Tom Häggblom (vas.) ja Dallas-lentäjä kiertävät arokentältä toiselle.
Tom Häggblom (vas.) ja Dallas-lentäjä kiertävät arokentältä toiselle.

Suomea viisi kertaa suuremman Mongolian aroilta pääsee hyvään hoitoon vain lentämällä. Tom Häggblom on ensimmäinen, joka on opettanut jurttakylien lääkärit hoitamaan lentopotilaita.

Pienkoneen moottori surisee tasaisesti. Lennämme reilun kolmen kilometrin korkeudessa merenpinnasta, mutta vain muutama sata metriä Altaivuoriston ylänköjen laajojen lumikenttien yllä.

Herätys on ollut varhainen. Blue Sky Aviationin kymmenpaikkainen Cessna Caravan on kaartanut Mongolian pääkaupungista Ulan Batorista taivaalle heti auringonnousun jälkeen.

– Katsopa sormeani, vieressäni istuva erikoissairaanhoitaja Tom Häggblom, 48, näyttää.

– Kynnenaluset sinertävät. Happisaturaatio on selvästi laskenut. Meidän koneeemme ei ole paineistettu, joten täällä sisällä vallitsee sama ilmanpaine kuin ulkona. Jos meillä olisi kyydissä sairas potilas, hän tarvitsisi nyt lisähappea.

Lentäjä Dallas Dirksen edessämme pitää happiletkua suussaan.

– Se on tärkeä varotoimi. Happisaturaation lasku heikentää hapensaantia ja voimistaa stressi­reaktiota. Pulssi nousee, verenpaine kohoaa, ihminen alkaa puuskuttaa.

Tom Häggblomin on tehnyt töitä Mongoliassa kolmen vuoden ajan. Hän on kouluttanut Mongo­lian ensimmäiset lääkärit ja sairaanhoitajat siirtämään potilaita ilmateitse hoitoon oikealla tavalla.

Se on tarkoittanut tuhansien kilometrien lentoja ristiin rastiin pitkin Mongolian syrjäseutuja, yöpymisiä paimentolaisjurtissa kamelien ja jakkien kyljessä ja monien selviytymistarinoiden todistamista.

Tärkeää!  Erikoissairaanhoitaja Tom Häggblom: "Tupakka on syytä tumpata jo useita tunteja ennen lentoa"

Vuoristoseudun jurtasta on hädän tullen pitkä matka kaikkialle.
Vuoristoseudun jurtasta on hädän tullen pitkä matka kaikkialle.

Autolla matka veisi päiviä

Potilaslennot ovat hätätilanteessa elintärkeitä arojurttien asukkaille. Mongoliassa on valtavat etäisyydet mutta surkeat tiet. Maaseudun syrjäkylillä elää silti yhä lähes puolet maan kolmesta miljoonasta asukkaasta. Pääkaupunki Ulan Bator on käytännössä ainoa paikka, jossa saa keskussairaala­tasoista hoitoa vakavaan sairauteen tai tapa­turmaan.

Lentoaikaa Altain pikkukaupunkiin on vielä tunteja arojen ja vuorten yllä. Matka on toistatuhatta kilometriä, saman verran kuin käsivarren Lapista Helsinkiin. Sillä erotuksella, että Altailta pääkaupunkiin vievä tie on valtaosin kuin karjapolkua – autolla ajaen matka voi kestää kolmekin päivää.

– Pääsy lennolle saattaa ratkaista, jääkö potilas henkiin vai ei. Silti harva lääkäri tai hoitaja ymmärtää, miten erilaisia hoito-olosuhteet ilmassa ovat tai miten ratkaisevasti ne vaikuttavat potilaan mahdollisuuksiin selviytyä lennolta jatkohoitoon. Eikä hoitohenkilökunta ole saanut minkäänlaista koulutusta näihin potilassiirtoihin, Tom Häggblom kertoo.

Lumikentät lipuvat taakse ja loputon lakeus siintää matkustamon pikkuikkunasta. Maasto kumpuilee ruosteenvärisenä. Siellä täällä iskee silmää jurttateltan valkea täplä. Pieninä pisteinä näkyy kameli- tai hevoslaumoja, jotka kipuavat rinteitä.

