10 vuotta sitten Marja Korhonen halvaantui ja menetti liikunta- ja puhekykynsä. Tänään hän kommunikoi aakkostaulun avulla, matkustelee ja nauttii muutenkin elämästään.
Saarijärvellä asuva Marja Korhonen rakastaa ihmisiä ja tapahtumia, mutta viihtyy silti pitkiä päiviä yksin tietokoneella. Viime ajat ihan erityisesti, sillä häneltä ilmestyy syksyllä 2014 kirja.
Kirjan julkaiseminen juuri silloin on Marjalle tärkeä juttu, eräänlainen päätepiste. Silloin kun tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun veritulppa aivorungossa vei Marjalta liikunta- ja puhekyvyn kokonaan.
Helvetilliset ajat jäävät kirjaan
– Olen luvannut kolmelle aikuistuvalle lapsilleni, että nyt kun kirjoitin menneet kirjaan, asia haudataan, ihan konkreettisesti.
Silloin jäävät kansien väliin ennen kaikkea ne 15 kuukautta, jotka Marja vietti sairaalasängyssä ilman, että alkuun pystyi kommunikoimaan kenenkään kanssa.
– Ne olivat helvetillisiä aikoja. Jouduin taistelemaan oikeuksistani, asiantuntijat kun pitivät muun muassa laitoshoitoa minulle ainoana sopivana vaihtoehtona, Marja kertoo.
Hän ei silti antanut periksi, vaan alkoi aakkostaulun löydettyään tapella oikeuksistaan. Mutta nyt pyörätuoli kuljettaa ja puhuminen onnistuu aakkostaulun avulla. Siihen Marja räpyttää hurjaa vauhtia lauseita kirjain kerrallaan. Tietokonetta Marja käyttää otsahiiren avulla.
Auttavat enkelit
Marja Korhonen uskoo enkeleihin, sillä hänen enkelinsä ovat arjen avustajia, jotka mahdollistavat kaiken mitä Marja sattuu keksimään.
Enkeleitään Marja tarvitsee pienten päähänpistojen, seikkailujen ja matkojen lisäksi arkiaskareisiin, jopa puhumiseen.
– Olin ennen halvaustakin tosi puhelias ja temperamenttinen, eivätkä ne piirteet ole mihinkään kadonneet, päinvastoin, Marja selittää.
Terveyden perikuva
– Jaksan taistella silloin, kun tiedän olevani oikeassa, ja aika hyvin olen tohinoissa pärjännyt, Marja toteaa.
Taisteluita on ripoteltu matkan varrelle. Milloin on vedetty köyttä kuntoutus-, puheterapia- , tulkki- tai avustaja-asioista, pienemmistä ja isommista summista tai muuten vaan kohdattu nihkeyttä byrokratian portaissa.
– Olen aina asiallinen mutta tiukka, se auttaa.
"Viimeksi ilmoitin Kelaan, että jos he eivät ymmärrä sähköpostiviestejäni, aina voi tulla keskustelemaan kasvotusten. Se tepsi."
Silti Marja ei kaipaa tippaakaan sääliä, päinvastoin, mieluummin hän auttaa muita ja unohtaa itsensä.
– Ja enhän minä ole edes tippaakaan sairas, flunsassakin olen vain harvoin! Marja nauraa.
