Onko eläkeläisillä aina kiire? Mistä se johtuu vai onko se totta lainkaan?

”Kolmannen iän kulttuuria, eli aikaa työelämän ja neljännen iän raihnaisuuden välissä, on kuvattu kiireen etiikaksi. Siihen kuuluu aktiivisuus, matkustelu, omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ja fyysinen harjoittelu. Vanhenemisen mallia ei oteta edellisistä sukupolvista, vaan omasta nuoruudesta ja itseä nuoremmilta sukupolvilta. Kolmas ikä on nähty jopa nuorisokulttuurin kypsemmän iän versiona, mitä ikinä se mahtaa tarkoittaakaan.

"Olo voi olla kuin lapsella karkkikaupassa."

Kun siirrymme tähän kolmanteen ikään, meille avautuu uusien mahdollisuuksien maailma. Aikaa on, jos on myös kuntoa ja kohtuullinen rahatilanne, olo voi olla kuin lapsella karkkikaupassa. Kaikkea tekisi mieli saada, ainakin nuolaista.”

Näin kirjoittaa Anja Etämummelin kyydissä -blogissaan. Hän itse kokee tuottavansa kiire-elämää tarjoaville pettymyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Kiirekin voi olla kovin suhteellista. Joku kertoi anopistaan, joka oli kokenut viikkonsa kiireiseksi, kun maanantaina oli labrakäynti ja perjantaina sauna."

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Minulla ei ole kiire. Ei niin, etteikö kaikkien karkkien mussuttelu houkuttelisi.  Mihin tässä sitä paitsi pitäisi olla kiire? Ei kai hautaan sentään?"

Onko sinulla jatkuva kiire? Mistä luulet tai tiedät sen johtuvan? Kerro kokemuksesi ja lue lisää aiheesta suositusta ET-blogista Etämummelin kyydissä.

 

Kysely

Kärsitkö jatkuvasta kiireestä?

En
En
95.2%
Kyllä
Kyllä
4.7%
Ääniä yhteensä: 21
Sisältö jatkuu mainoksen alla