvetta jatkaa olisi, mutta lisävaroja ei ole helppo saada hallituksen kehitysapuleikkausten keskellä.

Lentoja vain päiväsaikaan

Neljän päivän ajan lennämme jurttakylästä toiseen Gobin autiomaan ja Altaivuorten välillä.

Työjärjestys on hengästyttävä, mutta selkeä. Lento koulutuspaikalle, luentoja paikallisessa sairaalassa iltaan asti, seuraavana aamuna käytännön harjoittelua lentokentällä ja lyhyt lento koulutuskoneella.

– Se on sekä palkinto että tärkeä kokemus. Oppilaat saavat havaita, miten erilaista potilaan hoito ilmassa on ja millaisille voimille siellä altistutaan. Sen jälkeen kätellään ja kiitetään kurssilaiset, jaetaan kurssitodistukset ja jatketaan kohti uutta ­koulutuspaikkaa.

Syrjäseutujen heikosti varustelluille kentille on päästävä päiväsaikaan, muistuttaa Häggblom. Hänellä on itsellään myös ammattilentäjän koulutus.

– Pelivaraa on jätettävä. Esimerkiksi navakka tuuli voi lisätä tai vähentää koneen lentonopeutta 50–100 kilometriä tunnissa.

"Navakka tuuli voi lisätä tai vähentää
koneen lentonopeutta
50–100 kilometriä tunnissa."

Tsunamialue oli ensimmäinen

Tom Häggblomilla on yli kymmenen vuoden kokemus evakuointilennoilta eri puolilla maailmaa. Ensimmäinen keikka oli pahin mahdollinen.

Kaakkois-Aasian tsunami iski tapaninpäivänä 2004. Thaimaahan tarvittiin kiireesti kokeneita sairaanhoitajia etsimään satoja loukkaantuneita suomalaisia ja auttamaan heidän kuljettamisessaan kotiin. Häggblom ei epäröinyt, kun potilassiirtojen suomalainen pioneeriyritys EMA pyysi häntä mukaan.

Kolme päivää hyökyaallon jälkeen Häggblom oli Bangkokissa. Seuraavien yhdeksän tunnin ajan hän jäljitti potilaita Thaimaan pääkaupungin ­sairaaloista.

– Palasimme Suomeen 14 potilaan kanssa. Se oli työntäyteinen lento. Ensimmäiset tunnit menivät kiitämällä: annettiin kipulääkityksiä ja antibiootteja, nesteytettiin. Potilailla oli syviä tulehtuneita haavoja ja murtumia. Hätä oli suuri, ja tilanne henkisesti raskas meille kaikille.

Koneessa oli neljä orpoa lasta. Häggblomin mieleen on jäänyt pikkupoika, josta muut loukkaantuneet olivat huolehtineet sairaalassa. Huonokuntoisella lapsella oli kova kuume eikä hän ollut pystynyt syömään.

– Hänen huolensa olivat silti hyvin konkreettisia. Joululahjat olivat jääneet Krabille, eikä koti­avain ollut mukana.

Jurttakylä muuttuu kaupungiksi, kun taloja on enemmän kuin telttoja.
Jurttakylä muuttuu kaupungiksi, kun taloja on enemmän kuin telttoja.

Lapsen hädän edessä Häggblom tunsi suurta voimattomuutta.

– Tunsin helpotusta vasta kun tajusin, että pystyn silti auttamaan häntä käytännön toimissa. Vein häntä vessaan, toin puhtaan hammasharjan ja pesin hänen hampaansa. Kun laskeuduimme Helsinkiin, hän söi aamupalaa ja luki Aku Ankkaa.

Tsunamin jälkeen Häggblom tarttui uusiin tarjouksiin. Työ tuntui kiinnostavalta ja palkitsevalta. Eikä ensikokemuksen jälkeen mikään ole tuntunut ylivoimaiselta.

Kansainvälistyminen ja matkustusmäärien kasvu näkyy. Evakuointikeikat ovat vieneet Häggblomin yhtä hyvin Papua-Uuteen-Guineaan, Etelä-Afrikkaan kuin Kuubaankin.

"Eivät ne turistimatkoja ole.
Pyrin silti tekemään ainakin
pitkän kävelyn kaupungilla."

