Lapset hoitoon mummolaan – kuka päättää säännöt?

Nykyvanhemmat seuraavat trendejä ja lukevat kasvatusoppaita. Moni vetää tiukkaa linjaa esimerkiksi suhtautumisessa makeisiin.

Pari-kolmevuotias ei ehkä ole maistanut karkkia vielä lainkaan, ja varttuneemmillekin niitä tarjotaan harkiten. Halutaan suojella lapsen hampaita ja terveyttä.

Mummolassa saatetaan olla suurpiirteisempiä, ja makeiset voivat olla isovanhempien tapa tehdä yhdessäolosta erityistä.

– Lapsen ensisijainen kasvatusvastuu on aina isällä ja äidillä, sanoo psykoterapeutti ja perheterapeutti Kirsi Heikinheimo.

Kasvatusvastuu on ensisijaisesti aina isällä ja äidillä.

Jos vanhemmat eivät halua, että heidän lapsensa oppivat makeaan, mummon ja papan kannattaa unohtaa karamellit ja keksiä tilalle jotakin muuta.

Lapsi ei osaa haluta karkkia, mutta isovanhempien huomiota kyllä. Isovanhemmille karkki taas on väline. Sillä halutaan antaa lapselle hellittelyä ja mielihyvää.

– Herkkujen sijaan rakkautta voi osoittaa yhdessä leikkimällä, lukemalla tai vaikkapa kokoamalla palapeliä. Kaikki tavallinen puuhastelu on lapselle tärkeää ja ikimuistoista, Heikinheimo muistuttaa.

Lapset rakastavat tuttuja käytäntöjä, joita tällä tavalla syntyy. Juuri mummin kanssa aina tehdään pannaria. Juuri vaarin kanssa opetellaan ajamaan polkupyörää.

Arjen ohjelma

Poikamme aamurutiineihin kuuluvat herääminen, aamupala ja päiväkotiin lähtö. Iltapäivällä noudamme lapsen aina samaan aikaan ja illalla laitamme hänet nukkumaan tietyllä kellonlyömällä. Mummolassa improvisoidaan tilanteen mukaan, ja arkeen palaaminen tuottaa hankaluuksia.

– Isovanhempien on hyvä tietää, millainen on lapsen normaali päivä, Heikinheimo sanoo.

Jos tietty arkirytmi pitää lapsen ja perheen elämää koossa, isovanhempien ei pidä rikkoa sitä. Osa lapsista tarvitsee selkeät rutiinit voidakseen hyvin.

Isovanhempien ei pidä ehdoin tahdoin rikkoa rutiineja.

Mitä joustavampi lapsi on, sitä vähemmän totutusta poikkeaminen aiheuttaa hänelle hämminkiä.

– Muutoksia hyvin sietävän lapsen kohdalla kaiken ei yökyläreissulla mummolassa tarvitse mennä juuri samalla tavalla kuin kotona. Lapsi ei silloin kärsi rutiinien rikkomisesta, vaan voi nauttia siitä, että isovanhempien luona löysätään pipoa.

Vanhemmatkin voivat Heikinheimon mukaan välillä hellittää: kaikki jaksavat paremmin, kun vanhemmat saavat välillä omaa aikaa ja lapsi isovanhempiensa huomiota.

Ruokahetki rauhassa

Kun ruokailemme lastenlasten kanssa, haluan että se hetki rauhoitetaan ja lautanen syödään tyhjäksi. Huomaan, etteivät he ole tottuneet siihen kotonaan, ja saattavat esimerkiksi heitellä ruokaa.

Ruokarauha edellyttää yhteistä tapaa aterioida. Jos kodissa kaikki syövät milloin ja missä sattuu, yhteinen ruokailu mummolassa voi olla lapselle jopa jännittävä. Jännitys voi purkautua levottomuutena.

– Lapselle on hämmentävää, jos hänelle tärkeät aikuiset ohjaavat häntä arkisissa tilanteissa eri tavalla, Heikinheimo sanoo.

Isovanhempien sukupolvelle ruualla on erilainen merkitys kuin lapsille ja lapsenlapsille. Harva tänä päivänä kokee ruokailun samalla tavalla ”pyhänä”.

Suhde ruokaan voi nykyperheissä olla erilainen kuin isovanhemmilla.

Impulsiiviselle lapselle rajoitusten sietäminen on haastavaa, mutta ruuan heittely ei ole hyväksyttävää. Jos näin tapahtuu, kannattaa aloittaa tilanteen rauhoittamisesta. Kiihtyneenä keskustelu ei onnistu sen enempää aikuiselta kuin lapselta.

– Lautasen tyhjäksi syömisen pakkoa ei enää suositella. Moni isovanhempi itsekin muistaa, kuinka joutui väkisin nieleskelemään kylmää puuroa.

