Vihoviimeinen pihakoivun lehti
alas puusta leijaili
hädin tuskin maahan ehti
kun harava sen kompostiin kampesi.
Lehti hiljaa nyyhkytti.
Pikkiriikkinen siilinpentu
vielä nurmikolla tallusti
pitäis' saada jostakin muonaa
muuten talvella käy hullusti.
Siili raskaasti huokaisi.
Samettinen violetti orvokinkukka
jäänkohmeisesta mullasta kurkisti
voi kuule kaunokainen
etkö jo vihdoinkin luovuttaisi?
Kukka itkuun purskahti.
Nyt Vivaldin viivastoissa
talven tahteja tapaillaan
kun uutta luodaan niin väistämättä
joku joutuu taipumaan.
Pian lumi alleen kaiken peittää,
sävelissä soi pyry ja pakkanen.
Paljon kiitoksia kommenteista. Tosi mukavaa saada palautetta. Runo syntyi Köyrinä, kun katselin ulos olohuoneen ikkunasta. Runoja tulloo ja runoja männöö... Mukavoo marrasmyterön aikoo kaikille!
Tulipas nostalginen ja lämmin olo tuosta Sisko Hentusen runosta. Ihan kun seisoisin lapsuuteni mailla, kotitalon pihalla katselemassa pakkasen kohmettamaa maata, huurteisia kukkasia.
Entinen taipuu uuden edessä, talvi verhoaa alleen kesän ja syksyn, vuoronsa kaikella.
-lumihuntu-