– Eivät ne turistimatkoja ole. Pyrin silti tekemään ainakin pitkän kävelyn kaupungilla, jotta näkisin, missä oikeasti olen, ja saisin jalat vetreiksi.

Kaksi keskosta kyydissä

Töks. Koneen nokkapyörä rapsauttaa kiitoradan routaista sorapintaa Altain lentokentällä. On lennetty reilu kolme tuntia. Ajoissa ollaan, Häggblom katsoo kelloaan

Valtaosa lennoista sujuu niin kuin on suunniteltu. Eivät kuitenkaan kaikki.

– Kerran jouduimme myrskyn takia lentämään pitkään pilven alla vain noin 150 metrin korkeudessa. Ilta lähestyi, ja jouduimme laskeutumaan pikkukaupunkiin Gobin autiomaan reunalle.

Mukana olleet kaksi keskosta äiteineen ja hengitysvaikeuksista kärsinyt mies vietiin sairaalaan.

– Kaikki meni hyvin, lapset pääsivät pääkaupunkiin hoitoon ja selvisivät.

Kuurainen ruoho kahisee, kun kävelemme laukut mukanamme kohti lentokenttärakennusta. Hyytävä viima pyyhkii kenttää, joka sijaitsee 2300 metriä merenpinnan yläpuolella.

Ruuhkaa ei ole. Kaikki reittilennot Altain kentälle ovat päättyneet muutama kuukausi sitten. Onneksi pikkukaupungin sairaalan lähettämä auto on sentään paikalla.

Karu mutta siisti sairaala on keskustan kolhojen ja kuluneiden elementtitalojen keskellä. Heti niiden kyljessä lankkuaitojen takana kenottaa jurttia, joiden katoilta kamiinanpiiput pölläyttelevät harmaita kiehkuroita pakkasilmaan.

Parinkymmenen innokkaan kurssilaisen joukko toivottaa Häggblomin tervetulleeksi: kirurgeja, synnytyslääkäreitä, kätilöitä, teho-osaston henkilökuntaa. Juuri he lennättävät hätätapauksia pääkaupunkiin: äitejä ja vauvoja, halvaus- ja sydänpotilaita. Koulutus alkaa saman tien.

Mikä saa miehen aina lähtemään?

Tällä kertaa päästään yöksi majataloon. Rasvainen lammaskeitto maistuu.

Illallisen jälkeen lähdemme vielä pitkälle kävelylle. Häggblom rentoutuu tiiviin ja keskittymistä vaativan työpäivän jälkeen. Kapuamme korkealle kukkulalle pienelle buddhalaisluostarille katselemaan auringonlaskua, joka hehkuu punaisena pensselinvetona tummenevaa aroa vasten.

Mongolian avarilla ruoholakeuksilla Suomen ongelmat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Pakolaisuutta on helpompi ymmärtää, ulkomaalaisvastaisuutta kavahtaa.

– Eivätkä hallituksen kehitysapuleikkaukset vaikuta loppuun asti mietityiltä, Häggblom toteaa.

Häggblom saa matkustaa maailmalla riittämiin myös päätyössään. Hän työskentelee General Electricin hoito- ja sairaalalaitteita tuottavassa yksi­kössä.

Onkin hyvä hetki miettiä, mikä saa miehen kerta toisensa jälkeen lähtemään pikavauhtia maailman karuimpiin ja vihamielisimpiin kuuluville seuduille.

Ehkä sittenkin yhteisvastuun tunne – halu jakaa osaamistaan niille, jotka sitä tarvitsevat.

Seuraavana aamuna on taas yksi kurssi saatu päätökseen. On harjoiteltu potilaiden nostamista paareille ja koneeseen, kokeiltu sydänpysähdyksen tapahtuessa käytettävää defibrillaattoria ja näytetty, miten loukkaantunut pumpataan tyhjiöpatjan suojiin tiiviiksi paketiksi. Tom Häggblom tiivistää kurssilaisilleen oleellisimman:

– Emme toimita potilasta lennolle, koska sukulaiset haluavat sitä tai koska voimme sen tehdä. Teemme sen, jos se vain auttaa häntä.