Hyvä hetki ottaa pienet torkut ennen kuin työt alkavat. Tom Häggblom ummistaa silmänsä.

Aldarkhanin kylässä vieraat pääsivät seuraamaan jousiammuntakisoja.
Aldarkhanin kylässä vieraat pääsivät seuraamaan jousiammuntakisoja.

Tärkeimpiä terveyshankkeita

Siirtolentojen ongelman ratkominen alkoi muutama vuosi sitten, kun Mongoliassa MAF:n lähetyslentäjänä työskennellyt Janne Ropponen kävi siihen käsiksi. Hän evakuoi vuosien ajan potilaita syrjäseuduilta samalla koneella, jolla nyt lennämme.

Blue Sky Aviation on osa kansainvälistä lähetyslentoyhtiötä MAF:ia, joka monilla maailman peräkolkilla tarjoaa ainoan kulkuyhteyden muualle. Sen toiminta-ajatuksena on jo 70 vuoden ajan ollut lentää sinne, minne normaalit reittiyhteydet ovat liian hankalia tai vaarallisia. Koska MAF toimii lähetystyöjärjestöjen ja yksityisten lahjoittajien tuen turvin, sen ei tarvitse tehdä liikevoittoa vaan se voi ottaa kyytiinsä ne, jotka eniten sitä tarvitsevat.

Kun Janne Ropponen palattuaan siirtyi Suomen MAF:in johtoon, hän suunnitteli koulutushankkeen, jota ulkoministeriö alkoi rahoittaa kehitysyhteistyövaroin.

Tom Häggblomin neuvoja on sen jälkeen kuullut jo lähes 300 terveysalan ammattilaista. Hankkeesta on tullut Mongolian terveysalan tärkeimpiä. Olemme nyt sen viimeisellä koulutuskeikalla. Tarvetta jatkaa olisi, mutta lisävaroja ei ole helppo saada hallituksen kehitysapuleikkausten keskellä.

Lentoja vain päiväsaikaan

Neljän päivän ajan lennämme jurttakylästä toiseen Gobin autiomaan ja Altaivuorten välillä.

Työjärjestys on hengästyttävä, mutta selkeä. Lento koulutuspaikalle, luentoja paikallisessa sairaalassa iltaan asti, seuraavana aamuna käytännön harjoittelua lentokentällä ja lyhyt lento koulutuskoneella.

– Se on sekä palkinto että tärkeä kokemus. Oppilaat saavat havaita, miten erilaista potilaan hoito ilmassa on ja millaisille voimille siellä altistutaan. Sen jälkeen kätellään ja kiitetään kurssilaiset, jaetaan kurssitodistukset ja jatketaan kohti uutta ­koulutuspaikkaa.

Syrjäseutujen heikosti varustelluille kentille on päästävä päiväsaikaan, muistuttaa Häggblom. Hänellä on itsellään myös ammattilentäjän koulutus.

– Pelivaraa on jätettävä. Esimerkiksi navakka tuuli voi lisätä tai vähentää koneen lentonopeutta 50–100 kilometriä tunnissa.

"Navakka tuuli voi lisätä tai vähentää
koneen lentonopeutta
50–100 kilometriä tunnissa."

Tsunamialue oli ensimmäinen

Tom Häggblomilla on yli kymmenen vuoden kokemus evakuointilennoilta eri puolilla maailmaa. Ensimmäinen keikka oli pahin mahdollinen.

Kaakkois-Aasian tsunami iski tapaninpäivänä 2004. Thaimaahan tarvittiin kiireesti kokeneita sairaanhoitajia etsimään satoja loukkaantuneita suomalaisia ja auttamaan heidän kuljettamisessaan kotiin. Häggblom ei epäröinyt, kun potilassiirtojen suomalainen pioneeriyritys EMA pyysi häntä mukaan.

Kolme päivää hyökyaallon jälkeen Häggblom oli Bangkokissa. Seuraavien yhdeksän tunnin ajan hän jäljitti potilaita Thaimaan pääkaupungin ­sairaaloista.

