Elinluovutuskortti löytyy yhä liian harvalta, vaikka siirtoelimille olisi Suomessa kysyntää isompi tarve.

1. Kuka saa siirtoelimen?

Elinsiirtoon ryhdytään, kun korvaavaa hoitoa ei ole tiedossa ja ilman siirtoelintä potilas pian menehtyisi. Munuaissiirto vapauttaa potilaan dialyysihoidosta ja parantaa elämänlaatua. Ikä sinänsä ei ratkaise, kuka saa siirtoelimen. Ikääntyessä tulee kuitenkin muita sairauksia, jotka voivat olla este elinsiirrolle. Siirtoelimen saajan on käytettävä lopun ikää hyljinnänestolääkitystä.

2. Saavatko kaikki siirtoelintä tarvitsevat sellaisen?

Siirtoelimistä on jatkuva pula ja useita elinsiirtoa odottavia potilaita menehtyy jonoihin. Viime vuonna  munuaissiirteen sai ennätykselliset 240 potilasta. Munuaissiirtoa odottaa jatkuvasti lähes 400 potilasta. Muita elimiä, eli maksaa, sydäntä, keuhkoja, haimaa ja ohutsuolta odottaa kutakin 1-20 henkilöä.

3. Mistä siirtoelimiä saadaan?

Siirtoelimet saadaan aivokuolleilta, äkkikuoleman kohdanneilta vainajilta, tavallisimmin aivoverenvuoto-, liikennetapaturma- sekä kaatumistapaturmien uhreilta. Lähtökohta on, että luovutettava elin on terve. Pahanlaatuiset kasvaimet tai infektiot ovat este elinten irrotukselle. Sen sijaan iäkkäämmänkin aivokuolleen elimiä voidaan siirtää: vanhimmat luovuttajat ovat olleet yli 70-vuotiaita. Munuaisen luovuttaja voi sen sijaan olla eläväkin. Hän voi luovuttaa toisen munuaisensa esimerkiksi sukulaiselleen, jos lääketieteelliset ehdot täyttävät.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

4. Kuinka monta elinluovuttajaa Suomessa vuosittain on?

Viime vuonna elimiä irrotettiin 120 aivokuolleelta. Yksi luovuttaja luovuttaa keskimäärin kolme elintä. Aivokuolleiden luovuttajien keski-ikä oli viime vuonna 54 vuotta; ikähaarukka 3-76 vuotta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

5. Mitä elimiä voidaan siirtää aivokuolleelta elävälle potilaalle?

Munuaisia, maksoja, sydämiä, keuhkoja, haimoja ja ohutsuolta. Niiden lisäksi tehdään erilaisia kudossiirteitä, kuten silmien sarveiskalvojen siirteitä.

6. Voiko aivokuolleelta irrottaa siirtoelimiä ilman elinluovutuskorttia tai omaisen lupaa?

Lain mukaan kyllä. Elinluovutuskortti kuitenkin nopeuttaa prosessia. Jos aivokuolleelta löytyy vaikkapa lompakostaan tällainen kortti, se osoittaa, että henkilö on eläessään ilmaissut haluavansa kuolemansa jälkeen antaa elimensä uusiokäyttöön. Ellei elinluovutuskorttia ole, omaisilta tiedustellaan, oliko vainajalla tietty kanta elinluovutukseen. Jos ei, vainajan oletetaan hyväksyvän elintensä luovutuksen. Hoitohenkilökunta keskustelee aina elinten irrottamisesta vainajan omaisten kanssa ja perustelee, miksi irrotukselle on tarve.

7. Mistä elinluovutuskortteja saa?

Valmiiksi painettuja kortteja saa muun muassa apteekeista, terveyskeskuksista sekä Munuais- ja Maksaliitosta. Kortin ei kuitenkaan tarvitse olla tällainen virallinen versio. Lompakossansa voi säilyttää vaikkapa lappusta, jossa kertoo, että allekirjoittaneen elimiä saa kuoleman jälkeen käyttää elävien tarpeisiin. Vastaavasti voi myös ilmaista, ettei sitä halua.

8. Miksi siirtoelimistä on niin kova pula?

Muun muassa siksi, että sopivia elinluovuttajia ei ole riittävästi. Aivokuolleen henkilön aivotoiminnat ovat peruuttamattomasti tuhoutuneet ja elimistön verenkierto toimii sen jälkeen rajallisen ajan, muutamasta tunnista reiluun vuorokauteen. Tänä aikana elimet pitää irrottaa. Tämä aikaikkuna on lyhyt, ja sen vuoksi sopivia elinten luovuttajia ei aina ehditä tunnistaa.

Asiantuntijana professori, ylilääkäri Helena Isoniemi, HUS

Sisältö jatkuu mainoksen alla