Reilun viikon päästä 16 kaarinalaista senioria pääsee muuttamaan uusiin koteihinsa, jotka yhdessä muodostavat Suomessa ainutlaatuisen perhehoitokylän.

Anne-Mari Sirén, 55, odottaa uutta perhettään Pellonmäenkujalla Kaarinassa.

Perheeseen kuuluvat 13.10. alkaen hänen itsensä lisäksi neljä 80–91-vuotiasta kaarinalaista.

Sirén on yksi Kaarinan kaupungin perhehoitajaksi kouluttamista henkilöistä, jotka tuota pikaa muuttavat Suomen ensimmäiseen perhehoitokylään, asumaan kodinomaisesti yhdessä seniorien kanssa.

Kylässä on viisi taloa, joita kussakin asuu perhehoitaja ja neljä senioria, iältään 65–91 vuotta. He ovat kaarinalaisia, jotka eivät enää pärjää yksin, mutta eivät vielä tarvitse laitoshoidon tai tehostetun palveluasumisen palveluja.

He pystyvät siis asumaan kodinomaisesti, kunhan eivät joudu olemaan aivan itsekseen.

"Tämä on kotimme"

– Minun kanssani tulee asumaan kolme mammaa ja yksi pappa. Talo on kotimme, ja elämme siellä niin kuin kotona eletään. Meillä on yhteiset ruokailu- ja oleskelutilat ja lisäksi jokaisella seniorilla on oma huone sekä oma wc- ja suihkutila.

Kaupunki kalustaa huoneet, mutta niihin voi tuoda myös omia rakkaita tauluja, tekstiilejä, kukkaruukkuja ikkunalaudalle ja vaikkapa television oman lipaston päälle

Perhehoitajan tehtäviin kuuluu huolehtia kodin arjen pyörityksestä. Asukkaat osallistuvat askareisiin sen verran kuin haluavat.

– Teemme asioita yhdessä, mutta omaan rauhaan voi myös vetäytyä. Minulla on asunnon toisessa päässä käytössäni kaksio, Sirén kertoo

Kukin perhehoitaja tuo kotiin omat kiinnostuksensa kohteet. Esimerkiksi Anne-Mari Sirén rakastaa kuvataiteita ja on innokas runoilija. Taidetta hän haluaa tuoda myös perheensä seniorien ulottuville.

– Voimme maalata ja runoilla yhdessä, hän suunnittelee.

Sairaanhoitaja Sirén ei ole, vaan seniorit käyttävät Kaarinan terveydenhoitopalveluja kuten tekisivät silloinkin, jos asuisivat yksin kodeissaan. Lisäksi perhehoitokylän terveydenhoitoon on kytketty muun muassa vanhuspalvelujen fysioterapeutti ja Kaarinan kotisairaanhoidon henkilöstö, joka käy jakamassa lääkkeet.

Yhteiseloa omalla kylällä

Erona tavalliseen yksittäiseen perhekotiin on toisten perhekotien sijainti aivan vieressä, samassa kylässä. Viidellä perhekodilla on yhteinen kylätalo, jossa on saunan lisäksi tilaa yhdessäololle. Perhekodit muodostavat yhteisön, jossa asukkaat ja hoitajat voivat eri tavoin ammentaa voimaa toistensa läsnäolosta ja olla apuna käytännön asioissa.

Seniorien omaiset voivat tarvittaessa yöpyä kylätalossa.

Perhehoitokylään mahtuu kerralla 20 asukasta. Halukkaita tulijoita jäi odotuslistalle toistakymmentä. 

Valituilla henkilöillä on jo avun tarvetta, esimerkiksi alkava muistisairaus tai yksinäisyyden aiheuttamaa turvattomuuden tunnetta ja apeutta.

Perhekodissa asuminen kuitenkin edellyttää, että pääosin selviää omatoimisesti, korkeintaan yhden henkilön avustamana. Jos asukkaan kunto huononee niin, ettei asuminen perhekodissa enää luonnistu, Kaarinan kaupunki osoittaa hänelle pitemmälle vietyä hoitoa tarjoavan paikan.

Tukea KELAlta

Asukkaat maksavat perhekodissa 510 euroa vuokraa kuussa asumisesta ja 14,75 euroa ateriamaksua päivää kohti. Lisäksi jokainen maksaa henkilökohtaisten tulojen mukaan määräytyvää hoitomaksua.

Asukkaat voivat saada näihin kuluhin KELAlta asumis- ja hoitotukea.