mitäpä minä siitä rahtuakaan välittäisin
ettet sinä minun asiaani noteeraa
minä viis veisaan kun selaan sinun tyhjiä arkkejasi
niissä kaikissa näkyy karille parkkeerannut Nooa

ja sinä pyyhit minun papereillani nätin takapuolesi
ja se sinun matkasi määräksi jälleen riittää

sillä minä en taaskaan osannut luovia luoksesi
kun sinä hymähtäen vain avasit isopurjeen
levitit märssyn ja sidoit fokan ja sinä katosit aikaan

suojaisalle puolelle sanoen
ettei siellä edes tuule
sinä neiti Odysseus ja ilman kompassia kuka
sinä lienetkin

minä itse en tänään tunne minun kuvaani
sinä rantaudut aina silloin kun vuoksi nousee kohisten
ja palaat taas yhdessä taskuravun kanssa merille
luoteen imussa
sinun ympärilläsi vain naurulokkien soitto

sinä yhä istut samalla puolen sieluni tyhjää pöytää
ja minulla on sinulle niin paljon asiaa sanottavana
vaikka tekeminen onkin vielä toistaiseksi jätettävä
mutta puhua minä kyllä voin sinulle kuin itselleni puhuisin

sillä minäkin lähden tästä
kaarnalaivalla vesille
minä puhun ja laulan ja minä kirjoitan toisen nimeni
sinun vaikeaselkoisten silmiesi kirkkauteen
ja kolmanteni piirrän kullalla silattuun kasvosuojukseesi
sillä tavalla minä maalaan sinisellä siveltimellä minun
rakkauteni Narkissoksen
kimaltelevaan peiliin
ja viis minä veisaan siitäkin vaikka sinä aina sanot
ettet sinä minulle tässä elämässä enää koskaan ole
koska sinä niin syvällisesti silti aina olet
ettei sinua sitten viimein ehkä olekaan
on enää vain nyt