– Palasimme Suomeen 14 potilaan kanssa. Se oli työntäyteinen lento. Ensimmäiset tunnit menivät kiitämällä: annettiin kipulääkityksiä ja antibiootteja, nesteytettiin. Potilailla oli syviä tulehtuneita haavoja ja murtumia. Hätä oli suuri, ja tilanne henkisesti raskas meille kaikille.

Koneessa oli neljä orpoa lasta. Häggblomin mieleen on jäänyt pikkupoika, josta muut loukkaantuneet olivat huolehtineet sairaalassa. Huonokuntoisella lapsella oli kova kuume eikä hän ollut pystynyt syömään.

– Hänen huolensa olivat silti hyvin konkreettisia. Joululahjat olivat jääneet Krabille, eikä koti­avain ollut mukana.

Jurttakylä muuttuu kaupungiksi, kun taloja on enemmän kuin telttoja.
Jurttakylä muuttuu kaupungiksi, kun taloja on enemmän kuin telttoja.

Lapsen hädän edessä Häggblom tunsi suurta voimattomuutta.

– Tunsin helpotusta vasta kun tajusin, että pystyn silti auttamaan häntä käytännön toimissa. Vein häntä vessaan, toin puhtaan hammasharjan ja pesin hänen hampaansa. Kun laskeuduimme Helsinkiin, hän söi aamupalaa ja luki Aku Ankkaa.

Tsunamin jälkeen Häggblom tarttui uusiin tarjouksiin. Työ tuntui kiinnostavalta ja palkitsevalta. Eikä ensikokemuksen jälkeen mikään ole tuntunut ylivoimaiselta.

Kansainvälistyminen ja matkustusmäärien kasvu näkyy. Evakuointikeikat ovat vieneet Häggblomin yhtä hyvin Papua-Uuteen-Guineaan, Etelä-Afrikkaan kuin Kuubaankin.

"Eivät ne turistimatkoja ole.
Pyrin silti tekemään ainakin
pitkän kävelyn kaupungilla."

– Eivät ne turistimatkoja ole. Pyrin silti tekemään ainakin pitkän kävelyn kaupungilla, jotta näkisin, missä oikeasti olen, ja saisin jalat vetreiksi.

Kaksi keskosta kyydissä

Töks. Koneen nokkapyörä rapsauttaa kiitoradan routaista sorapintaa Altain lentokentällä. On lennetty reilu kolme tuntia. Ajoissa ollaan, Häggblom katsoo kelloaan

Valtaosa lennoista sujuu niin kuin on suunniteltu. Eivät kuitenkaan kaikki.

– Kerran jouduimme myrskyn takia lentämään pitkään pilven alla vain noin 150 metrin korkeudessa. Ilta lähestyi, ja jouduimme laskeutumaan pikkukaupunkiin Gobin autiomaan reunalle.

Mukana olleet kaksi keskosta äiteineen ja hengitysvaikeuksista kärsinyt mies vietiin sairaalaan.

– Kaikki meni hyvin, lapset pääsivät pääkaupunkiin hoitoon ja selvisivät.

Kuurainen ruoho kahisee, kun kävelemme laukut mukanamme kohti lentokenttärakennusta. Hyytävä viima pyyhkii kenttää, joka sijaitsee 2300 metriä merenpinnan yläpuolella.

Ruuhkaa ei ole. Kaikki reittilennot Altain kentälle ovat päättyneet muutama kuukausi sitten. Onneksi pikkukaupungin sairaalan lähettämä auto on sentään paikalla.

Karu mutta siisti sairaala on keskustan kolhojen ja kuluneiden elementtitalojen keskellä. Heti niiden kyljessä lankkuaitojen takana kenottaa jurttia, joiden katoilta kamiinanpiiput pölläyttelevät harmaita kiehkuroita pakkasilmaan.

Parinkymmenen innokkaan kurssilaisen joukko toivottaa Häggblomin tervetulleeksi: kirurgeja, synnytyslääkäreitä, kätilöitä, teho-osaston henkilökuntaa. Juuri he lennättävät hätätapauksia pääkaupunkiin: äitejä ja vauvoja, halvaus- ja sydänpotilaita. Koulutus alkaa saman tien.

