Joulunpyhät viettää saan,
nyt yksinäni aivan.
Esiin kaapin kätköistä,
paksun kirjan kaivan.
Ennen sitä joutanut,
en loppuun lukemaan.
Kunhan perheen ennätin,
ruokkimaan ja pukemaan.
Nyt on aikaa yltäkyllin,
nuokotella yksikseen.
Joulu mennä jollottelee,
vaikka tuskin mitään teen.

Ennen uni töitten jälkeen,
tuli kuten päähän nuija.
Olinhan vain tavallinen,
työläismiehen muija.
Eikä vapaa-aikojakaan,
jäänyt koskaan liikaa.
Iltamyöhään kyörättiin,
kuin palkatonta piikaa.
Nyt on aikaa yltäkyllin,
nuokotella yksikseen.
Joulu mennä jollottelee,
vaikka tuskin mitään teen.

Kuitenkin nyt kiitän siitä,
mitä elämältä sain.
Tuskin tämän enempätä,
edes unelmista hain.
Lapset terveet kasvoivat
ja rakkauden ihmeen koin.
Muistoin elon iltapuhteen,
värikkääksi tehdä voin.
Nyt on aikaa yltäkyllin,
nuokotella yksikseen.
Joulu mennä jollottelee,
vaikka tuskin mitään teen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Joulurauha rintahani,
syttyy aivan itsestään.
Kaikki joulunvietot silloin,
mielikuvissani nään.
Ainut mitä elämältä,
pyydän joululahjaksi.
Onkin että lasten elo,
muodostuisi rikkaaksi.
Nyt on aikaa yltäkyllin,
nuokotella yksikseen.
Joulu mennä jollottelee,
vaikka tuskin mitään teen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kiitos runosta. Niinpä nyt on aikaa levätä ja hiljentyä...joulunakin! Ja se suurin pyyntö, että lapset selviäisivät elämässä.... olit saanut runoosi koko elämän nauhan,

Sisältö jatkuu mainoksen alla