Minna Launoselle taksilla ajaminen on arjen pientä ylellisyyttä.
Minna Launoselle taksilla ajaminen on arjen pientä ylellisyyttä.

Monilla on nuiva asenne taksin käyttöön, aivan kuin se olisi tuhlausta. Helsinkiläinen sihteeri Minna Launonen on toista mieltä. ET-lehti jututti naisen ja selvitti menopelien kustannukset.

Helsinkiläinen musiikkiopiston sihteeri Minna Launonen ajaa taksilla aina, kun se on tarpeen.

Esimerkiksi helatorstaina hän matkusti Onnibusin kymmenen euron lipulla Mikkeliin, mutta jatkoi siitä taksilla Anttolan mökille, koska busseja ei kulkenut. 25 kilometrin taksimatka maksoi 47 euroa.

Taksilla mökille

Launonen muistelee, että hänen lapsuudessaan 1970-luvulla koko perhe meni taksilla mökille Järvenpäästä Mikkeliin.

– Tilasimme Anttolasta aina saman autoilijan hakemaan meidät. Olimme mökillä koko kesän. Kaupassakäynti sujui pyörälläkin, sillä kylille on kaksi kilometriä.

Lue myös: Älä maksa liikaa taksimatkasta.

Launonen käyttää taksia Helsingissäkin, jos on myöhään viikonloppuna töissä tai erityisen väsynyt.

– Tuntuisi tyhmältä soittaa mieheni hakemaan, kun taksi maksaa kympin verran. Se on halpaa ylellisyyttä.

Launonen hyppää silloin tällöin taksiin myös lähtiessään Oopperasta tai Musiikkitalon konsertista.

– On ihanaa hypätä autoon ja tietää olevansa pian kotona. Joskus juttelen kuskin kanssa, joskus olen hiljaa. Kerran kuljettaja oli kuunnellut radiosta samaa konserttia, josta minä juuri tulin!

Lue lisää: 71-vuotias Erkki ajaa yhä taksia.

Joka päivä taksilla

Suomen myydyin auto oli viime vuonna Skoda Octavia. Auton hinta keskikokoisella bensiinimoottorilla ja keskitason varusteilla on noin 25 000 euroa.

Teimme esimerkkilaskelman, jossa uutena ostetulla Octavialla ajetaan neljä vuotta, minkä jälkeen se myydään pois. Autoliiton kustannuslaskuri kertoo, että auton kustannukset neljältä vuodelta ovat tuolloin noin 20 000 euroa. Summa pitää sisällään huolto-, polttoaine- ja vakuutuskulut sekä auton arvonalennuksen. Laskelmassa vuotuiseksi ajomääräksi on arvioitu 10 000 kilometriä.

Auto maksaa siis 5000 euroa vuodessa ja 420 euroa kuukaudessa.

Lue myös: Näin säästät yli 1000 euroa autokaupassa.

Taksimatkan hinta on tällä hetkellä 1,55 euroa kilometriltä. Sen päälle tulee lisäksi perusmaksu, joka on arkisin 5,90 euroa. Viiden kilometrin taksimatkan hinnaksi tulee tuolloin noin 14 euroa.

Auton ylläpitokustannuksilla voi siis ajaa päivittäin viisi kilometriä taksilla.

Jos autokyytiä tarvitsee harvemmin, tulee taksilla ajaminen helposti halvemmaksi kuin oman auton omistaminen. Toisaalta paljon ajavalle oma auto on todennäköisesti edullisempi vaihtoehto.

Autoilijan kustannuslaskuri löytyy Autoliiton sivulta.

Vierailija

"Halpaa ylellisyyttä" – taksi tulee omaa autoa halvemmaksi

Vierailija 24.08.2015 klo 12:46 Lueskelin tuolta toisaalta että 5 km matka maksaa jo yli 14 euroa, pieniä matkoja todella ajellaan jos hinta on 10 euroa. Olin joulukuussa lomailemassa ja siellä kohdemaassa 20 km maksoi alle 5 euroa, kannatti käyttää taksia eikä kävellä kuumuudessa pitkiä matkoja. Eräät valtiot on ihmisystävällisiä. Harmi ettei Suomi koskaan.
Lue kommentti

Kotitarveviljelijä ja kalastaja säästävät ruokalaskussa, mutta onnistuu se ostoruuan varassa olijaltakin. Avainsana on ajoitus.

1. Tunne satokaudet ja osta oikeaan aikaan

Saatavuus vaikuttaa merkittävästi vihannesten ja marjojen hintaan kesällä. Selvitä, mihin ajankohtaan pääsatokaudet kotimaassa osuvat. Koska vuodet eivät ole veljeksiä, seuraa uutisia ja tutkaile erityisesti torikauppiaiden tarjontaa. Kannattaa piipahtaa torilla lähellä sulkemisaikaa, koska silloin voi tehdä todella edullisia ostoksia.

Tuontilajikkeista kesäsesonkiin kuuluvat muun muassa aprikoosi, kirsikka, luumu, maissi, melonit, munakoiso, nektariini ja persikka.

