Yön pitkinä tunteina
unien paetessa pois,
sulkiessaan ovensa,
ja lukitessaan minut
todellisuuteen odottamaan,
silloin kuuntelen hiljaisuuden äänijä.

Aluksi en erota mitään.

Hetkenpäästä korvani tavoittavat
sydänmensykkeen,
Ilman joka liikuu sisään,
ja ulos.
Kellon raksutus sen mitatessa aikaa.
Aikaa,jona unet ovat piilossa.

Yö tulee lähemmäs.
Kertoo tarinaansa,
jota en päivällä ymmärtäisi.
Kuulisi hälinän keskeltä.

Yö kaipasi ystävää,
hetken vierelleen valvojaa.