Kevään ensi merkit ovat ilmassa, maassa ja vesillä. Valokuvaaja Lauri Rotko sai ikuistettua työmatkalla harvinaisen vastaantulijan, kun jään päälle aurinkoon ponnahti saimaannorppa.

Olimme tekemässä juttua Rantasalmen retkiluistelureitistä, jonka linjaus on suunniteltu siten, että luistelijat eivät häiritse saimaannorppien lisääntymistä ja pesimistä.

Paluumatkalla Linnansaaresta Porosalmeen vastaantulijat vinkkasivat, että jään päällä noin sadan metrin päässä luistelureitiltä päivää paistattelee norppa.

Toden totta. Kun matka eteni, jään päällä oleva musta piste tarkentui saimaannorpaksi.

Lauri Rotko vaihtoi kameraansa pidemmän putken ja ikuisti vastaantulijan.

Yllätysvieraita kevätluonnossa

Keväinen luonto osaa yllättää. Juuri edellisenä päivänä olimme tavanneet ja haastatelleet Rantasalmen kunnanjohtajaa Kristiina Järvenpäätä.

Hän lähti toissa keväänä ystävänsä kanssa luontoretkelle naapurikuntaan Joroisiin. Perillä peltomaisemassa naisten huomion kiinnitti yksinäinen lintu, joka lenteli erikoisen näköisesti.

Naiset ymmärsivät heti, että kyse ei ollut ihan tavallisesta muuttolinnusta. Ystävätär kipaisi autolle hakemaan lintukirjaa ja kameraa sillä välin, kun Järvenpää piti lintuharvinaisuutta silmällä.

Lintu laskeutui pariin kertaan maahan, ja Järvenpää onnistui havainnoimaan kaukoputkella tarkemmat tuntomerkit. Lajiksi varmistui harvinainen pääskykahlaaja.

Kuvattavaksi lintu ei enää asettunut, mutta BidLife Suomi virallisti havainnon. Ja Järvenpää oppi, ettei kannata ottaa monta askelta autolta ilman kameraa.

Kamera kaulaan ja pihalle

ET-lehti haluaa kuulla ja nähdä, millaisia kevätvieraita te onnistutte tapaamaan, bongaamaan ja kuvaamaan kevätretkillänne.

Kuvan voit lähettää Kevään merkkejä -galleriaan täällä.

Samassa paikassa voit myös ihailla muiden ottamia kuvia.

Lähetä oma kuvasi ja tutustu muiden ihaniin kuviin Kevään merkkejä -galleriassa!