2. Tiedosta tarpeesi, älä haali

Vaikka halvalla saisit, älä hamstraa marjoja metsästä tai tomaatteja torilta enempää kuin käytät heti tai talven mittaan. Kalleimmaksi tulee heittää ruokaa pois.

Taloutesi talvivarastojen tarve on ehkä vuosien mittaan vähentynyt: sunnuntaivierailulla käyvät lapset eivät edes perheineen jaksa syödä yhtä paljon kuin kasvuikäisinä kotona asuessaan. Jos pakastin pursuilee ja kellarin hyllyt notkuvat vielä juhannuksen alla edellisvuoden satoa, on aika päivittää säilömisen määrää.

Lue myös: Herkuttele pakastin tyhjäksi – näitä uskaltaa vielä käyttää 

3. Jos kasvatat itse, laske tuotoksi myös hyvä mieli

Ahkera kotitarveviljelijä voi omalla työllään pitkän päälle säästää ruokakaupan laskussa. Aloitusinvestointeja silti kertyy esimerkiksi työkaluista, kasteluvälineistä, suojarakenteista, taimista, siemenistä ja lannoitteista.

Jos omaa viljelymaata ei ole, palstan voi vuokrata kunnalta tai puutarha- tai asukasyhdistykseltä. Pienimuotoista kasvatusta pystyy harrastamaan vaikka parvekkeella. Jos rahansäästö on ykkösasia, kannattaa keskittyä yrtteihin ja salaatteihin.

Itse kasvatettuun ruokaan liittyy kuitenkin myös muita etuja, jotka voi laskea tuotoksi: parvekkeella ja kasvimaalla puuhaillessa saa hyötyliikuntaa ja mielihyvää. Moni arvostaa kotona kasvaneen ruuan puhtautta ja tuoreutta.

4. Luonnostakin saat vihanneksia

Nokkonen, voikukka ja vuohenputki ovat runsassatoisia luonnonvihanneksia, joiden keruu puhtailta kasvupaikoilta on silkkaa säästöä talousmenoissa.

Syötäväksi sopivia yleisiä villivihanneksia on useita kymmeniä, joten syötävää riittää. Lajitunnistuksen kanssa pitää olla tarkkana.

Parhaimmillaan villivihannekset ovat nuorina ja nuppuisina, joten pääkeruukausi on alkukesästä. Vielä sen jälkeenkin ehtii mainiosti kerätä esimerkiksi mustikan, villivadelman ja horsman lehtiä sekä mesiangervon ja apilan kukkia teehen.

Jokamiehenoikeuden ulkopuolelle jäävät muun muassa kuusenkerkät, puiden silmut, lehdet ja versot.

5. Sata kiloa marjoja tarjolla jokaiselle

Suomen luonnossa kasvaa 37 syötäväksi kelpaavaa marjaa. Huononakin satovuonna marjoja kypsyy sata kiloa jokaista suomalaista kohti. Eniten kerätään puolukkaa ja mustikkaa, mutta niidenkin sadosta 90 prosenttia jää metsään.

Kerää ja syö marjoja reilusti jo tuoreina, älä tyydy vain säilömään niitä talven varalle.

Lue myös: Marjat säilöön! Älä tee näitä virheitä pakastaessasi

6. Lavenna sienien tuntemustasi

Peräti 60 prosenttia suomalaisista ei sienestä. Lisäksi suurin osa sienten kerääjistä keskittyy vain 5-10 sienilajiin.

Elintarvikeviranomaisen suositeltavien ruokasienten listalla on 23 helposti tunnistettavaa lajia. Kun opettelet tunnistamaan niistä muutaman uuden ja teet hieman nykyistä useamman sienireissun, saat helposti lisää ilmaista ruokaa pöytään ja pakastimeen.

Lue myös: Tunnetko syötävät sienet? Testaa tietosi

7. Suunnittele ja säilö

Mieti, miten hyödynnät satokauden parhaiten. Arvioi realistisesti käyttösi ja säilytystilasi. Laadusta tinkiminen voi kostautua, jos halvasta marjalaatikosta puolet onkin homeisia.

Käytä hyväksi kaupan pakasteiden edulliset hinnat ja säästä oma pakastustila taloutesi kannalta arvokkaimmille tuotteille. Säilö sienet ja yrtit kuivaamalla. Hyvinä omenavuosina etsi tarhureita netistä tai kysy reilusti lähiseudun kotipuutarhureilta, voiko omenoita ostaa edullisesti vaikka korjuuapua vastaan.

+ Hyödynnä sesongit!

Kesäkuu

Kaupoista ja toreilta kannattaa hakea kotimaisia retiisejä, varhaiskaalia, nippusipulia, kurkkua, paprikaa ja varhaisperunaa. Metsästä löytyy kantarelleja sekä koivu- ja keltahaperoita.

Heinäkuu

Sesonkiruokaa ovat kukka- ja parsakaali, salaatit, herneet, avomaankurkku, pinaatti, porkkana, kesäperuna ja mansikka.

Herkku- ja punikkitatit, kangashaperot ja leppärouskut nousevat. Mustikka kypsyy.