Mikä saa miehen aina lähtemään?

Tällä kertaa päästään yöksi majataloon. Rasvainen lammaskeitto maistuu.

Illallisen jälkeen lähdemme vielä pitkälle kävelylle. Häggblom rentoutuu tiiviin ja keskittymistä vaativan työpäivän jälkeen. Kapuamme korkealle kukkulalle pienelle buddhalaisluostarille katselemaan auringonlaskua, joka hehkuu punaisena pensselinvetona tummenevaa aroa vasten.

Mongolian avarilla ruoholakeuksilla Suomen ongelmat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Pakolaisuutta on helpompi ymmärtää, ulkomaalaisvastaisuutta kavahtaa.

– Eivätkä hallituksen kehitysapuleikkaukset vaikuta loppuun asti mietityiltä, Häggblom toteaa.

Häggblom saa matkustaa maailmalla riittämiin myös päätyössään. Hän työskentelee General Electricin hoito- ja sairaalalaitteita tuottavassa yksi­kössä.

Onkin hyvä hetki miettiä, mikä saa miehen kerta toisensa jälkeen lähtemään pikavauhtia maailman karuimpiin ja vihamielisimpiin kuuluville seuduille.

Ehkä sittenkin yhteisvastuun tunne – halu jakaa osaamistaan niille, jotka sitä tarvitsevat.

Seuraavana aamuna on taas yksi kurssi saatu päätökseen. On harjoiteltu potilaiden nostamista paareille ja koneeseen, kokeiltu sydänpysähdyksen tapahtuessa käytettävää defibrillaattoria ja näytetty, miten loukkaantunut pumpataan tyhjiöpatjan suojiin tiiviiksi paketiksi. Tom Häggblom tiivistää kurssilaisilleen oleellisimman:

– Emme toimita potilasta lennolle, koska sukulaiset haluavat sitä tai koska voimme sen tehdä. Teemme sen, jos se vain auttaa häntä.

Sinikka Saastamoisen lapset puolisoineen ja lapsineen vuokraavat joka jouluksi mökin, johon mahtuu koko heimo.

1960-luvulla pohjoiskarjalainen Sinikka Saastamoinen jäi leskeksi neljän alle 10-vuotiaan lapsen kanssa. Lisäksi hän odotti viidettä.

– Perhe hitsautui yhteen niin tiukasti, että aikuiset lapset perheineen haluavat vieläkin viettää joulut yhdessä, kertoo Maija-Liisa Punta-Saastamoinen, Sinikan ainoan pojan Maurin vaimo.

Miniä ja vävyt ovat sopeutuneet perinteeseen.

– Aiemmin menimme kaikki – puolisot, lapset ja lastenlapset – anopin luo, mutta nyt haluamme, että hän saa helpon joulun. Kahdeksankymppisen mummon koko joulukuu ei saa mennä keittiössä.

Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.
Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.

Pinja koristelee kuusta.
Pinja koristelee kuusta.

Joka jouluksi suku vuokraa mökin, yleensä eri paikasta. Viime vuonna valinta oli Simpelejärvi, jonka rannalla olevaan mökkiin mahtui koko 20 hengen seurue.

Joulunviettoon tulevat Maurin ja Maija-Liisan lisäksi heidän lapsensa Jesperi, 27, ja Suvetar, 22, sekä Maurin sisarukset lapsineen. Maurin sisar Pirjo ja hänen miehensä Pentti Sahlman ajavat vuokramökille Vantaalta. Sinikan esikoistytär Eija ja hänen puolisonsa Pauli Purmonen tulevat Joensuusta, samoin tytär Tarja ja Heino Hämäläinen poikansa Severin kanssa. Tytär Heli tulee joulunviettoon Tampereelta miehensä Keijo Karjulan ja lastensa Jonnen, Pinjan ja Elmerin kanssa.

– Parasta on yhdessäolo. Tuntuu hyvältä päivittää kuulumiset ilman kiirettä. Jokainen tuo jotain jouluruokaa. Esimerkiksi Mauri tekee sinapin, minä jälkiruuan. Tarja on koristelemisen mestari, hän tuo kukat, viimeksi upeat jouluruusut, Maija-Liisa sanoo.