Pienikin lapsi oppii säätelemään ruokamäärää, kun häneltä kysytään paljonko hän haluaa syödä. Lisää saa helpommin kuin ylisuurta annosta pienemmäksi.

– Suhde ruokaan voi vääristyä huomauttelun, pakottamisen tai jankkaamisen myötä. Ne ovat lapselle viestejä siitä, ettei hän toimi oikein tai ole oikeanlainen.

Heikinheimo neuvoo tekemään ruokailusta nautinnollisen hetken. Ruokia voi maistella yhdessä ja pohtia makujen erilaisuutta.

Omat kokemukset

Pidän huolen, että mummolassa lapsenlapsilla on aina sukat jalassa. Omassa kodissaan he ovat yleensä paljain jaloin. Ei ihme, että he ovat aina flunssassa.

Kaikissa perheissä on omat kiistansa, oli sitten kyse sukista, vaatteiden silittämisestä tai lelujen määrästä.

Isovanhemman huoli viluisista lapsista voi tuntua vanhemmasta ylimitoitetulta, mutta Heikinheimo neuvoo katsomaan huolen taakse. Taustalla voivat olla isovanhemman omat lapsuuskokemukset. Hän on saattanut elää maaseudulla puurakenteisessa talossa, jossa ei ole ollut keskuslämmitystä.

Maalaisympäristössä on joutunut muutenkin huolehtimaan riittävästä pukeutumisesta eri tavalla kuin kerrostalossa kaupungissa.

– Tällaiset seikat kannattaa kaivaa esiin, jotta sukupolvet ymmärtäisivät toisiaan paremmin. Voi muistella, miten itsellä lapsena nenä valui ja jalkoja paleli vetoisessa kodissa.

Vikkelät sormet

Äitini on suurpiirteinen siisteyden ja järjestyksen suhteen. Papereita, pikkuesineitä ja jopa lääkkeitä on pitkin pöytiä. Huolestuttaa jättää lapset hänen luokseen.

Ikääntyneen koti on ikääntyneen koti. Isovanhempi on tottunut omaan järjestykseensä eikä ehkä tule ajatelleeksi vaaroja, vaikka olisi omien lastensa kanssa ollut hyvinkin tarkka.

– Tällaisissa tilanteissa kunnioittava, reilu puhe on parempi vaihtoehto kuin huomauttelu tai se, ettei ongelmista puhuta lainkaan, Heikinheimo toteaa.

Reilu puhe on parempi kuin jatkuva huomauttelu.

Vanhempi voi sanoa, että ”meidän Vilpertti on niin nopea sormistaan, että pienet pillerit ja klemmarit ovat hänelle vaarallisia”. Ratkaisu on käytännön juttu: korjataan vaaralliset esineet ja aineet lapsen ulottumattomiin.

– Isovanhempi voi itse ehdottaa, että katsotaan yhdessä paikat kuntoon. Äiti ja isä tietävät parhaiten, miten heidän lapsensa käyttäytyy ja kuinka korkealle ylettyy.

Mobiiliton mummola

Kun poikani perhe tulee kylään, miniäni istuttaa tyttärensä tabletin eteen. Minusta sirkusmaiset hahmot ja musiikki tekevät hänet levottomaksi.

Vanhemmat helposti turvautuvat puhelimiin ja tabletteihin saadakseen hengähdystauon. Yhtä yleistä on, että isovanhempien sukupolvi karsastaa laitteiden runsasta käyttöä.

Vanhemmat saattavat sanoa, että koska tässä maailmassa kaikki on digitaalista, lapsen on syytä oppia käyttämään laitteita pienestä pitäen. Heillä itselläänkin on aina kännykkä kädessä.

Kännykästä voi tulla riippuvaiseksi jo parivuotiaana.

– Mitä enemmän lapsi laitetta käyttää, sitä vahvemmaksi suhde siihen muodostuu. Vaarana on, että hän tulee siitä riippuvaksi. Näin saattaa käydä jo parivuotiaalle. Tätä vanhemmat eivät varmasti halua, Heikinheimo sanoo.

Hän neuvoo isovanhempia kiinnittämään huomiota myös vanhempien jaksamiseen. Jos siinä on haasteita, isovanhemmat pystyvät kenties auttamaan.

Voidaan myös sopia, että mummola onkin mobiiliton. Että siellä rauhoitutaan ja touhutaan yhdessä. Lapsi saa mummon ja papan huomion kokonaan, koska he eivät tuijota kännykkää vaan ovat läsnä. Isovanhemmilla on mahdollisuus antaa lapselle sitä, mikä on kaikkein arvokkainta: aikaa ja huomiota.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 1/2022.