Elokuu

Tarjolle tulee suomalaista kesäkurpitsaa, papuja, fenkolia ja varsiselleriä sekä viinimarjoja ja omenoita.

Sienikoriin ilmestyvät haapa- ja kangasrouskut. Metsävadelmat ja hillat kypsyvät.

Syyskuu 

Syksy tuo mukanaan kotimaisen sipulin ja purjon, mukulasellerin, kurpitsan, raitajuuren ja lehtikaalin. Metsästä saa karvarouskuja, viinihaperoita, mustavahakkaita, lampaankääpiä ja puolukoita.

Lähteet: Anja Hopsu-Neuvonen, Marttalitto, Jaana Vetikko ja Mika Oraluoma, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, Mika Jääskeläinen, Kalatukku Eriksson.

Painaako mieltäsi iäkkään läheisen yksinäisyys? Osta hänelle virkistävää seuraa! "Hyvän omantunnon ostamisessakaan ei ole mitään pahaa", sanoo senioreille palveluja tarjoava Mirka Saarinen. 

– Sopiiko, että etsin papalle maksullisen naisen?

Näin räväkästi Mirka Saarinen kertoi lähipiirille ideastaan – ja murheestaan. Mirkan sydäntä puristi huoli isoisän yksinäisistä ja ilottomista päivistä  palvelutalossa. Omaiset ehtivät vanhuksen luokse Pirkanmaalle vain viikonloppuisin, eivät aina silloinkaan.

Mirka lähti etsimään papalle säännöllistä seuranpitäjää. Mukavaa ja luotettavaa naista, joka kerran pari viikossa ulkoilisi ja seurustelisi puheliaan miehen kanssa. Veisi kuoroharjoituksiin, lukisi ääneen, kuuntelisi tarinoita. Saisi vanhuksen tuntemaan itsensä merkitykselliseksi.

Mirkan laatukriteerit täyttävää ihmistä ei Mäntän seudulta ehtinyt löytyä. Isoisä kuoli pari vuotta sitten.

Seuraa vanhuksille ja helpotusta omaisille

Papan kohtalo oli lähtölaukaus uudelle uralle. Markkinarako ja liikeidea olivat kirkastuneet kuin itsestään. Mirka perusti Seuranan, joka tarjoaa palveluja senioreille.

Samalla Mirka Saarinen tuli tehneeksi suuren henkilökohtaisen elämänmuutoksen, joka oli muhinut mielessä jo vuosia. Ennen Seuranan perustamista hän oli työskennellyt liki parikymmentä vuotta johtotehtävissä Management Eventissä, joka järjestää tapahtumia yritysjohdolle.

Kulunut vuosi on todistanut, että moni omainen on valmis maksamaan vanhuksen laadukkaasta viriketoiminnasta ja asiointiavusta. Tarjolla on myös rupattelua puhelimessa.

Mirka Saarinen perusti palvelun, joka tarjoaa seuraa vanhuksille.
Mirka Saarinen perusti palvelun, joka tarjoaa seuraa vanhuksille.

Moni seniori on tilannut seuraa myös itselleen. Kahvilaan, teatteriin tai lenkille on mukavampi lähteä kannustavassa seurassa.

Palvelua voi tilata myös kertaluonteisesti esimerkiksi omaisten lomareissun ajaksi.

– Hyvän omantunnon ostamisessakaan ei ole mitään pahaa, huomauttaa Mirka.

Asiakkaat asuvat joko kotona tai palvelutalossa.  

Seuranan toiminta on Valviran ja kunkin kunnan virallisesti hyväksymää sosiaalipalvelua.

Palvelun tilaaja on oikeutettu kotitalousvähennykseen – 50 %.

Mitä seura maksaa?

Hinta määräytyy palvelupaketin  mukaan tai omien tarpeiden mukaan räätälöimällä.

  • 2 tuntia joka toinen viikko: 229 e/ kk (kotitalousvähennys 114 e)
  • 3 tuntia joka toinen viikko:  269 e/kk  (kotitalousvähennys 134 e)
  • 2 tuntia viikossa: 320 e/kk (kotitalousvähennys 160 e)
  • 2+2 tuntia viikossa & 2 puhelua (30 min): 769 e/kk (kotitalousvähennys 384 e)

Jokaisen käynnin jälkeen omaisille raportoidaan päivän kulusta ja seniorin tunnelmista.

Lisää tietoa Seurana-palvelusta löydät täältä.

Vertaile

  1. Markkinoilla on myös muita uusia, senioreille tukipalveluja tarjoavia yrityksiä, kuten Ida Kujanpään johtama Ilostu Oy, jonka toimialaan seurustelun ohella kuuluvat siivoukset ja puutarhatyöt.  
  2. Hämeenlinna seudulla apua askareisiin, ulkoiluun ja muuhun asiointiin tarjoaa Pirkko Ratisen luotsaama toiminimi Kummityttö.
  3. Pääkaupunkiseudulla toimiva Suomen Seniorihoiva tarjoaa seurapidon lisäksi myös sairaanhoidollisia  palveluja.