Pirjo ottaa rennosti.
Pirjo ottaa rennosti.

Kodassa paistetaan makkaraa.
Kodassa paistetaan makkaraa.

Näkymä Parikkalan mökin ikkunasta pysäytti.

– Istuin sohvalla ja vain katselin, järvi tuli kuin syliin. Jää oli kaunista, vaikka sen päällä oli muutama sentti vettä. Kastelimme siinä varpaat saunan jälkeen, Maija-Liisa kertoo.

Suvun ohjelmaan kuuluu jouluna herkuttelu, saunominen, ulkoilu ja Trivial Pursuit -peli. Viimeksi sitkeimmät pelasivat aamuneljään.

– Sen jälkeen nukuimme hyvin.

Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.
Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.

Jouluaamuna mummo heräsi keittämään puuron, ja puolen päivän jälkeen koko seurue lähti ulos.

– Oli ihana nähdä, kun mummo käveli nuorten kanssa käsikoukkua ja nautti siitä, että kaikki ovat koolla.

Huvila.net > Loikonsaari 3


Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.
Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.

Ruotsin Lapista ei löydä joulupukkia, mutta hurjia rinteitä senkin edestä. Keltanokka lähti testaamaan, miten pääsee alas Riksgränseniä ja Björklideniä.

Opashan on hullu!

Olen saapunut vasta tunti sitten Ruotsin Lappiin, marssinut saman tien suksivuokraamoon, ährännyt vaivalloisesti massiiviset laskettelumonot jalkaan ja kuunnellut huolestuneena miniluentoa lumivyöryn vaaroista. Ja nyt pitäisi seurata lasketteluopasta vielä kilometri ylämäkeen kohti tunturin huippua.

Olen näännyksissä, hikinorot valuvat poskilla. Ihan kuin noutajan kalsa kosketus tuntuisi olkapäillä.

Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.
Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.

Matkaa on tehty jo puoli tuntia, ylämäkeen luonnollisesti. Björklidenin laskettelukeskus näkyy alhaalla pienenä. Horisontissa siintävät Norjan tunturit ja jossain niiden takana Atlantti. Jalassani on karvapohjaiset sukset. Ne eivät lipsu senttiäkään. Eivätkä kyllä luistakaan. Niillä vain tampataan matkaa ylämäkeen.

– Mika, sinä pystyt tähän. Ajattele, miten hienot maisemat ylhäällä odottavat. Sitten laskettelemme pitkin neitseellisiä lumia alas laaksoon. Det är kul! tsemppaa opas Kim Bergsten.

Mihin olen joutunut?

Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.
Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.

Sisulla huipulle

Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Jyväskylän Laajavuoressa. Alku oli vauhdikas, syöksyin pipo silmillä rinteen suoraan alas. En osannut oudoilla suksilla kurvata, kun en tullut keneltäkään kysyneeksi, miten se tapahtuu. Vauhdin sain pysähtymään juuri ennen parkkipaikkaa.

Sen jälkeen eksyin mäkeen satunnaisesti, keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Rinteessä oli joka kerta kivaa, mutta laskettelupuremaa en koskaan saanut. Ehkä Suomen rinteet olivat liian vaatimattomia tällaiselle Laajavuoren veteraanille.

Sitten ystäväni houkutteli testaamaan "vähän kovempaa kamaa", Ruotsin Lapin tuntureita. Ruotsihan on suomalaiselle kuin Amerikka. Siellä kaikki on hienompaa ja suurempaa, niin tunturitkin. Ruotsin Åre tunnetaan pikku-Alppeina, sillä sen korkein huippu Åreskutan yltää yli 1400 metriin. Rinteet ovat kilometrien pituisia. Suomen laskettelukeskuksissa moisista lukemista vain unelmoidaan.

Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.
Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.

Vierekkäin sijaitsevissa Björklidenissä ja Riksgränsenissa tunturit kohoavat reiluun kilometriin. Niiden luonnonrinteet sopivat monipuoliseen lasketteluun kuin valetut.

Bergsten on päässyt tunturin laelle ja jatkaa tsemppaamista. Ammattilaiselle kapuaminen on niin helppoa. Määränpää häämöttää, tamppaan karvapohjasuksiani rinnettä vimmaisesti ylös suomalaisella sisulla.

Det är kul! Det måste vara kul!

Lopulta pääsen perille. Viisikymppisen kunto voisi olla kovempikin, mutta olen yhä elossa.

Hiihtopummin tunnustukset

Bergsten auttaa irrottamaan karvapohjat suksista. Vedän keuhkot täyteen tunturi-ilmaa ja annan katseeni nuolla horisonttia. Olen kilometrin lähempänä taivasta kuin tunti sitten suksivuokraamossa. Olo on juhlallinen. Alan ymmärtää, miksi joskus pitää kärsiä, että voi nauttia.

Bergsten kaataa kuksaan kahvia.

– Olen ollut neljä vuotta Björklidenissä ja Riksgränsenissä lasketteluoppaana. Nuorena elin hiihtopummina Ranskan Chamonix'ssa. Siellä aloin myös vuorikiipeillä, ja se on suurin intohimoni. Laskettelu tulee kakkosena. Nytkin jatkaisin mieluiten matkaa aina vain ylöspäin, Bergsten tarinoi kahvitauollamme.

Täällä vartioin minä!
Täällä vartioin minä!

Näkemykseni vain vahvistuu: mieshän on umpihullu.

Huipulla tuulee. Kahvin lämmittävä vaikutus hupenee. On aika miettiä paluuta alas. Bergstenilla on suunnitelma. Seuraamme mestaria jyrkän rinteen reunaan. Rinne ei ole pitkä, mutta korkeusero nostaa hikikarpalot taas pintaan.

– Tässä on paljon pehmeää lunta, kuin höyhenillä laskisi. Seuraa vain minua, tee pitkiä nautinnollisia kaarroksia, nauti joka hetkestä, Bergsten sanoo ja lähtee.

Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.
Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.

Kuperkeikkoja pumpulissa

Bergsten pöllyttää tyylikkäästi lunta kaarrellessaan. Pian hän on rinteen alaosassa odottamassa meitä muita.

Olen ryhmämme keltanokka, muut ovat kokeneita laskettelijoita ja laskevat perässä leikitellen, kaiketi nautiskellen. Lähden liikkeelle. Luonnonrinteessä, vasta sataneessa pumpulilumessa laskeminen tuntuu erikoiselta. Lumi upottaa, vauhti kiihtyy hitaasti. Mutta se kiihtyy.

Tulee kaarroksen aika. Sukset eivät tahdo totella. Käännyn puolittain ja heitän kuperkeikan. Rämmin pystyyn. Sama toistuu seuraavassa mutkassa. Ja sitä seuraavassa.

Alas ehtineet hymyilevät hyväntahtoisesti. Onneksi rinteessä on niin paljon lunta, että kuperkeikkailu ei vammauta, mitä nyt vähän henkisesti.

– Onnittelut, Mika, selvisit. Se oli päivän haastavin osuus. Nyt pidetään hauskaa, Bergsten lupaa.

Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.
Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.

Rinne jatkuu loivahkona, ja löydän oman tapani kääntyä upottavassa lumessa. Tuuli suhisee korvissa, laakso lähenee ja talot muuttuvat näkökentässä isommiksi. Mäkeä riittää. Laskettelu kysyy reisilihaksia.

Pidän välillä taukoja ja ihailen arktisen luonnon kauneutta. Olen jo hyljännyt ajatuksen pysyä muiden matkassa. Hiljaa hyvä tulee, alas pääsee kaikilla nopeuksilla.

Lasken hotelli Fjälletin pihaan suksitelineen luo. Pian istun hotellin aulassa, ja takkatuli loimottaa. Kylmä huurteinen tuoksuu edessäni.

Reidet tutisevat, mutta nautin maisemasta Lapporteniin, Lapin porttiin. Näyttää kuin kuu olisi aikojen alkuhämärässä hipaissut Maata ja vienyt puolipallon muotoisen palan tuntureita mennessään.

Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.
Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.

Vihdoin vohvelia

Hotellin edessä odottaa hytillinen telavaunu. Se täyttyy matkustajista ja lähtee Låktatjåkkon tunturiasemalle 1228 metrin korkeuteen.

Alhaalla aurinko paistaa, mutta perillä odottaa vaakasuoraan viuhuva hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. Lapin luonto luo Ruotsissakin outoa taikaa.

Puikahdan kohti mustaseinäistä hirsitaloa. Sisällä odottaa maailman pohjoisin vohvelikahvila. Käyn pirttipöytään, riisun toppatakkini ja tartun vohveliin.

Olen laskettelu-urani huipulla, kukkulan kuningas. Mietin jo tulevaa Åren-retkeä. Pohjoismaiden pisimmät rinteet vain naurattavat Björklidenin veteraania.

Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.
Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.

Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.
Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 6/2016.

Laskettelukeskukset

  • Riksgränsenin ja Björklidenin laskettelukeskukset sijaitsevat vierekkäin Kiirunasta kaakkoon lähellä Norjan rajaa, Napapiiriltä 200 kilometriä pohjoiseen. Molemmat tunnetaan hyvistä off-piste-laskuista eli vapaalaskuista rakentamattomilla luonnonlumisilla rinteillä.
  • Björklidenissä on 23 rinnettä ja viisi hissiä. Kittelsdalsin hissi vie korkeimmalle, 1100 metriin. Riksgränsenissä löytyy 15 rinnettä, 6 hissiä ja liki rajattomasti vapaalaskurinteitä. 

Näin pääset perille

  • Helsingistä Tukholman kautta lento Kiirunaan, mistä matkaa perille valtatietä E10 on noin 130 kilometriä. Lentoaika Helsinki-Kiiruna 2,5 tuntia. Kentältä on bussiyhteys laskettelukeskuksiin, 30 e/suunta. Bussi kulkee usein myös Björklidenin ja Riksgränsenin välillä.
  • Kiirettömille sopii juna Tukholmasta Riksgränseniin, matka-aika 18 tuntia.
  • Norjan Narvikin lentokentälle on Riksgränsenistä vain 40 kilometriä, mutta bussiyhteyttä kentältä Ruotsin puolelle ei ole. Ruotsin ja Norjan välinen tie on joskus lumimyrskyn takia päiviä poikki. Oulusta maantietä pitkin Riksgänseniin on 620 kilometriä.
  • Helikopterilla? Arctic Elementsin järjestämillä räätälöidyillä 1-7 päivän Heliski-retkillä kokeneet laskettelijat viedään helikopterilla laskemaan neitseellisille puuterilumille vuoristoon, kuten yli 2 000-metriselle, jyrkkärinteiselle Kebnekaiselle. 

SOS

  • Merkitsemättömillä luonnonrinteillä on lumivyöryvaara. Suksivuokraamoista saa pakollisena lisävarusteena repun, jossa on muun muassa lähetin ja lumilapio. Suksivuokraamojen henkilökunta ja laskettelunopettajat opastavat, miten toimia lumivyöryssä.
  • Laskettelussa voi loukkaantua kaatuessaan. Kannattaa varmistaa ennen matkaa, että vakuutukset ovat voimassa. Kypärä on tärkeä turvavaruste.
  • Ruotsin hätänumero on 112.

Sää

  • Talvisesonki alkaa helmikuussa, kun keli muuttuu epävarmasta aurinkoiseksi. Rinteissä riittää lunta toukokuun puoliväliin. Silloin päivälämpötilat ovat reilusti plussalla, mutta yöt edelleen kylmiä. Säätilan vaihtelut ovat tuntureilla nopeita, mikä kannattaa ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Majoitus

  • Riksgränsenissä laskettelukeskuksen sydän on suuri Hotell Riksgränsen, jonka huonevalikoima on laaja himolaskettelijan koppero hyteistä perhesviitteihin. Perhehotelli Meteorologen Ski Lodge tarjoaa personnallista luksusmajoitusta.
  • Björklidenissa majoitustilaa tarjoaa hotelli Fjället 1-4 hengen huoneissa ja lomamökeissä. Todellista huippumajoitusta tarjoaa pieni Låktatjåkkan tunturihotelli 1228 metyrin korkeudessa.